Tottakai katsotaan. Kertokaa kaikille Uskoville ja muituttakaa, että katsovat kerrankin totuutta silmiin.
0Äänestä
ne pelkää katsoa
Uskovaiset pelkää edes nähdä dokumenttejä fakta asioista. Eivät takuulla katso, tottakai kantaa ottavat kun joku tutun, tutun, tuttu heille ohjelmasta pienen, pienen murun sitten kertoo. Ja kas jatkavat taikauskonsa parissa elämäänsä.
0Äänestä
niinpäniin
Höpö höpö. Uskovainenhan on uskonsa valinnut juuri siksi sillä tavoin voi peloistaan juuri päästä. Ei uskoon tulla rationaalisita syistä käsittääkseni ollenkaan. Heittäytyminen uskon varaan lienne tuttua myös tieteisuskoville. Usko tietoon on myös vaarallista, se kun muuttuu alvariinsa ja kaikenlaista on kaupan myös sillä saralla.
0Äänestä
eastfinn
Taidat itse pelätä totuutta, kun pitää tässäkin valehdella. Oletko tehnyt tuon ohjelman kun tiedät mitä siinä näytetään? Tuskimpa kovin ihmeellisiä asioita. Jauhetaan vanhoja teorioita, jotka eivät faktaksi muutu sillä, että ne näytetään TV:ssä. Jos maailman synty olisi selvinnyt se olisi ihmiskunnan suurin uutinen, jota vatvottaisiin joka paikassa. Mitään tuollaista ei ole kerrottu missään uutisissa.
0Äänestä
eräs
jutellaanpa ohjelman jälkeen lisää. Joten älä vielä huuda noin kovaan ääneen, paljastuu vain henkilökohtainen tietämättömyytesi.
0Äänestä
EclipsE
oikeaa tietoa? Oletko nyt ihan varma?
0Äänestä
Mr.K.A.T.
sunnuntaina vuosia sitten näin Hellujen dokun: 6000 vuotta sitten luotiin maailma ja perisynti astui peliin.. Onko se sitten sitä oikeaa dataa? Tuskin.. Raamattuhan ei ole datakirja;)
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tottakai katsotaan. Kertokaa kaikille Uskoville
ja muituttakaa, että katsovat kerrankin totuutta
silmiin.
Uskovaiset pelkää edes nähdä dokumenttejä fakta
asioista. Eivät takuulla katso, tottakai kantaa
ottavat kun joku tutun, tutun, tuttu heille
ohjelmasta pienen, pienen murun sitten kertoo. Ja
kas jatkavat taikauskonsa parissa elämäänsä.
Höpö höpö. Uskovainenhan on uskonsa valinnut
juuri siksi sillä tavoin voi peloistaan juuri
päästä. Ei uskoon tulla rationaalisita syistä
käsittääkseni ollenkaan. Heittäytyminen uskon
varaan lienne tuttua myös tieteisuskoville. Usko
tietoon on myös vaarallista, se kun muuttuu
alvariinsa ja kaikenlaista on kaupan myös sillä
saralla.
Taidat itse pelätä totuutta, kun pitää tässäkin
valehdella. Oletko tehnyt tuon ohjelman kun
tiedät mitä siinä näytetään? Tuskimpa kovin
ihmeellisiä asioita. Jauhetaan vanhoja teorioita,
jotka eivät faktaksi muutu sillä, että ne
näytetään TV:ssä. Jos maailman synty olisi
selvinnyt se olisi ihmiskunnan suurin uutinen,
jota vatvottaisiin joka paikassa. Mitään
tuollaista ei ole kerrottu missään uutisissa.
jutellaanpa ohjelman jälkeen lisää. Joten älä
vielä huuda noin kovaan ääneen, paljastuu vain
henkilökohtainen tietämättömyytesi.
oikeaa tietoa? Oletko nyt ihan varma?
sunnuntaina vuosia sitten näin Hellujen dokun:
6000 vuotta sitten luotiin maailma ja perisynti
astui peliin..
Onko se sitten sitä oikeaa dataa? Tuskin..
Raamattuhan ei ole datakirja;)