Tai peräti 5 miljardin?
Ihmisiä ei ollut laskemassa aikaa, vaan tekemässä Jumalina nopeaa palvelustaan, ja aikaa ei laskettu ollenkaan, tai vain silloin tällöin, ja tietoisuudet kumuloituivat noihin hetkiin, Jumaliksi tai suuriksi enkelksi?
Miksi meidät alennettiin tähän mitättömään ihmiskehoon?
Minkä synnin taivaassa teimme ja meistä tuli ALASTIPAHTANEITA ja ALASTOMIA?
Mutta en tiedä on Ylästiolo sen parempaa?
Tiedämme laskea Raamatun KONKREETTISILLA päivillä, että neljäntenä päivänä oli tähdet ilmaantuneet ja totta, KOKO GALAKSIMME MASSAAN riittää yhtenäinen vetypilvi-pallo 8 valopäivän halkaisijalla! Tämä on totta, laskekaa paremmin jos ette tätä tietoa usko, ei ole vaikea lasku, jo yläasteelaisen pitäisi se osata laskimellaan näpytellä:
VIHJE: Pallon massa = Tiheys * 4/3*pi*säde^3
ja säde on neljäpäivää sekunteina x vvalonnopeus ja tiheys on tavallisesti VEDYLLÄ noin 0,089 kg/m^3, ei se olosuhde niin eri ollut silloin, että tiheys suuresti olisi muuttunut vaikkapa tyhjiötä oli enemmänkin ehkä silloin?
Sekunteihin nykyään sisällytetään enemmän kuin ennen. Ihminen elää vuodessa pii*10 miljoonaa sekuntia, hieman yli, jos ei nuku välillä!
Juuri tuollaiset SEKUNNISSA suoritetut suuremmat teot mahdollistivat kaiken tietoisuuden teot suurempana 5000 eKr, KOSKA tietoisuudet - ihmisetkin - olivat vielä tulloin osa Jumalaa. Tämä ei ole vaikea ymmärtää, älkää valehdelko enää itsellenne, ettei Kreationismi ja Evoluutio ole MELKEIN SAMA asia!
Jos 1000 sekuntia nykyään on sama kuin vuosi ennen, kun koneitakin on syömässä aikaa, on evoluution aikamäärite TOTTA! Miksi? Koska ihmisiä ja eläimiä eli Jumalanluomistietoisuuksia on MAAN PÄÄLLÄ vähintään 3600*324*365.2425-kertaa/1000 enemmän kuin ennen!
Jumalalle yksi vuosi on kuin tuhat vuotta, tuolla kaavalla evoluution aikamäärät ON LASKETTU! Ei ole vaikea laskea 31 500 kertaiseksi vähintään nykyistä aikajana-paisuttelua!
Mutta sitä ei tarvitse uskoa, että konkreettisesti 1. viikolla NYKYSEKUNNEILLA laskettuna olisvati kaikki oliot jo ilmestyneet maan oäälle vaan silloin jokainen elämän ITU vasta kylvettiin maan päälle ja alle! Silloin ihmiset etenivät ajoissa vain sen mukaan, montako tuntia olivat mielestään kestäneet olla olemassa, eikä Aadam ollut sillä kaavalla kuin MUUTAMAN TUNNIN paratiisissa! Eeva ehkä tunnin pari vähemmänkin!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tai no, nykyään tuo kaava "Jumalalle 1000 vuotta on kuin yksi päivä ja 1 päviä kuin 1000 vuotta luetaan niin, että:"
Aukino:"Jumalelle on myös vuosi kuin 31 556 952 sekuntia, mutta evolutionisteille on 1 vuosi 31 556 952 vuotta!"
Älkää laskeko enää noin väärin - please! Saatte siihen luvan jos uskotte että tietoisuutta on pudonnut massaksi tuo 31 miljoinainen määrä alkutilanteeseen verrattuna! Se kaikki oli alunperin Jumalan luomisvoimaa, joka suoritti VÄHINTÄÄN tuon kertoimen verran ennemmän kaikkea!
Jos oikeammin haluaa evolutionisteille Raamattun mukaan laskea aikaa Maapallomme elämän alkuun niin oma Galaksimme olisi sanaanut alkunsa noin:
5000 eKr ja 1000 vuotta on kuin 1 päivä eli 5000 vuotta = 5000*365,2425 päivää
=> 1000*5000*365,2425 vuotta = 1 826 212 500 vuotta ja ehkä siis
7000 vuotta on siitä mennyt eli 2 556 697 500 vuotta?
Kun Eenok kertoi luomisesta hän sanoi Herran katsoneen taivaalle, ja luoneen punaisesta ajasta ja ALHAISIMPIEN luomakunnan avulla: Archas ja Adoil (punaisista kaukaisuuteen kiitävistä Galakseista) oman Galaksimme.... Kuka hyvänsä ihminen voi tehdä suuren synnin, suuren kuoleman itselleen ja syntymän sillä, että kuvittelee pisteen Taivaalle ja saa sen ehkä pian pysymäänkin siellä, mutta emme silloin välttämättä tiedä kuinka KAUKAINEN tähti se olisi?
Koska on kyse ehkä jopa KAHDESTA luomisviikosta jo omamme luomisemme suhteen on tuo aiemmin laskettu aika siis ehkä jopa 2 kertainen mikäli Lauantai loppuisi, mutta sehän vasta alkaa,
(Perjantai loppui vuonna 2000?) sillä 6000 vuottako on vasta mennyt?.
Jos se nykyarvoio 5 miljardista vuodesta Maapallomme syntymiselle on kuitenkin totta, olisi siis vasta 2 päivä luomisviikossa alkanut ja nythän todella on toinen 1000-vuotisjakso jälkeen kuuluisimman osan Jumalan Pojan Messiaan Krsituksen päineen syntymisestä maan päälle.... Tuo aika 2,6 mrd vuotta siis SAATTA olla lähes 2-kertainenkin, koska nykyään aikaa katoaa materiamaailmaan aivan huikeita määriä, verrattuna alkuun, jolloin kyllä maailmaa suuremmissa mittakaavoissa luotiin siis paljon nopeammin ja enemmän!. Ja sitä muuta aiempaan Universiumiakin olisi Jumala jo aiemmin luonut, ja tullut tekemään oman galaksimme sitten, mutta todennäköistä on että on ollut jo luonut muitakin ja UUDEMPIAKIN galakseja kuin omamme? Emme ole välttämättä enää se "nuroin" edes Galaksien joukossa...
Ei mitään suurta virhettä ole siis KUKAAN tehnyt laskelmissaan, älkää Kretskut ENÄÄ vastustako Pietarin kirjan tietoa tästä maailman kestosta
(tosin jo Mooses oli tainnut tietää tuon kaavan!)....
Ja älkää evolutionistit luulko että Jumala mitään järkyttävää valhetta olisi Raamattuun pistänyt!
Mutta jos olette oikeasti ateistit evolutionistit sitä mieltä ettette halua Jumalaa kutsua enää Jumala nimellä niin mikä olisi parempi nimi Suomen Luojalle? Luonnonvalinta? Sattuma? Hieman liian pitkä ja ronkelo määrite tuo ensin mainittu ainakin minun mielestäni, keksikää parempi nimelmä Jumala, vaikkapa Vahuti :-()? Mutta Jumisevasta alasta on aina kyse toisinaan suorastaan Kumisevasta tai ehkä siitä kuuluisasta Bäng-alasta!
Sattuma ei siksi kelpaa koska Järjestävä Jumala ja Jeesuksen Järjestelyt ovat kuitenkin parempia kuin Saatanan Sottaiset, Sotaiset, Sattumat kaiken kehittymistä ja luontia kuvaamassa...
1. Luomisviikko siis kesti tuolla Pietarin kirjan kaavalla noin 2,6 mrd vuotta? Onko jollakin tästä kysytäävää?
Nyt on ollut 6000 vuotta ihmisten nopeaa hektistä elämää ja pikaista kuolemaa tai Juutalaiset Israelissa laskevat että ehkä vasta 5811 vuotta, mutta en tiedä, miten ne niin tarkasti olisivat sukuluettolistaan ihmisten synnyinajat voineet tietää, luulisin PYÖREÄN 4000 vuotta Aadamista Jeesukseen olevan tarkempikin ja 1656 Aadamista Nooan Vedenpaisumuksen - SEN voi laskea Raamatun sukuluettelosta.... Ei koneisiimme(mm. tietio-) katoa ja MUUTU mitenkään pieni määrä pienimpiä elektroni-TÄHTIÄ ja siksi tuollainen tulkinta tuhannesta vuodesta päivänä vaikkapa vain nykyisellä lähes 4 milhardin määrällä giagaherzxin mikroja voi olla liian vähänkin! Mutta ei tietokone enegiaa kuluta suuresti enemmän kuin ihminen, en tiedä, mikä on ihmisen TEHO sekunnissa, tiedättekö te? Urheilijalla tai älymystön edustajalla ehkä enemmän kuin laiskureilla?
Selitys vedenpaisumukseen 1656 vuonna on siinä, että Genesiskin sanoo, että 1:6: Jumala sanoi:"Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan":1:7:Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Näin tapahtui ja Jumala nimitti kannen Taivaaksi.
Eli Jumala toisti Veden kokoamisensa hiukan ennen 1800 tapahtumaa. Nooa oli varmaan juuri Eenoki kirjoituksista saanut varmuuden tuohon vedenpaisumus tapahtumaan, tuona osaviikona....
18:00 Jälkeen Aadamin siis Jumala nimitti kannen uudelleen taivaaksi, ja silloin oli mennyt vasta toinen osa-tunti tai minuutti jälkeen Jumalan oman Maapallomme 1. 1000-vuotisjakso-luomisviikkoa.
Laskin tietysti hieman väärin tuossa edellisessä säikeessä ehkä, koska VAIN 7000 x 365,2425 = 2 556 697,5 on tuon Piatarin kirjan mukainen arvio 7- luomispäivälle, mutta tällä hetkellä arvo Galaksimme kestolle siis saattaa olla lähes 1000-kertaa suurempi, koska kaikkialla Galaksissamme on humanoideja, nelijalkaisija ja lintuja ja insektoideja varmasti syntynyt suuri määrä, KONEISTA puhumattakaan, TIETOKONE on Universiumimme todellinen olemus ja kehikko siinä, että kaikkea vain tallennetaan muistipankkeihin, ei niinkään henkisemmin toimiva bio-olento....
..