Mihn suuntaan ateismin kannattaisi kasvaa?

Takstori

Ateismin ei pitäisi yrittää rikkoa ja särkeä valmiita määritelmiä ja miljoonissa kirjoissa esiintyvää ajatusta, että Jumala on Isä, Poika ja Pyhä henki(Veli). Jumalatar Maa on Äiti, Tytär ja Sisko. Jumiseva ala on myös aika, kiihtyvyys ja tiheys.
Ateismin kanntaisi oppia puhumaan kielillä, siellä on monta tuntematonta sanaa, ja ne ovat olemattomia niinkauan kuin asioille keksitään merkitys, joka on joko SEN kielen mukainen, tai omasta kielestämme johdettu uusi merkitys sille. Kielien merkityksiä tulee jesestöömme lisää, ja niille keksitään lisää variaatioita, ja ateistin pitäisi kyetä hoksaamaan jotain siitä, mitä ei vielä olisi olemassa.

Myöskin pelleily sillä onko Jumalaa olemassa vai ei on turhaa, Hän on joko sekä-että, molempia tai jompikumpi, tai asiaan vain ei oteta kantaa, mutta monilla on eri näkemyksiä ja uskomuksia Jumalasta, vaikka aina on yritetty pakottaa ihmisiä jonkun valtaismin tai teologian oppirakennelmien mukaiseksi. Myöskään elossa oleva ihminen ei kaikkialla ole olemassa, eikä kaikkialla vaikuta... Jumala on jokaisen olemuksen pannut alulle, ja hän on ääretön, kaikkialla läsnäoleva, ja siitä syystä voi olla ihan yhtä oikein pitää häntä olemattomana, jos voimansa niin paljon jakautuu, että se on lähes differentiaalisen pientä, se 1. persoonan vaikutus ihmisissä. Ihmisen pitäisi olla herkkä havaitsemaan LÄHES olemattomia virtauksiaan, ja Jumalan Hengen aivoituksia... Puhdassydämiset saavat JOPA NÄHDÄ Jumalan, ne jotka eivät tuomitse ihmisiä, ja ne jotka tuomitsevat, ovat joko Jumalia, tai luulevat sellaisia olevansa, mutta syntisellä järjellä ei voi ihminen tuomita oikein, koska "hän itse tekee niitä tekoja, joista muita antaa syyttäjänsä syyttää".

Voi olla tosin, ettei se olisi enää ateismia, jos ei sillä vanhalla nimellä "Jumala", Jumalan olemassaoloa kiellä vai olisiko?
Jumala jesessä on jo itsessään tavu ma, eli on hän massassakin oleva voima, turha sitiä on kierrellä ja kaarrella.

On murheellista jos ateistilta puuttuu kuitenkin Jumalan Pelko, sellainen ateisti ei tule pelastumaan vaan joutuu Helvettiin....

14

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 243e

      Mistä ihmeestä näitä urpoja sikiää? Ja miksi?

      • Missä sikiämme

        Mistä ihmeestä näitä urpoja sikiää? Ja miksi?

        Henki sikiää Taivaasta, ja massallien olemuksemme sikiää alussa naisen sisällä, isästä siitettynä munasoluun, ei varmaan uusi tieto sinullekaan?

        Miksi? Se on Luojan salaisuus, miksi halusi meitä maanpäälle, mm. kiistelemään olemassaolostaan. Hengen pienet parikkelit(kvarkit?) pistävät meitä puhumaan toisista joko pahaa tai hyvää, tai olemaan hiljaa.

        Pahan puhujilta halkaistaan kieli se lävistetään Helvetissä, ja laitetaan roikkumaan jonnekin kallion seinään siitä, ja siihen tulee reikä, ei edes niin kaunis kuin sellainen "hopeakorulävistys".

    • Jesejä

      Puhdassydämiset saavat JOPA NÄHDÄ Jumalan, ne jotka eivät tuomitse ihmisiä, ja ne jotka tuomitsevat, ovat joko Jumalia, tai luulevat sellaisia olevansa, mutta syntisellä järjellä ei voi ihminen tuomita oikein, koska "hän itse tekee niitä tekoja, joista muita antaa syyttäjänsä syyttää"

      Tästä on kirjoitettu Jeesuksesta, että hän on KAIKESSA ollut kiusattu ja ahdistetumpikin kuin me, mutta hän vain ei syyllistynyt syntiin, mikä tarkoittaa Jumalan lain ja sydämen hyvän aivoituksen tahallista rikkomista. Tietämättömyyttä synnin tekemisen synkistä nautinnoista varmasti myös Jeesuksella on ollut ja tulee olemaankin niinkuin kaikilla Pyhillä, jotka ovat lihallisessa olemuksessaan saanet elää rajallisuuden orjuudessa. Taivaan Isä on puolestaan kaikissa lapssissaan olllut läsnä, mutta emme ksstä tuomioitaan, siksi Hän toi poikansa maailmaan, joka ei tehnyt syöntiä, muutakuin sen verran ettei tuhonnut maailman elämäntapaa näyttämällä pahaa esimerrkiä. Jeesus perusti myös ateismin kuin sanoi:"Että kukin ottakoon ristinsä ja kieltäköön itsensä". Ei kaikkea itsekästä uskoa ole lupa harjoittaa, mutta jokainen jotakin uskoo, jos ei mitään luule uskovansa, se on valheeseen uskomista.

    • "Tästä on kirjoitettu Jeesuksesta, että hän on KAIKESSA ollut kiusattu ja ahdistetumpikin kuin me, mutta hän vain ei syyllistynyt syntiin, mikä tarkoittaa Jumalan lain ja sydämen hyvän aivoituksen tahallista rikkomista."

      Siis syntiä ei ole pahoinpitely (temppelikauppiaiden ruoskiminen), vahingonteko (hedelmäpuun turmeleminen, sikalauman tappaminen, myyntipöytien kaataminen), ylimielisyys, kunnianloukkaus ja rasismi (kaanaalainen vaimo).

      Uskonnottoman mielestä ne ovat kuitenkin vääryyksiä.

      Hedelmäpuu- ja sika-asiassa kyseessä on nimenomaan harkittu teko, ei välinpitämättömyys, ajattelemattomuus tai kiivastuminen.

    • Hoobo

      Sanasumua ja -magiaa...

    • Kaksi miekkaa?!

      Siis syntiä ei ole pahoinpitely (temppelikauppiaiden ruoskiminen), vahingonteko (hedelmäpuun turmeleminen, sikalauman tappaminen, myyntipöytien kaataminen), ylimielisyys, kunnianloukkaus ja rasismi (kaanaalainen vaimo).

      "EI poika siihen kuole, että saa keppiä". Herra aika-ajoin kurittaa, ja jopa ASEILLA, annettiinhan Jeesuksellekin KAKSI MIEKKAA!

      • Yliali

        Siis syntiä ei ole pahoinpitely (temppelikauppiaiden ruoskiminen), vahingonteko (hedelmäpuun turmeleminen, sikalauman tappaminen, myyntipöytien kaataminen), ylimielisyys, kunnianloukkaus ja rasismi (kaanaalainen vaimo).

        - Myyntipöydät olivat väärässä paikassa, ei kirkkoissa saa olla mammaonapalvelusta: "Ette voi pelvalla sekä Jumalaa että mammonaa".
        Sikalauman tappoi pahat henget, eikä Jeesus.
        Ylimielisyys on tietysti ylhäistä, mutta en tiedä, onko se synti.
        Kanaanilaista Jeesus halusi lähestyä tutulla tavalla, jos tarkoitat sitä, että "koiratkin saavat syödä murusia...", ei Hän olisi ymmäränyt jos Jeesus ei olisi ollut hänelle Ylimielinen, onhan Hän Herra....

      • Kuvitelmaa
        Yliali kirjoitti:

        Kanaanilaisen naisen tyttärelle oli yhdessä Raamattupiirretyssä tullut ongelmia, ja sillä selittivät sen, että Jeesus puhui "koiranpenikoista". Tytär oli antanut koiralle leipää, ja äiti ei ollut sitä hyväksynyt....

      • Yliali kirjoitti:

        Siis syntiä ei ole pahoinpitely (temppelikauppiaiden ruoskiminen), vahingonteko (hedelmäpuun turmeleminen, sikalauman tappaminen, myyntipöytien kaataminen), ylimielisyys, kunnianloukkaus ja rasismi (kaanaalainen vaimo).

        - Myyntipöydät olivat väärässä paikassa, ei kirkkoissa saa olla mammaonapalvelusta: "Ette voi pelvalla sekä Jumalaa että mammonaa".
        Sikalauman tappoi pahat henget, eikä Jeesus.
        Ylimielisyys on tietysti ylhäistä, mutta en tiedä, onko se synti.
        Kanaanilaista Jeesus halusi lähestyä tutulla tavalla, jos tarkoitat sitä, että "koiratkin saavat syödä murusia...", ei Hän olisi ymmäränyt jos Jeesus ei olisi ollut hänelle Ylimielinen, onhan Hän Herra....

        "- Myyntipöydät olivat väärässä paikassa, ei kirkkoissa saa olla mammaonapalvelusta: "Ette voi pelvalla sekä Jumalaa että mammonaa"."

        Onko siis raivoaminen ja ruoskiminen hyväksyttävä keino kertoa, että jotain on väärässä paikassa?

        "Sikalauman tappoi pahat henget, eikä Jeesus."

        Kuka laittoi sadun mukaan henget sikoihin? Jos minä altistan ruokavieraan tahallani salmonellalle, onko syy minun vai bakteerien?

        "Ylimielisyys on tietysti ylhäistä, mutta en tiedä, onko se synti.
        Kanaanilaista Jeesus halusi lähestyä tutulla tavalla, jos tarkoitat sitä, että "koiratkin saavat syödä murusia...", ei Hän olisi ymmäränyt jos Jeesus ei olisi ollut hänelle Ylimielinen, onhan Hän Herra...."

        Ylimielisyys, loukkaavat puheet ja syrjiminen kansallisuuden perusteella eivät ole ylhäistä, vaan epäinhimillistä ja halveksittavaa.

        Ja en tarkoita sitä, mitä vaimoparka tuskassaan ja julkisesti Jeesuksen nöyryyttämänä sanoi saadakseen edes hieman apua, vaan Jeesuksen ylimielistä vaikenemista, sitten torjuntaa ja rasismia (vain juutalaisille) sekä viimein naisen ja tyttären ivaamista koiraksi.

      • Kantapää
        Yliali kirjoitti:

        Siis syntiä ei ole pahoinpitely (temppelikauppiaiden ruoskiminen), vahingonteko (hedelmäpuun turmeleminen, sikalauman tappaminen, myyntipöytien kaataminen), ylimielisyys, kunnianloukkaus ja rasismi (kaanaalainen vaimo).

        - Myyntipöydät olivat väärässä paikassa, ei kirkkoissa saa olla mammaonapalvelusta: "Ette voi pelvalla sekä Jumalaa että mammonaa".
        Sikalauman tappoi pahat henget, eikä Jeesus.
        Ylimielisyys on tietysti ylhäistä, mutta en tiedä, onko se synti.
        Kanaanilaista Jeesus halusi lähestyä tutulla tavalla, jos tarkoitat sitä, että "koiratkin saavat syödä murusia...", ei Hän olisi ymmäränyt jos Jeesus ei olisi ollut hänelle Ylimielinen, onhan Hän Herra....

        "Myyntipöydät olivat väärässä paikassa, ei kirkkoissa saa olla mammaonapalvelusta: "Ette voi pelvalla sekä Jumalaa että mammonaa"."

        Ja tuoko oikeuttaa mielestäsi pahoinpitelyn..?

        "Ylimielisyys on tietysti ylhäistä, mutta en tiedä, onko se synti."

        Eikös ylimielisyys ole käytännössä sama asia kuin ylpeys, ja eikös se ylpeys ollut nimenomaan pahin niistä seitsemästä pahimmasta synnistä, joista palkkana on kuolema..?

        "Sikalauman tappoi pahat henget, eikä Jeesus."

        Mutta Jeesushan ne sika-parkojen kimppuun päästi ja mielestäni aika raamatussa aika selvästi sanotaan hänen myös ajaneen ne hukuttautumaan.
        Vähän sama kuin väittäisit että roomalaisissa sirkuksissa vankeja eivät tappaneet roomalaiset, vaan leijonat.

        "ei Hän olisi ymmäränyt jos Jeesus ei olisi ollut hänelle Ylimielinen, onhan Hän Herra...."

        Ai nytkö se meneekin taas näin päin? Eikös se yksi tärkein väitetty syy sille, miksi Jeesuksen opit kansaa puhuttelivat, ollut nimenomaan se että hänen väitetään olleen "nöyristä nöyrin", eikä sellainen paskantärkeä itseääntäynnä oleva auktoriteetti, jollaisia hallitsijat pääsääntöisesti tuolloin olivat..?

    • aliyli

      onko
      ympyrän kulma neliö vaiko neliön kulma ympyrä?
      ympyrän neliö on kulma ja neliö on kulma ympyrän

    • kerubim

      Te tuhlaatte aikaa kuin tyhmät neitsyet lamput öljytönnä. Turhaa on pohdintanne mihin suuntaan tulisi kasvaa koska jos nisunjyvä ei putoa maahan ja kuole, ei se tuota satoa, mikä 30, mikä 60 jyvää.

    • Rapanhapakko

      Phoebus.

      >>>>"Siis syntiä ei ole pahoinpitely (temppelikauppiaiden ruoskiminen), vahingonteko (hedelmäpuun turmeleminen, sikalauman tappaminen, myyntipöytien kaataminen), ylimielisyys, kunnianloukkaus ja rasismi (kaanaalainen vaimo).

      Uskonnottoman mielestä ne ovat kuitenkin vääryyksiä.

      Hedelmäpuu- ja sika-asiassa kyseessä on nimenomaan harkittu teko, ei välinpitämättömyys, ajattelemattomuus tai kiivastuminen. "

      • "Olisi siis ollut asiallista teloittaa Jeesus hevosvarkaana."

        Ja kirkoissa kumarrettaisiin hirsipuuta?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      236
      8014
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5670
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4862
    4. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      156
      4182
    5. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      89
      3754
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2081
    7. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2065
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1879
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      46
      1779
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      39
      1727
    Aihe