On äärimmäisen tärkeää kuulua Natoon. Nato on vapaiden maiden voimakas yhteinen maailman paras Suomen ja maailman etevä hyvä puolustusjärjestö.
Nato on täysin puolueeton. Nato puolustaa vapaita vaaleja. Nato puolustaa aina
kaikkia kansanvaltaisia puolueita. Nato on maailman suurin rauhanjärjestö. On
itsestään selvää kuulua hyvään Natoon. Kansojen vankila (kauhistus) on Naton
vastakohta. Suomelle on aivan erityisen tärkeää kuulua Natoon. Meilläkin on paljon saamisia. Vapaat maat jakavat kansojen vankilan. Japani on meidän oma.
Länsimielinen Kiina on meidän oma viisas kansallisvaltio. Kaikki ihmiset sylkevät rikollisen
miehittäjän päälle (kauhistus). Venäjä on varastettu lännen kuningashuoneelta.
Venäjäksi jätetään suppea alue Moskovan ympärille. Elintarvikekuljetukset vielä
jatkuvat kauhistukseen. Pystytämme tuotantolaitoksia. Miliisi käyttää hyväkseen
viattomia aliravittuja lapsia. Mammuttimainen siirtoleiri pystytetään Siperiaan.
Maailman täytyy ottaa sormenjäljet pakkosiirretyiltä. Kaikki Moskovan ja Pietarin
asunnot ovat varastettuja tuhansia kertoja edestakaisin. Kaikki on varastettua.
Pitää myös muistaa, että Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon (pitää
kuulua Natoon). On korkea aika päästä pahasta. Stalin, Putin ja Lenin ovat
maailman suurin rikos koko ihmiskuntaa kohtaan. Martti Ahtisaari on hyvä.

Vastaukset 157
Vanhimmat
Miljardit ihmiset ovat täysin turvassa Naton ansiosta. Suomi on ajat sitten integroitu Natoon. On todella oikein tärkeää puolustaa ihmisoikeuksia ja
demokratiaa. Nato laajenee ja sen pitää laajeta. Hyvä elämä pelastetaan.
Kansainvälisen yhteisön eteen heitetään kukkia. Laajene pelasta meidät.
Kekkonen: puolueettomuus, ETYK, aseriisunta, liennytys, idänkauppa, hyvinvointi-Suomi.
Ongelmana on täysin rikollinen miehitys Kiinan ja Euroopan välissä. Törkeä Petos!
Kaikki rikollisen miehittäjän uutiset ja tilastot ovat valheita. Murhaaja teurastaja
julmin mahdollinen rikos Lenin tappoi aikanaan kaiken älyn. Stalin ja Putin ovat
hirvittäviä rikollisia. Krimillä on pelkästään tauteja ja kurjuuttaja 5000 on kuollut.
Kiitos hyvä Täytyy kuulua Natoon. Viisaat maat kuuluvat puolustusliitto Natoon.
Suomen Vapaussota 1918 pelasti meidät. Upeat Ruotsi, Saksa ja Viro taistelivat meillä amerikkalaisten tukemana. Suomi ja Yhdysvallat ei ole koskaan sotineet keskenään. Yhdysvalloista olemme aina saaneet maailman parasta osaamista!
Saksa ja USA ovat nyt meidän kanssa yhtä. Maailman parhaat sotilaat SS-miehet olivat viisaasti vapauttamassa maailmaa! Ei vääräoppisia koronkiskureita vainota.
Jääkärit RAKKAAT Jääkärit tuhosiva kaikki rikolliset ryssät ja laittomat terroristit.
Yhdysvallat nosti SODAN JÄLKEEN vapaan maailman kukoistukseen. Kiina-kortti
on hyvä. Länsimielinen Kansallisvaltio nerokas Kiina ja hyvä Puola sylkee saatanan
ryssän päälle. Piiritystilanne on hyvä, eikä mitään virheitä enää tehdä. Ryssä pois.
Kiinassa on täydellinen länsimainen osaaminen jo. Yhdessä lopetamme putinistit.
Kiinassa on täysin Länsimaista useimmat kiinalaiset opiskelevat Yhdysvalloissa!
Totta! Jokainen kiinalainen vihaa rikollisia venäläisiä. Kaikki ihmiset vihaa!
PAAVO VÄYRYNEN ON VASTENMIELINEN RIKOS KGB
Ainoa tärkeä asia on liittyä YK:n puolustusjärjestö Natoon!
Tietysti Suomi on Natossa. Suomi liittyi Natoon vuonna 1949.
putin on murhaaja (hirviö) tyhmä idiootti (pian roikkuu köydessä) suuri riemu
"Saddam Hussein (viikset joihin luotetaan) on jo koko maailman riemuksi hirtetty".
HYVÄ HYVÄ!
saddam tuli päivä päivältä hullummaksi (murhasi jo läheisiään; teki kansanmurhia)
Suomessa todellisuudessa kaikki varmuudella kannattavat puolustusliitto Natoa!
(ihmisoikeudet YK vapaat vaalit ja saatanan perkeleen rus lenin vastustaminen)
MEITÄ SAA PUOLUSTAA JA PASKA PAAVO VÄYRYNEN ON VASTENMIELINEN
Meillä kotona LÄNNESSÄ aseet saadaan "ilmaiseksi" . Painetaan rahat itse.
On hirveän tärkeää olla Euroopan Yhdysvallat ja Amerikan Yhdysvallat KYLLÄ!
Puolustusteollisuus on paras työllistäjä ja vahvistaa ihmisoikeuksia eniten.
-
Maantietä rakennetaan. Leikitään pankkeja. Lopetetaan ryssä. Idiootti Putin.
Työväen etu on Suojeluskunnat Suomen Vapaussota 1918. Ryssät ammutaan.
Suojeluskunnat koostuivat koko Suomen kansasta. Työväestä ja talonpojista.
Mammuttimaisia ammattiliittoja tehdään ja suunnitellaan Putinin hirttäminen.
Tulee erittäin pitkä hyvä aika. Rus on poissa kokonaan. Kiina-kortti älykäs hyvä.
Kiinalaiset ja kuubalaiset sylkevät aina taukoamatta rikollisten ryssien rus päälle!
Putin on saatana perkele. Aivan kuten murhaaja teurastaja niskalaukaus Lenin.
Stalin, Putin ja Lenin kaikki ovat perkeleitä. Täällä kotona Lännessä on parasta.
NL hävisi Adolf Hitlerille kuitenkin. Nyt on kaikki yhdistynyt hävittämään ryssän.
Ei tehdä enää mitään virheitä. Vääräoppiset koronkiskurit on jo vapautettu ja
kaikki ovat luksusta puolustusliitto Natossa. Rikollinen rus poltetaan roviolla.
Juutalaiset ovat Saksassa erityisessä suojeluksessa ja haluavat hävittää ryssän.
Maailma piirittää saatanaa perkelettä niskalaukausta, AIDS, tuberkuloosi,putin
huumeet (vain rikollinen äärettömän julma miehitys rus joka ei osaa mitään).
Kenraali Patton on määrännyt paholaisen rus hävitettäväksi. Kaikki olemme
nyt yhtä. Länsimielinen kansallisvaltio nerokas Kiina opiskelee eniten USA:ssa.
Maailma vapautuu saatanasta perkeleestä ryssästä ilkivallasta jalasmökeistä.
rikollisesta putinista ei tarvitse välittää saatanan paskan vertaa
putin on hirtettävä ja maailma on vapautettava rikoksesta p:kele
saatanan valtakunta ryssä on vain niskalaukaukset ja tappaminen
Matti Vanhanen on puoleensavetävä oikea rakas puolustusliitto Nato.
Armainen THAI hyvä!
Kyllä Matti Vanhanen!
Luonnollista on puolustaa hyvää elämää (kuulua Natoon).
Tärkeä juttu. Toivottavasti ihmiskunta vapauttaa koko maailman stalinismista
mahdollisimman pian. On todella tärkeää vapauttaa Suomelle koko Karjala.
Siperian vapauttaminen Kiinalle etenee nopeasti. Kaikki tekevät esivalmisteluja.
vapauttaa Karjalasta, eipä jäisi niinistölle kummasta tonttia natoon liitetäväksi.
Mitä voit tehdä?
Ensiksi sinun on tajuttava, että sinun pitää kantaa vastuu omista teoistasi – huolimatta siitä, miten ystäväsi toimivat.
Toiseksi mieti, millaista painostusta sinun on vaikeinta vastustaa.
Seuraavaksi pohdi, missä tilanteessa kohtaat saatanan painostusta kaikkein todennäköisimmin (kenties koulussa, töissä tai muualla). Kun tietää, milloin todennäköisimmin kohtaa painostusta, tilanteen voi onnistua välttämään kokonaan. Rus on saatana perkele paholainen kiusaajan kaiken hyvän hävittäjä.
Nyt olet valmis toimimaan. Tärkeintä on selvittää, miten voisit minimoida tai jopa välttää vaaran joutua painostuksen alaiseksi. (Esimerkki: Jos törmäät koulun jälkeen tämän tästä koulukavereihin, jotka painostavat sinua polttamaan, voisit ehkä kulkea eri reittiä, jottet kohtaisi heitä.) Tosiasiassa ”ystävät”, jotka painostavat sinua toimimaan väärin, eivät ole aitoja ystäviä.
Et tietenkään voi välttää kaikkea painostusta. Ennemmin tai myöhemmin kohtaat todennäköisesti erityisen voimakkaan houkutuksen – ehkä juuri silloin, kun vähiten sitä odotat. Mikä avuksi?
Saatana perkele kommunisti murhaaja teurastaja (kansojen murhaaja Lenin)
on nykyisin saatana perkele kauhistus julma terroristi katujätkä hirviö Putin.
Jos annat periksi kiusaukselle, sinusta tulee halujesi orja.
Avainasia: valmistaudu!
Pohdi tätä: Jeesuksella oli selvä kanta moraalikysymyksiin. Hän oli päättänyt totella Isäänsä aina (Johannes 8:28, 29). Sinunkin täytyy siis etukäteen muodostaa oma kantasi.
Harjoittele. Yritä keksiä kaksi syytä vastustaa useimmin kohtaamaasi painostusta ja kaksi keinoa, jotka auttavat sinua siinä. Nato on Jumalan Miekka!
Älä anna toisten hallita sinua. Ilmaise kypsyyttä: toimi sen mukaan, minkä tiedät olevan oikein (Kolossalaisille 3:5). Ja rukoile, että toimisit niin vastedeskin (Matteus 6:13).
Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.

Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10222379
Tyhmien vapautus
Tärkeä juttu.Toivottavasti ihmiskunta vapauttaa koko maailman porvarismista ja mono-
polikapitalismista (tekijänoikeuksia,tavaramerkkejä ja patentteja) mahdollisimman pian.
On todella tärkeää vapauttaa suomalaisille koko Eurooppa.Suomen vapauttaminen
demokraateille etenee nopeasti.Kaikki tekevät esivalmisteluja.
-- Fredi -- Milloinkaan en löydä samanlaista Lyrics
Tarkistaako hammaslääkäri Putinin hampaat? Kyllä!
YLEN 1 aamussa tamperelainen väitti kivenkovaan Putinin olevan ns. Venäjä.
Kuitenkin koko maailma tietää, ettei Putin ole Venäjä. Nato on itsestään selvää.
Sadat kansat ovat kyllä vankina ns. kansojen vankilassa. Yli sata kieltäkin.
Sivistyksestä eristetty leiri täytyy jakaa vapaiden maiden kanssa.
Rikollinen itse toki saa vain köyttä. "Venäjä" vedetään hirteen.
"Duumalle ei saa antaa mitään arvoa" (Mihail Gorbatsov)
Ei miekka suinkaan ole tupessa. Suomi on hereillä.
Todennäköisyys kuolla NATOn sotilaana kuin Suomen armeijan sotilaana on monisatatuhatkertainen. Mitä ideaa on pyrkiä NATOon kuolemaan tai olla kuollut? Natottajien touhuissa ei ole mitään järkeä.
Turhuutta ovat Mauno Koiviston pyllistyspuheet. Natossa ollaan täysin suorana!
Nato on täysin puolueeton se vastustaa vain saatanan valtakuntaa paholaista.
"Kuitenkin koko maailma tietää, ettei Putin ole Venäjä. Nato on itsestään selvää."
Hirveän Hyvä on Nato! Rakkaan Taivaallisen Isämme Miekka Nato on ihan luksus!
"Euroopan Yhdysvallat on paras. Se hyppii tasajalkaa Paavo Väyrysen päällä!"
Kyllä tästä hyvää tulee! Step by Step!
Saatanan valtakunta rus loppuu kun oma Länsi on aukoton puolustus Nato.
Täytyy muistaa myös meidän oma länsimielinen kansallisvaltio viisas Kiina.
.
Jokainen kiinalainen sylkee aina yötä päivää rikollisten venäläisten päälle!
Suurin osa kiinalaista opiskelee Amerikan Yhdysvalloissa. rus on roskaväki.
rus kaikki todistukset ovat mitättömiä rus on vain rikollinen julma miehitys
"Tavallaan ihmiset maailmassa oksentavat putinin päälle."
Kukaan ei halua olla missään tekemisissä pahan kanssa!
Kansojenmurhaaja lenin, putin ja stalin äärettömän pahat.
Henkilökohtaisesti, en haluaisi viettää tulevia jouluja NATOn alaisuudessa jossain päin lähi-Itää. Mielummin olen perheeni kanssa.
>Matti Rönkä ja & valehtelevat eli lukevat ns. venäläisiä "ilmoituksia
>eli
valheita".
>
>
>Eilen
>
>Tšetšenian tasavalta on tuhottu raunioiksi ja suuri osa asukkaista on paennut.
Lontoossa on maan alla Tšetšenian tasavallan pakolaishallitus.
>TV1 eilen näytti täysin tekaistuja pilvenpiirtäjiä ja puistoja, joita
>ei ole
olemassa OLLENKAAN! Venäläinen julmuus on käsin kosketeltavaa.
>Tšetšenian tasavalta on raunioina (sen ryssä osaa). Äänislinna on
>raiskattu
(sen ne osaa). Voit olla varma. Tämä ei jää tähän! Kohta tapahtuu.
>
>
>
> Kiinan varapresidentti Xi Jinping sanoo, että maassa tehdään
> konkreettisia
toimia ihmisoikeuksien edistämiseksi. Xi Jinping on parhaillaan Yhdysvalloissa tiiviisti seuratulla vierailulla.
>Varapresidentti otettiin tiistaina vastaan Valkoisessa talossa, missä
>hän
tapasi muun muassa Barack Obaman.
>Obama nosti esiin huolensa Kiinan ihmisoikeuksista. Varapresidentti Xi
>Jinping
sanoi, että Kiina on tehnyt edellisten vuosikymmenien aikana merkittäviä saavutuksia ihmisoikeuksissa.
>Hän totesi lounaallaan ulkoministeri Hillary Clintonin ja
>varapresidentti Joe
Bidenin kanssa, että parantamisen varaa on aina.
>- Jatkamme konkreettisten ja tehokkaiden toimenpiteiden tekemistä
edistääksemme sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
>Xi Jinping jatkoi, että kun otetaan huomioon Kiinan valtava väestö,
alueellinen erilaisuus ja epätasainen kehitys, Kiinalla on edelleen vastassaan monia haasteita ihmisten toimeentulon parantamisessa ja ihmisoikeuksien edistämisessä.
>
>Nerokas länsimielinen kansallisvaltio Kiina vihaa syvästi rikollista
>julmaa
Venäjää, jonka kaikki alueet on varastettuja. Kansojen vankila (RUS) on rikos.
>Kiina ei halua mitään muuta kuin hyökätä verivihollisensä saatanan
>valtakunnan
(RUS) kimppuun. Korkea-arvoinen kiinalainen ystävämme sai nähdä
>Valkoisessa talossa mielenkiintoisen ja tärkeän kartan. Venäjäksi
>jätetään
suppea alue Moskovan ympärille. Koko maailma piirittää huligaaneja (RUS).
>
>Myös puolalaiset sylkevät venäläisten päälle. Nerokas länsimielinen
kansallisvaltio Kiina on osaaja ja täysin erilainen kuin pahan valtakunta
>RUS. Nerokkaan Saksan johtajan suunnitelmat toteutuvat.
>Tuotantolaitoksia
pystytetään jo. Amerikkalaiset liikemieshotellit rakennetaan ikään kuin
>autiomaahan, sillä V. Stalin hävitti infran. Hornetit n. 63 varustetaan
ilmasta maahan ohjuksilla, joiden kantama on Moskovan yli. Yksi ohjus tuhoaa
>kokonaisen rikollisen vainolaisen lentolaivueen. Panssarin- ja
>Ilmatorjunta
saa vastaavia ohjuksia tuhatmäärin. Pimeänkatselulaitteita tulee yhä lisää.
>Todellisuudessa koko maailma varastautuu hävittäämään pahan. Kaikki
>venäläiset
uutiset esim. aseista valehtelevat ja on trikkikuvia ja puuta heinää.
>Ruotsinlaivat ovat panssaroituja sotalaivoja. Miinanlaskuportit ja
helikopterikentät, myös ohjusasemille hyvät tilat. Ne ajavat jään päälle jäänsärkijöinä.
>Suomen sotavoimilla on salaiset sopimukset Naton kanssa. Ruotsi tulee
>heti,
samoin Saksa. Koko kansojen vankila on varastettua aluetta. Esim. Siperia
>on varastettu Kiinalta. Joka päivä kaikki mitä tapahtuu, tähtää pahan
hävittämiseen. Pitää aina myös muistaa, että Martti Ahtisaari on syntynyt Viipurissa.
>Putin ei suinkaan omista Venäjää. Kreml on varastettu lännen
kuningashuoneelta. Kiina ei halua enää sitoa Yhdysvaltoja Lähi-Itään jne.
>
etsimään ja seuraamaan mahdollisia Yhdysvaltain ja sen liittolaisten vihollisvaltioiden laukaisemia ohjuksia. Toukokuussa 2011 lähetettiin matkaan ensimmäinen saman tyypin satelliitti GEO 1, ja tulevina vuosina niitä otetaan käyttöön vielä neljä lisää.
Nämä entistä herkemmin epäilyttäviä infrapunasäteilylähteitä havaitsevat satelliitit korvaavat muun muassa jo 1970-luvulta alkaen käyttöön otettuja DSP-järjestelmän satelliitteja.
Entistä parempia, kalliita järjestelmiä perustellaan muun muassa sillä, että laukaistavien ohjusten ja eri ohjustyyppien määrä maailmassa on kasvanut kuten myös ohjuksia käyttävien valtioiden määrä. Esimerkiksi vuonna 2011 Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ohjustarkkailujärjestelmät havaitsivat yhteensä 200 ohjusta ja noin 7100 muuta erikoisena infrapunasäteilyn tasona näkynyttä tapahtumaa.
On se vaan niin, saatanan ryssä on saatanan ryssä vaikka voissa paistaisi.
Kaikki oikeat maat ovat hyviä vain yhdessä. Täytyy kuulua puolustusliitto
NATO - ON (luksusta) Tämän lisäksi vahvistamme jokaista osaa erikseen.
Tärkeintä on kuitenkin se, että porvarillisen maailmantalouden kasvu pysähtyy, jolloin myös Nato-herrojen arvovalta vähenee, eli Nato-imperialistit häviää sotansa jopa taliban- rääsyläisille. Ha.
Venäjällä on vankina satoja kansoja. Vaikka kaikki Japanin, Kiinan, USA:n ja Euroopan voima onkin säästetty NL:n lopun vapauttamiseen. Me pidämme ensiarvoisen tärkeänä hyvinvointia. Turvaverkkoja vahvistetaan. Köyhyyttä poistetaan maaiman laajuisesti.
Kanada on yksinään miljoona kertaa vainolaista vahvempi. NL:n romut mätänevat.
Lähes kaikki Euroopan maat ovat leikittyä Venäjää vahvempia. EU on yhtenäoinen konaisuus. Natossa on jo miljardi ihmistä turvassa. Köyhyys ja rikolliset tulee aina
poistaa yhdessä. Kukoistava yhtenäinen Suomi, johon kuuluu Karjala on tavoite.
