Päivää
Liekö wanha juttu, mut ekan jakson (pilottijakso) lopussa jossa Sarah istuu kirkuen sohvalla, seinällä olevassa peilissä näkyy Bobin kasvot.
Tämä oli ohjaaja Lynchiltä vahinko, mutta mainio sellainen, koska Lyntsi päätti, että siinäpä vasta mainio murhamies. Sitä en tiie mikä olisi ollut alkuperäinen käsikirjoitus.
BOB vilahtaa peilissä Pilotti-jakson lopussa
2
319
Vastaukset
- lyssähtävä lynchi!
Ei ollut mitään 'alkuperäistä suunnitelmaa', aika paljon juttuja keksittiin lennosta, kuten Frank Silva Bobiksi. Se itkevä apupoliisi oli mm. taksikuski jonka Hra Lynch tapasi vahingossa ja värväsi mukaan. 'Lynch on Lynch' ja vastaavat miehen tekemisiä käsittelevät opukset kertovat yksityiskohtia. Mutta muistelen että Lynch ja Frost halusivat alunperin Laura Palmerin murhan jäävän selvittämättömäksi, sitä eivät jenkkikatsojat ja tv-yhtiö sulattaneet ...
- 11+11
Taisi olla niin että tuo Bob eli Frank Silva oli Twin Peaksin lavastaja tai jokin muu taustatuotantoon kuuluva,ja näkyi vahingossa peilistä. Siitä Lynch sai idean valita Silvan Bobiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1527890Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1017327Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317212Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht27186Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t216928Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t756374Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126262Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv236174Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475478Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845390