Antisemitismi 'järjenvastaisuutena'

..eli eräänlaisena 'vastavalistuksena'..


Antisemitismi vastavalistuksen välineenä


laatinut Suvi Leppämäki
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412,

Ennen ja nyt ISSN 1458–1396
Nils Erik Forsgård: Alias Finkelstein. Studier i antisemitisk retorik. Schildts: Esbo, 2002. 175 sivua.

Mistä antisemitismissä on kyse? Nils Erik Forsgårdin esseekokoelmassa kysymykseen vastataan pureutumalla essee toisensa jälkeen antisemitistisen retoriikan ytimeen.

Kysymys antisemitismistä on aina ajankohtainen, juutalaisviha ei kadonnut historian varjoihin kolmannen valtakunnan mukana. Tai kuten Günter Grassin Ravunkäyntiä-romaanin kertoja päättää tarinansa: "Se ei lopu. Se ei koskaan lopu."


Kuten Forsgårdin esseissä, Grassin tuoreessa romaanissakin on kyse sanoista, rooleista, myyteistä, historian amputoinnista omiin tarkoituksiin. Romaanin kertojan poika ottaa Internetin keskustelupalstalla juutalaisen ampuman paikallistason natsivaikuttajan Wilhelm Gustloffin – kansallissosialistisen mytologian "veriuhrin" – roolin. Vastapeluriksi keskustelupalstalle ilmaantuu "Davidin" nimimerkin taakse piiloutuva, juutalaisiin voimakkaasti samastuva nuorukainen. Seurauksena on tosielämän veriteko, jonka kautta romaanin kertojan poika kokee vain toimivansa oikeutetun koston välikappaleena. Oikeudessa hän puolustautuu: "Te ette ole käsittänyt koko asiaa! Periaatteessa minulla ei ole mitään juutalaisia vastaan. Mutta samoin kuin Wilhelm Gustloff, minäkin olen vakuuttunut siitä, että he ovat vierasta ainesta arjalaisten kansojen piirissä. Muuttakoot kaikki Israeliin, sinnehän he kuuluvat." (Tammi 2002, s. 224).

Samoja sanankäänteitä käyttävät myös Forsgårdin esseiden päähenkilöt. Forsgård erottaa kaksi antisemitististä aatelinjaa 1900-luvun vaihteen Euroopassa. Ensimmäinen linja, jota edustaa muiden muassa hampurilainen Wilhelm Marr, kulkee 1800-luvun Saksasta ja Itävallasta 1940-luvun kansallissosialistiseen järjestelmään.

Antisemitismi ankkuroitui tällöin saksalaiskansalliseen uhoon, joka näki juutalaisuuden vieraaksi ja vaaralliseksi elementiksi arjalaisen rodun keskuudessa. Itseäni kiehtoo aatehistoriallisista maastoista etenkin 1900-luvun vaihteen Wien, jossa juutalaiset olivat kulttuurielämää voimakkaasti tukeva ja luova voima.

Juutalaisuus ei kuitenkaan assimiloituneille wieninjuutalaisille merkinnyt uskontoa tai mitään muutakaan jokapäiväisessä elämässä näkyvää. Se oli pikemminkin näkymätön tietoisuus kulttuuriperinnöstä, juurista – jotka oli pakko kohdata useimmiten kielteisissä yhteyksissä, suhteessa valtaväestöön. "Rotua" ei voinut parhainkaan assimiloituminen pyyhkiä pois – pikemminkin juuri assimilaatio tuntuu tehneen juutalaisuudesta antisemitismin näkökulmasta niin uhkaavan, vaarallisen, salamyhkäisen.

Assimiloituneet juutalaiset olivat ikään kuin liian samanlaisia kuin muut – kun heidät kuitenkin muiden silmissä erotti muista tämä yksi näkymätön ja ikuinen tekijä. Sitä vastoin vainoja ja köyhyyttä pakoon Wieniin virtaavat itäjuutalaiset erottuivat katukuvassa jo ulkoiselta olemukseltaan: he harjoittivat uskontoaan ja pukeutuivat ortodoksijuutalaisen perinteiseen asuun. He olivat antisemitistisestä näkökulmasta ikään kuin näkyvä osoitus juutalaisten outoudesta, vieraudesta, ei-saksalaisuudesta ja siten oivaa ainesta rasistisiin karikatyyreihin. Toisaalta itäjuutalaiset olivat "vieraita" myös assimiloituneen länsijuutalaisen näkökulmasta, joka samastui pikemminkin ei-juutalaisen itävaltalaiseen porvariin kuin köyhään, kaftaaniasuiseen ja jiddišiä puhuvaan puolanjuutalaiseen.

Tähän maisemaan Forsgård ei sukella kovin syvälle, mutta esittelee kyllä tulkitsemiensa tekstien taustan ja syntysyyt. Esseiden lähteitä – kirjoja, kirjasia ja lehtiä – käsitellään pikemminkin suhteessa toisiinsa kuin ympäröivään maailmaan upotettuna. Toisaalta Forsgård ei ole edes tavoitellut mitään kaikenkattavaa karttaa juutalaisvastaisuuden historiasta. Esseiden mittakaava on toinen: Forsgård haluaa tutkia nimenomaan marginaalia. Eurooppalaisen antisemitismin historian sivulauseista – kuten suomalaisen juutalaisvihan teksteistä ja kuvista – avautuu kiehtova aatehistoriallinen avaimenreikä. Forsgårdin kirja sekä ruokkii ajatuksia että kasvattaa ruokahalua, yllyttää lukemaan aiheesta lisää.

Yhtä antisemitististä aatelinjaa Forsgård siis luonnehtii saksalaisnationalistiseksi, toinen puolestaan iti itäisessä, venäläisessä aateympäristössä. Jälkimmäistä Forsgårdin tutkimuksessa edustaa Sergei Nilus, jonka propagandateos juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta levisi Euroopassa 1900-luvun alussa. Ajatus juutalaisten soluttautumispyrkimyksistä ja salamyhkäisyydestä sekoittuu ajatukseen juutalaisista vieraana viholliskansana kristittyjen keskuudessa. Venäläiseen perinteeseen Forsgård liittää kuitenkin nimenomaan juutalaisten oletetun pyrkimyksen maailmanherruuteen. Venäjän vallankumous nähtiin todisteeksi tästä: mielikuvissa bolševikit olivat juutalaisia ja juutalaiset bolševikkeja. Toisaalta juutalaisviha kyti syvällä kansan keskuudessa jonkinlaisena myyttisenä ja uskonnollisena alkuvihana, joka syttyi herkästi ja jota oli helppo lietsoa.

Syntipukin osa lankesi juutalaisille, ja jo pelkkä juutalaisuus oli sinällään todiste syyllisyydestä. Mieleen tulee Bernard Malamudin tositarinaan perustuva romaani The Fixer juutalaisesta Jakov Bokista, joka tuomitaan viattomana kristityn lapsen murhasta – syytös, jolla on juurensa jo keskiajassa ja joka on sittemmin toistunut säännöllisesti..(jonka juuret kylläkin löytyvät jo antiikista. Tosin lapsen surma oli roomalaisen isän suostumuksella ja tahdosta sallittua, pitihän samaa epäillä myös juutalaisista? Myös Suomessa lasten surmaaminen oli tavallista vielä 1800-1900-luvulla, aviottomat vaivat vietiin metsään, lue Juha Pentikäinen, Suomalaisen lähtö, Kirjoituksia suomalaisesta kuolemankulttuurista..välihuomautus vain, terveisin watch)

Kaksi aatelinjaa risteili eurooppalaisissa – myös suomalaisissa – antisemitistisissä teksteissä ja sai lehtien pilakuvissa myös kuvallisen muodon. Forsgård tulkitsee myös kuvia ja esittelee, millä tunnusmerkeillä varustettuna "juutalainen" kuvissa aina esitettiin – ja miten stereotypiat toiston kautta vahvistuivat "yleisiksi totuuksiksi". Kuvitus ei Forsgårdin kirjassa tunnu pelkältä maustavalta sivuntäytteeltä, vaan se on olennainen osa tekstiä. Toisaalta kuvia voisi siksi kirjassa käyttää enemmänkin kertaamassa tekstin tarinaa.

Forsgårdin kirjan kiinnostavin osuus jäljittää antisemitistisen retoriikan osaksi suurempaa kokonaisuutta, jota Forsgård kutsuu vastavalistukseksi. Kuvauksena vastavalistus on osuva, ja Forsgårdin argumentointi vetoaa lukijaan. Juutalaisvastaisuus kytkeytyy toistuvasti vapaamuurariuden vastaisuuteen ja laajemmin kansainvälisyysajattelun ja universalismin vastaisuuteen. Sekä juutalaiset että vapaamuurarit olivat ikään kuin maattomia, ylittivät olemuksellaan ja ihanteillaan vaarallisesti nationalismin miinoittamat rajat.

Internationalismia vaalittiin myös vasemmistolaisissa piireissä, mikä vahvisti edelleen antisemitististä uhkakuvaa juutalaisten maailmanvallankumouspyrkimyksistä. Vallankumoushan oli jo tapahtunut kerran Ranskassa – ja toisen kerran Venäjällä. Ranskan vallankumouksen nähtiin olevan suoraa seurausta valistusfilosofiasta, joka taas kytkeytyi yleisiin uudistuspyrkimyksiin, vasemmistolaiseen internationalismiin, juutalaisten kansalaisoikeuksiin, ja lopulta myös bolševikkien vallankumoukseen. Ilmiönä "ikuisen" antisemitismin voidaan siis sanoa ehkä saaneen uutta polttoainetta vastavalistuksen joukoissa, ja vastavalistuksen puolestaan polttoainetta aina käyttökelpoisesta ja ihmisiin vetoavasta antisemitistisestä retoriikasta.

Toisaalta antisemitismi tuskin oli vain vastavalistuksellisten piirien retorinen energianlähde. Myös vasemmistolaisissa ja vallankumouksellisissa piireissä vaalittiin antisemitistisiä stereotypioita rikkaan juutalaisen kapitalistin hahmossa. Samaa stereotypiaa – rahanahnetta, itaraa juutalaista – käytettiin vastavalistuksessa osoituksena juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta. Vasemmistolaiset puolueet olivat monelle poliittisesti suuntautuneelle juutalaiselle vain kahdesta pahasta pienempi. Myös tätä näkökulmaa voisi Forsgård mielestäni tuoda esiin.

Kokonaisuutena Forsgårdin esseekokoelma on mielestäni tasapainoinen, ajatuksia avaava ja uudenlaista keskustelua uurtava. Esseissä esiintyy hienoista hajanaisuutta ja toistoa, mutta toisaalta punaista lankaa keritään auki johdonmukaisesti ja viettelevästi.

Kirjoittaja Suvi Leppämäki on FM ja yleisen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopiston historian laitoksessa.

Kiinnostavaa, mutta ..hm.. mikään, todellakaan mikään ei ole muuttunut, sama pimeä mentaliteetti jyllää, se jossa 'pahaa' etsitään itsen ulkopuolelta.. Jostain syystä miesten ongelma?..uho ja turhautunisuusko, testosteronien hyökyä?. Voi, kun tämänkin foorumin uhoajat löytäisivät mukavia tyttöystäviä! heh..
9326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ongelma on usein juutalaisten "jumalan valittu kansa-ylemmyydestä, salaseuralaisuudesta, kuten esim. kabbalan salailu ja sen sisältämät numerologia-hullutukset, unien selittelyt ja kuitenkin se, että ulospäin esitetään vanhantestamentin lukijoita, kun sen "kirjan välissä" on selvä hindulaisuutta mukaileva sisältö.
Ortodoksijuutalaisuutta ei varmasti pysty millään järjellä eikä logiikalla perusteleen, jos ei pidä järkevänä sitten myös natsi-filosofiaa.
Ilman sairaalloisia hurmahenkiä Jeremiaa, Aaronia ja Jesajaa ei koko juutalaisuutta todennäköisesti olisi, ja seemiläiset, niin juutalaiset, kuin nykyiset palestiinalaisetkin eläisivät sulassa sovussa ja monet uskonsodat olisi jäänyt käymättä.
Myös monet alkuperäiskansat olisi tullut paremmin ymmärretyksi, jollei Jeesus olisi päästänyt sammakoita suustaan, ja antanut hurmahenkisille hulluille ohjeen mennä uskonlevitys/kansanmurhatyöhön(kuten sen vallanhaluiset hullut aina ovat halunneet ymmärtää).
Pitäisi myös juutalaisilla itsellään olla senverran kanttia, että myöntäisivät olevansa aikanaan afrikasta paljon ennen raamatun kirjoittamisen alkua lähtenyt paimentolaiskansa, joka on vaellusmatkoillaan babylonialaisilta kaupankäynnin oppineena ja kaanaalaisilta maanviljelyn ja kaupunkilaiskulttuurin omaksuneena pystyneet sittemmin kokoamaan vanhemmista kulttuureista viisauksia, jotka sitten markkinoitiin omina "jumalaisina" teksteinä.

