Onko "crossing over" kromosomeissa mahdollista?

Aikoinaan lukio-ikäisenä minulla herätti ihmettelyä väitetty "crossing over" kromosomeilla, eli että kromista voisi mennä "jalka" toiseen kromosomiin ja se menisi sitten siihen irronneeseen jalkaan toisella kromosomilla.

Miten on mahdollista että silloin meidän kromosomiemme "lukemisesta" saisi 'solujakautumiskone' enää mitään tolkkua, jos eri omainaisuuteen teoriassa vaikuttavat kromosomin geenit olisivat eri kromosomista?

Onko geeneillä todellisuudessa mitään merkitystä, vai kootaanko meidät ihan "eri" tiedostosta käsin kuin DNA-sta ja kromosomeista, jotka sisältävät sitä?
25131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Niin, tarkoitin tieeysti, että se tapahtuisi sukusolussa, aiheuttaako crossing over aikuis-tai kasvuiässä suorastaan SYÖPÄÄ?

Äänestä
  • Crossing over on melko yleistä meioosissa ja se on yksi muuntelun lähde. Nämä vastinkromosomien osat leikkaantuvat homologisista kohdista ja vaihtavat paikkaa (normaalisti), jolloin mitään sekaantumisia ei tule. Pieleen mennessä seurauksena voi olla esimerkiksi ylimääräinen kopio geenistä toisessa kromosomissa ja toisessa sen puuttuminen.

    Äänestä

  • Tippitapitus kirjoitti:

    Crossing over on melko yleistä meioosissa ja se on yksi muuntelun lähde. Nämä vastinkromosomien osat leikkaantuvat homologisista kohdista ja vaihtavat paikkaa (normaalisti), jolloin mitään sekaantumisia ei tule. Pieleen mennessä seurauksena voi olla esimerkiksi ylimääräinen kopio geenistä toisessa kromosomissa ja toisessa sen puuttuminen.

    Crossing over ei ole evoluution mekanismi.

    Ja vaikka eri lajit, kuten hevonen ja aasi kykenevät risteytymään tuloksena oleva muuli ei ole evoluutiossa lajiutumisen selitys.
    Mitään tapaa muuntua eri lajiryhmiksi ei ole todistettu evoluutioteorian mukaan tapahtuneiksi!
    Lajin sisäiset erilaisuudet eivät voi johtaa niihin muutoksiin joita geeneistä on nlöydettävissä.

    Äänestä

  • ptähh? kirjoitti:

    "Crossing over ei ole evoluution mekanismi."

    On se. Yksi erittäin tärkeä sellainen.

    "Ja vaikka eri lajit, kuten hevonen ja aasi kykenevät risteytymään tuloksena oleva muuli ei ole evoluutiossa lajiutumisen selitys."

    Ei niin, se on pikemminkin lajiutumise seuraus.

    "Mitään tapaa muuntua eri lajiryhmiksi ei ole todistettu evoluutioteorian mukaan tapahtuneiksi!"

    Lajien syntyjä on todistettu sekä luonnossa että kontrolloiduissa laboratorio-olosuhteissa.

    "Lajin sisäiset erilaisuudet eivät voi johtaa niihin muutoksiin joita geeneistä on nlöydettävissä."

    Juu, kyllä voivat. Havaitusti.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sinulla ei taaskaan ollut yhtäkään todistetta!
    Busted!
    Nollapistettä.

    Äänestä

  • ptähh? kirjoitti:

    Crossing over ei ole evoluution mekanismi.

    Ja vaikka eri lajit, kuten hevonen ja aasi kykenevät risteytymään tuloksena oleva muuli ei ole evoluutiossa lajiutumisen selitys.
    Mitään tapaa muuntua eri lajiryhmiksi ei ole todistettu evoluutioteorian mukaan tapahtuneiksi!
    Lajin sisäiset erilaisuudet eivät voi johtaa niihin muutoksiin joita geeneistä on nlöydettävissä.

    Ymmärrätkö sinä idiootti edes mikä on crossing over?!?!?!

    Äänestä

  • Tippitapitus kirjoitti:

    Ymmärrätkö sinä idiootti edes mikä on crossing over?!?!?!

