Jos N-liitolla olisi ollut ydinase v.1941

Mitä luulette olisiko nekku käyttänyt ydinasetta suomea vastaan toisessa maailmansodassa, jos sillä sellainen olisi ollut?

Vähemmän tunnettu tosiasiahan on, että suomen miehittämättä säilymiseen vaikutti amerikkalaisten atomipommipelote.
892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

>Mitä luulette olisiko nekku käyttänyt ydinasetta suomea vastaan toisessa maailmansodassa, jos sillä sellainen olisi ollut?>

Paljon mahdollista siinä tapauksessa, että asetelmat olisivat olleet toisinpäin eli neukulla YA, mutta USAlla ei.
Maailmalle haluttaisiin näyttää NL olevan suurvalta, jolla on ennennäkemättömän tuhovoimainen ase.
Ja pirullisesti vastaanniskoitteleva Suomi tarvitsi opetuksen.
Siis jotakuinkin samat syyt kuin Usalla Japanissa.

>Vähemmän tunnettu tosiasiahan on, että suomen miehittämättä säilymiseen vaikutti amerikkalaisten atomipommipelote.>

Tarkoitatko, että neukut olivat tuolloin niin kyykyssä, että tavatessaan amerikkalaisia Kremlin johtajisto olisi lisännyt peilin edessä huulipunaa suuteloa varten?
Suomi ei siinä vaiheessa ollut amerikkalaisille mikään favorite, joten en oikein osta tuota ajatustasi.
Kissinger on myöhemmin tiivistänyt amerikkalaisten kannan pienten, öljyä tuottamattomien maiden kohtaloista näin:

Henry Kissinger luennoi Die Führungsakademie der Bundeswehr –akatemian tilaisuudessa Hampurissa syksyllä 1997. Suomalainen komentajakapteeni Jyrki Berner kysyi Kissingeriltä: ”Mitä NATO ja/tai länsi tekee mikäli Venäjä poliittisesti, taloudellisesti tai sotilaallisesti painostamalla tai voimaa käyttämällä liittää Baltian maat takaisin Venäjään?” Kissingerin vastaus oli sanatarkasti seuraava: ”Komentaja tulee Suomesta ja tuntee varmaan historian. Vuonna 1956 toisessa vaakakupissa oli maailman rauha ja toisessa 10 miljoonan unkarilaisen kohtalo. Komentaja tietää vastauksen. Seuraava kysymys!”

Kiinnosti tuo ”Vähemmän tunnettu tosiasiahan…”. Onko sille jotain pohjaa, jota syntisesti nyt pidättelet?

Äänestä
  • Hupsista, nyt vasta huomasin, että tarkoitit v. -41 eikä sodan lopussa.
    Saamarin dementia...

    Äänestä

  • ""Tarkoitatko, että neukut olivat tuolloin niin kyykyssä, että tavatessaan amerikkalaisia Kremlin johtajisto olisi lisännyt peilin edessä huulipunaa suuteloa varten?
    Suomi ei siinä vaiheessa ollut amerikkalaisille mikään favorite, joten en oikein osta tuota ajatustasi.
    Kissinger on myöhemmin tiivistänyt amerikkalaisten kannan pienten, öljyä tuottamattomien maiden kohtaloista näin:"""

    Tilanne heti sodan jälkeen oli niin tulenarka että pieninkin asia olisi saattanut sytyttää palon uudelleen. Kun on paljastunutkin suunnitelmia että USA havitteli hyökkäystä Neuvostoliittoon, niin silloin suomen miehityskin olisi voinut olla sodan sytyttävä asia. Stalin tiesi ettei neuvostoliitolla ole mitään jakoa ydinasevaltaa vastaan

    Äänestä

  • Himohessu. kirjoitti:

    ""Tarkoitatko, että neukut olivat tuolloin niin kyykyssä, että tavatessaan amerikkalaisia Kremlin johtajisto olisi lisännyt peilin edessä huulipunaa suuteloa varten?
    Suomi ei siinä vaiheessa ollut amerikkalaisille mikään favorite, joten en oikein osta tuota ajatustasi.
    Kissinger on myöhemmin tiivistänyt amerikkalaisten kannan pienten, öljyä tuottamattomien maiden kohtaloista näin:"""

    Tilanne heti sodan jälkeen oli niin tulenarka että pieninkin asia olisi saattanut sytyttää palon uudelleen. Kun on paljastunutkin suunnitelmia että USA havitteli hyökkäystä Neuvostoliittoon, niin silloin suomen miehityskin olisi voinut olla sodan sytyttävä asia. Stalin tiesi ettei neuvostoliitolla ole mitään jakoa ydinasevaltaa vastaan

