Suomi uusii aluepuolustusjärjestelmänsä

Helsingin Sanomat uutisoi maavoimien alueellisten joukkojen uudesta taistelutavasta, joka otetaan käyttöön kolmen vuoden kuluttua.
Perinteisen aluepuolustuksen perusfilosofia muuttuu. HS:n mukaan nykyään puolustustaistelu perustuu tärkeiden maastonkohtien pitämiseen, mutta tulevaisuudessa joukot yrittävät tuottaa hyökkääjälle riittävät tappiot hajautetummin, aktiivisemmin ja joustavammin.

Prikaatikenraali Veli-Pekka Parkatin mukaan jatkossa on enemmän sijaa oma-aloitteisuudelle ja oveluudelle.

Alueellisiin joukkoihin kuuluu lähes 60 prosenttia sodan ajan armeijasta.

Poterotasolla uudistus tarkoittaa sitä, että taistelijapareista luovutaan. Tilalle tulevat kolmen hengen partiot. Kolmesta partiosta muodostuu ryhmä ja kolmesta ryhmästä joukkue. Komppaniassa olisi 3-4 joukkuetta.

HS:n mukaan ryhmänjohtajille hankitaan radio ja taistelijan päätelaite, jolloin joukon käsitys taistelukentän tilanteesta paranee. Ryhmien tulivoimaa kasvatetaan kevyillä konekivääreillä ja tarkkuuskiväärillä.

Uutta taistelutapaa opetetaan sodan ajan joukoille. Suurta reserviä, joka on koulutettu vanhaan malliin, ei voida kertausharjoitusten vähyyden takia kouluttaa uusiin oppeihin. Prikaatikenraali Parkatti sanoo haasteena olevan, että edes johtajat pystyttäisiin kouluttamaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hs-taistelijaparit-historiaa---maavoimille-ovela-taistelutapa-vuonna-2015/art-1288431908017.html
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pahimman varalta kirjoitti:

Helsingin Sanomat uutisoi maavoimien alueellisten joukkojen uudesta taistelutavasta, joka otetaan käyttöön kolmen vuoden kuluttua.
Perinteisen aluepuolustuksen perusfilosofia muuttuu. HS:n mukaan nykyään puolustustaistelu perustuu tärkeiden maastonkohtien pitämiseen, mutta tulevaisuudessa joukot yrittävät tuottaa hyökkääjälle riittävät tappiot hajautetummin, aktiivisemmin ja joustavammin.

Prikaatikenraali Veli-Pekka Parkatin mukaan jatkossa on enemmän sijaa oma-aloitteisuudelle ja oveluudelle.

Alueellisiin joukkoihin kuuluu lähes 60 prosenttia sodan ajan armeijasta.

Poterotasolla uudistus tarkoittaa sitä, että taistelijapareista luovutaan. Tilalle tulevat kolmen hengen partiot. Kolmesta partiosta muodostuu ryhmä ja kolmesta ryhmästä joukkue. Komppaniassa olisi 3-4 joukkuetta.

HS:n mukaan ryhmänjohtajille hankitaan radio ja taistelijan päätelaite, jolloin joukon käsitys taistelukentän tilanteesta paranee. Ryhmien tulivoimaa kasvatetaan kevyillä konekivääreillä ja tarkkuuskiväärillä.

Uutta taistelutapaa opetetaan sodan ajan joukoille. Suurta reserviä, joka on koulutettu vanhaan malliin, ei voida kertausharjoitusten vähyyden takia kouluttaa uusiin oppeihin. Prikaatikenraali Parkatti sanoo haasteena olevan, että edes johtajat pystyttäisiin kouluttamaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hs-taistelijaparit-historiaa---maavoimille-ovela-taistelutapa-vuonna-2015/art-1288431908017.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu