Olipa kerran viisas peltomies, hän kylvi siemenen ja kylvettyään hän kasteli peltotilkkunsa.
Siemenet nousivat oraalle ja tuottivat aikanaan runsaan sadon.
Oli myös tyhmä peltomies, hän kasteli ensin peltonsa ja odotti sitten 15 vuotta sen kuivumista, kunnes päätti kylvää siemenen. Siemenet eivät nousseet edes oraalle, kun hän päätti ryhtyä leikkaamaan. Lopulta hän ihmetteli kun sato jäi pieneksi.
Missä vika tyhmän peltomiehen töissä?
Olisiko siemenen pitänyt saada vettä vasta kylvön jälkeen? Menikö vesi hukkaan, kun se käytetiin ennen kyvämistä?
Tyhmä ja viisas peltomies
4
66
Vastaukset
- ollaan kuin viisaat
ja mennään kasteelle Jeesuksen opetuksen mukaan parannuksen tehtyämme.
Tyhmä turvaa sellaiseen, joka on ihmisestä ilman parannusta. - sanansiemen
...kertomus jatkuu vielä:
Tyhmä peltomies päätti myydä peltonsa viisaalle peltomiehelle, koska arveli, että peltonsa olevan hedelmättömän. Hän ajatteli pettää viisasta peltomiestä ja ajatteli, että tämä menisi halpaan ja ostaisi pellon, kunhan hinta olisi halpa. Niinpä hän päätti myydä pellon tälle puoleen hintaan.
Hän meni tapaamaan viisasta peltomiestä, ja sai kuin saikin myytä pellon puoleen hintaan.
Kotiin palattuaan hän kertoi vaimolleen: "Teinpäs hyvät kaupat siitä hedelmättömästä pellosta. Eipä tainnut se naapurin peltomies tietää mitä osti!
Seuraavana syksynä tyhmän peltomiehen ihmetys oli suuri, kun viisas peltomies sai vieläkin paremman sadon, kuin edellisvuonna. Hän päätti lähteä ottamaan selvää siitä, mitä oli tapahtunut huonolle pellolle, niinpä hän meni tapaamaan naapuriaan ja kysymään vastausta:
"Miten sait pellon kasvamaan, vaikka minä en saanut siitä juuri muuta sadoksi kuin rikkaruohoja? Seassa oli vain hieman viljaa.
Minähän tein kaikki, kuten esi-isäni ja heidän esi-isänsä, mutten saanut juuri satoa. Miten on mahdollista, että sinä nyt sait pellon kasvamaan?"
Viisas peltomies vastasi:
"No luin peltomiehen käsikirjan ja tein vain kuten siinä käskettiin: kynnin, kylvin viljan, kastelin, ja leikkasin elonkorjuuaikana"
Tyhmä tähän: "No niinhän minäkin tein noita kaikkia, ensin kastelin , sitten kylvin ja kynnin kun siemenet olivat nousseet oraalle!"
Viisas sanoi tuon kuultuaan: "No mutta veli hyvä! Sinun tulee tehdä nuo oikessa järjestyksessä. Ethän muuten saa ikinä kunnon satoa."
Tyhmän peltomiehen ilme synkistyi, hän tajusi, kuinka tyhmästi oli tehnyt myydessään pellon pilkkahintaan. Hän suuttui veljeensä ikiajoiksi ja meni kertomaan vihaisena muille kyläläisille, kuinka viisaspeltomies oli "huijannut" häneltä pellon pilkkahintaan
Hän alkoi nimittelemään veljeään uudelleenkastelijaksi, koska häntä suututti oma tyhmyytensä ja hän tuli tälle kateelliseksi.- toinen Hega
Peltomiehen käsikirja, peltomiehen tiellä pitää:
Matteuksen evankeliumi:
22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. - sanansiemen
toinen Hega kirjoitti:
Peltomiehen käsikirja, peltomiehen tiellä pitää:
Matteuksen evankeliumi:
22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.Ei pelkästään! Tarvitaan myös Jumalan voima, eli Pyhä Henki:
Matteuksen evankeliumi:
25:1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.
25:2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.
25:3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
25:4 Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.
25:5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
25:6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
25:7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
25:8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat.'
25:9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
25:10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
25:11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
25:12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.'
25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2081530Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441154Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44846- 14730
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30721Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21710- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20656Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617