    Neukun miehitettyä koko itäisen Euroopan ei Suomen tilanne olisi ollut poikkeus tuossa neukun valloitusvimmassa ja puskurivaltioiden luonnissa.
    Usa laskelmoi heti sodan jälkeen, että Suomi kuului joka tapauksessa joko pakolla tai vapaaehtoisesti neukun vahvaan etupiiriin, joten sille Suomi edusti vain valtiota, joka neukuilta oli epähuomiossa jäänyt valloittamatta jalomielisessä skabassa Berliiniin. Ja, joka valtio muutenkin on syntynyt jonkun heikkomielisen jalkovälistä.
    Sodan jälkeen jenkit jakoivat fyrkkaa Eurooppaan saadakseen imagon nostoa ja amerikkalaistuotteita myytyä. Vasta Suomen alettua maksamaan vippejään takaisin jenkit huomasivat, että tuolla Pohjolan perukoilla on näköjään yksi tuollainen Finlandkin.
    Tänäpäivänäkin monet, jopa nuoret amerikkalaiset tuntevat Suomen siitä ja vain siitä, että lienee ollut ainoa maa, joka maksoi takaisin. Se on kait mainittu heidän historiankirjoissa. No, joku jenkki tuntee Nurmen ja Nokiankin.
    Tästä vasta tilanne muuttui ja mikäli neukku olisi 50-luvun lopulla yrittänyt korjata kokemansa vääryyden jäätyään ilman Suomea niin jenkit olisivat ( mahdollisesti ) reagoineet hyökkäykseen. Mutta ehkä vasta 50-luvun lopulla.
    Jenkeillä oli täysi työ 40- ja 50-luvuilla pitää läntiseen etupiiriin kuuluneet muut Euroopan maat edelleen kurissa ja nuhteessa Gladion avulla ja pysymään puskurivaltioina neukkua vastaan. Ei siinä jäänyt aikaa Suomelle…

    >>suomen miehittämättä säilymiseen vaikutti amerikkalaisten atomipommipelote.>>
    Oikeassa olet.
    Ajattelin sitä vain jenkkien ja finskien taholta, joten otan aikaisemman sanomani takaisin.

    Äänestä

Millä ne sen pommin olis tänne pudottanut? Tupolevillako? hahahahha voi olla että olisi Petroskoi ja Leningrad kärventynyt useita kertoja ensin. Kyllä syvyyspommien pudottaminen Tupolevilla jonka Suomen ilmavoimat muokkasivat siihen kuntoon oli täysin eriasia kuin ydinpommin kiskaiseminen.

Äänestä
  • Mikä ettei Tupolevilla tavaraa kulkisi siinä kuin jollain B29 homokoneellakin?
    Alkuvaiheen pommit olivat varsin ”tuhoystävällisiä”, pieniä latauksia, joten Nagasakin 21 kilotonnin pommi Helsingin rautatieaseman yllä aiheuttaisi täystuhoalueen vain n. alueelle Kamppi-Erottaja-Taka-Töölö-Kruunuhaka ja piposta kiinnipitoa Lauttasaaresta Katajanokalle. Olisi siis sellainen herttanen pommi.
    Latauksen saaste voisi kyllä tappaa myöhemmin paljonkin P-koissa ja L-gradissa.

    http://www.carloslabs.com/node/20

    Äänestä

  • ""Millä ne sen pommin olis tänne pudottanut? Tupolevillako? hahahahha voi olla että olisi Petroskoi ja Leningrad kärventynyt useita kertoja ensin. Kyllä syvyyspommien pudottaminen Tupolevilla jonka Suomen ilmavoimat muokkasivat siihen kuntoon oli täysin eriasia kuin ydinpommin kiskaiseminen.""

    Kyllä se tupolevillakin olisi käynyt päinsä, mutta ilman ehdotonta ilmaherruutta riskaabeli asia.

    Äänestä

Neuvostoliitolla ei voi olla ydinasetta, koska se ei pystynyt sitä koskaan
kehittämään,
Nliitto sai sen itselleen vakoilemalla.

"KAIKKI" Euroopan ydinaseinsinöörit asuivat USA:ssa esim. italialinen
Fermi, unkarilaiset Teller ja Szilard, puolalainen Ulam ...

Venäjällä hääräsi lähinnä lysenkolainen ajattelu, jossa kommunismi periytyy
geneettisesti lapsille, tämä miellytti Stalinia mutta tuhosi kaikenlaisen tieteen.

Vakoilija Fuchs hankki ydinasetiedot Stalinille ja Roosevelt ja Truman amerikkalaisina ulkopuolisina olivat niin a) saamattomia b) pelokkaita
c) tyhmiä tms. etteivät tuhonneet Stalinin aseistusta ennen kuin
tämä pystytti siilonsa

Vakoilija ja ydinase

http://news.bbc.co.uk/onthisday/hi/dates/stories/march/1/newsid_4222000/4222261.stm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Himohessu. kirjoitti:

Mitä luulette olisiko nekku käyttänyt ydinasetta suomea vastaan toisessa maailmansodassa, jos sillä sellainen olisi ollut?

Vähemmän tunnettu tosiasiahan on, että suomen miehittämättä säilymiseen vaikutti amerikkalaisten atomipommipelote.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu