Nader ja Simin:Ero (2011)

Iranilainen elokuva on harvinaisuus suomen valkokankaalla ja muuallakin maailmalla.Niinpä tämä Asghar Farhadin ohjaama draamaelokuva nykypäivän Iranista on kulttuuriteko maahantuojalta tuoda elokuva nähtäville meille pohjolaan.Länsimailla on tietynlainen kuva Iranin olosuhteista,tämä elokuva antaa pientä osviittaa maan ihmisistä ja Islamilaisesta yhteiskunnasta,josta emme tiedä oikeastaan mitään muuta kuin että siellä eletään sovinistisessa yhteiskunnassa.

Nader ja Simin ovat eroamassa.Mutta ero ei olekkaan niin yksinkertainen asia hoitaa pois päiväjärjestyksestä,sillä kaikennäköiset lait ja säännöt tekevät ihmisten elämän todella vaikeaksi.Perheen äiti Simin haluaa muttaa tyttärensä kanssa eurooppaan.Perheen isä Nader ei voi lähteä mukaan sairaan isänsä vuoksi.
Ohjaaja Farhadi luo neutraalin kuvan draamasta,hän ei ilmeisesti voinut tehdä elokuvastaan yhteiskuntakriittistä teosta,sellaista elokuvaa tuskin sieltä tullaan vähään aikaan näkemään,joka kritisoisi Iranin olosuhteita.Taitavasti Farhadi saa luotua sujuvaa elokuvallista kerrontaa.Kertaakaan elokuva ei sorru pateettiseen tunteiluun tai yltiöpäiseen katsojien kosiskeluun.Elokuvasta huokuu arvaamaton tunne,jolloin elokuva voisi loppua milloin tahansa.

Suvaitsevaisuus huokuu elokuvan ihmisistä kaikesta elämän vastoinkäymisistä huolimatta.Outoa elokuvassa on myös se asia,ettei ainuttakaan kirosanaa kuulla koko elokuvan aikana,vaikka tunteet kuohahtavat välillä käsirysyyn asti.
Elokuvan sanoma on selkeä: -täällä asuu ihmisiä ja me Iranissa elämme niinkuin muutkin maailman ihmiset.
Elokuvan loppukuva kertoo monta asiaa elämän erilaisista vaihtoehdoista.Ennen kaikkea Nader ja Simin:Ero on erittäin tärkeä elokuva nähdä meidän jokaisen filmihullun ja muidenkin ennakkoasenteita lietsovien ihmisten,tuskinpa mikään muu taho voi kertoa Iranin kansasta ja elämästä niin paljon kuin tämä elokuva.

TÄHTIÄ ¤¤¤¤¤
0223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Veteranfan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu