Tässä kävi kuten aina äänestyksissä =(

Kaikki olettivat, että Jani pääsee jatkoon itsestään selvästi, ja pelasivat joko Jarppia tai Viiviä ulos. Siksi Jani ei saanut tarpeeksi ääniä. Siihen nämä shokkipudotukset aina perustuu. Paras monesti tipahtaa sen takia, että jokainen ajattelee muiden äänestävän "kuitenkin" parasta.

Näin kävi myös Idolsissa silloin, kun Pete Parkkonen jäi kolmanneksi, kun oli jotenkin "itsestään selvää" että hän on finaalissa.

Itse jättäydyin pois koko äänestysrahastuksesta, koska mulle on oikeastaan sama kuka voittaa. Otan tämän ihan viihteenä, eikä mikään viihdeohjelma tai kukaan kisaaja aiheuta mitään vihoja tai muita negatiivisia tunteita. Toki olisin niin mielelläni katsonut Janin ja Jutan tunnelmallista tanssia enemmänkin. Jarppi ja Ansku ovat suloisia ja ihania. Mutta kaikki loppuu aikanaan ja ensi sunnuntaina on viimeinen kerta kaikilla muillakin tanssijoilla... ja puheenaiheet vaihtuu kun tanssit loppuu - uudet haukuttavat tulee taas tosikoille ja patoutuneita aggressioitaan purkaville. Ensi vuonna uudet kujeet.
1191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pete on ihana!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1:n koon sukahousut kirjoitti:

Kaikki olettivat, että Jani pääsee jatkoon itsestään selvästi, ja pelasivat joko Jarppia tai Viiviä ulos. Siksi Jani ei saanut tarpeeksi ääniä. Siihen nämä shokkipudotukset aina perustuu. Paras monesti tipahtaa sen takia, että jokainen ajattelee muiden äänestävän "kuitenkin" parasta.

Näin kävi myös Idolsissa silloin, kun Pete Parkkonen jäi kolmanneksi, kun oli jotenkin "itsestään selvää" että hän on finaalissa.

Itse jättäydyin pois koko äänestysrahastuksesta, koska mulle on oikeastaan sama kuka voittaa. Otan tämän ihan viihteenä, eikä mikään viihdeohjelma tai kukaan kisaaja aiheuta mitään vihoja tai muita negatiivisia tunteita. Toki olisin niin mielelläni katsonut Janin ja Jutan tunnelmallista tanssia enemmänkin. Jarppi ja Ansku ovat suloisia ja ihania. Mutta kaikki loppuu aikanaan ja ensi sunnuntaina on viimeinen kerta kaikilla muillakin tanssijoilla... ja puheenaiheet vaihtuu kun tanssit loppuu - uudet haukuttavat tulee taas tosikoille ja patoutuneita aggressioitaan purkaville. Ensi vuonna uudet kujeet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu