Maailmassa on aina valehdeltu ja levitetty disinformaatiota. Tiedotusvälineiden tekniikan jatkuvasti kehittyessä myös väärän tiedon jakamiseen on paremmat mahdollisuudet.
Kun median mahti on lisääntynyt, herää kysymys: ketä uskoa?
Tätä ongelmaa ei olisi, jos maailmassa olisi jokin luotettava tietoa levittävä taho.
Mutta kun sellaista ei ole. Yksi osa probleemaa onkin juuri tässä, että maailmassa on kuitenkin hyvin paljon ihmisiä, jotka luottavat siihen, että maailmassa on puolueetonta uutisvälitystä.
He uskovat mitä television uutisissa sanotaan. He uskovat mitä radiossa kerrotaan. He uskovat mitä sanomalehdet painavat sivuilleen.
Nämä ihmiset ovat niiden kauan aikaa sitten eläneiden ihmisten kaltaisia, jotka sanoivat, että täytyyhän sen olla totta, kun se on lehdessä printattuna. Silloin kun lehdistö oli nuorta, niin tavalliset ihmiset suhtautuivat lehdistöön kuin Jumalan Sanaan, eli ilman muuta kaikki lehdessä ollut on totta, koska muutoin sitä ei olisi lehteen laitettu.
Me tiedämme toisin. Myös valokuvien todistusvoimaan uskottiin aikoinaan. Me tiedämme, että valokuvia voidaan käsitellä hyvin uskottavasti.
Mihin sitten uskoa, kun media syöksee ulos valheita ja yksipuolisen vinoutunutta ja tarkoitushakuista propagandaa? Mihin uskoa, kun tiedämme, että maailman tärkeimmät uutistoimistot, lehdet, radio ja TV ovat samojen harvojen rikkaiden mogulien omistuksessa?
Puhun tässä tietenkin länsimediasta. Sen vastapainona on sitten muita medioita, jotka eivät ole vielä lännen medioiden omistuksessa, kuten Venäjän, Kiinan, Syyrian ja Iranin mediat.
Kun seuraa näiden eri tahojen uutisia samoista asioista, niin tiedot ovat aivan erilaisia.
Ketä minä sitten uskoisin?
Olen tullut siihen tulokseen, että minä en usko ketään. Kaikki ja molemmat osapuolet ja kaikki ihmiset ovat valehtelijoita siinä mielessä, että he eivät tuo esiin totuutta vain heidän tarkoituksenmukaisen tulkintansa totuudesta.
Joten tässä pahan maailman hullussa tilanteessa on ainoa mahdollisuus yrittää hankkia tietoa eri lähteistä ja koettaa sen jälkeen laittaa sekavia paloja jotenkin yhteen.
Minä uskovana rukoilen myös Jumalalta selvyyttä asioihin.
Ketä uskoa mediasodassa?
1
<50
Vastaukset 1
- vertaileva aina
Synteesi toisilleen ristiriitaisista uutislähteistä, arvioi eri lähteiden motiivit koskien asiaa, vertaile ja päättele. Yksi hyvä vastapaino median suoltamalle propagandalle on whatreallyhappened.com
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581666Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 137950
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14784Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46542
- 45498
- 47485