Hei!
Siinähän se kysymys sitten tulikin.
Täällä on paljon noita rintojen pienennysleikkaus keskusteluja, mutta ajattelin nyt tehdä vielä yhden keskustelun tästä aiheesta, sillä tarvisin todella neuvoja.
Olen lukenut että imetys ei olisi joillakin enää mahdollista rintojen pienennysleikkauksen jälkeen, vai onko se kaikille leikkaukseen menijöille väistämätön asia? Millä todennäköisyydellä näin käy, ettei leikkauksen jälkeen enää imettäminen ole mahdollista?
Olen vasta 21-vuotias mutta rintojen pienennys on ollut mielessä jo usean vuoden.Ahdistavinta, että rinnat sen kuin jatkavat kasvuaan! Paino ei vaihtele kuin 5/-5, ja muutoinkin olen suhkot hoikka ja hyvässä kunnossa, tosin urheilu innostusta latistaa silloin tällöin nuo isot, aina mukana kannettavat, suuret 75E rinnat (tosin E-kupinki rintaliivit ovat tuntuneet melko niukoilta, yleensä siis viihdynkin paremmin urheilurintsikoissa..)
Siis, olen vielä nuori ja lapseton. Lapsia haluan tulevaisuudessa, mutta ehkä vasta 10vuodenkin päästä, sillä olen aloittanut vast`ikään pitkän koulutus urakan ja miestäkään ei ole, jonka kanssa lapsen hankkimista suunnittelisin. Olen kuullut, että rintojen pienennysleikkausta ei tulisi tehdä ennenkuin lapset on hankittu.. mutta 10vuottako minun täytyisi näiden jättirintojen kanssa kärsiä?
Olen täysin varma, että se leikkaus tulisi parantamaan niin mun elämänlaatuani, itsetuntoani, niska-hartia-selkä jäykkyyttä(joka osin johtuu myös jännityksestä, koska häpeän rintojani joten mulla on senkin takia huono ryhti) lisäksi olen melko epäsosiaalinen sillä vaivun helposti itsesääliin ja häpeään mun rintojen takia.. oikeasti minussa asuu elämäniloinen ja mukava nuori nainen, mutta viime vuosien kesistäkään en ole voinut täysin "rinnoin" nauttia, sillä "piiloutumis reaktio" ja stressi on niin kova, että viime kesänkin vain toivoin lipuvan ohi.. =(
Lääkäriinhän minun täytyisi mennä, mutten ole vielä uskaltanut. Tuntuu aivan hirveältä ajatukselta riisua itsensä tuntemattoman ihmisen edessä..ja siinä punastella ja nolostella. niinkuin jopa lähemmänkin ihmisen edessä, kun vaatteet päälläki mun olemus on melko arka ja kömpelö. Olen kuullut ylistäviäkin sanoja mun rinnoista, olen muutoinkin ihan nätti nainen. Mutta itse en osaa nauttia naisellisuudestani..olisin paljon itsevarmempi ja naisellisempi esim. B-kuppien kanssa, sillä olen melko pienikokoinen muutoinkin.
Niin, olis siis kiva tietää jo etukäteen mitä mieltä mun rinnoista oltais lääkärissä, kun niin kovasti sinne menoa arastelen. Haaveena ois siis pääsy julkiseen jonoon, kun ei yksityiseen ole varaa. Millä todennäköisyyksin mä sinne pääsisin, kun; koko 75E tai jopa F ja yllä mainittuja ongelmia. Lisäksi olen lapseton; leikkaavatko jos haaveena on lapsia, mutta odottaa en haluaisi enää päivääkään. Tietysti onhan lapselle äidinmaito tärkeää, mutta kuinka tärkeää? Tämän piinan arvoista? En uskalla kuvitellakaan, kuinka tuskanen olo minulla olisi raskaana näiden rintojen kanssa..
Anteeksi tämä niin pitkä viesti, mutta varmaan valottaa parhaiten mun tilannetta; Lapsia haluan tulevaisuudessa, mutta leikkausta en haluaisi odottaa siihen asti, että olen lapset tehnyt, sillä siihen menee vielä monia vuosia!
Onko imettäminen mahdollista rintojen pienennysleikk. jälkeen?
5
467
Vastaukset
- errdwst
samassapulkassa mennään paitsi kokoni on 65G/H! apuva! ja lapsia ei sisi ole vielä ja voin vain kuvitella kun niitä lapsia tulee niin härreguud ku tissit ovat suuremmat kun mahani! ja olen kanssa hoikka ja tissit ovat luonnottoman isot vartalooni!
- tissi-Tiina
Tämä sponsoroitu keskustelupalsta ei näytä oikein toimivan. Terveystalo on luvannut vastata kysymyksiin "tiistaisin ja perjantaisin", mutta tuo ensimmäinen kysymys on kirjoitettu jo 5.12., kolme viikkoa sitten, eikä vastausta kuulu vieläkään. Ei anna kovin luotettavaa kuvaa Terveystalon toiminnasta.
Kysymys on mitä aiheellisin ja asiallisin. Moni nuori nainen miettii, mitä tehdä jättirintojen kanssa, kun aina on niskat jumissa eikä pääse juoksemaan. Toisaalta leikkauksen vaikutus imetyskykyyn huolettaa.
Ei kannata odotella vastausta tällä palstalla, vaan varaa aika omaan terveyskeskukseen, josta voit saada lähetteen oman keskussairaalasi plastiikkakirurgille. Häneltä saat kaiken tarvittavan tiedon leikkauksesta, tee itsellesi muistilista kysymyksistä! Äläkä turhaan punastele näyttää rintoja lääkärille. Se on heidän työtään! Voit ehkä toivoa pääsyä naislääkärin vastaanotolle, se on varmasti mahdollista sekä terveyskeskuksessa että sairaalassa. Suomen kaikista plastiikkakirurgeista puolet on naisia.
Imetyskyvyn menetyksestä et voi saada tyhjentävää vastausta, koska ei voi ennustaa kenelle näin tulee käymään. Leikkaustekniikalla ei tiettävästi ole merkitystä. Eräässä systemaattisessa katsauksessa oli mukana 26 tieteellistä tutkimusta ja 2911 nuorta naista, joille tehtiin pienennysleikkaus: imetys onnistui leikkauksen jälkeen 63 %:lla. Katsauken suurimmassa yksittäisessä tutkimuksessa oli mukana 1780 naista ja heillä imetysprosentti oli 76 %. - uudestisyntynyt
Hei!
Pääset varmasti julkiselle puolelle! ja maksat ainoastaan päivämaksun. Ole sinä fiksumpi kuin minä etkä odota siihen saakka että täytät 38v. kuten minä tein. Imetyskin on mahdollista sen jälkeen. Ja kuten itsekin totesit, elämänlaatusi muuttuu täysin, näin siinä käy :) Tsemppiä ja onnea, ei muuta kuin nyt lääkärille, ihan tk:n tai omalle työterveyslääkärille lähetettä hakemaan! P.S minulla ei ollut edes noin suuret rinnat kuin sinulla ja silti täytin selvästi kriteerit. - aikansa kutakin
Omat rintani pienennytin 30v sitten julkisella puolella. Olin silloin parikymppinen ja sain ihanat c-kupit jätti isojen löllyköiden tilalle. Tätä nautintoa kesti aikansa. Nyt yhden lapsen jälkeen rinnat ovat varmaan lähes samankokoiset kuin ennen leikkausta! Maitoa tuli niukasti ja lopetin 2kk jälkeen imetyksen.
- just me
Sen haluaisin kommentoida vielä asiaan, kun itse olen 29v kahden lapsen äiti (myös menossa pienennykseen - vaikka mahdollisesti myöhemmin vielä lapsia) , että se imetys ei ole silti maailmaa kaatava asia. Totta kai se on paras vaihtoehto lapselle ja ihana ihmeellinen asia. Mutta vaikka kävisi niin, etä imetyskyky menisi - lapseni kyllä tulee selviäään aivan mainiosti korvikkeella nykyisin sairaalassa vauvat saavat luovutettua äidinmaitoa jos omalta äidiltä ei heru.
Omaa ensimmäistä lastani en kyennyt imettämään. Toisen imetin n. 6kk ikään asti. Kumpaakin vauva-aikaa pidän aivan yhtä onnistuneena ja ihanana. Ei se imetys ole kuin yksi osa äitiyttä. On paljon syitä minkä takia imetys ei välttämättä onnistu. Joten ei kannata takertua liikaa siihen seikkaan miettiessä mahdollista leikkaukseen menoa.
Kuten kysyjä jo sanoi. esim. 10 vuotta on pitkä aika ihmisen elämästä kärsiä rinnoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768