Todistajien usko on ylemmyyden kokemista?

tekopyhyyskukoistaa

Onko niin että todistajien usko perustuu pitkälti ylemmyyden kokemiseen. On tullut huomattua että erittäin usein todistajat suhtautuvat niin sanottuihin maailmallisiin nenän vartta pitkin katsellen. Usein myös todistajat puhuvat sellaisia kuin uskoisivat olevansa moraalisesti muita ihmisiä korkeammalla tasolla. Toisaalta tämä on luonnollistakin koska seuran lehdissä toistuvasti leimataan maailmalliset ja korotetaan itseä.

Eräskin todistaja hiljattain loukkaantui kun häntä kutsuttiin tekopyhäksi vaikka kuitenkin todistajana häneltä odotetaan että on valmis karttamaan tarvittaessa eronnutta läheistään mielipiteen takia. Hänen tulee olla valmis todistajana hyväksymään tarpeeton kuolema seuran veriopin takia.

Seuran lehdissä ja kirjoissa seura toistuvasti parjaa maailmallisia ja erityisesti eronneita sekä muita uskontoja. Tätäkään hän ei todistaja voi pitää ongelmana, eli seura saa parjata. Mutta kuitenkin hän loukkaantuu kun häntä itseään kutsuu tekopyhäksi kun hän hyväksyy ja allekirjoittaa todistajana nämä seuran tavat ja puheet.

10

108

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alfa123om

      En ole itse moista huomannut JT osalta, mutta kylllä Helluntailaisilla. Helluntailaiset edellyttävät pelastumiseen kuulumista porukkaan, uskoa ja kastetta?

      JT on aika suvaitsevainen. Hehän opettavat, että ruumiin ylösnousemukseen voi päästä miljardeja eri rotuihin ja kieliin kuuluvia ihmisiä. Ei ole sellaisia ylimielisyyden tunteita. Tosin on muita tunteita, jotka saattavat ola yhtä pahoja tai pahempia kuin ylimielisyys.

      Esimerkiksi ahneus, rahanahneus jne. Vaikka rahalla ei pitäisi olla niin paljon merkitystä opetuksen mukaan; niin kyllä siitä tulee merkityksellistä kun vain alat rahaa antamaan? Tosin Vartiotorni-lehdet ovat tässäkin tilanteen tasalla ja kuvaavat nyt tarvittavan nöyryyttä ja Abrahamin mielenlaatua.

      • 75uu

        ai että JT on suvaitsevainen? no vt-seura on tunnettu suvaitsemattomuudestaan kuten esim muiden uskontojen herjaamisesta ja eronneiden karttamisesta..

        suurin asia missä vt-seura on hyvin suvaitsematon, se ei salli ainoatakaan eriävää mielipidettä tai kritiikkiä. seuraa johtaa muutama diktaattori.

        ja vt-seura opettaa että seuran perustamisen jälkeen vain ja ainoastaan seuraan kuuluvat voivat pelastua. ihonvärillä ei ole väliä kunhan on järjestössä.

        saat päivittää virheelliset tietosi arvoisa alfa123

      • tiedot päivitetty
        75uu kirjoitti:

        Uskovatko Jehovan todistajat, että heidän uskontonsa on ainoa oikea?

        Jokaisen, joka suhtautuu uskontoonsa vakavasti, tulisi ajatella,
        että juuri se on oikea uskonto.
        Miksi hän muuten kuuluisi siihen?

        Kristittyjä kehotetaan:
        ”Varmistautukaa kaikesta; pitäkää kiinni siitä, mikä on hyvää.”
        (1. Tessalonikalaisille 5:21.)
        Ihmisen tulisi varmistautua siitä, että hänen uskonkäsityksensä voidaan perustella Raamatulla, sillä on vain yksi tosi usko.

        Tämä vahvistetaan Efesolaiskirjeen 4:5:ssä, jonka mukaan on
        ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste”.

        Jeesus ei hyväksynyt sitä nykyään vallalla olevaa suvaitsevaa käsitystä,
        että on monia teitä, monia uskontoja, jotka kaikki johtavat pelastukseen. Sen sijaan hän sanoi:
        ”Se portti on ahdas ja tie kapea, joka vie elämään,
        ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”
        Jehovan todistajat uskovat löytäneensä sen.
        Muussa tapauksessa he etsisivät jotakin muuta uskontoa. :D :D
        (Matteus 7:14.)

        Uskovatko he olevansa ainoat, jotka pelastuvat?
        Eivät. Miljoonat, jotka ovat eläneet menneinä vuosisatoina ja jotka eivät olleet Jehovan todistajia, tulevat takaisin ylösnousemuksessa ja saavat mahdollisuuden elää.
        Monet nykyään elävistä voivat vielä asennoitua totuuden ja vanhurskauden puolelle ennen ”suurta ahdistusta”, ja he pelastuvat.
        Sitä paitsi Jeesus kielsi meitä tuomitsemasta toisiamme.

        Me näemme ulkomuodon, mutta Jumala katsoo sydämeen.
        Hän näkee tarkasti ja tuomitsee armollisesti.
        Hän on antanut tuomintavallan Jeesukselle, ei meille.
        (Matteus 7:1-5; 24:21; 25:31.)
        http://www.watchtower.org/fi/jt/index.htm

      • 56y6tytyty
        tiedot päivitetty kirjoitti:

        "Jokaisen, joka suhtautuu uskontoonsa vakavasti, tulisi ajatella,
        että juuri se on oikea uskonto.
        Miksi hän muuten kuuluisi siihen?"

        tarkoittaako tuo nyt sitä että todistajien mielestä muslimien tai mormonien kannattaa pitää uskontoaan oikeana?

        outoa kirjoittelua seuralta kun se kuitenkin pitää omaa uskontoaan ainoana totuutena. miksi se siis tukee väärien uskontojen oppien pitämistä oikeana?

