Olen uskovainen ja kuulun kirkkoon, edelleen. Kun olin nuori, ajattelin että kirkkoon kuuluminen on vain tyhjä riitti vailla todellista merkitystä. Merkitystä oli vain sillä, että olin itse antanut elämäni Jeesukselle, uskoni ei ollut kiinni johonkin laitokseen kuulumisesta. Useimmat kirkkoon kuuluvat eivät kuitenkaan usko ja joutuvat helvettiin, ajattelin. Olisin hyvin voinut erota kirkosta jos tietyssä elämänvaiheessa joku mukava porukka olisi vetänyt minut mukaan johonkin vapaaseen seurakuntaan.
Nyt kun olen seurannut näitä keskusteluja täällä ja muilla palstoilla, niin olen havahtunut siihen, että kirkkoon kuuluminen tai siitä eroaminen on lukuisille suomalaisille vakava kysymys, joka herättää paljon ajatuksia ja tunteita. Jos se olisi vailla merkitystä, miksi siitä vaahdottaisiin näin paljon? Jos kyse olisi vain verorahoista, miksi ihmiset ottaisivat niin kiihkeästi kantaa tähän asiaan? Rahallisesti kirkosta eroaminen kun ei vaikuta kovinkaan olennaisesti sen enempää omaan kuin kirkonkaan talouteen. Taustalla on pakko olla muita intohimoja.
Olen myös lukenut teologiaa ja ymmärrykseni kirkon olemuksesta on syventynyt. Ei siitä noin vain voi erota ja ilmoittaa että olen eri mieltä tuosta ja tuosta asiasta joten protestoin ja eroan. Ero on tietoinen kannanotto, että ei pidä kastettaan merkityksellisenä, että ei usko siihen Jumalaan jonka nimeen on kastettu. Toisaalta, kristinopin näkökuomasta kastetta ei tee tyhjäksi se että kieltää sen. Jos haluaa liittyä uudestaan kirkkoon, kaste on edelleen voimassa. Tämä kertoo siitä, että Jumala rakastaa meitä vaikka emme rakastaisikaan häntä.
Kantani on siis muuttunut. Pidän kyllä edelleen henkilökohtaista uskoa tärkeänä, mutta kirkkoon kuuluminen tai siitä eroaminen ei ole vähäpätöinen asia sekään. Kyse on periaatteellisesta asiasta, jonka vaikutuksia ei voi tyhjentävästi sanoittaa - eikä varsinkaan mitata rahassa.
Kantani on muuttunut
7
102
Vastaukset
- Atte Ateisti
"Jos haluaa liittyä uudestaan kirkkoon, kaste on edelleen voimassa. Tämä kertoo siitä, että Jumala rakastaa meitä vaikka emme rakastaisikaan häntä."
Ei se siitä kerro. Se kertoo vain siitä, että Suomen evankelis-luterilainen valtiokirkko on näin päättänyt. Yhtä hyvin se voisi vaatia kasteen uusimista.- hyvä juttu
Ei se voi vaatia kasteen uusimista
kun ohje kuuluu että on Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste
yksi Jumala, kaikkien Isä (Ef 4)
jos me olemme uskottomia, Hän pysyy uskollisena
kyllä kirkolla on selkeät ohjeet ja pelisäännöt millä toivoa jaetaan
ja pidetään esillä
- Talousasia
Ai että sillä ei ole taloudellista merkitystä että noin 80% kansasta kuuluu tavan vuoksi kirkkoon ja maksaa kirkollisveroa. Älä nyt viitsi iso ihminen....
- vakaumuksellinen...
Olen samaa mieltä, että henkilökohtainen usko on tärkein. Myös kirkosta eroaminen tai johonkin toiseen seurakuntaan liittyminen pitää olla oma henkilökohtainen ratkaisu: ei mmikään hetken mielijohde tai porukan painostus tai manipulointi. Erosin kirkosta, koska käsitykseni mukaan valtionkirkkkojärjestelämä ei ole raamatullinen, alkuseurakunnan malli, lisäksi tuli muitkain teologisia ristiriitoja. Pohdin ja rukoilin asioita itsekseni ennen kuin erosin kirkosta ja liityin helluntaiherätykseen. Nykyään teen evankelioimmistuyötä myös kirkonpiirin uskovien kanssa.
- Lutkusta hellariksi
Ojasta allikkoon...
- sdfghjkli
Kirkosta voi erota ihan "noin vain". Ei se muille kuulu.
Taikamenot ovat niitä varten, joiden älyllinen kapasiteetti ei muuhun riitä. - etEt
Ei ole merkityksetön asia, ja siksi toivoisikin että jokainen tekisi omalta kohdaltaan harkitun ja perustellun päätöksen siitä haluaako olla kirkon jäsen vai ei.
Nyt kirkon jäseninä roikkuu kenties yli miljoona suomalaista, jotka eivät olisi kirkon jäseniä mikäli se olisi heidän aktiivisuudestaan kiinni. Mutta kun meillä on tämä typerä ja kyseenalainen kirkkoa ja sen taloutta suosiva perinne, että jo vauvat liitetään jäseniksi, niin tällä hetkellä hyvin monien jäsenyys perustuu passiivisuuteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38859Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24521
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17483Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482