Uuden testamentin alkuperäiset tekstit on kirjoitettu papyrukselle sekä pergamentteihin. Papyrus ja pergamentti eivät säily ikuisesti, siksi kaikki alkuperäiset tekstit ovat aikoja sitten muuttuneet lukukelvottomiksi ajan tuhotessa ne. Sen tähden Jumalan johdatuksessa kaikki UT:n tekstit kopioitiin aina uudelleen ja näin alkuperäiset tekstit ovat säilyneet kopioina aina tähän päivään asti. Näistä alkuperäisistä kopioiduista teksteistä käytetään nimitystä käsikirjoitukset.
UT:n alkuperäisistä teksteistä käytetään myös nimitystä fragmentit. Fragmentti tarkoittaa kappaletta ja osia. UT:n teksti muodostuu eri evankeliumien ja kirjeiden osista, joista se on koottu yhdeksi kirjaksi.
Alunperin UT:n tekstit ovat kirjoitettu yksittäisinä evankeliumin teksteinä sekä kirjeinä, joista on myöhemmin koottu UT:n kreikankieliset tekstilaitokset, joista on käännetty Raamatun käännökset.
Kaiken kaikkiaan alkuperäisistä teksteistä on olemassa yli 5366 UT:n tekstiä joista on kasattu UT:n kaikki 27 kirjaa. Tässä kohdassa moni Raamatun uskoa vastustava sanoo, että kautta vuosisatojen UT:n kopioituihin teksteihin on pujahtanut virheitä. Näin voisi käydä, jos olisi kyse inhimillisestä kirjasta, mutta ei Jumalan sanasta.
Maailmasta ei löydy toista samanlaista kirjaa kuin Raamattu, jolla olisi yhtä laajat tekstitodisteet (5366 olemassa olevaa kreikankielen alkutekstejä UT:n kirjoista), varhaiset UT:n muun kieliset käännökset joista usea pohjautuu kreikankielen alkuteksteihin, Monet UT:n lainaukset varhaisten kirjailijoiden teoksissa, kreikankielen ja muun kieliset lektionaarit joissa Raamatun kohdat on järjestetty systemaattista Raamatun lukemista varten. Näin laaja pohja, joka on yhtäpitävä todistaa sen, että kopiointivirheiden mahdollisuus on todella vähäinen. Paras todiste on tietenkin yli 5366 alkuperäisistä UT:n teksteistä kopioituja tekstejä, jotka kertovat pelastuksesta Herrassa Jeesuksessa ja joiden profeetallinen ilmoitus ja niiden toteutuminen jo yksistään todistaa, että on kyse Jumalan sanasta, joka ei ole muuttunut alkuperäisestä asustaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.