    Ymmärrän!
    Se merkitsee vastinparien osien vaihtavan positiota.
    Mutta vaihtuminen ei takaa että se jatkuisi enää toimivana. Ja toiseksi se on teoria jota ei ole todistettu havainnoin silloin kun joku muutos on OLETETTU tapahtuneen sen avulla.
    Teillä on ongelmana että kaikki asiat on irrallisia todellisuudesta.
    Jos tapahtuma ilmenee tilanteessa A) laboratoriossa se ei tarkoita mitään muuta kuin että se tapahtui laboratoriossa sille näytteelle A) jossa se ilmeni. Et voi liittää sitä sattumalta löytämääsi fossiiliin millään kytköksellä.

    Jälkeläiset ovat erilaisia aina. Ja tottakai se johtuu heidän vanhemmiltaan saamista erilaisista perintötekijöistä. Mutta eihän sillä ole evoluution kanssa sitä merkitystä ettei se kuuluisi olla niin luoduissa jälkeläisissä. Joten eihän sillä mikä on luoduille ominaista voi perustella teidän oppianne!
    Teidän perusteluissanne on looginen virhe mikäli aikeenanne on muuttaa meidän näkökantamme teidän esittämänne evoluutioteorian puolelle.

    ''Ja toiseksi se on teoria jota ei ole todistettu havainnoin silloin kun joku muutos on OLETETTU tapahtuneen sen avulla.''

    Mitään teoriaa (painovoima, atomi) luonnontieteissä ei voi todistaa 100% varmuudella. Crossing over on paras teoria selittämään risteytyskokeissa havaittavat ''outoudet'', jotka eivät selity puhtaalla Mendelin genetiikalla. Mikroskoopeilla voidaan jopa havaita ns. kiasmat kun kromosomit ovat vaihtamassa tekijöitä. Miten muuten selität esim. geeniduplikaation?

    ''Et voi liittää sitä sattumalta löytämääsi fossiiliin millään kytköksellä.''

    Missähän vaiheessa puhuin fossiileista?

    Rekombinaatio tuottaa muuntelua, johon valinta vaikuttaa. Ilman muuntelua ei voi olla evoluutiota.

    Se että evoluutio tarvitsee välttämättä teoriaasi ei tarkoita, että luonnossa sitä olisi koskaan tarvittu!
    Te keksitte teorian tukemaan toista teoriaanne koska toerianne sitä tarvitsee.
    Kyllä sinä voit keksiä lautapelin ja sille säännöt vaikka peliä ei tarvittaisikaan.
    MUTTA ÄLÄ TYRKYTÄ jonninjoutavia TEORIOITASI MUILLE, ETHÄ?

    Crossing over ei ole kehitetty evoluutioteorian tueksi vaan selittämään tapahtumia, jotka eivät puhtaalla Mendelin genetiikalla selity! Itse tapahtuma voidaan havaita jopa mikroskoopilla. Onko tämä niin vaikeaa? Crossing over esitettiin viime vuosisadan alkupuoliskolla eikä mikään havainto melkein sadan vuoden aikana ole sitä osoittanut vääräksi.

    Taitaa tämä nykyisin "ptähh?" nimimerkillä kirjoittava tyyppi olla se sama valopää, joka kritisoi taannoin iänmääritysmenetelmiä, mm. radiohiilimenetelmää. Siinä yhteydessä kyllä kävi hyin selväksi se, ettei ko. tyyppi tajua atomifysiikasta edes alkeita.

    Tässä näytttää sama tietämättömyyden syvä rintaääni olla takana. Vain tietämättömyys antaa noin hyvän selkänojan päästää sontaa muiden nähtäväksi.

    No, mistäpä muustakaan tuollainen fundamentalistinen kreationismi kumpuaisikaan kuin tietämättömyydestä ja idiotismista.

    Äänestä

  • ptähh? kirjoitti:

    Ymmärrän!
    Se merkitsee vastinparien osien vaihtavan positiota.
    Mutta vaihtuminen ei takaa että se jatkuisi enää toimivana. Ja toiseksi se on teoria jota ei ole todistettu havainnoin silloin kun joku muutos on OLETETTU tapahtuneen sen avulla.
    Teillä on ongelmana että kaikki asiat on irrallisia todellisuudesta.
    Jos tapahtuma ilmenee tilanteessa A) laboratoriossa se ei tarkoita mitään muuta kuin että se tapahtui laboratoriossa sille näytteelle A) jossa se ilmeni. Et voi liittää sitä sattumalta löytämääsi fossiiliin millään kytköksellä.

    Jälkeläiset ovat erilaisia aina. Ja tottakai se johtuu heidän vanhemmiltaan saamista erilaisista perintötekijöistä. Mutta eihän sillä ole evoluution kanssa sitä merkitystä ettei se kuuluisi olla niin luoduissa jälkeläisissä. Joten eihän sillä mikä on luoduille ominaista voi perustella teidän oppianne!
    Teidän perusteluissanne on looginen virhe mikäli aikeenanne on muuttaa meidän näkökantamme teidän esittämänne evoluutioteorian puolelle.

    Jälkeläiset ovat erilaisia aina. Ja tottakai se johtuu heidän vanhemmiltaan saamista erilaisista perintötekijöistä. Mutta eihän sillä ole evoluution kanssa sitä merkitystä ettei se kuuluisi olla niin luoduissa jälkeläisissä. Joten eihän sillä mikä on luoduille ominaista voi perustella teidän oppianne!
    Teidän perusteluissanne on looginen virhe mikäli aikeenanne on muuttaa meidän näkökantamme teidän esittämänne evoluutioteorian puolelle.

    Evoluution puolelle kannattaa mennä vain siinä asiassa, että maailmankaikkeus on IKUINEN, ei 6011 vuotta mihinkään riitä eikä edes 10000v, vaan aikoja on lukematon määrä rinnan tai sarjassa omaan aikaamme nähden omassakin galaksissamme. Sitä en usko, että kaikki olisivat sarjassa tai jos SEN uskoisin, on omalla galaksillamme saattaanut aikaa vierähtää JO 200 miljardia vuotta, sama määrä aurinko/vuosi kuin on aurinkoja galaksissamme. Jos alussa oli hvyin monta RINNANkykentää, on kaikki voinut tapahtua todella paljon nopeammin, kuin että jos ajat ovat olleet sarjassa perääkkäin... Ja todellakin "ajat", en puhu tässä nyt piireistä ylipäänsä, sarjaan ja riinnankytkentä samalle määrälle vastuksia varmaankin yhtä nopeaa, mutta vastuksille tietysti eri suuruisuuksiakin voi tulla. Thevenin=>Norton korvaa jännittelähteen rinnalle luodun vastuksen optimaalisesti samansuuruisella sarjavastuksella, mutta jännitelähteestä tulee siinä virtalähde....

    Äänestä

  • Theveninin Nortti kirjoitti:

    Ei esim. Mooses sanonut, ettei elämet muutu jos eri lajeja risteyttää... Päinvastoin, hän vain kielsi niitä risteyttämästä , koska niille ei ole olemassa mitään kovin hyvää "lokeroa". Mutta welhokansat ovat sellaista tehneet, ja nykyäänkin tieteen nimissä sellaista tehdään.... Syy miksi ei omelle telluksellemme SAA luoda lisää lajeja on tietysti se, että ne ovat jo olemassa muualla avaruudessa, on haluttu siellä tehdä ne lajit joita meillä ei ole.... Humanoidimaisesti pystyasennossa on jossakin avaruudessa koiria jatai kissojakin, ihan varmasti....

    Äänestä

  • Theveninin Nortti kirjoitti:

    Jälkeläiset ovat erilaisia aina. Ja tottakai se johtuu heidän vanhemmiltaan saamista erilaisista perintötekijöistä. Mutta eihän sillä ole evoluution kanssa sitä merkitystä ettei se kuuluisi olla niin luoduissa jälkeläisissä. Joten eihän sillä mikä on luoduille ominaista voi perustella teidän oppianne!
    Teidän perusteluissanne on looginen virhe mikäli aikeenanne on muuttaa meidän näkökantamme teidän esittämänne evoluutioteorian puolelle.

    Evoluution puolelle kannattaa mennä vain siinä asiassa, että maailmankaikkeus on IKUINEN, ei 6011 vuotta mihinkään riitä eikä edes 10000v, vaan aikoja on lukematon määrä rinnan tai sarjassa omaan aikaamme nähden omassakin galaksissamme. Sitä en usko, että kaikki olisivat sarjassa tai jos SEN uskoisin, on omalla galaksillamme saattaanut aikaa vierähtää JO 200 miljardia vuotta, sama määrä aurinko/vuosi kuin on aurinkoja galaksissamme. Jos alussa oli hvyin monta RINNANkykentää, on kaikki voinut tapahtua todella paljon nopeammin, kuin että jos ajat ovat olleet sarjassa perääkkäin... Ja todellakin "ajat", en puhu tässä nyt piireistä ylipäänsä, sarjaan ja riinnankytkentä samalle määrälle vastuksia varmaankin yhtä nopeaa, mutta vastuksille tietysti eri suuruisuuksiakin voi tulla. Thevenin=>Norton korvaa jännittelähteen rinnalle luodun vastuksen optimaalisesti samansuuruisella sarjavastuksella, mutta jännitelähteestä tulee siinä virtalähde....

    Ja todellakin "ajat", en puhu tässä nyt piireistä ylipäänsä, sarjaan ja riinnankytkentä samalle määrälle vastuksia varmaankin yhtä nopeaa,

    Anteeksi, ei ehkä olekaan.... Juuri rinnankytkentä tapahtuu ehkä puolta nopeammin tilanteessa, jossa kaksi vastussa sarjassa, verrattuna tilanteeseen että kaksi rinnan...
    Ne Rinnankytketyt vastukset lähes samaan aikaan pudottavat potentiaalinsa, kun taas sarjassa olevat suorittavat kunkin vastuksensa erikseen ja vasta seuraavana sen seuravan. Kuitenkin rinnan ja sarjan kytkennän voi korvata toisillaan. Sarjasta tulee kuitenkin yhtä nopea kuin rinnan kytketystä, koska se rinnankytkettykin suorittaa tavallaan "sarjassa" vuorotellen ne vastuspotentiaalinsa pudottamiset, en siis suorastaan kumoa tuota 1. päätelmääni... Mutta Rinnan oleminen tarkoittaa sitä, että meidän aikaamme vuorotellaan toisten rinnankytkettyjen kanssa, ja sarjassa keskitytään vain yhteen vastukseen kerrallaan... Tämäkin todistaa siitä, että Universiumia päivittää vain yksittäisiä "prosessoriyksiköitä"....

    Mitä tässä halusin sanoa? Jos aikaa on alussa ollut äärettömästi, on kaikki suoritettu lähes äärettömän nopealla ajalla. Koska aikaa on kadonnut luomistöihin ja niiden jatkuvaan päivittämiseen RINNAKKAIN, ei enää mikään ole kovin nopeaa.... Kuitenkin meille EHKÄ päivitetään suurinpiirtein samanmittainen aika kuin ennen, meidän "liha"-koneemme ei vain huomaa niitä "odottelujaksoja" kun rinnakaiset muut ihmiset esim. suorittavat toimintojaan.... Yrittäkää jo viisastua. Emme tiedä, kuinka paljon nopeammin alussa on kaikea suoritettu, koska alussa on ollut VÄHEMMÄN luomistekoja, se että alussa ON suoritettu asioita enemmän vähemmille teoille on VARMA TOSIASIA JA FAKTA! Tämän vuoksi emme voi kumota lopullisesti fundiskrestskun väitettä 6011 vuodestaan, koska silloin on ollut AIKAA enemmän vähemmillä määrillä luojia ja valonnopeuskin mahdollisesti nykyistä suurempi...

    Äänestä

"Sinulla ei taaskaan ollut yhtäkään todistetta!
Busted!
Nollapistettä."

Katsos kun perusteettomat väitteet eivät tarvitse perusteita kumoutuakseen. Mutta ole hyvä, tuossa on peruste (Wikipedia):

"Geenienvaihdunta mahdollistaa uudenlaisten geeniyhdistelmien syntymisen vastinkromosomeista. Täten se on mendelististä rekombinaatiota täydentävä ja monimuotoisuutta lisäävä tekijä."

Äänestä
  • "Geenienvaihdunta mahdollistaa uudenlaisten geeniyhdistelmien syntymisen vastinkromosomeista. Täten se on mendelististä rekombinaatiota täydentävä ja monimuotoisuutta lisäävä tekijä."

    Ilman muuta vanhempien perimien yhdistelmästä tulee uudenlaisia jälkeläisiä. Sehän kuuluu luomisen syyn ja seurauksen lainalaisuuteen.
    Mutta eihän se tee meistä apinoiden jälkeläisiä.
    Epäonnistut täysin esittämään sellaista millä olisi todellista todistemerkitystä.
    Edelleen nollapistettä esityksestäsi.

    Äänestä

  • ptähh? kirjoitti:

    "Geenienvaihdunta mahdollistaa uudenlaisten geeniyhdistelmien syntymisen vastinkromosomeista. Täten se on mendelististä rekombinaatiota täydentävä ja monimuotoisuutta lisäävä tekijä."

    Ilman muuta vanhempien perimien yhdistelmästä tulee uudenlaisia jälkeläisiä. Sehän kuuluu luomisen syyn ja seurauksen lainalaisuuteen.
    Mutta eihän se tee meistä apinoiden jälkeläisiä.
    Epäonnistut täysin esittämään sellaista millä olisi todellista todistemerkitystä.
    Edelleen nollapistettä esityksestäsi.

    ''Mutta eihän se tee meistä apinoiden jälkeläisiä.''

    Itseasiassa meidät luokitellaan apinoihin! Kuulumme kladiin Anthropoidea eli apinat!

    Benton, M. (2005). Vertebrate paleontology 3rd edition.

    Turkulaiset biologit kasasivat hiljattain dataa suurista ihmisapinoista ja selvittivät onko simpanssi oikeasti ihmisen lähin sukulainen. Vastaus on erittäin vahva KYLLÄ!

    Lehtonen, S., Sääksjärvi, I. E., Ruokolainen, K. and Tuomisto, H. (2011), Who is the closest extant cousin of humans? Total-evidence approach to hominid phylogenetics via simultaneous optimization. Journal of Biogeography, 38: 805–808.

    Äänestä

"Ilman muuta vanhempien perimien yhdistelmästä tulee uudenlaisia jälkeläisiä."

Miksi siis valehtelit, ettei se olisi evoluution mekanismi, kun evoluutio on nomenomaan populaation geenialleeilien suhteiden muutosta sukupolvien myötä? Valehteleminen on rumaa.

"Sehän kuuluu luomisen syyn ja seurauksen lainalaisuuteen."

Ehei. Sellaisia luomisia ei ole todellisuudessa havaittu. Ne ovat satua.

"Mutta eihän se tee meistä apinoiden jälkeläisiä."

DNA todistaa sen vastaansanomattomasti yhdessä fossiiliaineiston kanssa,

"Epäonnistut täysin esittämään sellaista millä olisi todellista todistemerkitystä.
Edelleen nollapistettä esityksestäsi."

Ai epäonnistuin kun osoitin valheesi? Ehkä sinusta, en meistä muista.

Äänestä
  • Eihän evoluutiota ole kukaan todistanut olevan olemassakaan muualla kuin höperöissä evokkien päiväunissa.
    Ei mikään uusi synny antamalle asialle uuden nimen!
    Miksi te ylipäätään lainaatte asioita luoduista olioista?
    Miksette te saa itse mitään aikaan?

    Äänestä

  • ptähh? kirjoitti:

    Eihän evoluutiota ole kukaan todistanut olevan olemassakaan muualla kuin höperöissä evokkien päiväunissa.

    "Eihän evoluutiota ole kukaan todistanut olevan olemassakaan muualla kuin höperöissä evokkien päiväunissa."

    Juu, tietenkin on. Todellisuus ei muutu sillä että panee silmät ja korvat kiinni ja sen kiistää

    "Ei mikään uusi synny antamalle asialle uuden nimen!"

    Eipä niin, mutta tuo uusi nimi voi kuvata ilmiötä paremmin.

    "Miksi te ylipäätään lainaatte asioita luoduista olioista?"

    Ei ole lainattu, kun ei ole ikinä löydetty luotuja olioita. Kaikki tähän mennessä löydetyt ovat syntyneet vanhemmistaan evoluution mekanismein. Kerro toki, jos olet nähnyt jonkin olion ilmestyvän tyhjästä niin tutkitaan se.

    "Miksette te saa itse mitään aikaan?"

    Evoluutikot ovat saaneet paljonkin aikaan. Esim. tietokoneen, jolla kirjoittelet. Ei sitä ole tehty taikauskoisten nihmisten toimesta.

    MItähän mahdatkaan tarkoittaa evoluutiolla tässä yhteydessä?

    Nimittäin evoluutio on perimän muutosta ajan myötä sukupolvelta toiselle ja nimenomaan tuotahan havaitaan luonnosta (ja loboratorioissa) ihan koko ajan.

    Tuo tuollainen evoluution kieltäminen on hölmöläisen hommaa.

    Se, että et sitten halua uskoa, että mm. ihmisillä ja simpansseilla on ollut yhteinen kantalaji tuolla historiassa, onkin jo vähän toisen luokan kysymys.

    Mutta jos perimä yhdistää simpanssit ja ihmiset, yhteisten perimänosien myötä (mm. C-vitamiin tuotantoon liittyvä geeni on rikki, täsmälleen samoissa pakoissa olevat ERV:t) niin te kreaatit saatte kyllä perustella luomisenne yms. luonnosta tehtäviin havaintoihin paremmin mitä te nyt olette kyenneet tekemään.

    Areena on vapaa, vaikka tähän asti näyttönne on ollut hyvin heikkoa tällä saralla.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Eihän evoluutiota ole kukaan todistanut olevan olemassakaan muualla kuin höperöissä evokkien päiväunissa."

    Juu, tietenkin on. Todellisuus ei muutu sillä että panee silmät ja korvat kiinni ja sen kiistää

    "Ei mikään uusi synny antamalle asialle uuden nimen!"

    Eipä niin, mutta tuo uusi nimi voi kuvata ilmiötä paremmin.

    "Miksi te ylipäätään lainaatte asioita luoduista olioista?"

    Ei ole lainattu, kun ei ole ikinä löydetty luotuja olioita. Kaikki tähän mennessä löydetyt ovat syntyneet vanhemmistaan evoluution mekanismein. Kerro toki, jos olet nähnyt jonkin olion ilmestyvän tyhjästä niin tutkitaan se.

    "Miksette te saa itse mitään aikaan?"

    Evoluutikot ovat saaneet paljonkin aikaan. Esim. tietokoneen, jolla kirjoittelet. Ei sitä ole tehty taikauskoisten nihmisten toimesta.

    Lainaa: moloch_horridus
    Ei ole lainattu, kun ei ole ikinä löydetty luotuja olioita. Kaikki tähän mennessä löydetyt ovat syntyneet vanhemmistaan evoluution mekanismein. Kerro toki, jos olet nähnyt jonkin olion ilmestyvän tyhjästä niin tutkitaan se.

    Onko esim. piirroshahmot luotu "vanhemmistaan"? Mutta eihän se luotumista millään lailla POISTA; jos vanhemmat (ME) ovat LUONEET lapsensa sellaiseksi minkälaiseksi Hänet halusivat.

    Ei Jumala luonut mitään "tyhjästä", ette tunne Jumalaa, ettekä tiedä MITÄÄN hänestä, siksikäpä te ette mitään luo.

    Äänestä

  • ptähh? kirjoitti:

    Eihän evoluutiota ole kukaan todistanut olevan olemassakaan muualla kuin höperöissä evokkien päiväunissa.
    Ei mikään uusi synny antamalle asialle uuden nimen!
    Miksi te ylipäätään lainaatte asioita luoduista olioista?
    Miksette te saa itse mitään aikaan?

    Kuvittele sitä fiilistä; ihminen kun on niin ainutlaatuinen; jumala luo ihmisen luomakunnan kruunuksi ja tätä osoittamaan luo ihmiselle 99% samanlaiset geenit kun simpanssilla.

    Vaikka evoluutioteorian pohjana on kasa todisteita, joskus pelkällä logiikalla voi pärjätä kun ymmärtää miten naurettava luomisselitys on.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Eihän evoluutiota ole kukaan todistanut olevan olemassakaan muualla kuin höperöissä evokkien päiväunissa."

    Juu, tietenkin on. Todellisuus ei muutu sillä että panee silmät ja korvat kiinni ja sen kiistää

    "Ei mikään uusi synny antamalle asialle uuden nimen!"

    Eipä niin, mutta tuo uusi nimi voi kuvata ilmiötä paremmin.

    "Miksi te ylipäätään lainaatte asioita luoduista olioista?"

    Ei ole lainattu, kun ei ole ikinä löydetty luotuja olioita. Kaikki tähän mennessä löydetyt ovat syntyneet vanhemmistaan evoluution mekanismein. Kerro toki, jos olet nähnyt jonkin olion ilmestyvän tyhjästä niin tutkitaan se.

    "Miksette te saa itse mitään aikaan?"

    Evoluutikot ovat saaneet paljonkin aikaan. Esim. tietokoneen, jolla kirjoittelet. Ei sitä ole tehty taikauskoisten nihmisten toimesta.

    Evoluutikot ovat saaneet paljonkin aikaan. Esim. tietokoneen, jolla kirjoittelet. Ei sitä ole tehty taikauskoisten nihmisten toimesta.

    Tuo on taas valhe sinun puoleltasi, ei heistä edes puolet ole ollut ewokkeja, korkeintaan 20%.

    Äänestä

Kuvittele sitä fiilistä; ihminen kun on niin ainutlaatuinen; jumala luo ihmisen luomakunnan kruunuksi ja tätä osoittamaan luo ihmiselle 99% samanlaiset geenit kun simpanssilla.

Mitäs siinä niin kummallista? Simpanssi olisi "luomakrunnan kruunu", ilman ihmistä? Jos ei olisi ollut ihmistä, ei olisi vedenpaisumustakaan, ja ilmeisesti dinojakin olisi vielä maan päällä, vaikka NIIDEN TUHO saattoi olla eri, kuin vedenpaisumus, PALJON ennen Aadamiakin? Varmaan Jumala SUORAAN copy-pastesi apina gennit pohjaksi, ennen kuin jatkoi luomistyötään.... Apina oli varmasti HAUSKIN luomistaan olennoista ennen sitä!

Miten krtetskut selittävät sen, että isoille mammalsseille oli vuorokaudessa tehty samainen 3 miljardia geeniä vuorokaudessa per laji? Eikö sellaisen yhden "geenibyten" pähkäilyyn menisi keskimäärin YLI sekunti? Ei ole oikein mahdolllista nykyisillä aikajanoilla ja ihmisen ajattelunopeudella ainakaan maailman luominen 7:ssä päivässä, mutta jospa se "Jumala" olikin joku "tietokone" vähintään teraherzin(10^12 värähdystä sekunnissa) nopeudella? Ja jos SE tietokone luodaan VASTA(=>petahertzi) joskus tulevaisuudessa, ja se SILLOIN pistää kellonsa vuoteen - 4000 eKr ja käy luomassa Maailmankaikkeuden? Tietokoneelle ei ole ongelma uskoa olevansa siinä ajassa mitä kellonsa näyttää? En silti kehoita teitä pistämään sitä esim. vuoteen 1985, vaikka voihan sitäkin kokeilla? Nykykoneiden kalenteri-kelloa ei kyllä pysty pistämään ennen vuotta 1975, siitä olen kyllä varma....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kromoista kirjoitti:

Aikoinaan lukio-ikäisenä minulla herätti ihmettelyä väitetty "crossing over" kromosomeilla, eli että kromista voisi mennä "jalka" toiseen kromosomiin ja se menisi sitten siihen irronneeseen jalkaan toisella kromosomilla.

Miten on mahdollista että silloin meidän kromosomiemme "lukemisesta" saisi 'solujakautumiskone' enää mitään tolkkua, jos eri omainaisuuteen teoriassa vaikuttavat kromosomin geenit olisivat eri kromosomista?

Onko geeneillä todellisuudessa mitään merkitystä, vai kootaanko meidät ihan "eri" tiedostosta käsin kuin DNA-sta ja kromosomeista, jotka sisältävät sitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu