suloinen kaukosuhde - voiko se oikeasti onnistua?

Voi onnistua. Näen ulkomaalaista poikaystävääni kerran kahdessa kuussa ja jotenkin se vain vahvistaa meitä joka kerta kun pitää taas erota ja odottaa.

Olen tavannut netissä muutamia aikoja sitten pojan, jota kutsun jopa poikaystäväkseni. Hän kutsuu minua tyttöystäväkseen. Puhumme lähes päivittäin Skypessä 4-8 tuntia, vietämme aikaa yhdessä keskustellen, nauraen, itkien, vitsaillen, leikkien. Kun viikossa on 7 päivää, niistä viimeisen kuukauden aikana 5 on ollut skypetystä.

On minulla toki omakin elämä. Olen hyvin aktiivisesti mukana kaikenmoisessa ja aikaa jää kavereillekin. Sekä itselle ja opiskelulle.

Nyt kun emme vietä aikaa toistemme kanssa skypessä, laittelemme maileja silloin tällöin. Yhden puhelunkin olen saanut, joka maksoi pojalle melkein kympin, puhelu kesti semmoiset 3minsaa. Puhelun syynä oli se, että poitsun netti ei toiminut.

Välissämme on 1800km. Hän on saksalainen. Itse olen 24v, hän 26. Hän on ihana. Hän on mielessäni joka päivä. Ja olemme jo sopineet siitä, että tapaamme heti kun se on mahdollista. Hän tulee käymään Suomessa, koska itsehän olen Saksassa vieraillut useampaan kertaan ja maa ei ole minulle vielä niin uusi ja ihmeellinen.

Hassulta tuntuu, että aikaisemmin en ole voinut kuvitellakaan olevani suhteessa ihmisen kanssa, jonka kanssa en voi olla fyysisessä kontaktissa aina kun haluan. Nyt kuitenkin se tuntuu olevan osa tulevaisuuttani, eikä se edes pelota minua. Raskasta se tulee olemaan jos haluamme sen tehdä, mutta sydämeni sanoo, yritä. Ei sitä voi tietää ennenkuin sen on kokenut ja nähnyt. Ja sehän on niin tapauskohtaistakin. Ja meidän kemiat pelaavat. Ne todellakin pelaavat.

Takana minulla on pitkiä suhteita suomalaisten, lähellä asuvien, jopa samassa asunnossa asuvien tyyppien kanssa. Pieleen on mennyt oikeastaan kemioiden ja ajatusmaailmojen eroavaisuuksien takia, ja sen takia mitä toinen on suhteelta odottanut ja millainen suhteiden käytännön kuvio on ollut (Esim. avopuoliso rajoitti liikaa elmääni - määräsi nukkuma-ajat ja vahtasi kaikkea)... Kivoja ihmisiä kaikki tyyynni ovat hekin olleet mutta maailmat eivät sittenkään kohdanneet.

Vaikka olen tuntenut tämän saksalaisen pojan vasta suhteellisen lyhyen aikaa, emmekä edes ole fyysisesti tavanneet, olemme keskustelleet (olosuhteidenkin pakosta) hyvin syvällisesti monista asioista liittyen mm. parisuhteisiin ja arvoihin. Hänen käsityksensä ja linjansa ovat hyvin yhteneväisiä minun kanssani.

Minusta tuntuu, että tämä voisi onnistua. Ehkä minulle sopisikin tällainen kuvio. Ehkä on muuten mun ja saksalaispoikani yhteinen sana. EHKÄ :)

Sähän olet nainen.?!

Mitä hiton väliä sillä on kuka on mitäkin sukupuolta ja mitä sukupuolta kukakin rakastaa? Ei kuulu tähän keskusteluun!

Kyllä se voi todella onnistua:)
Vajaa vuosi sitten tapasin ihanan pojan yhteisellä mökkireissulla, hän oli kaverini kaveri. Kun mökkireissu päättyi, lähtivät molemmat omaan suuntaansa, hän Keski-Suomeen, minä lappiin. Välillämme oli matkaa n.700 km ja pidimme yhteyttä lähes päivittäin puhelimella ja tietokoneella, ja näimme toisiamme aina parin kuukauden välein, välillä meni pitempikin tovi, joskus onnisti nähdä useammin. Kesän loppuun mennessä olimme ehtineet nähdä ehkä 4-5 kertaa. Muutin lapista pois monista syistä, ja välimatka on "enää" 300km. Mutta kun on tottunut tuohon, että kaikki on useiden satojen kilometrien päässä, tuntuu että kaikki 300km säteellä oleva on naapurissa. Ei me vieläkään nähdä kuin kerran pari kuussa, mutta se on jo luksusta:)
Yhtetyttä pidetään joka päivä, mutta on se vaan aina niin kiva kun on pari viikkoa ikävöinyt, niin käpertyä toisen kainaloon. Niinä hetkinä ei voisi mikään olla paremmin

Kommentoisin vain iän ja sen myötä tulleen elämänkokemuksen - niin siviili- kuin työelämänkin - perusteella, että Kuopiosta on näköjään lyhyempi matka Helsinkiin kuin Helsingistä Kuopioon...

Ajattelisin siltä kannalta, ettei nyt ainakaan sen takia kannata hyvää ihmistä syrjään heittää, että mahdollisesti ei onnistu. Onhan se varmasti erilaista, mutta jos olette molemmat kärsivällisiä ja pitkäjänteisiä tyyppejä niin mikä jottei.

Toki voi onnistua.

Minä asun itse Oulussa & miesystäväni asuu n. 500km päässä eli toisin sanoen aika kaukana.

Toki kun itse olen työtön,niin pääsen matkustelemaan silloin kuin itseäni huvittaa.

Meillä on välillä(niin kuin nyttenkin),että itse joudun olemaan Oulussa & näämme ehkä 1kk päästä(riippuen siitä miten pääsen polvileikkaukseen & kuinka pian saan sitten matkustaa junalla).

Olemme olleet parisuhteessa 6kk & itse olen suurimman osan ajastani viettänyt miesystäväni luona.

Miesystäväni kun ei niin vaan pääse Ouluun tulemaan,kun hänellä on töitä.

Rakkautemme on niin vahvaa,joten se kestää tällaiset pienetkin "erot" (siis ettemme näe toisiamme tällä hetkellä ollenkaan & ehkä 1kk päästä).

Olemme kuitenkin muuttamassa kesä-heinäkuun vaihteessa yhteen.

Miesystäväni muuttaa luokseni tänne Ouluun asumaan.

Saksa-Suomi kaukosuhde, tapaamiset kerran kahdessa kuussa keskimäärin. Itsenäisille luonteille sopii mainiosti, kun kummallakin on omat elämät ja ympyränsä. Toki ikääkin jo on keskisen verran.

onnea vuan tulevalle :-)

Suomi-Intia, välimatkaa noin. 10 000km.
Tunnettu 3-vuotta, nähty kaksi kertaa. Skype kovassa käytössä ja kesällä naimisiin.

"Voiko rakkaus kestää vaikka me tavataan vain ehkä alle kerran kuussa tulevaisuudessa?"
-Kyllä.

Kyllä voi, onnea vaan ap! Kuulostaa hyvältä että tulette noin hyvin toimeen skypessä. Toista voi tuntea tapaamatta paljonkin paremmin kuin vaikka asumalla yhdessä, jos on keskusteltu kaikesta mahdollisesta ja yhteisymmärrys toimii. Yhdessä asuminenkaan ei tarkoita sitä että osapuolet todella tuntevat toisensa ja ovat avanneet sydämensä toisilleen.