Elämä meni monta vuotta täyttä laskua. Lapsina meillä oli ihana perhe. Vanhemmat ja viisi lasta. Olimme aika onnellisia. Sitten kaksoissisareni sairastui anoreksiaan.Vaikka olimme kaksosia minä en koskaan huolehtinut lihomisesta. Siskolleni taas laihana pysyminen oli suurin asia elämässä. Hän oli yli vuoden hoidossa lastenlinnassa, kotiutettiin ja kaikki meni alkuun hyvin. Pikkuveljemme menehtyi joulun aikoihin leukemiaan, kolmen vanhana. Häntäkin hoidettiin pitkään lastenklinikalla Helsingissä. Pian veljen poismenon jälkeen kaksoisisareni menehtyi lääkkeiden yliannostukseen, 15-vuotiaana. Joulu 2005 oli perheessämme surullinen. Meitä oli enää minä ja pari vuotta nuorempi siskoni. Isä ei näyttänyt suruaan ulospäin ja vietti kaiken aikansa töissä. Äiti taas sortui juomaan ja pian meidät lapset sijoitettiin kiireellisesti vastaanottokeskukseen Herttoniemeen. Sieltä matka vei perhekotiin missä vihdoin tunsin asioiden menevän taas paremmin. Minulla oli kaksi uutta veljeä ja siskonikin pääsi jonkun ajan järjestelyjen kautta samaan paikkaan. Biologinen äitini sai vielä uuden tyttären v. 2008 uuden miesystävänsä kanssa. En ole ollut kovinkaan yhteyksissä äitiini, en kestä kuunnella hänen huoliaan vaikka toisaalta haluaisin tukea häntä. Mitä minulle kuuluu, olen nyt päälle parikymppinen nainen ja odotan esikoistani. Kahden sisaren menettäminen otti koville ja vihdoin tuntuu että olen saanut otteen elämästä. Kaikesta voi selvitä, kunhan uskoo tulevaisuuteen.
Selvisin
lilliina89
173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä kuulla tällainenkin tarina. Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkossa ja toivottavasti olet päässyt alun hankaluuksista niin ettei enää tarvitse murehtia tai käsitellä kun sinulla varmasti on kädet kohta täynnä tuon uuden vauvan johdosta.
Valitettavasti kaikilla ei käy niin hyvin elämässä joten olet onnekas, muistahan se!