    • alfa123om

      Niin on ehkä täällä Suomessa. Julkaisut ja ohjeet tulevat kuitenkin Amerikasta. Jo ennen kuin aloin käydä Valtakunnansalilla sain sellaisen käsityksen, että Suomessa poliisi raidasi JT-seurakunnat 1975. Voi olla, että käytäntö on tuo, mutta itse opetus on silti oikeaan elämään johtavaa.

      Ja painotan nyt vielä, että en ole havainnut mitään ylimielisyyttä. Ja mitä tulee suvaitsevaisuuteen niin siinäkin on rajansa mitä voi suvaita. Jos seurakuntaa kohtaa tulinen kaste ja jos sen jäseniä koetellaan mitä ankarimmin niin kyllä siinä suvaitsevaisuus niitä kohtaan, joita ei ole koeteltu samassa määrin sulaa.

      Tuo on aivan luonnollista. Kun sudet pyrkivät käymään lauman kimppuun on laumaa puolustettava. Suvaitsevaisuudella on rajansa.

      • 56565656

        "Tuo on aivan luonnollista. Kun sudet pyrkivät käymään lauman kimppuun on laumaa puolustettava. Suvaitsevaisuudella on rajansa."

        Jep. siksi eronneiden eli kartettujen tulisi puolustaa ihmisoikeuksiaan voimakkaasti yhdessä vt-seuraa vastaan ja vaatia tämän karttamissäännön purkamista.

        Puhuit susista. Vt-seura on se susi. se opettaa ja vaatii erottamisen uhalla suosimaan raamatun vastaisen veriopin noudattamista joka tuottaa kuolonuhreja turhaan.

        Se on ylimielisyyttä seuralta ja suvaitsemattomuutta että mistään asiasta ei saa olla eri mieltä vaikka pystyisi täysin perustelemaan kantansa miten hyvin tahansa. Seurahan itse hankkii itselleen säännöllisesti skandaaleita. viimeisin taitoi olla seuran pedofiilien suojelusta josta nousi laajasti uutisoitu asia.

        Karttamisen epäinhimillisyydestä on usein mediassa ja syystäkin. Ihmiset tuomitsevat karttamisen mielipiteestä.

        Se on selvää ettei kukaan, edes minä en suvaitse huonoa käytöstä kohdalleni. ei missään suvaita normaalisti. mutta normaali ihminen suvaitsee sen että toisella saa olla erilainen vakaumus uskonnollisesti eikä ala karttamaan. ja terve yhteisö ja uskonto suvaitsee jäsenensä olla joistain asioista eri mieltä. ev-lut kirkkokin suvaitsee ja moni muu.

      • susi??

        >>>Kun sudet pyrkivät käymään lauman kimppuun on laumaa puolustettava. Suvaitsevaisuudella on rajansa

        tyypillistä todistajan ajattelua. ne jotka vähänkin kritisoivat vartiotorniseuraa ovat heti susia.

        vt-seuraa kohtaan on oikeutettua ja perusteltua esittää kritiikkiä jatkuvasta henkisestä väkivallasta, seuran valehtelusta. yli raamatun sanan menevästä tulkinnasta, pedofiilien suojelusta, aivopesusta, yksipuolisen valheellisen maailmankuvan istuttamisesta jäsenistöönsä, suuresta määrästä oppimuutoksia, vääristä maailmanlopun ennustuksista, bulgarian hallitukselle valehtelusta, veikko leinosen valehtelusta, karttamisesta, veriopilla kuolonuhrien tuottamisesta...tuossa nyt jotain alkua aiheellisesta kritiikistä..

        olenko nyt susi?

      • 26
        susi?? kirjoitti:

        jotka vähänkin kritisoivat seuraa?
        Ihmisillä on kovin erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on tätä "vähänkin" toimintaa.
        Kommenttisi on täysi susi.

    • nähtävissä....

      Ihminen on ihmiselle susi.

      luopiot raatelevat hampaat irvessä entisiä uskontovereitaan mediassa ;D

    • Yksi jehovantodistajuuden kantavista ajatuksista on että se on Ainoa Oikea Totuus. Ja kun on vielä niin ettei sitä saa kyseenalaistaa millään tavalla, niin asetelmasta syntyy luonnollisesti tilanne, joka edistää mainitsemaasi ylemmyydentunnetta muihin nähden.

      Myös käsite "uskonnollinen narsismi" sopii aiheeseen. Vain jehovantodistajuus on totuus, ja muusta mahdollisuudesta ei edes keskustella. Jos joku uskaltautuu kyseenalaistamaan (persoonallisuushäiriöisen) lahkon, tätä rangaistaan kovimmilla mahdollisilla rangaistuksilla. Narsistiselta lahkolta ei myöskään saa anteeksi, ilman että 'väärintekijä' tuntee nahoissaan loukanneensa lahkoa. Tämä toteutuu siinä vaiheessa jos henkilö haluaa takaisin seurakuntaan. Siihen kuuluu ennalta määräämätön aika nöyristelyä koko seurakunnan edessä katumusharjoitteiden muodossa.

      Muistan että ylemmyydentunteen ja uskonnollisen narsismin pystyi hyvin tunnistamaan ihmisissä seurakunnassa. Ulkopuolisiin suhtaudutaan kuin reppanoihin. Ikäänkuin he olisivat jollakin tavalla vajavaisia kun eivät ole ymmärtäneet jehovantodistajuuden olevan absoluuttinen totuus. Entisiin jehovantodistajiin suhtauduttiin vielä astetta halveksuvammin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      893
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      473
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe