Magnus Westerlund Sisällissodan pikkujättiläisessä

"Suomen ruotsinkielinen väestö oli 1900-luvun alussa varsin heterogeeninen. Oikeastaan vasta ennen toista maailmansotaa voidaan alkaa puhua suomenruotsalaisesta yhteisöstä, sillä aiemmin sekä ahvenanmaalaiset että pohjanmaalaiset tunsivat vahvaa yhteenkuuluvuutta Ruotsiin ja ruotsinkieliset työläiset tunsivat sympatiaa ennen kaikkea suomalaista työväenluokkaa kohtaan."

s. 114 Sisällissodan pikkujättiläinen, WSOY2009

Suomenruotsalaisuus on vain reilut sata vuotta vanhaa ja suomenruotsalainen yhteisö vähän yli 70 vuotta. Nämä faktat on hyvä muistaa kun puhutaan ikiaikaisesta suomenruotsalaisuudesta.
387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vai tunsivat ruotsinkieliset sympatiaa suomenkielisiä kohtaan. Siksikö kavalsivat raukkamaisesti "tovereitaan" valkoisille.

Äänestä
  • No, eipä se tietoinen, kansallisesti yhtenäinen suomalaisuuskäsitekään sen vanhempi ole. Eikä tässä kai mistään mistään ikä- tai kauneuskilpailusta olekaan kyse.

    Äänestä

  • Kyse oli suruduunareista. Heissähän ei svekomaaneja paljon ollut. Ja siksi kyseinen luokka on lähes kokonaan sulautunut suomalaisiksi. Ainakin etelässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muistuttaja kirjoitti:

"Suomen ruotsinkielinen väestö oli 1900-luvun alussa varsin heterogeeninen. Oikeastaan vasta ennen toista maailmansotaa voidaan alkaa puhua suomenruotsalaisesta yhteisöstä, sillä aiemmin sekä ahvenanmaalaiset että pohjanmaalaiset tunsivat vahvaa yhteenkuuluvuutta Ruotsiin ja ruotsinkieliset työläiset tunsivat sympatiaa ennen kaikkea suomalaista työväenluokkaa kohtaan."

s. 114 Sisällissodan pikkujättiläinen, WSOY2009

Suomenruotsalaisuus on vain reilut sata vuotta vanhaa ja suomenruotsalainen yhteisö vähän yli 70 vuotta. Nämä faktat on hyvä muistaa kun puhutaan ikiaikaisesta suomenruotsalaisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu