Yksinäisyys tappaa...

Sama fiilis täälläkin, tosin kyyninen en ole, vaan todella masentunut ja surullinen. Vuosi vuodelta elämä tuntuu vaan kurjemmalta, kun miettii millaista elämä voisi olla, kun nyt vaan vuodet vierii eteenpäin ja minä haikailen taaksepäin aikoja, jolloin mulle läheiset ihmiset olivat vielä elävien kirjoissa. Yksi perhanan auto-onnettomuus ja multa tipahti elämästä pohja. Ei ole enää ihmisiä joille puhua. Kavereita ei ole ja kumppanin etsimisen olen jo lopettanut ajat sitten (on vain yksinkertaisesti huonot geenit).

Pakokeinon kurjuudelle olen löytänyt maalaamisesta.
Päätin että koska minulle ei ole suotu "normaalien" ihmisten iloja, joudun etsimään elämääni sisältöä muualta. Hetket, jolloin maalaan ovat elämässäni ainoita hetkiä, jolloin kaikki kurjuus unohtuu ja elämä tuntuu hetkittäin elämisen arvoiselta. Illat ja yöt ovatkin sitten vain pelkkää itkemistä ja unihäiriöt siihen päälle.

En osaa vastata miksi näin on. Kai minä olen jossain vaiheessa edellisessä elämässä jotain niin pahaa tehnyt että olen tällaisen elämän ansainnut.

Jaksamisia sinnepäin!

Tiedän miltä susta tuntuu. Itse olen jo kauan ollut yksinäinen ja pikkuhiljaa se paha olo patoutui ennen kuin kaikki hajosi käsiin. Nyt mulle on todettu estynyt peroonallisuushäiriö ja masennus, olen sairaslomalla koulusta, syön kahdenlaisia lääkkeitä ja juoksen terapeutilta toiselle. Olen vasta 16 vuotias. Yksinäisyys todellakin tappaa sisältä päin :( En halua olla tällanen nolla koko loppuelämäni mutten myöskään tiedä mitä tehdä....

Totta. Mä oon vaa niin yksin. Kaikki päivät noudattaa samaa tylsää kaavaa; herään, menen kouluun, tulen kotiin.. ja olen aina yksin. Päivät vaan mietin millaista olisi jossen ois menettäny kavereitani. Mietin mitä kaikkea hauskaa tehtiin yhdessä ja miten olin silloin aidosti iloinen. Toisinkuin nyt. Tähän vielä lisättynä masennukseni, koulukiusaaminen, parin todella rakkaan ihmisen kuolema muu paska. Oon ihan pohjalla. Yritän vain rämpiä päivän kerrallaan ja yritän etsiä elämästäni elämisen arvoisia asioita, mutta aina turhaan.

Elämä ei oo reilua.

Sama mulla. yritin pitää niin sanottuihin kavereihin yhteyttä monet vuodet ja pyytää niitä kylään, tapahtumiin ja vaikka baariin. Eipä ketään kiinnostanut lähteä, joten lakkasin yrittämästä. Nyt mun elämä on tyhjä arpa. Ei ole ketään kelle puhua. Tai puhuin mä aamulla kaupan kassalle kun kassakone hajos ja joutusin sit kerämään mun safkat ja menemään toiselle kassalle. Siinä tuli muutama sana vaihdttua et eipä haittaa jos kasasakone hajoaa, sitä saattuu. emmä odota mitään elämältä. Töitä olen kovasti hakenut mut nykyään sekin on laman takia vaikeaa saada duunia.

Koska luonto koittaa karsia populaatiota. Heikot pois, vahvat elää. Ne heikotki vaa nykymaailmassa lisääntyy jopa...

Meitä on yksinäisiä niin helvetin paljon, varsinkin heitä jotka haluaisivat tutustua ihmisiin, mutta joillekkin kynnys on liian korkea. En tiedä, mutta luule että sinkkuryhmissä joita on netissä ja muualla, niin on se "oma pieni yhteisö" ja kun sitten ulkopuolisena menee niin olet "out"..

Ihmettelen sitä, että miksi sinkuille ei ole enemmän toimintaa vaikka paikkakuntakohtaisesti. Turussa on Turun seudun sinkut, kirkon ylläpitämä porukka, mutta sinne en tuntenut kuuluvani. Kävin pakosta muutaman kerran ja pari kertaa peli-illassa, ei ollut mun paikka. Ehkä mielummin lähtisin vaikka katsomaan jokkis-kisoja tai vastaavaa, saman henkisen porukan kanssa, tai ehkä elokuviin tai vaikka vain kameran kanssa lähiluontoon makkarapaketin kera. Joskus ajattelin että rupea vetämään puorukkaa...vaihdellen rauhallisista kimppakävelyistä retkiin, leffailtoihin, peli-iloihinja miksei vaikka lumikenkäilyyn talvisin.. Mahdollisuuksiaha on harrastaa lähes mitä tahansa, mutta yksin se on tylsää ja tietysti raha usein esteenä, työttömyyttä kun on.

En ole kovin sosiaalinen vaikka kaipaan ihmisten joukkoon. Ehkä koulukiusatuksi tuleminen tai heikko itsetunto ylikiloineni ovat tähän ajaneet.

Tsemppiä kaikille !

Tiedoksi, olen naispuolinen.

Täällä kans yksinäinen nainen, joka on jäänyt neljän seinän sisälle. Käyn vain pakolliset asiat toimittamassa, ja kiireesti sieltä kotiin. Ennen oli toisin. Onkohan tämä jotain masennusta, mieliala vaihtelee jatkuvasti. Olen kokenut pahoja vastoin käymisiä, enkä pystä enään luottamaan ihmisiin onko enään ketään joka välittää lähimmäisestä? Pakostakin tulee mieleen, että varmaan ois parempi kuolla pois tästä pahasta maailmasta. Olen jo 53,v . Jaksamisia kaikille yksinäisille, meitä on paljon.

En tajua, miten itse yksinäisyys voi masentaa noin. Jos se siitä on kiinni, ainahan voi lähteä vaikka pitkälle kävelylenkille valoisaan aikaan.

Kierrellä esim. tarjoukset läpi lähikaupoista jne.

My friend

vaikka on yksin pitää löytää positiivisia asioita ja tiedän tarkalleen kun olen minäkin yksin,olisi hyvä olla edes erittäin hyvä ystävä,kenen kanssa voi puhua mistä asioista tahansa,musiikki,laulaminen todella upeeta terveisin kari tapio

Hei teille kanssakärsijät!

Kyllä se on niin että vähissä rahoissa (työtön, ja jalkavaivainen, siitä johtuen osin ainakin myös ylipainoinen) ja mutenkin hiukan "sopimaton"..mulle ollaan ihan kohteliaita ja kun olen siunauksena muille se otetaan vastaan, mutta, kukaan ei käy, kukaan ei soita , kukaan ei pyydä minnekkään jne, nyt kun tätä on jatkunut taas useita kuukausia, väkisinkin alkaa epäillä omaa itseä, jokin vika tms??

Yksinäsisyys sattuu tosi kipeästi.

Nytkin en viitsi edes joulua laittaa, miksi ihmeessä laittaisin, olenhan yksin, en tapaa kai ketään 2-3 päivään vahingossakaan, piiloudun kotiini, yritän olla kuin joulua ei olisikaan. Ja silti sisällä jossain itku.

Olen 50nen leski, ja keskemenot silloin aikoinaan ikuisuuksia sitten, perheen kuopus, vanhemmat kuolleet, ei ole prhettä tms ei ole ketään. Niin kauan kuin leskeksi jäätyä oli vähän rahaa, oli tuttuja, veivät sitä sun tätä, itse jouduin kuitenkin aina kaiken hoitamaan auton kuin puutarhankin suhteen, nyt rahat on vähissä ja ne loputkin kontaktit senkun vähenee.

Aina sanotaan seurakunnista saat ystäviä, valitettavasti minulle se ei ole tottä, 7 v jo leskenä, yksin.

Hyvää joulua kuitenkin teille toverit! siunataan toisiamme ainakin matkan päästä!

Täällä myös yksi sosiaalisesta elämästä poistipahtanut nuori naisenalku. Olen puhelias, mukava ja ystävällinen ja työssäni tapaan paljon erilaisia ihmisiä. Olen yrittänyt olla mukana jutuissa niin netin kuin ihan todellisenki elämän parissa, mutta mistään en ystäviä ole saanut. Jos jonkun kanssa erehtyy lähempiin väleihin, on hetken päästä käynyt ilmi, että toinen yrittää vain jotenkin hyötyä minusta, saaden itselleen jotain. Kysyn vain itsekin, että missä on aito välittäminen? tse en voisi niin tehdä kellekään ihmiselle, mitä itselleni muut ovat tehneet. Nykyaikana ei voi kehenkään luottaa, ei edes omaan kumppaniinsa!

Kenelle elämä ei ole vaikeaa?

Koska aikalailla KAIKILLE elämä on jossain vaiheessa vaikeaa. Kenelläkään ei ole YHTÄ TÄYDELLISTÄ ELÄMÄÄ jossa perhoset lentelee ja aurinko paistaa.

Sinä olet löytänyt yhden kompastuskiven elämässäsi.

Nyt ongelma on se, aiotko sinä jäädä sen kiven viereen makaamaan, vai nousetko ylös?

Elämä on rankkaa. Ystäviä tulee ja menee, mutta aina tulee uusia, ennemmin tai myöhemmin.

Kukaan ei muuta sinua onnelliseksi, mutta sinä voit muuttaa itsesi onnelliseksi.

Etsi syy miksi olet onneton. Muuta elämäntapasi. Rupea taas onnelliseksi.

Nuorena on helpompi olla onnellinen kuin vanhempana. Ja mitä enemmän annat kompastumisien haitata elämääsi, sitä onnettomaksi tulet vanhempana.

Vielä voit korjata elämäsi suunnan, älä anna periksi!

Tätäkin ketjua kun lukee, niin tragikoomisuus alkaa taasen pulpahdella pintaan. Ihmiset. Hei! Joku väittää ilmeisen tosissan että darwinilaisessa maailmassa heikkojen kuuluukin hävitä. Taas yksi hyvä syy miksi olen kristitty, enkä darwinisti. Ei ihmisarvoa mitata millään menestysmittarilla. Ihanaa kun saa rakstaa kaikkia vain siksi että tuo toinenkin on ihminen. Kyllä. Olen mies ja yksinäinen. Olen ollut vuosikausia. Juuri niin. Vaimo potkaisi pellolle aikoinaan. Olen luuseri. Entäs sitten? En enää aja virvatulta.. minulla on ihan hauskaa itseni ja Jumalani kanssa. Harrastan asioita, ja rakastan kaikkia luontokappaleita tasapuolisesti. Elämä on laiffii..

Onkos kukaan miettinyt mahdollisuutta, että vika ei ole itsessään?

Minusta se vika löytyy ihan tästä yhteiskunnasta, kun maksuja vain nostetaan ja eletään tälläistä aikaa, että mistään ei saa töitä??

Mutta, minun elämäni tuntuu vain samalta, jokapäivä kaadan aamuisin kahvia kuppiin ja teen aamupalan, ja sitten autolla töihin ja töitten jälkeen olen niin väsynyt tai vittuuntunut, että rupeen nukkumaan tai olen koneella, ja minulla ei ole kovin paljoa sosiaalista elämää.

Toivon kaikille oikein hyvää joulua =)

Se on niin vaikea asia tämä yksinäisyys ja esim. kauppoihin meno niin se aika tympeää yksin tai kahvilla käynti. Se olis niin mukavaa mutta ei yksin.
En tiedä mikä siinä on. Jotkut saavat uusia ystäviä ihan sormia napsauttamalla tai ainakin vaikuttaa siltä.
Sekin vaikuttaa millaset puhelahjat on ja se pärstäkerroin.
Itse olen ollut vuosia yksinäinen ja aikani yritin mutta huonolla menestyksellä. Luonteeltani olen aika ujo että sekin vaikuttaa kyllä asiaan.
En ole kyllä koskaan ollutkaan missään suosiossa. Kaverit ei hakeutunu minun seuraan vaan itsellä piti mennä. Nekin kaverit on muuttaneet eri paikkakunnalle jo vuosia sitten.

Olen yrittänyt käyttää apuna sosiaalistamediaa mutta siitäkään ei ole ollut apua yhtään.
En ole mitään supliikkimiehiä. Hankala mitäänjuttua keksiä.

Kai se on uskottava minä oon syntyny elämään yksin.

Hei! Sinun kannattaisi hankkia mies ellet ole naimisissa, Jos olet naimisissa sano miehellesi:voisitko olla kotona kun olen yksinäinen olen tuntenut itsekkin tuon tunnteen rauhoitu saat elämäsi raiteilleen jostain mistä tykkäät ellei se auta mene lääkäriin.

Sama täällä.. Jotai pitäis keksiä, ettei mee pää ihan sekasi.

joo, kiitos kiitos...
kulti...
tök tök
ja hui
...

Kannattaa tehä HYVIN äkkii jotain tai muuten voit olla pian mennyttä... Siskoni oli kauan ettei vain jaksanut lähtee/olla kenenkään kanssa,sitten yhtenä päivänä ajattelin käydä tämän luona. Soitij ovikelloa,ei vastausta soitin taas eikä mitään. Sitten otin siskolta antaman avoimen ja menin sisään,siellä haisi kauheelle ja menin makkariin ja siellä siskoni makasi kurkku auki :(((

Mää oon ollu jo 25 vuatta yksin, eli koko ikäni, mulle on yks vitun hailee jos kukaan ei halua olla mun kanssa ystävänä...turha tulla myöhemminkään kysymään mua kaveriksi, ei tipu!

Yksinäisyys on aika yleistä tänä päivänä, Mäkin olen sairaaloinen yksinäinen koko ajan ja mun kaverit pitää muhun aika etäiset välit koko ajan, he eivät soita mulle tai ehdota mitään, sun kannattais mennä johonkin ryhmään joka on tarkoitettu yksinäisille ikäistesi ihmisille, mäkin aion mennä sellaiseen ryhmään
ja sieltä ryhmästä voi löytää uusia ystäviä jonka kanssa jakaa ilot ja surut .

Jost oot ok näköinen nainen nii eikö sulla oo edes miestä?

minusta paras tunne elämässä on päivän patikoinnin jälkeen tietämättä missä on ilman karttaa myöntää itselleen että on eksynyt ... sellainen edellyttää uskoa toteutuakseen noin ylipäänsä ... ja jälkeenpäin, olinko sittenkään?

(kielioppi on yliarvostettua hifistelyä)

Mukavaa, kun osa sanoo että mene ja elä, hanki, jne...
Ongelmia näköjään luetun ymmärtämisessä, kun yksinäinen sanoo ettei jaksa enää. Toivottavasti vastaan tulisi yksinäiselle edes joku täällä, joka välittää tukea, kuunnella. Koska kun virta on loppu, se ON loppu.
Sairastuin vakavaan masennukseen, ja ns ystävät ovat kadonneet paitsi yksi.
Hän kantoi kesän läpi ja vaikka edelleen masentunut niin olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Toivottavasti saan sen hänelle kertoa parantuneena joku päivä.
Toivoisin saavani voimia, että jaksaisin antaa tuen jollekin toiselle eteenpäin, mitä ystävä on minulle antanut.
Voisipa joku perustaa yhteisön yksinäisille, jossa eivät 'menestyjät' pyörisi, vaan aidot ihmiset.
Jaksamista kaikille teille!

Minut yksinäisyys silloin aikoinaan katkeroitti, koulukiusattu mutta opiskelu sujui silti kohtalaisesti peruskoulunkin jälkeen, sitten muutaman vuoden työttömyys jonka aikana olin todella yksin kun ei ollut enää mitään rutiinia elämässä kuten koulu, mitä nyt satunnaisia pätkähommia paskoissa paikoissa. Masennusta vastaan pärjäsin kai kohtuullisen hyvin ilman mitään lääkitystä, puolet vuodesta vain oli sellaisia tuntemuksia että tekis mieli vaihtaa planeettaa, lähtisin vaikka ekalla kyydillä koska täällä minulla ei ollut mitään, ei kavereita eikä sukulaisia joiden kanssa olisin jonkunlaisissa yhteyksissä. Kyllä minä ihmisiä tunsin mutta kaikilla oli vähän omat juttunsa johon minä en mukaan sopinut.
Nykyään olen kai suunnilleen keskiverto tallaaja eikä minusta ikinä tämän parempaa tule, ei enää edes jaksa olla katkera. Sekään ei kiinnosta.

Aina on hyvä pitää mielessään sillon kun vituttaa huolella että jossain kehitysmaissa ihmiset joutuvat taistelemaan nälkää vastaan joka päivä että selviäis hengissä, Suomessa ei sentään sellaista ongelmaa ole, köyhimmät toki joutuvat syömään mautonta ja ykstoikkosta paskaa mutta kyllä sillä makaroonillakin varmaan 40-60 vuotiaaks elää.

Samma häär :) tunnen myös yksinäisyyttä,edes sululaiset eivät pidä yhteyttä:Olen kuitenkin elämässä positiivinen ja liikuessani ihmisten parissa hymyilen kaikesta huolimatta,sen avulla olen saanut pientä lohtua ja toivoa itselleni.Yleensä hymyyn vastataan hymyllä ja jollain iloisella kommentilla Elikkä jaksan vielä uskoa että kaikki kääntyy parhain päin joskus

keskusteluketjuja täällä on ollut, mutta ei niitä ole nostettu "etusivun jutuiksi".
En näe mitään erikoista tässä jutussa, en näe mitään syytä siihen, miksi nostaa tämä juttu sellaiseksi?

Minullekin tulee usein ns. "yksinäisyyspiikkejä" vaikka olen vasta 20v,perheeni ja "ystäväni" ovat kaikki elossa,käyn koulussa ja töissä ja kaikki on periaatteessa hyvin.Jotenkin vaan oma tyhmä mieli tekee välillä temppuja ja päättää,etten ole tyytyväinen kavereihin joita minulla on,ja että he eivät rakasta minua,vaikka todennäköisesti oikeasti rakastavat.Joskus kieltäydyn lähtemästä heidän kanssaan jonnekin vain koska oma vainoharhaisuuteni kertoo,että minua pidetään muka huonompana kuin muut,etten ole heidän arvoisensa ja he eivät halua minua oikeasti mukaansa.Kun tätä jatkaa jonkin aikaa,siihen alkaa itsekin uskoa,jolloin jo alkujaan huono itsetunto vain murenee entisestään.Lopulta olen huomannut päätyneeni tilanteeseen,jossa haluaisin kovasti tutustua uusiin ihmisiin,saada uusia ja läheisiä ihmissuhteita ja jopa elämäni ensimmäisen parisuhteen,mutta heti kun joku yrittää lähentyä kanssani,alan itse peruuttamaan siinä uskossa,etten kuitenkaan ole sen toisen ihmisen arvoinen,ja että parempi kun minä torjun hänet ennen kuin hän torjuu minut.

Hormonit ja pillerit voi teettää selittämätöntä masennusta. Joka taas voi johtaaa eristäytymiseen ja yksinäisyyteen. Ajan kanssa se jo ruokkii itseään pahemmaksi.

Pitäis voida pysyä jotenkin aktiivisena ja tuotteliaana edes jossain mielekkäässä asiassa ja pitää sosiaalisia yhteyksiä yllä. Vaikka jonkin harrastuksen kautta.

Jaksamista kaikille

Kaikille yksinäisille tiedoksi, ette ole yksin sillä meitähän on paljon. Olemme vaan etäällä toisistamme. Mikä meitä yhdistäisi yhteen käymään yksinäistä kohtaloamme ja tietä kulkemaan.

Ajankohtainen aihe. Kaikille keinoja miten pysyä virkeänä. Koska meille kaikille tulee joskun tällaisia aikoja. Ei sais antaa pitkittyä vaan pyrkiä tietoisesti liikkeelle ja etsimään iloisia juttuja.

Voisi melkein väittää että, tulevaisuudessa voi olla hyvä ettei kaikki immeiset ole samankaltaisia omahyväsisäsiittosia sosiaalisen epäsosiaalisia teeskententelijöitä Ihan aivan kaikkien elollisten lajien kannalta kannalta johtuen siitä et ku tää menee lopputuhoon menee siinä kaikki yhes tai ei kukaan sit?
Nii rikastuneet kun velallisetkin..yksinäiset sekä koko lauma yhdessä?

miten yksinäisyydestä pääsee eroon? olen yrittänyt kaikenlaista, mutta minne tahansa menenkin ja mitä tahansa teenkin olen aina se yksinäinen jolla ei ole kavereita. En haluaisi olla tällainen koko loppuelämäni (olen kuitenkin vielä aika nuori) koska tämä on henkisesti todella uuvuttavaa. Olen jo tämän takia sairastunut masennukseen ja haluaisin jostain löytää itsevarmuutta ja rohkeutta, jotta pääsisin tästä ujoudesta ja yksinäisyydestä eroon, koska en halua olla vielä joskus 30 vuotiaana samassa jamassa.

Ulkopuolisena kuulostaa vähän siltä että ehkä etsitte ratkaisua väärästä paikasta. Myönsitte tai ette odotatte kuitenkin salaa että joku ulkopuolinen tulisi ja auttaisi? Se menee niin vain saduissa. Oikeassa elämässä se apu pitää löytää itse itsestään viime kädessä.

Evoluutio on luonut ihmiset niin että ne hylkii laumastaan poikkeavia tai heikkoja yksilöitä, koska muinoin tälläinen yksilö olisi voinut saattaa koko lauman vaaraan. Älkää siis hakeko hyväksyntää säälin kautta, (en sano että haette- sanon vain että se ei kokemuksieni mukaan johda pysyvään lopputulokseen).

Jos olette enemmän sinut itsenne kanssa ja vähän enemmän ulospäin suuntautuneita varmasti joku haluaa viettää seurassanne aikaa. Mutta jos oma itsetunto on oikein maassa on tähän tilaan pääseminen tietysti vaikeeta.

No miksi se on niin vaikeeta? Etsikää se vastaus että mikä teitä painaa alas kun kerran haluatte ylös? Kyseenalaistakaa ne syyt jotka teitä painaa, älkää antako niille liikaa valtaa! Esim, "Olen niin ruma tai lihava, ei minun kanssa kukaan halua mitään tehdä" No miksi tunnet olosi tuollaiseksi? Onko joku sanonut sinulle niin tai sanotko itse itsellesi niin? Miksi? Kuka voi määritellä mikä on ruma? Ei ainakaan yksikään ihminen kun ihmisiä on niin paljon erilaisia, on vain standardeja jotka vaihtuu joka vuosisata.

Itse onnistuin nousemaan rankan lapsuuden jälkeen ylös vihdoin 16vuotiaana. Rajua koulukiusaamista kesti 6 vuotta. Alkoi kun muutettiin kaksi kertaa kun olin 11 vuotias ja päättyi vasta 14-15 vuotiaana kun itse väkisin nousin ylös. Siis vain esimerkkinä ettei sinne helvettiin kannata jäädä loppuiäkseen surkuttelemaan ja kärsimään.

Terveisin, juopunut keittiöpsykologi 31v :)

Olin pitkään hyvin yksinäinen. Vaikka oli ystäviä, niin menetin kaiken toivoni. Yritin repiä sisältöä elämään väkisin, oli tosi paha olla. Kai se oli rakkaudenkaipuuta. Halusin merkityksellisen ihmisen elämääni, mutta sellaista ei löytynyt. Vajosin pohjalle, halusin kuolla. Sitten ihana ihminen sai kontaktin minuun, ystävystyimme. Siitä kasvoi ihastus ja lopulta rakkaus. En uskonut enää ikinä kokevani sellaista. Yritän sanoa teille yksinäisille, että se hyvä asia elämässä saattaa sittenkin tapahtua. Vaikka olisi kuinka kyyninen ja vihaisi tätä maailmaa. Ei koskaan ole liian myöhäistä. Mutta sitä varten pitää jaksaa pysyä elossa.

Yksinäisyys on monitahoinen juttu. Kiire, elämän vaatimukset, palkkatyön oikeutus, työttömyys, eriarvoistuminen, sairaus, köyhyys jne. vaikuttavat ihmisen seuran tarpeeseen. Elektroniset korvaavat laitteet viihdyttävät ihmistä. Naisen ja miehen välisen tasa-arvon epävakaus ja vaa´an kallistuminen jomman kumman hyväksi, voi edesauttaa syrjityksi joutumista.

Tahaton joutuminen toisten ilkeyden tähden pois työelämästä, asettaa ihmisen usein yhteisöllisyyden ulkopuolelle. Ikäerot erottavat miehiä ja naisia lähestymästä toisiaan. Fyysisen läheisyyden tarve jää yksinäiseltä kokematta. Asiaan vaikuttavat yleisesti menestykselliset tekijät. Olemme pidättyviä ja meillä on alttius arvostella toisia ja luokitella heitä. Itsekkyys asettaa oma arvo toisen edelle luo yksinäisyydelle sijaa.

Köyhä ja syrkitty ihminen ei luonnostaan omaa mahdollisuuksia ystävyyssuhteiden solmimiseen. Jos on työelämästä eristetty, kuinka voi löytää vaikkapa vastakkaisen sukupuolen lähestymisen mahdollisuuttas. Psykologit osaavat kyllä löytää ratkaisumalleja. Yksinäisyys voidaan selittää eräänlaisena päämääränä tai vaihtoehtona. Minkä päämäärä yksinäisyys on tai minkä vaihtoehto yksinäisyys on?

Raamatussa mies ja nainen olivat Paratiisissa. Mies oli yksin, joten Jumala teki miehen kylkiluusta miehelle seuralaisen, miehettären. Ilman naista mies olisi jatkanut Paratiisissa yksin. Erikoista vai mitä? Että elää yksin, vaikka ihmisiä on maailmassa ja Suomessakin paljon, siinä miettimistä.

Menestyneen ihmisen kohdalla, jos hän on terve, työssä ja vireä, ei pitäisi olla esteitä seuralle. Onko ihmisen omaa saamattomuutta, ettei hän hakeudu seuraan, sillekin on selityksiä. Luonnekin jo määrää onko ihminen seurallinen.

Kaikenlaisia ystäväseuroja on sekä kirjeellisinä että sähköpostimuotoisina. Ehkä aikamme nopearytminen elämisen tahti vie ihmiset toisistaan erilleen. Ja onhan se niinkin, että täyttääkö eläjä kauneusopilliset vaatimukset ollakseen riittävän kiinnostava tai että on oppineisuudeltaan tavaoiteltava ja siis seuraan kelpaava.

Tiedän että aikamme on monella tapaa sairas. Se näkyy yksinäisyyden kokemisena ja jäämisenä yhteisöllisyyden ulkopuolellekin. Kilpailuyhteiskunta on kuin formulaykkkösten kilpailu, jossa kova vauhti sanelee miten pärjäät. Kun maalilippu hulmahtaa, tiedät, että olet voittaja.

Jos olisi noin kaunis neito yksin, niin voisin olla ystävä :)

Tunne yksinäisyydestä on voimistunut vuosi vuodelta myös minulla. Minulla on kavereita mutta hyvin harvoin tavataan. Tällä hetkellä olen sinkku ja asun pääkaupungissa. Olen sitä mieltä, että Suomessa kukaan ei lähesty vierasta ihmistä. Tai ainakaan kovin helposti..
En ymmärrä miten meillä on niin rujo ja kylmä kansa. Miksei voisi jutella jotain kivaa bussissa, kun "me" pääkaupunkilaiset vietämme ison osan ajasta julkisissa kulkuneuvoissa. Miksei ruokakaupassa voisi mennä juttelemaan tai kahvilassa tai.. missä vain! Siis ihan myös nainen naiselle ja mies miehelle. Aina tähän tapahtumaan ei tarvitse baaria ja humalatilaa. Miksi etelä euroopassa ja varsinkin maissa, jossa ei ole niin "korkea" sivistystaso kuin täällä meillä, ei ole tätä ongelmaa? miettikääpä sitä!!

Minulla samantyyppinen tilanne kuin aloittajalla, koitin "ystäviin, kavereihin ja tuttuihin pitää yhteyttä, tutustua uusiin ihmisiin, olin mukava, avoin ja hauska ja menossa, mutta olin jotenkin aina se, jota ei enää halutukkaan mukaan. En vieläkään tiedä mikä muutti ihmisten suhtautumisen muhun. Mutta se muutti MUN suhtautumisen ihmisiin. Tuntuu, että nykyisin olen niin kyyninen ettei edes "kiinnosta" tutustua uusiin ihmisiin, koska mut jokatapauksessa jätetään yksin. Oon niin yksinäinen, mutten enää pysty luottamaan ihmisiin. Jos oisin kolme vuotta sitten tiennyt eläväni oikean elämän viimeisiä hetkiä, olisin ottanut siitä kaiken irti. Nyt masennus ja syömishäiriö on mun elämä, ja tuskaahan tää on vaan koittaa ryömiä päivästä toisee, ilman minkäänäköistä nautintoa elämässä. En mä vaan nää tässä mitään järkee..

Langattomat verkot aiheuttaa säteilyä joka voi aiheuttaa joillekin ihmille pahaa oloa.

http://www.taloussanomat.fi/it-viikko/2007/08/14/langaton-lahiverkko-sateilee/200719484/133

Nuo tunteet ovat hyvin tuttuja ,et ole yksin .Oma yksinäisyyteni oli niin lohduton ,että lähetin terveisiä itselleni radiossa,kun kukaan muu ei minua vuosiin muistanut.
Monien vaikeitten vaiheiden jälkeen löysin positiivisen ajattelun ja aloitin säännöllisen mielikuvaharjoittelun elämään rikastuttaviin hetkiin.Tulosta olen saanut, harrastan liikuntaa säännöllisesti kävellen ja käyn jumpassa viikottain, jossa tapaan muita harrastajiaja.On tullut hyviä ja kestäviä ystävyyssuhteita ja suhteet perheenjäseniin on palanneet ennalleen.
Olen saanut matkustaa ja olen lähdössä matkalle toiselle puolen maapalloa.Oman hyvinvointini esteenä oli pitkä ja rikkinäinen ihmissuhde .Kun annoin tilaa uudelle, olin valmis luopumaan ja sen jälkeen elämäni on ollut uusi,, vakka en vaikeuksilta ole säästynyt kuuluvat elämään vaikeudet ,niinkuin ilo ja onnellisuus .Esim kirjastoista ,kansanvalistusseurasta tai vastaavasta , saa tilaamalla itseopiskelumateriaalia ,positiivista ajattelua,mielikuvaharjoittelua ja kaikkea mielenkiintoista .Kehottaisin sinua etsimään itsellesi sellaisen saran joka sinua kiinnostaa ja antaa ilon ja onnen hetkiä. Toivon, että .saat ystäviä ja tunnet olevasi osa kokonaisuutta . Kaikkea hyvääSinulle

Eikö löydy yhtään itsenäistä yksinelävää? Näen jatkuvasti ympärilläni ihmisiä jotka raportoivat jollekulle siitä, missä ovat ja mitä tekevät. Minkä ihmeen takia? Senkö vuoksi, että se on hinta sosiaalisesta yhteydestä. Kahdesta pahasta joutuu valitsemaan, ja molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Yleisesti käsitys yksinelämisestä on väärä, se sopii henkisesti vahvoille, jotka ovat oppineet huolehtimaan itsestään. Jos kokee yksinelämisen hyvin ankeana, niin todennäköisesti vika on siellä korvien tai jalkojen välissä.

Olen itsekin 16-vuotias lukiolainen, eikä liiemmin ole "oikeita" kavereita. Oikeastaan vain yksi - entinen velipuoleni. Virtuaalimaailmassa mulla on kavereita ihan älyttömästi ja saan joka päivä nauraa vedet silmissä vaikka istunkin tietokoneen äärellä. Suosittelen kokeilemaan erilaisia pelejä, joissa voit pelata toisten ihmisten kanssa. Minulla ainakin toimii, vaikka se voikin kuulostaa hullulta. En koe olevani yksin kiitos näiden kaikkien ihmisten joiden kanssa voin jutella Internetissä.

Tuttu olotila,mutta minulla suurin ongelma on rahan puute ja kun yrittää kaikki asiat hoitaa maksaa laskut, verot ,huolehtia kaikesta niin lisää lyödään päähän vaan uusilla menoilla valtion ja kaiken elämisen eteen menevän hintojen nousula niin mikään ei tunnu riittävän .
Olen ihan loppu ja haluan pois tästä paskasta yhteiskunnasta ja toivottavasti löydän rohkeutta päästää itseni päiviltä ennekuin olen ihan loppu ja sairas.

Kyllä kaikilla ihmisillä on nämä raskaat päivät ja yksinäisyyden surut. Ihminen on aina lopulta yksin... Ei kukaan voi olla töysin mukana mun elämässäni.. jos löydän /saan joitakin ystäviä on se onni... mut kuitenkin läydän itsesin yksinäni lopuksi taas. Olen hyväksynyt sen ja yritän elää omaa elämääni ja nauttia toisten seurasta sillojn kuin mahdollisuus tulee.. haen kyllä toisten seuraa eri harrastuksista ja käyn itsekseni konnserteissa, taidenäyttelyissä ja kävely lenkeillä ja juttelen ihmisten kanssa jotka vastaavat avoimuuteeni...
ja sitten muistan näitä hetkiä kun tunnen itseni suruiseksi ja yksinäiseksi... ja itken välillä...sekin helpottaa..
Ja yhtäkkiä huomman että taas voisn paremmin... Olen sentään vielä terve, liikuntakykyinen ja voin pitää huolta itsestäni.

Tuttu tunne.

Olen itse ihan hyvässä duunissa..lapset lähteneet jo pesästä, yh,jakso päättynyt vuosi sitten
Nyt kun on aikaa itselle on herännyt kysymys ihmisen(lajin) itsekkyydestä.
Kaikki toimita pyörii jollain tavalla velvollisuuksein,rahan ja aineellisen ympärillä, mietin mitä muuta kosmoksessa on ,olenkin aloittanut tähti harrastuksen, en koskaan ole ollur urheilun,moottoreiden jne perään vaikka mies olenkin.
henkinen kasvu on ollut elämän läpi teemana ja se taitaakin olla ainut asia miksi täällä viitsii kuljeskella.
Toki sinkkuna odottais sitä kohtaamista ei niinkään seksin takia vaan ihmisen jonka kanssa jakais elämää ja kokemuksia.
Tuntuukin väärältä et nyt kun olis aikaa tehdä kaikkea mahdollisuukisen rajoissa, törmääkin,ihmisten itsekkyyteen,,tuntuu ettei mene tasan onnen lahjat toki meillä jokaisella on olllut ja on haasteemme,kasvaaksemme johonkin jota emme itsekkään tiedosta, ollessamme kiinni mallisessa.
talous huolet,sairaudet jne on riesanamme ja vain siksi et meistä tulisi jotain,,kuka kertoisi mitä??


Personanan olen hauska,seurallinen,toiset huomioon ottava,työssä esimies asemassa ja kuitenkin jotenkin en tiedä miksi sellainen ettei kaveri suhteita synny,varsinkaan miesten kesken,,ja jos syntyy(kuten kaksi onkin) niin keskustelut on lapsiin liittyviä,,henkiseen kasvuun, luontoon ja meitä ympäröiviin asioihin.

En silti anna periksi,koska ei elämän tarkoitus ole perustua asemaan ,arvostukseen,hyväksyntään,pärjäämiseen vaan olisiko siihen että olemme vaan lajina olemassa ja onnettomat kuvittelemme olevamme maailman herroja,,kenellä se sit onkin minkäkin kokoinen.

Tässä muutama ajtus,saa vastailla:)

Kohtalotovereita tässä maassa löytyy. Olin pitkässä parisuhteessa ja tuona aikana elinpiiri "supistui" hiljalleen pääosin kaveripiirin perheellistymisien johdosta. Samoin keskeisimmät ystäväni muuttivat hiljalleen yksi sinne toinen tänne, joten tänne jäin jäljelle vain minä. Työpaikallani olen myös ikäni ja sukupuoleni perusteella vähemmistössä, joten työpaikaltakaan en ole tuttavuuksia parempia suhteita onnistunut solmimaan. Viime vuonna erosimme avopuolison kanssa koska emme löytäneet yhteistä näkemystä perheen perustamiseen. Tajusin yhtäkkiä olevani aivan yksin eikä lähellä ollut enää ketään. Puhelimen välityksellä eron tuskaa ja yksinäisyyden tunnetta oli vaikea lievittää. Onneksi rakastuin alkuvuonna sattumalta ihanaan naiseen ja hän poisti kaiken tuskan. En kuitenkaan lopulta täyttänyt hänen kriteereitään joten olen joutunut jälleen yksin. Yksinäisyys ja siihen liittyvä hylkäämisen tuska saa elämän tuntumaan nyt kahta kauheammalta. Vaikea on positiivisesti ajatella enää mitään kun koko elämän suunta on hukassa eikä mistään tahdo saada otetta. Töissä oleminen hieman helpottaa, mutta paluu tyhjään kotiin iltaisin sattuu kovasti. Maailma ja todellisuus vain on äärimmäisen julma meille joillekin. Itse tunnen, että olen liian kiltti tähän maailmaan.

Yksi tarjoaa meditaatiota, toinen käskee tehdä itsemurhan, kolmas tuputtaa uskoa ainoaan oikeaan vapahtajaan Jeesukseen, neljäs ei ole koskaan kokenut yksinoloa, eikä tiedosta pelkojaan, joku ei osaa edes ottaa kantaa mihinkään. Ulkoa päin saa etsiä apua ja vastauksia koko elämän. Ei ne sieltä löydy. Tai voi löytyä hetkeksi. Kaikki johon uskoo toimii, niin kauan kuin uskoo. Sinä päivänä kun pystyt kohtaamaan tuon pelkosi silmästä silmään ja pääset sen yli sisältä päin, minä tulen hymyilemään sinulle. En vain yksinäni, vaan jokaiseen vastaantulijan huulilta voit nähdä minut siitä päivästä eteenpäin.

Ei koskaan niin pimeää ettei jossain iloa, valoa ja toivoa paremmasta pikkiriikkisen verran.

vähän sama juttu täällä..... olis mukava jos ois joku kenen kanssa vaihtaa ajatuksia..... =/ -mies26v09a-

Me ihmiset kaikki kamppailemme ns. "ilon ja tuskan lain" vaikutuspiirissä. Filosofit sanovat, että sen tehtävänä on motivoida ihmisyksilöä sisältä päin eli omasta itsestä lähtien. "Eli kun olen onneton, koetan itse tehdä jotain asian eteen, että pääsisin onnellisempaan tilaan." Loppuunkulunut alkoholisti saattaa mennä hoitamaan itseään AA-kerhoon. Köyhä saattaa alkaa hoitamaan rahaasioitaan viisaammin. Yksinäinen saattaa hakeutua ihmisten pariin jne. Tässä mielessä homma lähtee siis itsestä, mutta pian on muut ihmiset taas pelissä mukana ja puhelin pirraa sitten taas muiden ehdoilla.
Varmaan olisi hyvä ensin kuitenkin ajatella, mitä oikeastaan haluaisi elämässään juuri nyt. Sitten on jo itsellä motivaatiota vaikuttaa siihen suuntaan elämässään, että tuo haluamisen kohde toteutuu.
Joskus kuitenkin on aikoija ettei tunnu löytyvän mitään mieleklästä ratkaisua mihinkään. Silloinkin on kuitenkin jäljellä vielä mielikuvitus, jonka avulla eletään ja jossa kaikki hyvä taidekin syntyy. So let`s try to dream about something like this:
http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/2/ge470hSsAfA
http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/1/o5qPbi5aZ1I

Yksinäisyyden perimmäinen syy on vain ja ainoastaan se, että on liikaa ihmisiä ja näinollen liikaa ongelmia. Yhä useampi jää yksin kun on liikaa kilpailua puolisosta eikä jaksa sitä. Onnelliset seuraihmiset elävät ihanaa sinkkuelämää, pettämistä, valehtelua ja panettelua toisin sanoen, no voihan siinäkin olla onnellinen jos ei haittaa kun käytetään hyväksi, pitäis vaan pitää puolensa mahdollisimman hyvin ja tyytyä siihen omaan osaansa sosiaalisessa yhteisössä. Jokaiselle se yhteisö kyllä löytyy kun tekee sen eteen paljon töitä eikä vaan näppäile kotona internettiä ja syö itseänsä liikuntakyvyttömäksi. Ihmiset ovat kylmiä tänä päivänä mutta ainoastaan ulkokuori, se pitäisi vaan saada murrettua niin voi tutustua ja niin edelleen.
Ajat muuttuu ja ihmisen pitäis muuttua sen mukana eikä jäädä tuleen makaamaan..
Jumalaa ei enää ole ja ihmiset alkaa sen vähitellen ymmärtämään jolloin ollaan shokissa kun kaikki mihin uskoi, onkin vain valetta toisin sanoen vallanpitäjien vanha keino pitää ihmiset nöyrinä. Anteeksi suorapuheisuuteni jos jotakuta loukkasi.

Minulla on yksi ystävä,joka ei katso kieroon;koira.Muita ystäviä ei sitten taida ollakkaan.
Uskonnosta tuli yksi taakka muiden taakkojen lisäksi, niinpä jäin yksin ja loppuun
asti olen yksin.

oleppa nyt vaikka edes menneen tony halmeen kaksoisolento ei voi liikkua missään olen tosin 180 pitkä 145 lihas massa kävin kuopiossa viime kesänä kaikki kulki tois puol jokkeee ,,,siis katua ,poistin itseni face bookista liikaa uteluja vittu kivaa on ,YKSIN kaikki pelkää

Täällä myös yksi yksinäinen jolla kavereita, mutta silti yksinäinen. Näen niitä aina silloin tällöin ja useimmiten olen itse se joka ottaa yhteyttä että tehtäisiinkö jotakin. Vain muutama tosi ystävä soittaa aina silloin tällöin. Yksinäisyys tekee myös sen että tulee epäsosiaaliseksi minulla ei yksinkertaisesti ole mitään yhteistä suurimman osan kavereistani kanssa joten keskusteluaiheet ovat niin ja näin. Siksi olenkin ajatellut aloittavani harrastamaan koska sieltä yleensä kavereita saa ja on samalla aaltopituudella koska on jokin yhteinen juttu. Suosittelen sinulle myös uuden harrastuksen hankkimista. Mikä olisi sellainen mistä tykkäisit. Tsemppiä aloittelijalle ja kaikille muille. Elämä yksinäisenä on surullista ja tylsää, mutta yksinäisyyttä vastaan voi myös jollakin tapaa taistella.

paha hom ,,,,hmmmph,0404183388, voisin vastata jos ei feikki ,

Joo. Täällä Myös yksi "yksinäinen" Mies 33v. Ja tästä yksinäisyydestä saan syyttää vaan itseäni en ketään muuta. hyvä olisi jos huomenna menisin johonki vaan ja löytäisin jonkun jutun mitä voisin alkaa tekeen.

Tässä Laulussa on hyvä ohje ;-)

http://www.youtube.com/watch?v=0n6gLvAqlw8&feature=related

Yksinäisyyttä nuoruuresta vanhuuteen.
Miksi tähän on tultu,
vaikka kaiki pitäisi olla yhteiskunnassa hyvin.
Miksi yksinäisyys vain kasvaa kasvamistaan ja
yhteiskuta natisee liitoksissa.
Rakennettu Suomea ja on kaikkea kivaa ja
yksinäisyyttä on vain entistä enempi.
Ensimerkit näkyi 90-luvulla ja sitä rataa on kuljettu tähän päivään saakka.
Voisiko ottaa menneisyydestä jotain oppia ja
annettaisi työlle oma arvonsa kaikkia ihmisiä tarvitaan ja
jokainen ken töitä haluaa sen se sitä saa.
Siinä pyörii raha ja kulutustutotteet käyvät kaupaksi.
Suuret voitot minimoidaan ja laitetaan uusille työn tuottavuudelle rahat kiertämään.
Yksinäisyyttä vähemmän kun jokaiselle ihmiselle annetaan ihan oma arvo.
Arvon mekin ansaitsemme.

Älkää tytö,t, pojat lannistko..jokas¨jokaisella on joskus ongelmia.oli vanha tai nuori"

elämä on vaikeatta itse kullekin. ja voin sanoo että olen kokenut about samaa.
yhes vaihees vaa rupes vituttaa kaikkeus ja jäin vaa himaa masentuu, kelasin iteki et kaverit on vaa menny pois. mut mihin ne muka menis, semmosiihan ystävät on, ne on sielä aina. ja kyl ne varmaa hiffaa et on vähä vaikeit aikoi ja itel varsinki ei se elämä oo ollu ihan ruusun lehdil tanssimist, päin vastoin tuntuu et oisin rämpiny sen fakin ruusupuskan läpi, mut toisaalt mikäs tossa sehän on vain elämää.

ite ainaki oon kasvanu tässä vuoden aikana aaaivan helvetisti ja pääsin tossa pahasta masennuksestakin eroon, vaikka toki niitäki kausii tulee ku on taas kyrpä otas eikä tekis mieli liikkuu yhtää. mut sit ku rupeen ajattelee elämää, en mä oo voinu elää jonkun muun elämää, nyt kävi näin.. turha enää itkee ku paskat on jo housuissa.
mut masennuksest selvittyäni tajusin että mitäs vittua, jos mä jään aina vaan masentumaan enkä ees yritä, niin oon aina siellä syvällä paskassa. ite ajattelen tätä hetkeä, tätä joka nyt on jotenki jääny kiertää kehää, (samat paskat iskee niskaa kokoajan).. kuin maasturina.. maasturina joka on jäänyt mutaan sutimaan.. ja päästäkseen eteenpäin sen renkaitten alle pitää laittaa lankut, mut se mitä ne lankut on.. on ihan teidän oma juttunne :D joillekin se lankku voi olla työ, uusi koti, perhe, tyttöystävä tai vaikka kuntosali (sehän on suosittu mielialannostaja.)

enempiä kakanjauhoksia menen asiaan.. lässynlää.. sun pitää löytää paikkas, sun pitää iskee ne jalat maahan niin et ne pysyy siel ja aina ku katot peilii tiedät mitä katsot. en osaa sanoo piristystapoja sen enempää, koska elän ihan eri elämää, mut pakota ittes ylös pakota ittes liikkeelle ja tee asioille niinkuin sinusta oikealta tuntuu. elämä on yhtä vitun vuoristorataa, eka saat perheasiat kuntoo, sit talous kaatuu, sit ku muut on kunnos nii tulee lisää ongelmia, mäkiä, yhtä vatun mäkeä koko tie. se on elämä. siihen pitää tottuu ja jos oikeesti haluu niin etsii ne asiat joista itselleen tulee hyvä fiilis, tekee ne jutut mitä haluaa (moraalin kanssa toki, ei syödä pikkulapsia.)

sä ikävä kyllä tai toivottavasti ei kovinkaan ikävä, joudut elämään itsesi kanssa lopun elämäsi, opettele nopsaa tuntee ittes, niin tiedät miten ruokkia sekä kehoa että mieltä.

Itsekkin olen hyvin yksinäinen, elämäni on ollut tämmöistä jo 5 vuotta sitten sen takia kun muutin vanhempieni mukana ulkomaille ja puolenvuoden jälkeen tulimme takaisin suomeen. Monta kertaa ollaan muutettu ja monet ystävät jättänyt... Perheeni ei ole kovinkaan varakas ja vähän aikaa sitten mummoni kuoli joka oli läheinen minulle...

Herään, kouluun, kotiin ja olen yksin, sitten nukkumaan ja taas alusta... tätä joka päivä, nuorempana minua kiusattiin mutta ei enää, nykyään olen vain yksin, "kaverini" joita minulla tällä hetkellä on vain pelaavat tai vittuilevat lähinnä ja ei vät ole kaltaisiani. Viimeksi tänään kuulin kun yksi "kavereistani" sanoi "eihän sulla ole elämää kun sulla ei oo koskaan rahaa tai naista."

Entisellä paikkakunnalla on muutama hyvä ystävä kenen luona käyn mutta ei sieltäkään minulle enää vastata...

En koskaan näytä tunteitani, olen vain hiljaa ja patoan tunteeni, olen pari kertaa istunut yksin kotona ja pidellyt veistä kädessä ja vain katsonut rannettani ja miettinyt "pitäisikö.," ja olen myös miettinyt millaista olisi kuolla, mutta en ole koskaan lopulta tehnyt...

Tämmöisessä paskassa minä rämmin joka päivä, tämmöiseksi menee kun ystävät ja kaverit lähtee, ei se ole sinusta kiinni aina oletko yksinäinen vai et... eikä usko tai mikään kauppaan meno tai lääkkeet auta, vain seura auttaisi... ja lisään että olen vain 15

HEI haluaisitko vaihtaa ajatuksia spostitse.. itellä samoja tuntemuksii...

tässä minun vinkkini sinulle:
- hanki pieni, söpö koira. (jos siis olet yhtään eläinrakas ja valmis vastuuseen.) hankin tänä kesänä koiran ja tuntui kuin olisin muuttanut toiseen maahan. vastaantulijat hymyilevät ja monet tulevat juttelemaan :)
- fake it till you make it. pyri vaikka pakottamaan itsesi positiiviseksi ja innostumaan asioista. jos näytät epätoivoiselta eivät ihmiset halua viettää aikaa kanssasi.
- liity Couch Surfing sivustoon. turistit jotka tulevat kaupunkiisi ottavat sinuun yhteyttä ja voit joko majoittaa heidät tai mennä kahville heidän kanssaan. plus suomen couch surfingillä on kaikkia tapaamisia usein, eli sitä kautta todellakin voit tutustua moniin ihmisiin.

itselläni on eräs lapsuuden kaveri johon minun ei kiinnosta pitää yhteyttä. tällä henkilöllä ei ole paljoa ystäviä eli hän purkaa minuun kaikki ongelmansa ja haluaisi nähdä aivan liian usein. lisäksi hän on ihan mielettömän negatiivinen ja itsekeskeinen, jos olen kertomassa kuulumisia hän keskeyttää kommentoimatta mitenkään asiaa ja alkaa puhua itsestään/omista ongelmista. tuntuu, että minulla ei ole yhtään energiaa, kun olen viettänyt pari tuntia hänen seurassaan :/

Voin puhua siitä näkökulmasta, että olen itse ollut yksinäinen ja nyt taas en ole. Silloin kun olin yksinäinen, tuntui, että olisin maailman eniten tarvinnut ystäviä, mutta kaikki kaikkosivat. Nyt minulla itselläni on tällainen "yksinäinen" ja onneton ystävä, jota en meinaa jaksaa. Se on vaan todella raskasta, kun tämä yksinäinen ripustautuu minuun, kaataa kaikki huolensa päälleni, eikä koskaan kysy minulta, mitä kuuluu. Minun pitäisi koko ajan olla reipas, auttavainen, ystävällinen. Hän ei kuitenkaan ikinä kuuntele minua. Ymmärrän siis kummatkin näkökulmat.

Olen sitä mieltä, että se voima löytyy jokaisen sisältä. Voima hankkia kavereita, nauttia elämästä. Etsikää niitä elämän pieniä, ihania asioita! Eilen itse olin aivan innoissani, kun rankkasade ropisi niskaani näin joulukuussa. Se oli jotain merkillistä, eksoottista. Ei siihen tarvitse paljoa. Sitten kun itse voi paremmin, muidenkin on helppo lähestyä sinua.

Hakekaa myös apua, jos tuntuu, ettette jaksa! Kannattaa hakea apua ennen kuin kaikki energia on mennyt! Se kannattaa! Halauksia!

Olen itsekin yksinäinen ja kaipaan puhekumppania. Kavereita on niin vähän että joudun olemaan joskus päiväkausia yksikseen. Ainoa ihminen saattaa olla kaupan kassa, jonka kanssa saatan vaihtaa muutaman sanan säästä. Ota yhteyttä.

Vaikka elämä olisi nyt synkkää, niin siitä voi päästä yli! Ponnisteluja se voi vaatia, mutta kannattavia sellaisia.

- käy ulkona
- käy ikkunaostoksilla
- soita sukulaisille
- muista ystäviä ja sukulaisia vaikkapa kortilla - hyvä tulee takaisin!
- hanki kotieläimiä
- hankkiudu muiden ihmisten pariin (harrastukset, opiskelut...)

Paras lääke yksinäisyyteen: muuta helvettiin suomesta!

Yksinäisyys voi olla myös siunaus, kuin lahja sinulle on annettu aikaa, itsesi syvä luotailuun eli tutkiskeluun. Se aika näyttää sinulle luultavasti ensin huonot puolesi, heikkoutesi jne ja opettaa ymmärtämään asioita eri näkökulmista, asioita jotka on ja yhä kaivaa miletäsi vaikka et hetkessä tiedostaisi niitä siellä ne on jossain mielen syvyyksissä kaikki. Yksinäisyydessä pelottaa on se kun mieli alkaa hiljentyä eikä ole tarpeeks yhteydessä ns todelliseen minään vaan on yhä kiinni maailman-menossa ja ajatukset poikkoilee menneisyydessä jne.

Uskon että yksinäisyys,masentuneisuus ja luovuttaminen näkyvät ihmisen aurassa.Jos elämässä on minkäänlaista intohimoa tai edes kiinnostusta johonkin tiettyyn asiaan esim.urheiluun,tai kulttuuriin niin se heijastuu oman käytöksen kautta muiden ihmisten silmiin ja tekee henkilöstä automaattisesti mielenkiintoisemman.Silloin tapaa kuin puolivahingossa muita ihmisiä jos vain jaksaa taistella pois omien muuriensa takaa.minulle kaikenlainen liikunta ja urheilu tuo juuri sen verran iloa elämääni,että joskus aina törmään johonkin ihanaan ihmiseen ja vaikka tulee turpaan kerta toisensa jälkeen,niin olen varma,että joku kaunis päivä se vielä kolahtaa.Me kaikki käsittelemme vastoinkäymiset eri tavalla,eikä ketään pidä väheksyä.

Kun luen teidän kirjotuksia niin mua rupee oikeen itkettään:( ketään ei saisi kärsiä yksinäisyydestä! yrittäkää mahdollisimman moni yksinäinen tällä palstalla koota porukka kasaan ja hyvällä tuurilla saatte toisistanne hyviä ystäviä:) yrittäkää jaksaa! :)

Ootko kokeillut rukoilemista? Ei maksa mitään mutta auttaa. Eikä tarvitse olla uskova voidakseen rukoilla.

Hei,
luettuani tekstisi tunnistin samat piirteet, joita itse olen kokenut.
Mietin, kuin päästä tästä tilanteesta ulos. Ensimmäinen kysymys oli, oliko entiset ystäväni sellaisia, joista pidin ja arvostin. Suurelta osin vastaus oli ei.
Sitten mietin, mitä todella haluan, mikä olisi se todellinen toivetila, joka tekisi minusta taas onnellisen ja pirteän ihmisen.
Lähdin reippaasti liikkeelle kotoa, itseni hoitaminen ja kuntoon laittaminen saa jo ihmeitä aikaan ja tunteen "olen oikeastaan aika sievä ja hyvän näköinen".
Sitten jumppasalille tai ylipäätään paikkoihin, missä liikkuu ikäisiäsi ihmisiä, miehiä ja naisia. Kirjasto on oiva paikka tutustumiseen ja mielipiteiden vaihteluun.
Myöhemmässä vaiheessa huomaat, että treffi- paikkoja löytyy vaikka kuinka.

no perhana

Voin sanoa siulle suoraan tuon saman tilan kokeneena että siun on aika löytää uusia kavereita, uusia asioita, jne. Kirjoita mielinmäärin mitä haluat kertoa, se on keskustelua itsesi kanssa. Ja voithan sie kysellä tutuiltasi että miksi he käyttäyvät näin, se että kadonneet palat olet saanut takaisin ei pitäisi olla että sen takia on yksin.

Minulla myös sama ongelma. Ennen en kokenut olevani näin yksin mutta kun oma tyttäreni ajoi minut yönselkään yli vuosi sitten,sain lähdön hänen kodistaan niin olo on ollut kaikin puolin tyhjä.Olen saanut kyllä ammattiapua ja sen ansiosita olen selviytynyt.Iloni on palaamassa takaisin.Olen ollut aina iloinen pienistä asioista,ja uskon että uusi päivä vielä koittaa.

Asun yksin ja se ei tarkoita, että on yksinäinen, minun on välillä oltava yksin, muuten en jaksa.
Ihan kun ei sais yhtään olla yksin?,miksi?

Mie olen alta neljäkymppinen. Yhtään ystävää ei ole, mutta kumppaniani pidän myös parhaana ystävänäni. Lisäksi löysin luonnosta itselleni seurattavaa. Ruokin sorsia ja seuraan niiden elämän menoa. Siinä yksinäisyys unohtuu. Tosin nyt joudun olemaan niitä ilman jonkin kuukauden kun talvi tekee tuloaan.

Petyin ihmisiin itse. Ainaista kilpailua ja selkään puukkotamista, pahan puhumista. Itse en jaksa sellaista. Mielummin olen yksin. Elämäni on ollut hyvin raskas ja läheiset ovat kuolleet. Mutta päivä kerrallaan tässä mennään...
Jaksamista ja hyvää joulua kaikille yksinäisille!!!

Hei sinä viestiketjun aloittaja! Esititkö sellaisen kysymyksen, että miten voisit löytää entisen iloisen itsesi takaisin? Yksi on ainakin varmaa: niin pitkään, kun omanarvontunne ja elämän mielekkyys on toisten ihmisten takataskussa, on ihminen itseltään kateissa ja pahemman kerran.

Neuvoni on, että alat etsiä tuntumaa omaan absoluuttiseen arvoosi ja ainutlaatuisuuteesi. Vaikuttaa, että tähän asti olet tarkastellut itseäsi ja elämääsi vain suhteellisesta käsin. Nimittäin jos kysyt arvoasi vain muilta ihmisiltä, saat tottavie loputtomasti suhteellisia ja muuttuvia arvioita: jos satut tällähetkellä olemaan jossain määrin masentunut, muut arvioivat sinua juuri siitä lähtökohdasta käsin ja jos taas sinulla sattuu menemään hyvin juuri nyt, sama homma. Eikä kumpikaan ole mitään lopullisia totuuksia kenestäkään. Elä siis anna muiden määritellä sinua!

Toinen juttu on se, että kaikkiin ihmisiin ei voi luottaa. Ja että kaikki ystävät eivät seiso vierellä loppuun asti. Mutta sellaisiakin on, ja yksi elämän päämääristä onkin etsiä ja löytää sellaisia ihmisiä. Ja olla ITSE sellainen niille, jotka elämään on annettu.

Kolmas asia on, että uskon vakaasti siihen, että ystäviä ennen pitkää saa varmasti se, ken ystävyyttä todella arvostaa ja muista ihmisistä kykenee välittämään. Täydellisyyttä tosin ei tässäkään suhteessa kenestäkään löydy, mutta kohtuullista "pätevyyttä" kyllä. Ja jos ongelmasi tällä hetkellä sattuisi olemaan se, että et vielä kohtuullisessa määrin kykene muita arvostamaan absoluuttisesti, siis ilman suhteellisia ulkoisia menestyksen merkkejä, ala tavoittelemaan myös tätä; loputtoman sitkeästi ja taistellen.

Jossain on sanottu, että rakasta toista niin kuin itseäsi... Eli ei toista ilman toista. Ei riitä, että arvostat muita, jos et arvosta itseäsi. Eikä riitä, jos arvostat vain itseäsi, mutta et muita. Kummassakin tapauksessa lopputuloksena on yksinäisyys.

Toivoa on! Mutta helppoa ei tule olemaan -kenelläkään. Se, joka väittää, että elämä on helppoa, valehtee! Turpiin tulee, ihmiset pettävät ja rakkaus torjutaan ja niin edelleen. Mutta myös kaikkea päinvastaista tapahtuu -sille, joka ei luovuta!

NINKÖ

Tiedän tunteen. Tuntuu kuin olisi akvaariossa ja katselisi muita akvaarion ulkopuolella ja miettii miksi minä en osaa olla normaali ja elää normaalia elämää.
Itse en osaa neuvoa mutta olen ajatellut että ehkä vain pitäisi lähteä ulos, kahviloihin, kävelemään hankkia koira tms tai jotain jossa saattaisi tavata ihmisen. Olen itse kotona aina eikä sinne ainakaan kukaan tule .... Zemppiä

Täällä yksi yksinäinen. Haluaisin tutustua teihin muihin yksinäisiin. Oisko kellään spostiosoitetta, johon voisin kirjoitella? Asuinpaikallasi, iälläsi ym ei väliä. Itse asun Lahdessa.

Olen melko yksinäinen,vaikka yrittäisin nauttia elämässä jotakin.Toki tapasin kavereita/tuttuja,mutta ei riittänyt koska joskus tavattu..Eivätkin he pyytänyt tai ehdotuksia kanssani esim.leffaan tai jonnekin muualta.Viihdyn kyllä välillä yksinoloa ja olen kyllä huomannut että jos yksinäisyyttä liian kauan niin se vaikuttaisi minuun aika hulluksi ja ehkä ahdistavalta/levottomalta.Ei yksinäisyys ole mikään hyväksi eikä elämässä hyvää.Rohkaisen hieman ulospäin kuin yritän.Jutteleminen tekee hyvää ja olo hyvältä ettei tuntua missään "pahempia"..Mietin kumminkin miten pääsisin yli ja toimia.Joskus ei ottanut minuun yhteyttää vaikka pyytäisin ollut ja tuloksetta yhä.Joskus en ymmärrä asioista missä on vikaa.Ehkä he eivät kerkiä lähes kaikesta tai eivät haluaisi tulla..Kuka tietää.En voisi palata vanhoja koulukavereitani tapaamisia,koska en kuulu heidän joukkoon kun he aika junailla tai mitä lie keksiä puhumasta takana..Vaikea luottaa heihin ja en vihannut ketään vaan..Viihdyn eniten kuulevien kanssa kuin kuulovammaisten kanssa paitsi toki parhaat ystävät eli luotettavat ihmiset.Ei se aina olemaan helppoja elämässä.Joskus luovutin yrittämistä ja yritän uudelleen taas joko toimisi tai saisi normaalistiksi kavereiden kanssa.Minusta kai syy eli luottamuksen puute että vaikea ehkä puhua jollekulle.Jaksan ainakin kuin pakko yrittää.Voimia teille ja kaikille että jakselemiseen ja muuta hyväksi kääntyä.

En ole löytänyt ystäviä (hyväksikäyttäjiä riittäisi), mutta olen turvautunut sukulaisiin. Olen käynyt katsomassa iäkästä kummitätiäni ja pitänyt yhteyttä täteihin ja setiin. Olen myös harkinnut osallistumista vapaaehtoistoimintaan, jossa voisi kärräillä mummoja ja pappoja vanhaninkodin pihalla tms. Tällainen yhteydenpito vaatii sitä, että saa aikaiseksi ryhtyä tekemään jotain.

Monella yksinäisellä on se vika, että ei saa aikaiseksi ryhtymistä. Tarmokkuus puuttuu. Myös seurakunnalla on toimintaa eikä tarvitse olla himouskovainen osallistuakseen sellaiseen toimintaan. Myös puoluetoiminnassa tai muussa yhdistystoiminnassa on aina käyttöä reippaille tekijöille.

Jos on rahaa, niin työväenopistolla on myös kivoja kursseja. Esimerkiksi ruoanlaittokursseille voi mennä yksinäisetkin ja koska työt tehdään pareittain, niin väkisinkin joutuu juttelemaan sen ventovieraan parinsa kanssa. Jos olet työtön, niin moni kunta antaa koulutusseteleitä, jolloin koulutus ei maksa siltä osin mitään.

Itse juttelen paljon myös chattipalstoilla, joskus jopa englanninkielisillä palstoilla. En etsi parisuhdetta, koska usko omaan kelpaamiseeni on jo mennyt. Jutteluseura kelpaa hyvin.

Yks tha social laiffii karsiva tekijä on myöskin toi raha. Jos olet työtön niin ei oo oikee varaa käydä missään ja kavereiden kans viestiminen ja kahvittelu käy aika kalliksi pitemmän päälle. Autol pitäis ajaa äkkiä paikan päälle juomaan kallista kahvia tai katsomaan leffaa ja jokainen tietää mitä sen auton kanssa ajaminen tänä päivänä kustantaa. Jos on töissä niin no problem, mutta jos ei niin joutuu usein kieltäytymään kutsusta ja kohta ei kukaan enää kutsu mihinkään. Ihan normaali homma. Ja sen lisäksi työttömyys tuo ihmiselle niin paljon huolta huomisesta, että se kyllä näkyy ja kuuluu jutuista. Eipä niitä huolia jaksa monikaan kuunnella loputtomiin kun ei valoa tunnelin päässä näy. Työssäkäyvät kaverit tekevät omia juttujaan ja nyt pitäisi keksiä jotain juttuja ja löytää uusia tuttuja mikä on vaikeaa kun vanhat oli niin kivoja mutta minkäs teet?

Kylla Sinä Ystävä Hyvä piristyt ,olet nuori ja nätti on varmasti paljon esim. miehiä jotka olisivat valmiit haluamaan vaikka pysyvää suhdetta Kanssasi .
Ei kyllä elämä aina ole ihanaa vaikka olisi onnellisesti aviossakin ,sillä minäkin tunnen olevani vailla Rakkautta ja läheistä seuraa ,kun vaimoni jostain syystä ei halua olla kanssani ja sitä on jatkunut jo kauan.
Haluaisin tukea Sinua kaikin tavoin ja toivonkin Sinulle kaikkea hyvää Ystäväni!

Tosiasia on se,että ihmisen täytyy osata olla ensin yksin,ennenkuin voi olla toisten kanssa.Oletko miettinyt mitä kamalaa todella siinä yksinäisyydessä on?Ihmisellä voi olla laaja suku ym ympärillä,mutta voi silti olla yksin.
Olen miettinyt onko muualla tälläistä yksinäisyyttä,luulenpa että se on suomalainen ongelma,suomalaiset ovat vähän hassu kansa,he jättävät yksinäisen yksinäisyyteen,julmaa sinänsä.
Yhteiskunnassamme olisi paljon korjattavaa,täällä on jo lapsilla masentuneisuutta,se on hälyttävää,mutta ne ihmiset,jotka voisivat vaikuttaa asioihin,he ovat kyynisiä.Rakenteissa on vikaa,kun ihmiset voi huonosti.

Tiedän miltä tämä tuntuu. Mutta voimia teille kaikille. =)

Kuka tuntee Elämän ja Tie ja Totuuden? Siinä saamme vaeltaa ja kiittää.

On todellakin hyvä olla itsekseen varsinkin kun usein valittavana on ns huono seura. Maapallo on suuren muutoksen kourissa ollaan henkisten aikojen kynnyksellä. Jännittää suorastaan. Maailmasta löytyy uskomattoman paljon mielenkiintoisisia asioita joita voi tutkiskella ja sen lisäksi kannaatta tehdä myös jotain henkisiä harjoituksia jos aikoo pysya henkisessä kehityksessä mukana. Jatkuva itsetuhoinen tai tuhoinen käytös, shoppailu, pelailu ja juhlinta jne vaikka hauskoja ovatkin aikansa valitettavasti vaan jättää ihmisen junasta tai sitten joutuu kolmanteen luokkaan, näinä mielenkiintoisina aikoina.
Sivulla proutscandinavia.blogspot on paljon tietoa mitä maailmassa oikeasti tapahtuu. Ihminen ei ole vain fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen olento vaan myös henkinen, kirjoittaa hän jolla näyttää olevan elämänviisautta vaikka muillekin jakaa. Ennenkaikkea minua kiinnostaa kuitenkin ne vaihtoehtoiset uutiset ja muut jutut. Mutta eteenpäin ystävät ei taaksepäin!

Olet aivan oikeassa! Yksinäisyys tappaa hitaasti ja varmasti. olen aivan samanlainen kuin sinäkin. nykyään kun yritän hymyillä niin se näyttää.irvistykseltä. hymyä ei saa vaikka kuinka yrittäisi. kivut ja yksinäisyys on tehnyt tehtävänsä. odotan vain että kuolis pois, mutta yläkerran herra pitää varmasti huolen että elän pitkän ja todella tylsän elän kivuliaasti loppuun.

Moikka :)
Olen 34 vuotias sinkkumies hämeestä.
Kavereita mulla ei ole ja asustelen yksinäni.
alkoholia en käytä mutta tupakkaa poltan,vaikka sitä olen yrittänyt lopettaa joskus.
Se on tosiaan niin että kun mula ei kavereita ole ja se oma kultakin puuttuu,niin yksinäisyys riipaisee tosissaan.
Lapsista tykkään paljon,vaikka omia ei vielä olekaan.

Olen pitkään pitänyt täällä Suomi24:ssä profiiliakin,jos vaikka se oma kulta löytyis sitä kautta,kun en oikein käy ravintoloissa/baareissa,kun en käytä alkoholia.

Mutta alkaa jo usko loppua,kun ketään ei kiinnosta eika kukaan vastaa viestiin jos kirjoittaa jollekin.

Luonteeltani olen huumorintajuinen,luotettava ja rehellinen.

Minusta olisi mukava tutustua sinuun :)

Kirjoiteltais ja tutustuttais ja sitten kun siltä tuntuu niin nähdään :)

Ompas ahdistavaa, kun vastaajat lähentevät virtuaaliseti. Omia ...ei.. Miksi? sähköposti osoitteita laitetaan kaikkien nähtäville ,myös hakkerien...

ja valtaosa vastauksistakin on täysin typeriä!

Lisäksi joku piste.trolli tro-tor-to-rollaa. Poistakaa avaus!

Kyynel tuli silmään kun luin viestisi niin paljon se muistuttaa itseäni niin hiljaiseksi tuo viestisi vetää että jäädyn täysin en osaa sanoa mitään...

http://www.facebook.com/profile.php?id=100003206839237

Olisi kiva jos saisi tuolle tekemälleni siuille huttukavereita ?

Terkuin yksi yksinäinen

Et ole ainoa joka tuntee samoin!!!pitäisi vaan kohdata ihminen,joka tuntee samoin.........kaksin selviää aina paremmin.

Minäkin olen tosi yksinäinen, nainen. Luen, käyn kaupassa, katson telkkaria, täytän ristikoita, luet nettiä... ei tämä ole kivaa, ahdistaa tosi paljon ja joulu on tulossa..
Oikeastaan en nauti mistään, alan jo luovuttaa, ikävä kyllä.
En vain jaksa enää..

kerrankin asia johon taidan itsekki sanoo oman kokemukseni mulla aivan sama menettäny itekki elämänhaluuni itekki haikailen taakseppäin elämääni vanhoja hyviä aikoja jolloin mul oli viel asiat hyvin oli haaveet ja toiveet ja suunnitelmat elämälle oli hyvii ystävii ja kavereita ympäril mut tätä nykyä aivan toisin elämän tuntuu niin hankalalta mikää ei tunnu miltään ja ihan sama mitä teen se tuntuu turhalta tämän seurauksena tietenkin olen masentunut ku elämä tuntuu niin turhalta ja tyhjältä ku merkitystä ei oikee löydä millekkään tämän seurauksena kunto heikentyny fyysisesti että henkisesti ennen liikuin paljonki ku oli elämän haluu nykyää vaan istun koneel himas päivätpitkät ku ei muutakaa järkevää keksi ja ylipäätänsä itsestään huolemtiminen tuntuu turhalta tyhjänkans ite oon 22 ja tuntuu et mitä enemmän ikää tulee sitä surkeemmaks elämäni on menny haikaillu paljonkin takas vanhoihin hyviin aikoihin elämäs jotenki tää juttu lähti siit ku muutettiin porukoittenkaa ku oli 15v pois pääkaupunkiseudulta pohjanmaalle sillo viel asiat oli hyvin mulla mut sitku yritin asettua uuteen paikkakuntaan ja noin niin alko tää alamäki koulussa kaikki vittuili mulle vaik ei ees hevintuskin tuntenu mua ja aina joutu tappelee kaikkienkaa ku rauhaan ei jätetty ja riitaa tultiin aina syyttä suotta haastaa ja ylipäätänsä se koulussa olo oli yhtä helvettiä itsemurhaaki aattelin sillon mut hengissä siitä selvittiin ja sit paska juttuja musta levitelty sen koulunkautta ja tiijän kuinka moni puhuu paskaa musta ja noin en tajuu mite paikkakunnan vaihto on näin paljon vaikuttanu mun elämään onko tää joku kirous vai mikä ku kaikil muil menee hyvin ja mul vaan päin vittua eipä elämänkumppaniakaa usko koskaa löytäväni itseluottamus ja omatunto aika nollil mulla musiikki on asia jonkavul täs jaksanu siitä tullukki aika tärkee asia mulle ja on mul muutamii ystävii kyl vaikeeta on elämä ollu pitkää mut eteenpäin silti meen pakko on jaksaa kunpa ees jossain vaihees aurinkopaistais risukasaanki.

"Lopputulos oli, etten nauti enää elämästä."

elämä on suurimmaksi osaksi vastoinkäymisiä
ja muuta paskaa.

mitä aiemmin asian tajuaa, sitä helpommalla pääsee.


Ei elämän tarkoitus ole et on joka päivä hiton kliffaa hei.

Olen ollut joskus (omista valinnoista) niin yksinäinen että pelkäsin tavata vanhoja ystäviäni, pelkäsin tutustua uusiin ihmisiin. Saapastelin oman elämäni ylitse vain haaveen takia.

Nyt 3kk erosta ja olen onnellisempi kuin koskaan! Peiliin vilkasu oli vaikeaa ja vaikka kuinka teki mieli, en voinut syyttää yksinäisyydestä muuta kuin itseäni.

Parempi jättää kuin hymyilemättä

Saman kaltainen tunne tuntuu hiipivän ihmismieleen iän karttuessa. Uusista (pienistäkin) asioista tuntuu katoavan hohto ja uutuuden viehätys. Asiat alkavat tuntumaan arkisilta ja tavallisilta vaikka poikkeaisivat tavallisuudesta merkkittävästi. Tavallisesti sitä elämää rakkennetaan kokemuksien kautta. Jännää, että tuosta ajattelumallista pääsee tavallisimmin pois vain omalle kohdalle sattuneen pysäyttävän tapahtuman johdolla. Itse aion pitää mielellistä virkeyttäni yllä sanomalla mahdollisimman moneen kutsuun tai ehdotukseen KYLLÄ. Oppii ja kokee uusia asioita yllättävällä tavalla. (Esimerkki väärinkäsitysten välttämiseksi: Olin metsässä kaveriporukan metsästäjäseurassa vaikka en itse metsästä. Viikon reissun jälkeen maistui perus ravintola ruoka aivan taivaalliselle, suihku lämpimällä vedellä myös! Jäipä reissulta vielä makkaran grillaus "päälle"... kiva mennä läheiselle rannalle kotaan paistamaan makkaraa työpäivän jälkeen. Erilaista mihin olen tottunut! Vaihtelu avartaa ja kokemukset kartuttavat henkistä pääomaa!!! (ei ole rahasta tai seurasta kiinni). Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle!!!

Olet todella muuttunut siitä mitä olet ollut aikaisemmin. Ja sinulla on luonnollinen kaipuu vuorovaikutukseen ihmisten kanssa, niin kuitenkin sinut on torjuttu. Väitän että et ole enää suosittu vanhassa ystäväpiirissä, joka on ainoastaan lesbouden kautta ollut kanssasi tekemisessä. Ja sinä et ole enää suostunut lesboilemaan kavereiden kanssa. Niin huomaatkos mikä on asenne nykyään, se on suorastaan petomaisen julmaa käytöstä joka sulkee luonnollisen ystävän kaipuun ulkopuolelle. Ja silloin sinun tulee kasvaa, ja vahvistua ihmisenä, ja kestää tämän hetkinen boikotointi. Ja vahvistuessasi ymmärrät että et todellakaan arvosta tuollaista ystäväpiiriä, joka ei ole luonnollista ja aitoa ystävyyttä. Ota siis vastaan elämän tilanteesi rauhallisena, ja luota tulevaan, ja uudistuvaan ihmissuhde kuvioon, joka aikanaan tulee rinnallesi, vaikkapa oikean poikaystävän kautta. Joop.

Silence24, alakulosi on tuttu tunne monelle. Elämässä on kausia, jolloin jotkin asiat ovat ikävämpiä. Ne jäljellä olevat positiiviset asiat pitävät silloin pystyssä. Jälkeenpäin huomaat ehkä oppineesi arvostamaan sitä mitä puuttui. Ehkäpä opit hyviä keinoja selviytyä yksinäisyydessä tai poistaa sen.

Ihmisiä löytää vain menemällä heidän luo: harrastuksiin, kahvilaan, vapaaehtoistyöhön, jne. Ei auta kuin keksiä ja jaksaa alkuun, niin siitä se lähtee ja piristyminen alkaa. Ylipäätään touhuaminen saa ajatukset pois yksinäisyydestä.

Ongelmissa on aina kaksi puolta: onko asia itse ongelmallinen vai onko oma suhtautuminen asiaan se ongelma. Luultavasti molempia, joten molemmat kannattaa hoitaa kuntoon. Asiat muuttuvat aikanaan, elämään kyllä tapahtumia mahtuu. Ota ne seikkaluna ja arvosta kokemaasi sekä saamaasi oppia, vaikka juuri heikkoina hetkinä sitä on vaikea ymmärtää. Koetahan keksiä kivoja keinoja pärjätä. Tsemppiä!

Odotatte liikaa elämältä. Eihän yksinäisyys ole kuin tunnetila oman päänne sisällä. Kun lakkaatte säälimästä itseänne, löydätte myös elämänilon.

Tarviit suukon:)

Tunteex Sua ketään Muu...? ELämä on niinkuin pörssikurssiviivaa... ;-=)

Hei kaikki yksinäiset ja sitä ajoittain kokevat!

Minulla on koulun kautta satunnaisesti sosiaalista elämää, mutta usein mietin, että yksinäisyyttä/masennusta/syrjäytymistä kokeneen ihmisen kanssa olisi enemmän yhteistä ja juteltavaa...!

Ajattelinkin kysyä teiltä kaikilta, miten me yksinäiset voisimme tavata?! Monilla meistä on tapana hautautua neljän seinän sisälle, tiedän miten vaikeata on yksin lähteä joskus mihinkään.

Haluaisin omassa kaupungissa tuntea muita yksinäisiä... mutta miten?? Onko teillä ideoita? Onko netti ainoa ratkaisu, jotkin "ystävänhakupalstat", onko edes sellaisia olemassa?

Ideoita?

Ihan ekaks kannattaa käydä ihan vaan yleisessä läääkärintarkastuksessa, kerro että olet uupunut ja käy röngtenissä ja ota verikokeet.
Älä sekaannu psykologien kierteeseen, niitä ilman on pärjätty ennenvanhaankin läpi sota aikojen ja kaikki.
Sitten anna ajan kulua....aika parantaa...voi menna vuosia....
Opettele nauttimaan luonnosta, ihminen ei kuulu kaupunkiin.
Ja jos joskus hyvältä tuntuu niin häivy homeisesta ympäristöstä ja käy viikon matkalla tutkimassa vaikka Rooman ihmeitä tai Espanjan letkeää menoa.
E la vita.

Yksinäisyys todellakin tappaa sisältäpäin; ikäänkuin imee mehut elämältä. Surullista on,että todellakin, ihmiset, luomakunnan komeudet, voivat unohtaa ja suorastaan hyljätä kanssaihmisen. Trendi tuntuu suosivan jo ns. ennestään"suosittuja" ihmisiä. Elämä on toisinaan kovaa.
Se, mitä tässä tuli mieleen, on ottaa ohjat omiin käsiin.
Luota itseesi, tunnista omat hyvät ja tietty huonotkin puolesi. Mikäli ystäväsi eivät sinua muista, ei he todellisia ystäviä koskaan ole olleetkaan.
Niinkuin kirjoituksista näkyy, täällä on paljon samoin tuntevia ihmisiä kuin sinä. Ehkäpä joistain näistä löytyisi uusia, mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia.
Ja viimeinen kysymyksesi, joihin minulla vain oman näköiseni vastaus:
toisille elämä jo lähtökohdiltaan helpompi kuin toisille, mutta halu, vahva halu, tehdä siitä omannäköinen, on tärkeä asia. Ei saa luovuttaa,kun siltä tuntuu, sillä loppupeleissä jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä. Toivotan sinulle tahtoa, lujuutta ja voimaa tehdä elämästäsi sellainen, kun sinulle sopii.

no siis totuushan on että josset hanki uusia kavereita ei sinulla niitä voikkaan olla! ja et KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN voi pakottaa ketään olemaan kanssasi! siis hanki kavereita! kukaan muukun sinä et voi vaikuttaa asiaan!
ja itselle on käynyt sillee et on pakotettu oleen jonku sellaisen kanssa jonka kanssa en koskaan ikinä olisi kaveri. jutusta ei tullu siistii jälkee....koska mua ei voitu pakottaa!

On se jännä miten yksinäisyyteen voi suhtautua niin eritavalla. Itse olen perheellinen. Minulla on mies ja kaksi lasta. Itselleni on ylellistä luksusta, jos joskus saan olla aivan yksin ja tehdä tehdä rauhassa omia juttuja, kuten ommella. Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista..Toivon, että löydät uusia ystäviä esim. harrastuksen parista ja osaat vielä joskus nauttia yksinäisistä hetkistä.

ei yksinäisyys tapa senki vitu pälli! et voi roikkuu toisis ihmisis kii!

lue Raamattua,
se rauhoittaa kummasti.
kokemusta on.

Kyllä tää yksinäisyys tuntuu hitaalta kuolemalta. Suorastaan kidutusta joka ei ikinä lopu. Tuntuu ettei kukaan halua edes tuntea minua, mut eipä sille sitten mitään voi.

http://www.facebook.com/profile.php?id=100003206839237

Olisi kiva jos saisi tuolle tekemälleni siville juttukavereita ?

Kaikki tääl puhuu et ikävä olla yksin ja ei ole ketään jonka kanssa jakais elämää,,no itse ajattelin samaa ja tein tollaset sivut,jospa siellä juttelis ja aikanaan tapaiskin joitakin,,ideoitahan voisi heitellä.

Jostainhan pitäis aloittaa ja olisko fb yksi keino.?

Eniten tietty auttaa et alkaa tekemään jotain,varmasti jokaisella on jotain mitä olisi aina halunut tai tavoitellut.!

Terkuin yksi yksinäinen

Itsekin olen yksinäinen ja ollut monta vuotta. Kavereita oli ylä-asteen aikoihin, jonka jälkeen masennuin (mm. perhesyistä), jonka jälkeen on ollut vaikeaa luoda ihmissuhteita ja nytkin ponnistelen koulussa kovasti, että yleensäkin pystyn olemaan ihmisten kanssa. Se ei nimittäin ole helppoa monen vuoden yksinäisyyden jälkeen.
Minäkin mietin usein sitä, miltä minusta tuntui nuorempana, miten onni oli ehkä "helpompaa"...
Musta on hienoa että ihmiset jatkaa eteenpäin, vaikka se tuntuisi kurjalta. Mä teen kanssa niin ja välillä tuntuu, etten edes tiedä miksi jatkan, mutta uskon, että jossain vaiheessa helpottaa.
Mulla on kuitenkin halu jatkaa eteenpäin enkä halua luovuttaa vaan siitä syystä, että mun elämä on ollut sellaista mitä se on ollut. Koska se on pahinta- jos nyt on jo tarpeeksi paha, niin mitä se on tulevaisuudessa?

Kyllä se helpottaa kun asioille alkaa tehdä jotain ja miettii itse mitä haluaa eikä jää siihen omaan oloon mätänemään.
Itsellä on onneksi harrastus joka antaa voimaa sekä koulupaikka:)

Tsemppiä kaikille!!!!!

Eikä iäkäs ole aina yksinäinen, kun on lapsia ja lapsenlapsia, sitä välillä ihan odottaa, että saisi olla rauhassa.
Ei pitäs aina katsoa ikää vaan sitä minkälaiset ihmis-suhteet on muuten, sillä en ainakaan halua, että naapuri soittaa ovikelloa, luullen minun olevan yksinäinen, sitähän toitotetaan, että pitää välittää mutta rajansa kaikella.

Minäkin olen yksinäinen ja väsynyt kera vaihdevuodet vaikka on aviomies ja koirakin. Ystävät harvassa kun asuu kauempana kaikesta eikä ole ajokorttia että voisi kulkea kavereilla. Joskus linkalla käyn ihmisten ilmoilla ja siinä meneekin sitten koko päivä koska aamulla menee ja iltapäivällä vasta pääsee takaisin. No silloin tällöi voi kuitenkin käydä pojanpoikaa hoitamassa ja hän käy täällä mutta kaipaan oikeestaan aikuista seuraa. Mies on aivan erillä aaltopituudella joten hänen kanssa keskustelu ei onnistu ainakaan minun asiat ei häntä kiinnosta kuuntelen vain hänen asioita. Joskus tuntuu ettei enää jaksa mutta aina silloin yritä ajatella positiivisia asioita kuten lapsiani.

Mutta voi noita niin sanottuja uskovaisia. Raamattu on yksi kirja missä muutkin. Jotkut vain saavat siitä jotain lohdutusta se ei minua haittaa (vaikken ymmärrä miksi uskoa utopiaan), mutta minä en siitä saa mitään.Tunnustan ,joskus uskoin, no nuorena voi toiset päätä vähän käännellä.
Minun mielestä raamatun on kirjoittanut jotkin sovinistit että voisivat hallita ihmisiä ja halventaa naisia. En ole huomannut yhtään naista pääosassa vain joitakin sivuosia ja suurin osa niistäkin halventaa naista.
Koraani on samanlainen (lukenut sitäkin)
Minusta uskonnon tyrkyttäminen on vain ärsyttävää.

Yksinäisyys todella tuhoaa. Kokemusta pitkältä ajalta. Minäkään en tajua, mikä siinä on, että toisille esim. kumppanin löytyminen on niin helppoa ja toisille niin vaikeaa. Sitä ei selitä persoonallisuus, ulkonäkö, koulutus, toimeentulo, terveys ym. seikat. Vaikka kaikki olisi hyvin, voi kumppanin löytyminen olla todella vaikeaa. Itse tunnen, että jonkinlainen kirous on ohjannut omia valintoja. Vaikka kuinka olen yrittänyt tutustua itselleni sopiviin tavallisiin miehiin, on lopulta paljastunut, että mies on jollakin lailla persoonallisuushäiriöinen hirviö. Ja en tiedä, mikä minussa on vikana, mutta olen jäänyt ansaan näihin ihmissuhteisiin, vaikka omaan aivan hyvän arviointikyvyn noin keskimäärin. Ja mitä olen saanut: henkisesti etäällä pysytteleviä, kylmiä, manipuloivia, valehtelevia miehiä. Ja nyt olen jo niin väsynyt kaikkiin miehiin, etten jaksa enää etsiä. Parempi kai vain käpertyä yksinäisyyteen. Mitään kunnollista ei kertakaikkiaan ole minulle olemassa.

Ja sitten kuitenkin tiedän, että muunkinlaisia miehiä on, joku niitä löytää. Minut ne kiertävät. Tiedän kyllä, että kiltteyteni saattaa vetää puoleensa hyväksikäyttäjiä. Mutta en edes halua olla erilainen. Empaattisuus vain kuuluu minuun kuin liima. jne... voisihan tätä jatkaa.

Mulla on aivan sama ongelma.....
mutta aina on toivoa vaikka se ei siltä tunnu
voimia

Vielä vuosi sitten täällä oli näinkin rakentavia keskusteluja.
Nostan tämän jos joku saisi tästä jotakin hyvää itselleen.