Äänestä
  • huu, me olemme kaikki Afrikasta -alunalkaen siis kaaninlaisetkin joista protoisraelilaiset olivat yksi ryhmä.
    Kabbala oli ja eli aikanaan -ei ole kansaa jonka parissa ei olis jonkinlaista salaoppia syntynyt? Entä sitten?
    Lähi-idän uskontojen ja kulttuurien synnystä on hyviä teoksia suomeksikin -mitäs jos lukisit jonkun niistä?

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    huu, me olemme kaikki Afrikasta -alunalkaen siis kaaninlaisetkin joista protoisraelilaiset olivat yksi ryhmä.
    Kabbala oli ja eli aikanaan -ei ole kansaa jonka parissa ei olis jonkinlaista salaoppia syntynyt? Entä sitten?
    Lähi-idän uskontojen ja kulttuurien synnystä on hyviä teoksia suomeksikin -mitäs jos lukisit jonkun niistä?

    Luuletko, etten ole lukenut?

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    huu, me olemme kaikki Afrikasta -alunalkaen siis kaaninlaisetkin joista protoisraelilaiset olivat yksi ryhmä.
    Kabbala oli ja eli aikanaan -ei ole kansaa jonka parissa ei olis jonkinlaista salaoppia syntynyt? Entä sitten?
    Lähi-idän uskontojen ja kulttuurien synnystä on hyviä teoksia suomeksikin -mitäs jos lukisit jonkun niistä?

    Juutalaiset ovat itse luoneet hyvän rotuopin ja käsitteen herrakansa. Nauttikoon työnsä hedelmistä
    ja ottakoon vastaan sitä oikeutettua kritiikkiä
    joka ei ole suunnattu juutalaisuutta vastaan vaan heidän pahoja tekoja vastaan.

    Äänestä

  • ja rajat kirjoitti:

    Juutalaiset ovat itse luoneet hyvän rotuopin ja käsitteen herrakansa. Nauttikoon työnsä hedelmistä
    ja ottakoon vastaan sitä oikeutettua kritiikkiä
    joka ei ole suunnattu juutalaisuutta vastaan vaan heidän pahoja tekoja vastaan.

    ja voisitko selittää, mitä ihmettä tarkoittavat "juutalaisten luoma hyvä rotuoppi" ja "herrakansa".
    Mitä ovat vielä nämä pahat teot? Onko todella olemassa, joitan erityisesti juutalaisuuteen liittyviä pahoja tekoja? Israelin valtiota tietysti pitää arvioida ja arvostella aivan samojen normien mukaan kuin muitakin.

    Äänestä

  • ja rajat kirjoitti:

    Juutalaiset ovat itse luoneet hyvän rotuopin ja käsitteen herrakansa. Nauttikoon työnsä hedelmistä
    ja ottakoon vastaan sitä oikeutettua kritiikkiä
    joka ei ole suunnattu juutalaisuutta vastaan vaan heidän pahoja tekoja vastaan.

    mikähän se rotuoppi on ?

    Äänestä

  • ja rajat kirjoitti:

    Juutalaiset ovat itse luoneet hyvän rotuopin ja käsitteen herrakansa. Nauttikoon työnsä hedelmistä
    ja ottakoon vastaan sitä oikeutettua kritiikkiä
    joka ei ole suunnattu juutalaisuutta vastaan vaan heidän pahoja tekoja vastaan.

    Juutalaiset eivät ole luoneet ensimmäistäkään rotuoppia, niitä ovat luoneet monet muut, mm. natsit.

    Juutalaiset eivät ole luoneet mitään nimiikettä HERRAKANSA. He ovat olleet työteliästä kansaa, sen jo osoittaa heidän luomansa kukoistava maa erämaassa. Herrakansa-nimikkeen loivat kai mm. natsit omia ylivertaisia ominaisuuksiaan ihastellen.

    Juutalaiset nauttivat todella sadan vuoden työnsä hedelmistä nähdessään maansa kukoistavat maatalouden, terveydenhoidon ja teollisuuden osa-alueilla.

    He ovat jo niin paksunahkaisia koettuaan pari vuosituhatta maailmalla vain sortoa ja vainoa, tappamista ja kuolemaa, että tämänkäänlainen kritiikki ei heihin millään tavoin satu, mutta hymähtäisivät huvittuneina, jos sitä täältä joskus pääsisivät lukemaan. Se ei toki heitä mitenkään muuten liikuttaisi.

    Rajattomalle: On parempi, että keskityt omiin asioihisi ja jätät nämä suuremmat asiat niille, jotka niistä jotakin tietävät, kiitos.

    Äänestä

  • Shalom kirjoitti:

    Juutalaiset eivät ole luoneet ensimmäistäkään rotuoppia, niitä ovat luoneet monet muut, mm. natsit.

    Juutalaiset eivät ole luoneet mitään nimiikettä HERRAKANSA. He ovat olleet työteliästä kansaa, sen jo osoittaa heidän luomansa kukoistava maa erämaassa. Herrakansa-nimikkeen loivat kai mm. natsit omia ylivertaisia ominaisuuksiaan ihastellen.

    Juutalaiset nauttivat todella sadan vuoden työnsä hedelmistä nähdessään maansa kukoistavat maatalouden, terveydenhoidon ja teollisuuden osa-alueilla.

    He ovat jo niin paksunahkaisia koettuaan pari vuosituhatta maailmalla vain sortoa ja vainoa, tappamista ja kuolemaa, että tämänkäänlainen kritiikki ei heihin millään tavoin satu, mutta hymähtäisivät huvittuneina, jos sitä täältä joskus pääsisivät lukemaan. Se ei toki heitä mitenkään muuten liikuttaisi.

    Rajattomalle: On parempi, että keskityt omiin asioihisi ja jätät nämä suuremmat asiat niille, jotka niistä jotakin tietävät, kiitos.

    Juutalaisten rotuoppi on olla herran valittu kansa.
    Ei sitä jumala ole sanellut. Luoja ei voi olla niin tyhmä.
    Itte sen on juutalaiset keksiny.
    Siitä pitäs päästä eroon, tai rauha on mahdoton.
    JUUTALAISTEN PAKSUNAHKAISUUDESTA EN OLE NIIN VARMA, KUIN HEIDÄN PAKSUKALLOISUUDESTAAN.

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    Juutalaisten rotuoppi on olla herran valittu kansa.
    Ei sitä jumala ole sanellut. Luoja ei voi olla niin tyhmä.
    Itte sen on juutalaiset keksiny.
    Siitä pitäs päästä eroon, tai rauha on mahdoton.
    JUUTALAISTEN PAKSUNAHKAISUUDESTA EN OLE NIIN VARMA, KUIN HEIDÄN PAKSUKALLOISUUDESTAAN.

    mahdu ajatteluusi, että ihmisten välisen tasa-arvon idea on peräisin juutalaisuudesta? Sieltä se siirtyi kristinuskoon ja läntiseen kulttuuriin. Lähtökohta oli, että ihmiset ovat Jumalan edessä kaikki samalla viivalla. Juutalaisuudessa käsite 'valittu' tarkoittaa heille velvollisuutta puolustaa 'näkymätöntä Jumalaa' ja oikeudenmukaisuutta. Näin kaikesta kauheasta huolimatta mitä he ovat saaneet kokea sinun ja kaltaistesi taholta, sinä teet itsesi aivan naurettavaksi, aina vain uudelleen höpisemällä 'rotuopeista'. Kaikki tällä foorumilla ja vähääkään ajattelevat ihmiset tietävät tasan tarkkaan, että rotuopit olivat kammottava erehdys, hirveä kömmähdys niiltä, jotka pitivät itseään 'kehityksen huippuna', 'valkoiselta mieheltä', eurooppalaiselta ja saksalaiselta omahyväiseltä ja kademieliseltä vihaporukalta. Sitä erehdystä jotkut yhä vain hyysäävät.. Täysin tolkutonta. Uusnatsien sivuilla kun käy, niin ihmettelee syvästi, onko niin kaistapäisiä ihmisiä todella olemassa. On, mutta sitä ei tarvitse ihmetellä, miksei siellä ole vastaavia keskustelufoorumeita!

    Hitler itse, hitlerin edelläkävijät ja hänen hourupäiset propagandahöyryäjänsä paheksuivat tätä tasa-arvon ideaa ihmisten välillä. Ja miksi? Siksi, että tasa-arvon idea on peräisi juutalaiskristillisyydestä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


watch kirjoitti:

..eli eräänlaisena 'vastavalistuksena'..


Antisemitismi vastavalistuksen välineenä


laatinut Suvi Leppämäki
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412,

Ennen ja nyt ISSN 1458–1396
Nils Erik Forsgård: Alias Finkelstein. Studier i antisemitisk retorik. Schildts: Esbo, 2002. 175 sivua.

Mistä antisemitismissä on kyse? Nils Erik Forsgårdin esseekokoelmassa kysymykseen vastataan pureutumalla essee toisensa jälkeen antisemitistisen retoriikan ytimeen.

Kysymys antisemitismistä on aina ajankohtainen, juutalaisviha ei kadonnut historian varjoihin kolmannen valtakunnan mukana. Tai kuten Günter Grassin Ravunkäyntiä-romaanin kertoja päättää tarinansa: "Se ei lopu. Se ei koskaan lopu."


Kuten Forsgårdin esseissä, Grassin tuoreessa romaanissakin on kyse sanoista, rooleista, myyteistä, historian amputoinnista omiin tarkoituksiin. Romaanin kertojan poika ottaa Internetin keskustelupalstalla juutalaisen ampuman paikallistason natsivaikuttajan Wilhelm Gustloffin – kansallissosialistisen mytologian "veriuhrin" – roolin. Vastapeluriksi keskustelupalstalle ilmaantuu "Davidin" nimimerkin taakse piiloutuva, juutalaisiin voimakkaasti samastuva nuorukainen. Seurauksena on tosielämän veriteko, jonka kautta romaanin kertojan poika kokee vain toimivansa oikeutetun koston välikappaleena. Oikeudessa hän puolustautuu: "Te ette ole käsittänyt koko asiaa! Periaatteessa minulla ei ole mitään juutalaisia vastaan. Mutta samoin kuin Wilhelm Gustloff, minäkin olen vakuuttunut siitä, että he ovat vierasta ainesta arjalaisten kansojen piirissä. Muuttakoot kaikki Israeliin, sinnehän he kuuluvat." (Tammi 2002, s. 224).

Samoja sanankäänteitä käyttävät myös Forsgårdin esseiden päähenkilöt. Forsgård erottaa kaksi antisemitististä aatelinjaa 1900-luvun vaihteen Euroopassa. Ensimmäinen linja, jota edustaa muiden muassa hampurilainen Wilhelm Marr, kulkee 1800-luvun Saksasta ja Itävallasta 1940-luvun kansallissosialistiseen järjestelmään.

Antisemitismi ankkuroitui tällöin saksalaiskansalliseen uhoon, joka näki juutalaisuuden vieraaksi ja vaaralliseksi elementiksi arjalaisen rodun keskuudessa. Itseäni kiehtoo aatehistoriallisista maastoista etenkin 1900-luvun vaihteen Wien, jossa juutalaiset olivat kulttuurielämää voimakkaasti tukeva ja luova voima.

Juutalaisuus ei kuitenkaan assimiloituneille wieninjuutalaisille merkinnyt uskontoa tai mitään muutakaan jokapäiväisessä elämässä näkyvää. Se oli pikemminkin näkymätön tietoisuus kulttuuriperinnöstä, juurista – jotka oli pakko kohdata useimmiten kielteisissä yhteyksissä, suhteessa valtaväestöön. "Rotua" ei voinut parhainkaan assimiloituminen pyyhkiä pois – pikemminkin juuri assimilaatio tuntuu tehneen juutalaisuudesta antisemitismin näkökulmasta niin uhkaavan, vaarallisen, salamyhkäisen.

Assimiloituneet juutalaiset olivat ikään kuin liian samanlaisia kuin muut – kun heidät kuitenkin muiden silmissä erotti muista tämä yksi näkymätön ja ikuinen tekijä. Sitä vastoin vainoja ja köyhyyttä pakoon Wieniin virtaavat itäjuutalaiset erottuivat katukuvassa jo ulkoiselta olemukseltaan: he harjoittivat uskontoaan ja pukeutuivat ortodoksijuutalaisen perinteiseen asuun. He olivat antisemitistisestä näkökulmasta ikään kuin näkyvä osoitus juutalaisten outoudesta, vieraudesta, ei-saksalaisuudesta ja siten oivaa ainesta rasistisiin karikatyyreihin. Toisaalta itäjuutalaiset olivat "vieraita" myös assimiloituneen länsijuutalaisen näkökulmasta, joka samastui pikemminkin ei-juutalaisen itävaltalaiseen porvariin kuin köyhään, kaftaaniasuiseen ja jiddišiä puhuvaan puolanjuutalaiseen.

Tähän maisemaan Forsgård ei sukella kovin syvälle, mutta esittelee kyllä tulkitsemiensa tekstien taustan ja syntysyyt. Esseiden lähteitä – kirjoja, kirjasia ja lehtiä – käsitellään pikemminkin suhteessa toisiinsa kuin ympäröivään maailmaan upotettuna. Toisaalta Forsgård ei ole edes tavoitellut mitään kaikenkattavaa karttaa juutalaisvastaisuuden historiasta. Esseiden mittakaava on toinen: Forsgård haluaa tutkia nimenomaan marginaalia. Eurooppalaisen antisemitismin historian sivulauseista – kuten suomalaisen juutalaisvihan teksteistä ja kuvista – avautuu kiehtova aatehistoriallinen avaimenreikä. Forsgårdin kirja sekä ruokkii ajatuksia että kasvattaa ruokahalua, yllyttää lukemaan aiheesta lisää.

Yhtä antisemitististä aatelinjaa Forsgård siis luonnehtii saksalaisnationalistiseksi, toinen puolestaan iti itäisessä, venäläisessä aateympäristössä. Jälkimmäistä Forsgårdin tutkimuksessa edustaa Sergei Nilus, jonka propagandateos juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta levisi Euroopassa 1900-luvun alussa. Ajatus juutalaisten soluttautumispyrkimyksistä ja salamyhkäisyydestä sekoittuu ajatukseen juutalaisista vieraana viholliskansana kristittyjen keskuudessa. Venäläiseen perinteeseen Forsgård liittää kuitenkin nimenomaan juutalaisten oletetun pyrkimyksen maailmanherruuteen. Venäjän vallankumous nähtiin todisteeksi tästä: mielikuvissa bolševikit olivat juutalaisia ja juutalaiset bolševikkeja. Toisaalta juutalaisviha kyti syvällä kansan keskuudessa jonkinlaisena myyttisenä ja uskonnollisena alkuvihana, joka syttyi herkästi ja jota oli helppo lietsoa.

Syntipukin osa lankesi juutalaisille, ja jo pelkkä juutalaisuus oli sinällään todiste syyllisyydestä. Mieleen tulee Bernard Malamudin tositarinaan perustuva romaani The Fixer juutalaisesta Jakov Bokista, joka tuomitaan viattomana kristityn lapsen murhasta – syytös, jolla on juurensa jo keskiajassa ja joka on sittemmin toistunut säännöllisesti..(jonka juuret kylläkin löytyvät jo antiikista. Tosin lapsen surma oli roomalaisen isän suostumuksella ja tahdosta sallittua, pitihän samaa epäillä myös juutalaisista? Myös Suomessa lasten surmaaminen oli tavallista vielä 1800-1900-luvulla, aviottomat vaivat vietiin metsään, lue Juha Pentikäinen, Suomalaisen lähtö, Kirjoituksia suomalaisesta kuolemankulttuurista..välihuomautus vain, terveisin watch)

Kaksi aatelinjaa risteili eurooppalaisissa – myös suomalaisissa – antisemitistisissä teksteissä ja sai lehtien pilakuvissa myös kuvallisen muodon. Forsgård tulkitsee myös kuvia ja esittelee, millä tunnusmerkeillä varustettuna "juutalainen" kuvissa aina esitettiin – ja miten stereotypiat toiston kautta vahvistuivat "yleisiksi totuuksiksi". Kuvitus ei Forsgårdin kirjassa tunnu pelkältä maustavalta sivuntäytteeltä, vaan se on olennainen osa tekstiä. Toisaalta kuvia voisi siksi kirjassa käyttää enemmänkin kertaamassa tekstin tarinaa.

Forsgårdin kirjan kiinnostavin osuus jäljittää antisemitistisen retoriikan osaksi suurempaa kokonaisuutta, jota Forsgård kutsuu vastavalistukseksi. Kuvauksena vastavalistus on osuva, ja Forsgårdin argumentointi vetoaa lukijaan. Juutalaisvastaisuus kytkeytyy toistuvasti vapaamuurariuden vastaisuuteen ja laajemmin kansainvälisyysajattelun ja universalismin vastaisuuteen. Sekä juutalaiset että vapaamuurarit olivat ikään kuin maattomia, ylittivät olemuksellaan ja ihanteillaan vaarallisesti nationalismin miinoittamat rajat.

Internationalismia vaalittiin myös vasemmistolaisissa piireissä, mikä vahvisti edelleen antisemitististä uhkakuvaa juutalaisten maailmanvallankumouspyrkimyksistä. Vallankumoushan oli jo tapahtunut kerran Ranskassa – ja toisen kerran Venäjällä. Ranskan vallankumouksen nähtiin olevan suoraa seurausta valistusfilosofiasta, joka taas kytkeytyi yleisiin uudistuspyrkimyksiin, vasemmistolaiseen internationalismiin, juutalaisten kansalaisoikeuksiin, ja lopulta myös bolševikkien vallankumoukseen. Ilmiönä "ikuisen" antisemitismin voidaan siis sanoa ehkä saaneen uutta polttoainetta vastavalistuksen joukoissa, ja vastavalistuksen puolestaan polttoainetta aina käyttökelpoisesta ja ihmisiin vetoavasta antisemitistisestä retoriikasta.

Toisaalta antisemitismi tuskin oli vain vastavalistuksellisten piirien retorinen energianlähde. Myös vasemmistolaisissa ja vallankumouksellisissa piireissä vaalittiin antisemitistisiä stereotypioita rikkaan juutalaisen kapitalistin hahmossa. Samaa stereotypiaa – rahanahnetta, itaraa juutalaista – käytettiin vastavalistuksessa osoituksena juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta. Vasemmistolaiset puolueet olivat monelle poliittisesti suuntautuneelle juutalaiselle vain kahdesta pahasta pienempi. Myös tätä näkökulmaa voisi Forsgård mielestäni tuoda esiin.

Kokonaisuutena Forsgårdin esseekokoelma on mielestäni tasapainoinen, ajatuksia avaava ja uudenlaista keskustelua uurtava. Esseissä esiintyy hienoista hajanaisuutta ja toistoa, mutta toisaalta punaista lankaa keritään auki johdonmukaisesti ja viettelevästi.

Kirjoittaja Suvi Leppämäki on FM ja yleisen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopiston historian laitoksessa.

Kiinnostavaa, mutta ..hm.. mikään, todellakaan mikään ei ole muuttunut, sama pimeä mentaliteetti jyllää, se jossa 'pahaa' etsitään itsen ulkopuolelta.. Jostain syystä miesten ongelma?..uho ja turhautunisuusko, testosteronien hyökyä?. Voi, kun tämänkin foorumin uhoajat löytäisivät mukavia tyttöystäviä! heh..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu