Tulin oikeasti uskoon. Ja keskustelin asiasta
erään tuntemani papin kanssa. Hän on pappina
luterilaisessa kirkossa. Kysyin häneltä kasteesta.
Luterilainen pappi antoi ensin minun puhua ja
kyseli sitten, oliko minulle avautunut sanasta
jotain
tässä suhteessa tai olinko muuten jonkin määrätyn
käsityksen kannalla.
Päästyään varmuuteen, että olin ilman mitään omaa
näkemystä - olinhan vasta tullut
henkilökohtaiseen uskoon - ja tässä asiassa
puolueeton niin hyvin kirkkoon kuin vapaisiin
herätysliikkeisiinkin nähden, ojensi hän minulle
erään kirjan ja osoittisiinä paria sivua.
Tuo kirja oli arkkipiispa Kailan kirjoittama teos
nimeltä 7,"Apostolien teot", ja se oli omistettu
Viipurin hiippakunnan papistolle.
Eteeni avattu kohta käsitteli Pietarin
helluntaipäivänä pitämää puhetta ja sen
vaikutusta. Siinä kerrottiin, kuinka kuulijat
joutuivat totuuden
tuntoon ja huudahtivat hädässään:
"Miehet, veljet, mitä meidän on tekeminen?"
Tämän jälkeen luin luterilaisen arkkipiispan
seuraavan selostuksen kohdasta:
"Pietari vastasi nyt kaikkien puolesta:
"Tehkää parannus ja kastattakoon kukin teistä
itsensä
Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne
anteeksisaamiseksi, niin saatte Pyhän Hengen
lahjan."
Pietari liittyy tässä Luukkaan kertomaan Jeesuksen
sanaan, ja parannusta syntien anteeksisaamiseksi
on
saarnattava hänen nimessään. (Luuk. 24: 47.) Siis
ensin p a r a n n u s (= mielen muutos), sen
jälkeen
k a s t e, ja siinä anteeksiantamus ja P y h ä n
H
e n g e n o s a l l i s u u s. (Sivu 27.
Harvennus arkkipiispa Kailan)
Samalla sivulla oli myos maininta, joke puhui
jotain
kasteen tarkoituksesta. Se kuului näin:
"Apostolit toimivat upottamalla eikä
valelemalla". (Sivu 28, viimeinen kappale.)
Arkkipiispa Kailan loppupäätelmä teki minuun
vielä selventävämmän vaikutuksen. Se oli tämä:
"Erittäin tärkeä on tiedonanto, etta kääntyneet
kastettiin, sillä siitä tuli seurakunnassa jatkuva
tapa. Kastetut muodostivat seurakunnan."
En voinut väittää tätä kuvausta sekavaksi enkä
vaikeatajuiseksi. Ja avattuani Raamattuni, tulin
siihen hämmästyttävään toteamukseen, että Jumalan
sana, arkkipiispan kirja ja helluntaiseurakunnissa
vallalla oleva käytäntö pitivät täysin yhtä.
"Mutta minkä tähden kirkko on luopunut tästä näin
selvästä kaste- ja seurakuntaopista?" huudahdin
minä hämmästyneenä.
En enää muista, mitä syntyneessä keskustelussa
tuli
esille, mutta joka tapauksessa sain aloitteen
tutkia
historiallisten olojen vaikutusta alkuseurakunnan
ja kirkon kehitykseen.
Ymmärsin, että Jumalan pelastussuunnitelma ja
ihmiskunnan valtiollisten ja hallinnollisten
olojen
kehitys olivat kaksi eri asiaa, joiden suhteen oli
tehtävä valinta ja määrättävä niiden keskeinen
johtoasema. Kumpi oli merkitsevä enemmän, Pyhä
Raamattuko vai kirkolliskokouksien päätökset?
Muistin jo kouluajoilta, etta Luther oli ollut
saman
taistelun edessä ja valinnut Pyhän Raamatun.
Luin arkkipiispan kirjan oikein syventymällä.
Sitten
otin jalleen Raamattuni ja päätin täysin
puolueettomasti katsoa, mitä se opettaa tästä
asiasta.
Minulla ei todellakaan olisi ollut mitään sitä
vastaan, vaikka Raamattu olisi tarjonnut minulle
opin lapsikasteesta. Tahdoin vain saada
selville,kumpi
käsitys oli Jumalan sanaksi nimitetyn ohjeen
mukainen.
Ja tulos oli kieltämättömän selvä. Koko se
tilanne,
jossa kristinusko lähti liikkeelle, oli sen
luontoinen, etta apostolit henkensä menettämisen
uhalla todistivat Jeesuksen ylösnousemuksen
puolesta
ja osoittivat HÄNEN olevan Jumalan asettaman
Välimiehen ja Kristuksen. Samoin ne, jotka
uskoivat
tämän tunnusteoilla vahvistetun julistuksen,
kastattivat itsensä henkensä menettämisen uhalla
Jeesuksen nimeen antautuen HÄNEN seuraajikseen.
Ainoakaan Pyhän Raamatun paikka ei antanut
vihjettäkään
siihen, että kaste olisi voinut kuulua muille kuin
niille, jotka olivat evankeliumin kautta tulleet
uskoon. Muuta kasteoppia en löytänyt Pyhästä
Raamatusta.
Totesin myöskin, etta opetus kasteesta ja
seurakunnasta liittäytyivät yhteen.
Olihan arkkipiispa Kailan selittämä Apostolien
tekojen toinen
luku aivan selvä kuvaus seurakunnan synnystä.
Luin Raamatustani Pietarin sanojen jatkoa hänen
kehoitettuaan heränneitä kastattamaan itsensä:
"Ja Pietari vakavasti kehoitti heitä sanoen:
"Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta
sukupolvesta!
- Jotka nyt ottivat vastaan hänen sanansa, ne
kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
noin
kolmetuhatta henkeä. Ja he pysyivät apostolien
opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän
murtamisessa ja rukouksessa. - Ja Herra lisäsi
heidän
yhteyteensä joka päivä niitä, jotka pelastuivat."
Tästä Raamatun kohdasta siis vain, että uskoon
tulleet
irtisanoutuivat entisestä vaelluksestaan ja
antoivat
pelastaa itsensä uskottomien yhteydestä ja
hallinnasta, kastattivat itsensä Jeesuksen
seuraajiksi
tunnustautuen täten HÄNEEN kaikessa, sekä
muodostivat
keskinäisen yhteyden, maailmasta erotetun
seurakunnan, joka vaelsi apostolien opetuksessa,
leivän murtamisessa ja rukouksessa. Ja tähän
Kristukselle eroitettuun joukkoon lisäsi Jumala
joka
päivä niitä, jotka olivat samalla tavoin kokeneet
uskoon tulon ja pelastuksen."
Tämä oli aivan selvä, ja täten opetti myos
arkkipiispa kirjassaan aikoinaan tapahtuneeksi.
Sitten otin asian puheeksi sellaisten kirkollisten
kanssa, joiden uskoin voivan pätevästi edustaa
vastakkaista kantaa ja esittää todistuksia
lapsikasteteorian puolesta. Heidän pätevin
väitteensä
oli se, että Raamattu puhuu perhekuntien
kastamisesta. Tämä ei kuitenkaan valaissut
paljoakaan, koska myös kirkollisen arkkipiispa
Kailan
kirja painotti näissä kohdissa sitä, että
läsnaolijat
olivat tulleet uskoon.
Arkkipiispa päättää esim. Korneliuksen
perhekunnan kastamista koskevan kuvauksen
sanoihin:
"Eikä kukaan asettunut uskoon tulleiden kastamista
vastaan. Olivathan he jo kastetut Pyhällä
Hengellä."
Ei ollut siis pikkulapsista kysymys eikä missään
tapauksessa vauvoista!
Samoin arkkipiispa Kaila kirjoittaa Filipin
vanginvartijan perhekunnan tapauksesta:
"Päästäkseen uskoon tarvitsi vanginvartija
lähempää
opetusta, muutenhan Jeesus olisi ollut hänelle
vain
pelkkä nimi. Sentähden Paavali ja Siilas puhuivat
Herran sanaa hanelle kuin kaikille, jotka olivat
hänen kodissaan. Kun vanginvartija perheinensä oli
kastettu, riemuitsi hän siitä, etta hän
perhekuntineen
oli tullut Jumalaan uskovaksi."
Näin täysin Raamattuun nojautuvat arkkipiispa
Kailan
esitykset eivät suinkaan herätä sitä käsitystä,
etta
apostolit olisivat ilman muuta tulleet koteihin
ja alkaneet kastaa lapsia.
Sen täytyy olla aivan kyvyttömän tasapuoliseen
arvostelemiseen, joka voi nähdä Raamatussa
kirkollisen lapsikasteen.
Sitäpaitsi tuo selvä todistus, että apostolit
toimivat
Hengen johdossa ja heillä oli kasteessa pääasiana
Jeesukseen tunnustautuminen, tekee ajatuksen
pikkuvauvojen kasteesta aivan mahdottomaksi.
Onhan merkille pantavaa, että kun etiopialainen
hoviherra
oli kuullut Filippuksen saarnan ja pyysi sen
valtaamana kastetta, niin ei Filippus häntäkään
ilman muuta kastanut, vaan kysyi painavasti:
"Jos uskot koko sydämestäsi, niin se sinulle
tapahtukoon."
Ja kun hoviherra vastasi:
"Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan
Poika",
silloin vasta Filippus johdatti tämän pelastuneen
miehen veteen."
Arkkipiispan Kailan kirjan maininta siitä, että
kaste
toimitettiin upottamalla, on selvästi Pyhän
Raamatun mukainen.
Muut lapsikasteen puoltajien väitteet olivat hyvin
hataria. Useimmat eivat halunneet lainkaan
keskittää
tutkimusta siihen, oliko tapa Raamatun mukainen,
vaan
esittivät vain tunnelmallisia kuvauksia kauniista
ristiäistilaisuuksista. Toiset huuudahtivat
vain: "Ei
kukaan voi estää meitä tuomasta lapsia kasteessa
Jeesuksen luo!"
Monet vetosivat siihen, ettei Raamatussa ollut
nimenomaista kieltoa
lasten kastamisesta, ja kun tällaisia selittäjiä
on hyvin paljon.
Tahdon kuulemallani vertauksella osoittaa; mihin
tämä kanta johtaa:
Eräs työnjohtaja viitoitti linjakepeillä tien
suunnan
ja käski miesten ryhtyä raivaamaan tietä. Kun hän
jonkin ajan kuluttua tuli katsomaan; olikin tietä
ryhdytty tekemään aivan toiseen suuntaan.
"Mitä te oikein tarkoitatte!?! huusi työnjohtaja.
"Minä määräsin suunnan tuosta kulkemaan!"
"Mutta eihän mestari kieltänyt meitä tännekään
suunnalle tekemästä", oli vastaus.
Jollei joku tämän perusteella pääse selville, että
Jumalan opetus on luotettava, vaikkei jokaisen
määräyksen jälkeen olekaan lisätty huomautusta:
"Päinvastainen menettely kielletään!", niin
tällainen
ihminen jääköön omiin näkemyksiinsä.
Eräs yleisesti kuulemani väite oli tämä:
"Kuinka lapsikaste voisi olla vaara, kun niin
jalot ja
oppineet henkilöt kuin ne ja ne ovat sen
kannalla!"
Tähän täytyy meidän vastata, etta
roomlaiskatolinen
oppi kaikkine väärinkäytöksineen oli vallalla
toista
tuhatta vuotta, ja kuitenkin sen opin piirissä oli
monia erittäin jaloja ja syvällisiä kristittyjä,
kuten
Bernhard Clairvauxlainen ja Fransiskus
Assisilainen.
Ei Luther ollut ainoa rehellinen mies keskiajalla,
mutta suunnattomalla voimalla vallitsevia ja
syvälle
kansan olemukseen juurrutettuja käsityksiä ei
vähällä
käännetä, varsinkin kun vastassa on koko
valtiollinen
ja kirkollinen mahti.
Näyttää olevan niin, että kirkkolaitoksen etuja
nauttivien henkilöiden on äärimmäisen vaikeata
tutkia täysin puolueettomasti
Raamattua.
Kuuluisan jumalanmiehen, Yrjö Müllerin elämäkerta
osoittaa, kuinka vaikea hänen oli nähdä Raamatun
kasteoppi. Ja kuitenkin hän, sen lopultakin
nähtyään, sanoo sitä Raamatun selvimmäksi opiksi.
Ketään sellaista en siis tavannut, joka olisi
pitänyt
minulle valaisevan raamattutunnin kasteesta ja
osoittanut sen perusteella lapsikasteen oikeaksi.
Päinvastoin avuttomuus tässä suhteessa oli täysin
ilmeinen.
Noudattaakseni Jeesuksen kehoitusta HÄNEN
kuolemansa
muistoaterian viettämisestä ja antaakseni pelastaa
itseni nurjan sukukunnan yhteydestä Jeesuksen
seuraajien joukkoon, Jumalan seurakunnan
jäseneksi,
kastatin itseni. Ja Jumala salli vaimoni kypsyä
uskossaan niin, että saatoimme yhdessä mennä yhtä
aikaan raamatulliselle kasteelle.
erään tuntemani papin kanssa. Hän on pappina
luterilaisessa kirkossa. Kysyin häneltä kasteesta.
Luterilainen pappi antoi ensin minun puhua ja
kyseli sitten, oliko minulle avautunut sanasta
jotain
tässä suhteessa tai olinko muuten jonkin määrätyn
käsityksen kannalla.
Päästyään varmuuteen, että olin ilman mitään omaa
näkemystä - olinhan vasta tullut
henkilökohtaiseen uskoon - ja tässä asiassa
puolueeton niin hyvin kirkkoon kuin vapaisiin
herätysliikkeisiinkin nähden, ojensi hän minulle
erään kirjan ja osoittisiinä paria sivua.
Tuo kirja oli arkkipiispa Kailan kirjoittama teos
nimeltä 7,"Apostolien teot", ja se oli omistettu
Viipurin hiippakunnan papistolle.
Eteeni avattu kohta käsitteli Pietarin
helluntaipäivänä pitämää puhetta ja sen
vaikutusta. Siinä kerrottiin, kuinka kuulijat
joutuivat totuuden
tuntoon ja huudahtivat hädässään:
"Miehet, veljet, mitä meidän on tekeminen?"
Tämän jälkeen luin luterilaisen arkkipiispan
seuraavan selostuksen kohdasta:
"Pietari vastasi nyt kaikkien puolesta:
"Tehkää parannus ja kastattakoon kukin teistä
itsensä
Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne
anteeksisaamiseksi, niin saatte Pyhän Hengen
lahjan."
Pietari liittyy tässä Luukkaan kertomaan Jeesuksen
sanaan, ja parannusta syntien anteeksisaamiseksi
on
saarnattava hänen nimessään. (Luuk. 24: 47.) Siis
ensin p a r a n n u s (= mielen muutos), sen
jälkeen
k a s t e, ja siinä anteeksiantamus ja P y h ä n
H
e n g e n o s a l l i s u u s. (Sivu 27.
Harvennus arkkipiispa Kailan)
Samalla sivulla oli myos maininta, joke puhui
jotain
kasteen tarkoituksesta. Se kuului näin:
"Apostolit toimivat upottamalla eikä
valelemalla". (Sivu 28, viimeinen kappale.)
Arkkipiispa Kailan loppupäätelmä teki minuun
vielä selventävämmän vaikutuksen. Se oli tämä:
"Erittäin tärkeä on tiedonanto, etta kääntyneet
kastettiin, sillä siitä tuli seurakunnassa jatkuva
tapa. Kastetut muodostivat seurakunnan."
En voinut väittää tätä kuvausta sekavaksi enkä
vaikeatajuiseksi. Ja avattuani Raamattuni, tulin
siihen hämmästyttävään toteamukseen, että Jumalan
sana, arkkipiispan kirja ja helluntaiseurakunnissa
vallalla oleva käytäntö pitivät täysin yhtä.
"Mutta minkä tähden kirkko on luopunut tästä näin
selvästä kaste- ja seurakuntaopista?" huudahdin
minä hämmästyneenä.
En enää muista, mitä syntyneessä keskustelussa
tuli
esille, mutta joka tapauksessa sain aloitteen
tutkia
historiallisten olojen vaikutusta alkuseurakunnan
ja kirkon kehitykseen.
Ymmärsin, että Jumalan pelastussuunnitelma ja
ihmiskunnan valtiollisten ja hallinnollisten
olojen
kehitys olivat kaksi eri asiaa, joiden suhteen oli
tehtävä valinta ja määrättävä niiden keskeinen
johtoasema. Kumpi oli merkitsevä enemmän, Pyhä
Raamattuko vai kirkolliskokouksien päätökset?
Muistin jo kouluajoilta, etta Luther oli ollut
saman
taistelun edessä ja valinnut Pyhän Raamatun.
Luin arkkipiispan kirjan oikein syventymällä.
Sitten
otin jalleen Raamattuni ja päätin täysin
puolueettomasti katsoa, mitä se opettaa tästä
asiasta.
Minulla ei todellakaan olisi ollut mitään sitä
vastaan, vaikka Raamattu olisi tarjonnut minulle
opin lapsikasteesta. Tahdoin vain saada
selville,kumpi
käsitys oli Jumalan sanaksi nimitetyn ohjeen
mukainen.
Ja tulos oli kieltämättömän selvä. Koko se
tilanne,
jossa kristinusko lähti liikkeelle, oli sen
luontoinen, etta apostolit henkensä menettämisen
uhalla todistivat Jeesuksen ylösnousemuksen
puolesta
ja osoittivat HÄNEN olevan Jumalan asettaman
Välimiehen ja Kristuksen. Samoin ne, jotka
uskoivat
tämän tunnusteoilla vahvistetun julistuksen,
kastattivat itsensä henkensä menettämisen uhalla
Jeesuksen nimeen antautuen HÄNEN seuraajikseen.
Ainoakaan Pyhän Raamatun paikka ei antanut
vihjettäkään
siihen, että kaste olisi voinut kuulua muille kuin
niille, jotka olivat evankeliumin kautta tulleet
uskoon. Muuta kasteoppia en löytänyt Pyhästä
Raamatusta.
Totesin myöskin, etta opetus kasteesta ja
seurakunnasta liittäytyivät yhteen.
Olihan arkkipiispa Kailan selittämä Apostolien
tekojen toinen
luku aivan selvä kuvaus seurakunnan synnystä.
Luin Raamatustani Pietarin sanojen jatkoa hänen
kehoitettuaan heränneitä kastattamaan itsensä:
"Ja Pietari vakavasti kehoitti heitä sanoen:
"Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta
sukupolvesta!
- Jotka nyt ottivat vastaan hänen sanansa, ne
kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
noin
kolmetuhatta henkeä. Ja he pysyivät apostolien
opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän
murtamisessa ja rukouksessa. - Ja Herra lisäsi
heidän
yhteyteensä joka päivä niitä, jotka pelastuivat."
Tästä Raamatun kohdasta siis vain, että uskoon
tulleet
irtisanoutuivat entisestä vaelluksestaan ja
antoivat
pelastaa itsensä uskottomien yhteydestä ja
hallinnasta, kastattivat itsensä Jeesuksen
seuraajiksi
tunnustautuen täten HÄNEEN kaikessa, sekä
muodostivat
keskinäisen yhteyden, maailmasta erotetun
seurakunnan, joka vaelsi apostolien opetuksessa,
leivän murtamisessa ja rukouksessa. Ja tähän
Kristukselle eroitettuun joukkoon lisäsi Jumala
joka
päivä niitä, jotka olivat samalla tavoin kokeneet
uskoon tulon ja pelastuksen."
Tämä oli aivan selvä, ja täten opetti myos
arkkipiispa kirjassaan aikoinaan tapahtuneeksi.
Sitten otin asian puheeksi sellaisten kirkollisten
kanssa, joiden uskoin voivan pätevästi edustaa
vastakkaista kantaa ja esittää todistuksia
lapsikasteteorian puolesta. Heidän pätevin
väitteensä
oli se, että Raamattu puhuu perhekuntien
kastamisesta. Tämä ei kuitenkaan valaissut
paljoakaan, koska myös kirkollisen arkkipiispa
Kailan
kirja painotti näissä kohdissa sitä, että
läsnaolijat
olivat tulleet uskoon.
Arkkipiispa päättää esim. Korneliuksen
perhekunnan kastamista koskevan kuvauksen
sanoihin:
"Eikä kukaan asettunut uskoon tulleiden kastamista
vastaan. Olivathan he jo kastetut Pyhällä
Hengellä."
Ei ollut siis pikkulapsista kysymys eikä missään
tapauksessa vauvoista!
Samoin arkkipiispa Kaila kirjoittaa Filipin
vanginvartijan perhekunnan tapauksesta:
"Päästäkseen uskoon tarvitsi vanginvartija
lähempää
opetusta, muutenhan Jeesus olisi ollut hänelle
vain
pelkkä nimi. Sentähden Paavali ja Siilas puhuivat
Herran sanaa hanelle kuin kaikille, jotka olivat
hänen kodissaan. Kun vanginvartija perheinensä oli
kastettu, riemuitsi hän siitä, etta hän
perhekuntineen
oli tullut Jumalaan uskovaksi."
Näin täysin Raamattuun nojautuvat arkkipiispa
Kailan
esitykset eivät suinkaan herätä sitä käsitystä,
etta
apostolit olisivat ilman muuta tulleet koteihin
ja alkaneet kastaa lapsia.
Sen täytyy olla aivan kyvyttömän tasapuoliseen
arvostelemiseen, joka voi nähdä Raamatussa
kirkollisen lapsikasteen.
Sitäpaitsi tuo selvä todistus, että apostolit
toimivat
Hengen johdossa ja heillä oli kasteessa pääasiana
Jeesukseen tunnustautuminen, tekee ajatuksen
pikkuvauvojen kasteesta aivan mahdottomaksi.
Onhan merkille pantavaa, että kun etiopialainen
hoviherra
oli kuullut Filippuksen saarnan ja pyysi sen
valtaamana kastetta, niin ei Filippus häntäkään
ilman muuta kastanut, vaan kysyi painavasti:
"Jos uskot koko sydämestäsi, niin se sinulle
tapahtukoon."
Ja kun hoviherra vastasi:
"Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan
Poika",
silloin vasta Filippus johdatti tämän pelastuneen
miehen veteen."
Arkkipiispan Kailan kirjan maininta siitä, että
kaste
toimitettiin upottamalla, on selvästi Pyhän
Raamatun mukainen.
Muut lapsikasteen puoltajien väitteet olivat hyvin
hataria. Useimmat eivat halunneet lainkaan
keskittää
tutkimusta siihen, oliko tapa Raamatun mukainen,
vaan
esittivät vain tunnelmallisia kuvauksia kauniista
ristiäistilaisuuksista. Toiset huuudahtivat
vain: "Ei
kukaan voi estää meitä tuomasta lapsia kasteessa
Jeesuksen luo!"
Monet vetosivat siihen, ettei Raamatussa ollut
nimenomaista kieltoa
lasten kastamisesta, ja kun tällaisia selittäjiä
on hyvin paljon.
Tahdon kuulemallani vertauksella osoittaa; mihin
tämä kanta johtaa:
Eräs työnjohtaja viitoitti linjakepeillä tien
suunnan
ja käski miesten ryhtyä raivaamaan tietä. Kun hän
jonkin ajan kuluttua tuli katsomaan; olikin tietä
ryhdytty tekemään aivan toiseen suuntaan.
"Mitä te oikein tarkoitatte!?! huusi työnjohtaja.
"Minä määräsin suunnan tuosta kulkemaan!"
"Mutta eihän mestari kieltänyt meitä tännekään
suunnalle tekemästä", oli vastaus.
Jollei joku tämän perusteella pääse selville, että
Jumalan opetus on luotettava, vaikkei jokaisen
määräyksen jälkeen olekaan lisätty huomautusta:
"Päinvastainen menettely kielletään!", niin
tällainen
ihminen jääköön omiin näkemyksiinsä.
Eräs yleisesti kuulemani väite oli tämä:
"Kuinka lapsikaste voisi olla vaara, kun niin
jalot ja
oppineet henkilöt kuin ne ja ne ovat sen
kannalla!"
Tähän täytyy meidän vastata, etta
roomlaiskatolinen
oppi kaikkine väärinkäytöksineen oli vallalla
toista
tuhatta vuotta, ja kuitenkin sen opin piirissä oli
monia erittäin jaloja ja syvällisiä kristittyjä,
kuten
Bernhard Clairvauxlainen ja Fransiskus
Assisilainen.
Ei Luther ollut ainoa rehellinen mies keskiajalla,
mutta suunnattomalla voimalla vallitsevia ja
syvälle
kansan olemukseen juurrutettuja käsityksiä ei
vähällä
käännetä, varsinkin kun vastassa on koko
valtiollinen
ja kirkollinen mahti.
Näyttää olevan niin, että kirkkolaitoksen etuja
nauttivien henkilöiden on äärimmäisen vaikeata
tutkia täysin puolueettomasti
Raamattua.
Kuuluisan jumalanmiehen, Yrjö Müllerin elämäkerta
osoittaa, kuinka vaikea hänen oli nähdä Raamatun
kasteoppi. Ja kuitenkin hän, sen lopultakin
nähtyään, sanoo sitä Raamatun selvimmäksi opiksi.
Ketään sellaista en siis tavannut, joka olisi
pitänyt
minulle valaisevan raamattutunnin kasteesta ja
osoittanut sen perusteella lapsikasteen oikeaksi.
Päinvastoin avuttomuus tässä suhteessa oli täysin
ilmeinen.
Noudattaakseni Jeesuksen kehoitusta HÄNEN
kuolemansa
muistoaterian viettämisestä ja antaakseni pelastaa
itseni nurjan sukukunnan yhteydestä Jeesuksen
seuraajien joukkoon, Jumalan seurakunnan
jäseneksi,
kastatin itseni. Ja Jumala salli vaimoni kypsyä
uskossaan niin, että saatoimme yhdessä mennä yhtä
aikaan raamatulliselle kasteelle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Paljon Jumalan siunausta uskontiellesi.
Tervetuloa perheeseen!
Uskovat tarvitsevat toisiaan ja on hyvä, että
jotkut meistä kirjoittavat kirjoja, jotka voivat
auttaa uskontiellä. On kuitenkin muistettava,
että kaikkea, mitä kuulee tai lukee tulee verrata
Raamattuun ja sen sisältöön (myös kirkkojen tavat
ja traditiot); jos se taistelee Raamattua
vastaan, heitä se pois, jos se on sen kanssa
käsikädessä, pidä se.
...LUUUJAAAAAAA-AAAAAAAA-AAAAAAAAA-AAAAAA-hh!
Se nyt on sama, kastetaanko lapsi vai ei- tosin
lapsikasteesta voi olla lapselle hengellistä
hyötyäkin; senhän tietää vaan jumala.
"Pelastit" itsesi "nurjasta sukukunnasta"
lepakkomiehen huomaan. Jumalasi on
mielikuvitusta, ja sinä ole ihan sekaisin. Herää
pahvi.
Kyllä on pikku-Kepon ripuli ärhäkkänä.
Se tekee Kepon ihan pahviksi.
Omokin on niin kallista.