Vuonna 1974 Valvita Jones tuli Kansasin yliopiston
lääkärikeskukseen keisarinleikkauksen yhteydessä
saadun vakavan tulehduksen vuoksi. Kokiessaan
taivaskokemuksensa Valvita oli vahvassa uskossa,
vaimo ja pienen tytön äiti. Näin hän kertoo omasta
kokemuksestaan.
"Syvän rauhallisuuden ja vapauden tunteen vallassa
aloin kohota ylöspäin. Näin oman ruumiini
alapuolellani ja muistan heikosti, kuinka
tarkkailin, kun hoitohenkilökunta yritti elvyttää
sitä. Päähuomioni kiinnittyi kuitenkin siihen,
että olin huoneen yläpuolella. En ollut itse
huoneessa vaan ensimmäisessä taivaassa. Puhun
ensimmäisestä taivaasta, koska minusta näytti
aivan kuin olisin kulkenut kolmen taivaan lävitse.
"Ensimmäisessä taivaassa kohtasin erään Olennon.
Tai oikeastaan Hän kohtasi minut. Tunnistin tuon
Olennon Jeesukseksi Kristukseksi, joka lähti
johdattamaan minua noiden kolmen taivaan läpi. Kun
ajattelen Jeesuksen fyysistä läsnäoloa, se häipyy
lähes kokonaan mielestäni, koska Hänen vallitseva
piirteensä on kaikenkattava rakkaus. Muistaakseni
Hänellä oli tummanruskeat hiukset ja
oliivinvärinen iho. Katsoin Hänen silmiinsä. Ne
olivat läpitunkevat, mutta samalla rakastavat ja
kirkkaat kuin syvänsininen vesi. Kykenin melkeimpä
erottamaan oman peilikuvani Hänen silmistään. Kun
Hän katsoi minua, Hän katsoi suoraan sisimpääni,
ja Hänen silmänsä lävistivät minut. Tajusin, että
Jeesus tiesi minusta kaiken.
"Taivaallinen valo sai aikaan sen, että Hänen
hiuksensa välkehtivät vaaleanpunaisina, ja Hänen
silmänsä näyttivät sinisiltä ja ikään kuin
läpikuultavilta. Hänen ihonsa välkehti vaalean
kullan värisenä. Hänestä heijastelevia värisävyjä
on aivan mahdotonta kuvata, ne eivät ollet
lähtöisin meidän maailmastamme. Se oli Jumalan
kirkkautta, kultaista valoa, joka hehkui Hänen
ympärillään. Hänen ylösnousemusruumiinsa ja siitä
heijastuvat värit poikkesivat täysin kaikista
maallisista väreistä.
"Nyt kerron teille, mitä noissa kolmessa taivaassa
tapahtui. Ensimmäinen taivas oli väriltään
vaaleansininen, mutta sen kaltaista loistoa en
ollut koskaan aikaisemmin nähnyt enkä kykene
kuvaamaan sitä täydellisesti. Se avautui ja
jakautui keskeltä aivan kuin kankaan sauma, ja sen
molemmat puolet kiertyivät sivuun kuin
paperikäärö. Tämä kaikki tapahtui
silmänräpäyksessä. Kuljimme vielä kahden muun
taivaan läpi, jotka avautuivat tieltämme samoin
kuin ensimmäinen taivas. "Tuskin oli kulunut
sekuntiakaan, kun huomasin olevani Korkeimman
edessä. Käytän termiä korkein, koska tajusin Isä
Jumalan läsnäolon. Katsoessani Häntä en oikeastaan
nähnyt Häntä, mutta kykenin silti aistimaan Hänen
ihmeellisen kirkkautensa ja läsnäolonsa. Se tuntui
kaikkialla, ja tajusin, että Hän istui
valtaistuimellaan. Kun yritin nähdä, millainen
Hänen valtaistuimensa oli, havaitsin sen
näkymättömäksi. Tiesin, että se oli siellä, mutta
en kyennyt näkemään sitä. Valtaistuin oli niin
iso, että se ulottui aina maahan asti; maa
muodostaa osan sitä. Tämä oli uskomatonta
tietoisuutta. Se hämmensi minut täysin, ja tunsin
itseni pieneksi kuin muurahainen, todella
merkityksettömäksi. Vavisten vaivuin kasvoilleni
maahan. Maatessani siinä kasavoillani Jumala puhui
minulle. Se erosi täysin Kristuksen ja minun
välisestä keskustelusta, sillä isän ääni kuulosti
monien vetten pauhulta. Maatessani kasvoillani
puhui sielulleni pitkän aikaa. En muista Hänen
sanojaan, mutta Hän puhui minulle minusta
itsestäni ja elämästäni.
"Maatessani siinä kasvoillani elin koko
siihenastisen elämäni uudelleen, kaikkine
tunteineen ja ajatuksineen. Näin, miksi olen se,
joka nyt olin; koin uudelleen sen, kuinka ihmiset
olivat kohdelleet minua ja kuinka itse olin
kohdellut heitä. Näin asioita, joissa olisin
voinut toimia paremmin. Tunsin tunteita, joita
häpesin, mutta ymmärsin, että oli olemassa
asioita, jotka olin tehnyt hyvin, ja tunsin niistä
iloa. Katsellessamme elämäni eri vaiheita vastasin
aina silloin tällöin:"Kyllä, näen nyt, kuinka
olisin voinut tehdä sen toisella tavalla,
paremmin." Ihmettelin, kuinka kukaan ikinä kykenee
tuntemaan itsensä arvolliseksi Jumalan
läsnäolossa. Minua ei ollut tuomittu, mutta tunsin
itseni aivan arvottomaksi. Tätä on vaikea
selittää. En tiedä, kuinka kauan olin Jumalan
läsnäolossa, mutta ylistin häntä koko tuon ajan.
"Kun kuluneen elämäni katselmus oli lopussa,
tunsin itseni täysin arvottomaksi olemaan tuon
mahtavan Valon läsnäolossa, arvottomaksi kaikkien
noiden ihanien taivaallisten asioiden rinnalla.
Kaikki täällä on niin kaunista, ja mikä minä olen?
sanoin Jumalalle. Sitten Jeesuksen käsi kosketti
minua ja pystyin nousemaan takaisin jaloilleni.
Jeesus otti minua kädestä ja johdatti minut
pääaukion laidalle. Hän katsoi silmiini, syvälle
sieluuni, ja tiesin, että Hän tiesi ja ymmärsi
kaiken, mitä tunsin. Kun hän katsoi sisimpääni,
tuossa katseessa oli enemmän rakkautta kuin olin
koskaan osannut edes kuvitella. Hän hymyili
minulle, ja tuosta yhdestä ainoasta katseesta
tiesin, että kaikki olisi hyvin.
"Tämän rohkaisevan katseen myötä Hän johdatti
minut toiselle laidalle, astui pois rinnaltani ja
meni yksin valoon. Sitä, missä Kristuksen valo
loppui ja Jumalan valo alkoi, en pysty sanomaan.
He molemmat säteilivät samaa valoa. En tule ikinä
unohtamaan näkemääni. Kun Kristus oli poistunut
rinnaltani, Hän kääntyi sivuttain ja ja kohotti
käsivartensa ikään kuin sillaksi. Toinen käsivarsi
ulottui minun luokseni ja toinen Isän luo. Hänen
kätensä olivat ojennettuna ikään kuin ristin
muotoon, ja niistä muodostui kuilun ylittävä
silta.
"Tämä oli kuin raamatunkohdan visuaalinen
ilmentymä: Sillä yksi on Jumala, yksi myös
välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen
Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi
kaikkien edestä.(1.Tim.2:5-6). Toisella puolella
on Jumala ja toisella kaikki ihmiset. Itse Jeesus
on ihmisten ja Isänsä välissä johdattaakseen
heidät hänen luokseen. Kristus teki tämän
mahdolliseksi antamalla henkensä kaikkien ihmisten
puolesta. Kaikki, mitä tiesin Raamatusta,
syöksähteli syvälle mieleeni.
"Sitten kuulin, kuinka Isä ja Poika keskustelivat
tapauksestani. Jeesus sanoi: "Minun vereni
riittää. Hän on minun". Kun Jeesus sanoi tämän,
kaikki epäilykset arvottomuudestani katosivat.
Hyppelin ylös alas ja huusin riemusta. En ole
eläissäni tuntenut sellaista iloa! Tuntemaani
rakkautta on aivan mahdotonta selittää. Toistelin
yhä uudelleen ja uudelleen:"Voi Jumalani, voi
Jumalani. Tämä on minun Välimieheni. Tämä on minun
asianajajani."Aivan kuten olin Raamatusta lukenut.
"Jeesus tuli takaisin luokseni ja loi minuun
jälleen lohduttavan ja rakastavan katseensa. Me
iloitsimme yhdessä. Hän jatkoi minun opettamistani
ja kertoi minulle useita asioita, mutta en kykene
muistamaan yksityiskohtaisesti, mitä hän puhui.
Nyt kun olin näin vapaa, nyt kuin minua
rakastettiin näin paljon, en halunnut enää koskaan
poistua Jeesuksen viereltä. Kerroin tämän hänelle,
mutta yksi ainoa vilkaisu Hänen silmiinsä riitti
kertomaan minulle, että minun oli palattava.
Kysyin:"Täytyykö minun todellakin lähteä?"
"Hän katsoi minua hyvin hellästi ja sanoi: Kyllä,
koska minulla on sinulle työ, joka sinun täytyy
vielä suorittaa."
"Paluu teho-osastolla makaavaan ruumiiseeni oli
yhtä nopea kuin siitä poistuminen. Tuntui kuin
olisin liikkunut valonnopeudella. Kristus toi
minut takaisin. Katsoin Hänen ihania kasvojaan
viimeisen kerran, kasvoja, joita olisin voinut
katsoa iankaikkisesti. Seuraavaksi tajusin
katselevani erään ystäväni kasvoja, joka oli
päässyt luokseni teho-osastolle sanomalla olevansa
sisareni. Alkuun en tajunnut missä olin. Kun näin
ystäväni kasvot, järkytyin, koska Jeesus oli
hävinnyt niin nopeasti."
lääkärikeskukseen keisarinleikkauksen yhteydessä
saadun vakavan tulehduksen vuoksi. Kokiessaan
taivaskokemuksensa Valvita oli vahvassa uskossa,
vaimo ja pienen tytön äiti. Näin hän kertoo omasta
kokemuksestaan.
"Syvän rauhallisuuden ja vapauden tunteen vallassa
aloin kohota ylöspäin. Näin oman ruumiini
alapuolellani ja muistan heikosti, kuinka
tarkkailin, kun hoitohenkilökunta yritti elvyttää
sitä. Päähuomioni kiinnittyi kuitenkin siihen,
että olin huoneen yläpuolella. En ollut itse
huoneessa vaan ensimmäisessä taivaassa. Puhun
ensimmäisestä taivaasta, koska minusta näytti
aivan kuin olisin kulkenut kolmen taivaan lävitse.
"Ensimmäisessä taivaassa kohtasin erään Olennon.
Tai oikeastaan Hän kohtasi minut. Tunnistin tuon
Olennon Jeesukseksi Kristukseksi, joka lähti
johdattamaan minua noiden kolmen taivaan läpi. Kun
ajattelen Jeesuksen fyysistä läsnäoloa, se häipyy
lähes kokonaan mielestäni, koska Hänen vallitseva
piirteensä on kaikenkattava rakkaus. Muistaakseni
Hänellä oli tummanruskeat hiukset ja
oliivinvärinen iho. Katsoin Hänen silmiinsä. Ne
olivat läpitunkevat, mutta samalla rakastavat ja
kirkkaat kuin syvänsininen vesi. Kykenin melkeimpä
erottamaan oman peilikuvani Hänen silmistään. Kun
Hän katsoi minua, Hän katsoi suoraan sisimpääni,
ja Hänen silmänsä lävistivät minut. Tajusin, että
Jeesus tiesi minusta kaiken.
"Taivaallinen valo sai aikaan sen, että Hänen
hiuksensa välkehtivät vaaleanpunaisina, ja Hänen
silmänsä näyttivät sinisiltä ja ikään kuin
läpikuultavilta. Hänen ihonsa välkehti vaalean
kullan värisenä. Hänestä heijastelevia värisävyjä
on aivan mahdotonta kuvata, ne eivät ollet
lähtöisin meidän maailmastamme. Se oli Jumalan
kirkkautta, kultaista valoa, joka hehkui Hänen
ympärillään. Hänen ylösnousemusruumiinsa ja siitä
heijastuvat värit poikkesivat täysin kaikista
maallisista väreistä.
"Nyt kerron teille, mitä noissa kolmessa taivaassa
tapahtui. Ensimmäinen taivas oli väriltään
vaaleansininen, mutta sen kaltaista loistoa en
ollut koskaan aikaisemmin nähnyt enkä kykene
kuvaamaan sitä täydellisesti. Se avautui ja
jakautui keskeltä aivan kuin kankaan sauma, ja sen
molemmat puolet kiertyivät sivuun kuin
paperikäärö. Tämä kaikki tapahtui
silmänräpäyksessä. Kuljimme vielä kahden muun
taivaan läpi, jotka avautuivat tieltämme samoin
kuin ensimmäinen taivas. "Tuskin oli kulunut
sekuntiakaan, kun huomasin olevani Korkeimman
edessä. Käytän termiä korkein, koska tajusin Isä
Jumalan läsnäolon. Katsoessani Häntä en oikeastaan
nähnyt Häntä, mutta kykenin silti aistimaan Hänen
ihmeellisen kirkkautensa ja läsnäolonsa. Se tuntui
kaikkialla, ja tajusin, että Hän istui
valtaistuimellaan. Kun yritin nähdä, millainen
Hänen valtaistuimensa oli, havaitsin sen
näkymättömäksi. Tiesin, että se oli siellä, mutta
en kyennyt näkemään sitä. Valtaistuin oli niin
iso, että se ulottui aina maahan asti; maa
muodostaa osan sitä. Tämä oli uskomatonta
tietoisuutta. Se hämmensi minut täysin, ja tunsin
itseni pieneksi kuin muurahainen, todella
merkityksettömäksi. Vavisten vaivuin kasvoilleni
maahan. Maatessani siinä kasavoillani Jumala puhui
minulle. Se erosi täysin Kristuksen ja minun
välisestä keskustelusta, sillä isän ääni kuulosti
monien vetten pauhulta. Maatessani kasvoillani
puhui sielulleni pitkän aikaa. En muista Hänen
sanojaan, mutta Hän puhui minulle minusta
itsestäni ja elämästäni.
"Maatessani siinä kasvoillani elin koko
siihenastisen elämäni uudelleen, kaikkine
tunteineen ja ajatuksineen. Näin, miksi olen se,
joka nyt olin; koin uudelleen sen, kuinka ihmiset
olivat kohdelleet minua ja kuinka itse olin
kohdellut heitä. Näin asioita, joissa olisin
voinut toimia paremmin. Tunsin tunteita, joita
häpesin, mutta ymmärsin, että oli olemassa
asioita, jotka olin tehnyt hyvin, ja tunsin niistä
iloa. Katsellessamme elämäni eri vaiheita vastasin
aina silloin tällöin:"Kyllä, näen nyt, kuinka
olisin voinut tehdä sen toisella tavalla,
paremmin." Ihmettelin, kuinka kukaan ikinä kykenee
tuntemaan itsensä arvolliseksi Jumalan
läsnäolossa. Minua ei ollut tuomittu, mutta tunsin
itseni aivan arvottomaksi. Tätä on vaikea
selittää. En tiedä, kuinka kauan olin Jumalan
läsnäolossa, mutta ylistin häntä koko tuon ajan.
"Kun kuluneen elämäni katselmus oli lopussa,
tunsin itseni täysin arvottomaksi olemaan tuon
mahtavan Valon läsnäolossa, arvottomaksi kaikkien
noiden ihanien taivaallisten asioiden rinnalla.
Kaikki täällä on niin kaunista, ja mikä minä olen?
sanoin Jumalalle. Sitten Jeesuksen käsi kosketti
minua ja pystyin nousemaan takaisin jaloilleni.
Jeesus otti minua kädestä ja johdatti minut
pääaukion laidalle. Hän katsoi silmiini, syvälle
sieluuni, ja tiesin, että Hän tiesi ja ymmärsi
kaiken, mitä tunsin. Kun hän katsoi sisimpääni,
tuossa katseessa oli enemmän rakkautta kuin olin
koskaan osannut edes kuvitella. Hän hymyili
minulle, ja tuosta yhdestä ainoasta katseesta
tiesin, että kaikki olisi hyvin.
"Tämän rohkaisevan katseen myötä Hän johdatti
minut toiselle laidalle, astui pois rinnaltani ja
meni yksin valoon. Sitä, missä Kristuksen valo
loppui ja Jumalan valo alkoi, en pysty sanomaan.
He molemmat säteilivät samaa valoa. En tule ikinä
unohtamaan näkemääni. Kun Kristus oli poistunut
rinnaltani, Hän kääntyi sivuttain ja ja kohotti
käsivartensa ikään kuin sillaksi. Toinen käsivarsi
ulottui minun luokseni ja toinen Isän luo. Hänen
kätensä olivat ojennettuna ikään kuin ristin
muotoon, ja niistä muodostui kuilun ylittävä
silta.
"Tämä oli kuin raamatunkohdan visuaalinen
ilmentymä: Sillä yksi on Jumala, yksi myös
välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen
Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi
kaikkien edestä.(1.Tim.2:5-6). Toisella puolella
on Jumala ja toisella kaikki ihmiset. Itse Jeesus
on ihmisten ja Isänsä välissä johdattaakseen
heidät hänen luokseen. Kristus teki tämän
mahdolliseksi antamalla henkensä kaikkien ihmisten
puolesta. Kaikki, mitä tiesin Raamatusta,
syöksähteli syvälle mieleeni.
"Sitten kuulin, kuinka Isä ja Poika keskustelivat
tapauksestani. Jeesus sanoi: "Minun vereni
riittää. Hän on minun". Kun Jeesus sanoi tämän,
kaikki epäilykset arvottomuudestani katosivat.
Hyppelin ylös alas ja huusin riemusta. En ole
eläissäni tuntenut sellaista iloa! Tuntemaani
rakkautta on aivan mahdotonta selittää. Toistelin
yhä uudelleen ja uudelleen:"Voi Jumalani, voi
Jumalani. Tämä on minun Välimieheni. Tämä on minun
asianajajani."Aivan kuten olin Raamatusta lukenut.
"Jeesus tuli takaisin luokseni ja loi minuun
jälleen lohduttavan ja rakastavan katseensa. Me
iloitsimme yhdessä. Hän jatkoi minun opettamistani
ja kertoi minulle useita asioita, mutta en kykene
muistamaan yksityiskohtaisesti, mitä hän puhui.
Nyt kun olin näin vapaa, nyt kuin minua
rakastettiin näin paljon, en halunnut enää koskaan
poistua Jeesuksen viereltä. Kerroin tämän hänelle,
mutta yksi ainoa vilkaisu Hänen silmiinsä riitti
kertomaan minulle, että minun oli palattava.
Kysyin:"Täytyykö minun todellakin lähteä?"
"Hän katsoi minua hyvin hellästi ja sanoi: Kyllä,
koska minulla on sinulle työ, joka sinun täytyy
vielä suorittaa."
"Paluu teho-osastolla makaavaan ruumiiseeni oli
yhtä nopea kuin siitä poistuminen. Tuntui kuin
olisin liikkunut valonnopeudella. Kristus toi
minut takaisin. Katsoin Hänen ihania kasvojaan
viimeisen kerran, kasvoja, joita olisin voinut
katsoa iankaikkisesti. Seuraavaksi tajusin
katselevani erään ystäväni kasvoja, joka oli
päässyt luokseni teho-osastolle sanomalla olevansa
sisareni. Alkuun en tajunnut missä olin. Kun näin
ystäväni kasvot, järkytyin, koska Jeesus oli
hävinnyt niin nopeasti."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Unitilassa voi kokea yhtä jos toistakin.