Kauan sitten aloitin kertomuksen pettymyksestä enkä päässyt tämän pidemmälle.
Tarkoitukseni oli kirjoittaa jännityskertomus siitä, miten petetty ja jätetty mies lopulta tappaa ex-tyttöystävänsä. Ei mitenkään omintakeinen aihe vaikka omaa elämää liki liippasikin.
Toivon, että palstalaiset jatkavat tarinaa joka alkaa näin:
Teuvoa vituttaa. Hänen ruumistaan korventaa ja polttaa kuin sula laava kulkisi suonissa. Vatsalaukku on kuin tulivuoren kraatteri sylkien ilmoille kuumia happojaan. Kehon kaikki lihakset kiristävät. Koko mies tärisee harvatukkaisesta päälaesta haiseviin varpaisiini. Peseytyminen on tainnut unohtua taas.
Teuvo nojaa raskaasti molemmin käsin keittiön ikkunan edessä olevaan työtasoon ja tuijottaa ulos. Sade liottaa savisen pihan pintaa. Vanhan talon puhalletusta lasista tehty ikkunaruutu vääristää näkymän. Kun hän nostaa katsettaan hän näkee pihan keskellä kitukasvuisen tuijan vääristyneen muodon. Alemmas katsoessa vääntyvät kukkimistaan aloittavan raparperin lehdet. Pihan keskellä on kumollaan vaaleanpunainen lasten polkupyörä ruostumassa. Ruostuu, kuten rakkaus Teuvon rinnassa muuttuen reikäiseksi ja punaruskeaksi kuten kuivunut veri. ” Niin musta kuin multa, niin valkoinen kuin lumi, se ken tulee viimeiseksi niin sen tulee kuolema.”
Ikkunaruutu on likainen. Sen ulkopintaan ovat jättäneet jälkensä kesä, syksy, talvi ja kevät. Sen sisäpuolelle ovat liimaantuneet muistot yhteisistä ja varsinkin yksinäisistä hetkistä. Jäljet elämästä. Ruutu on pesty vuosi sitten, silloin ei vielä vituttanut.
Jaana sen pesi. Jaana ompeli myös ikkunassa olevat verhot, pyyhki työtason, hellan ja kaapinovet, tomutti matot ja pesi lattian. Seisoi ikkunan edessä silittämässä lakanoita ja pöytäliinoja. Jaana ei vituttanut silloin vaan tuntui raikkaalta, tuntui onnelta ja kaikelta hyvältä. Jaana oli vastaus yksinäisen miehen rukouksiin.
On alkukesän varhainen sunnuntaiaamu. Sataa. Ilma, taivas ja ikkunaa vastapäätä olevan keskeneräisen saunarakennuksen seinät ovat harmaat. Teuvo arvelee, että edellisenä kesänä tehdyt kukkaistutukset kituisivat vielä vähän aikaa, mutta ennen juhannusta ne olisivat jo hävinneet taistelussa juolavehnälle, nokkosille ja rönsyleinikeille. Päivänkakkaroita, päivänliljoja, kuunliljoja, iiriksiä, suopayrttejä, tarha-alpeja. Rinteessä leimukukkaa, rikkoa, maksaruohoa. Ikkunan alla karhunkiertoa, joka loppukesästä kasvaa pylväinä naruja pitkin. Jos kasvaa. Jos auttaa sen alkuun. Jos auttaa.
Tarkoitukseni oli kirjoittaa jännityskertomus siitä, miten petetty ja jätetty mies lopulta tappaa ex-tyttöystävänsä. Ei mitenkään omintakeinen aihe vaikka omaa elämää liki liippasikin.
Toivon, että palstalaiset jatkavat tarinaa joka alkaa näin:
Teuvoa vituttaa. Hänen ruumistaan korventaa ja polttaa kuin sula laava kulkisi suonissa. Vatsalaukku on kuin tulivuoren kraatteri sylkien ilmoille kuumia happojaan. Kehon kaikki lihakset kiristävät. Koko mies tärisee harvatukkaisesta päälaesta haiseviin varpaisiini. Peseytyminen on tainnut unohtua taas.
Teuvo nojaa raskaasti molemmin käsin keittiön ikkunan edessä olevaan työtasoon ja tuijottaa ulos. Sade liottaa savisen pihan pintaa. Vanhan talon puhalletusta lasista tehty ikkunaruutu vääristää näkymän. Kun hän nostaa katsettaan hän näkee pihan keskellä kitukasvuisen tuijan vääristyneen muodon. Alemmas katsoessa vääntyvät kukkimistaan aloittavan raparperin lehdet. Pihan keskellä on kumollaan vaaleanpunainen lasten polkupyörä ruostumassa. Ruostuu, kuten rakkaus Teuvon rinnassa muuttuen reikäiseksi ja punaruskeaksi kuten kuivunut veri. ” Niin musta kuin multa, niin valkoinen kuin lumi, se ken tulee viimeiseksi niin sen tulee kuolema.”
Ikkunaruutu on likainen. Sen ulkopintaan ovat jättäneet jälkensä kesä, syksy, talvi ja kevät. Sen sisäpuolelle ovat liimaantuneet muistot yhteisistä ja varsinkin yksinäisistä hetkistä. Jäljet elämästä. Ruutu on pesty vuosi sitten, silloin ei vielä vituttanut.
Jaana sen pesi. Jaana ompeli myös ikkunassa olevat verhot, pyyhki työtason, hellan ja kaapinovet, tomutti matot ja pesi lattian. Seisoi ikkunan edessä silittämässä lakanoita ja pöytäliinoja. Jaana ei vituttanut silloin vaan tuntui raikkaalta, tuntui onnelta ja kaikelta hyvältä. Jaana oli vastaus yksinäisen miehen rukouksiin.
On alkukesän varhainen sunnuntaiaamu. Sataa. Ilma, taivas ja ikkunaa vastapäätä olevan keskeneräisen saunarakennuksen seinät ovat harmaat. Teuvo arvelee, että edellisenä kesänä tehdyt kukkaistutukset kituisivat vielä vähän aikaa, mutta ennen juhannusta ne olisivat jo hävinneet taistelussa juolavehnälle, nokkosille ja rönsyleinikeille. Päivänkakkaroita, päivänliljoja, kuunliljoja, iiriksiä, suopayrttejä, tarha-alpeja. Rinteessä leimukukkaa, rikkoa, maksaruohoa. Ikkunan alla karhunkiertoa, joka loppukesästä kasvaa pylväinä naruja pitkin. Jos kasvaa. Jos auttaa sen alkuun. Jos auttaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.