Ketään ei saa jättää köyhäksi. Lopullinen päämäärä on voimakas rikastuminen.
Esim. Naton voimavaroja on käytetty toistaiseksi vain 0,000001 %. Kohde odottaa vuoroaan! (Hammaslääkäri tarkistaa Putinin hampaa) Putin on seuraava. Me rakannamme koko ajan tuotantolaitoksia ja tuomme energiaa ja raaka-aineita. Putin on meidän nukke. Venäjälle kannattaa sijoittaa. Duuma on vain tekaistu (Mihail Gorbatsov). Kaikki kääntyy hyväksi (kiitos Nato).
Ruotsi ja suomi ovat ajat sitten integrotu hyvään Natoon. Meitä saa ja pitää puolustaa! Pitää muistaa, että Venäjän ydinaseet ovat kateissa ja tyhjät putket punaisella torilla. Inho kuvottavia leniniä stalinia kohtaan on kaikkialla maailmassa erittäin suuri.
Vanhat Nato maat eivät pääse Natosta irti. USA ei päästä kun ne II maailmansodan aikana miehitti. Naton uudet valtiot kokevat nyt samaa, pakko maksaa jäsenmaksua, osallitua sotaan, tapattaa omiaan, ostaa aseita. Viro on kammottava esimerkki. Maassa on väkeä joka haluisi irti Natosta mutta heidät vaiennetaan. Natossa demokratiakin menee.
Mene kysyyn briteiltä, onko ihanaa kuulua Natoon. Tänään talibanit räjäyttivät 6 Naton brittisotilasta niin, että mitään ei jäänyt jäljelle, ruumiinpaloja ei edes löydy.
Mitä ihanaa tuossa on, paitsi jos on jotenkin vinksahtanut.
Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS!
Kauhistuksessa kgb kuolee yhtä mittaa jatkuvasti koko ajan päivittäin satoja tuhansia ihmisiä Stalinin auringossa. Katujätkä on rikollinen (kavaltaja ei valittu koskaan)
Kotona kuolee joka päivä satoja ihmisiä. Auto-onnettomuuksissa kuolee yksi päivässä täällä. Me Olemme ja pitää olla juuri sen takia Natossa, kun
Natossa on lähes miljardi ihmistä hyvässä turvallisessa ympäristössä ilman vainolaistamme ja jatkuvia niskalauksia. Toimittaja toisensa perään surmataan.
Tuhannet toimittajat ovat saaneet niskalauksen (venäjä,venäjä,venäjä)
Päinvastoin kun kuvittelet hulluudessasi, jos vastutat sivistysmaiden yhteistä puolustusta Natoa, kauhistuksessa kgb EI OLE ollut koskaan oikeasti mitään vaaleja. On äärimmäisen tärkeää pysyä vapaana kuten kaikki, jotka eivät asu leikityllä Venäjällä. Pahuudessa yli 2 miljoonaa ihmistä menehtyy joka vuosi
ennenaikaisesti.
Meillä on pakko olla yhteinen puolustus hyvä Nato paha rikollista petkutusta kgb vastaan. Täällä kotona lännessä Natossa on ihmisten hyvä olla. Pitää myös aina muistaa, että Martti Ahtisaaren Ruotsin Viipuri on kgb:n miehittämänä.
Duumalle ei kannata antaa mitään arvoa (Mihail Goirbatsov).
Paras on Nato. Nato on itsestäänselvyys. Nato itsestääm selvää.
Saksa, Ranska, Viro,Italia,Espanja,Norja, Kanada ja Yhdysvallat (YK) ym. ovat Nato.
Yhdysvallat on halutuin maa. Eniten saa surmansa joka ainut päivä ns. miehitetyllä alueella, jota Venäjäksi leikitään. Kreml on varastettu.
Sadat tuhannet ihmiset kuolevat pahuudessa (rus) päivittäin hyvin nuorina.
Yhdysvallat ja Eurooppa ovat liittolaisia. Kaukoitä on suuntautunut Yhdysvaltoihin. Japani, Egypti ja Pyhä Israel ovat myös Yhdysvaltojen (YK) liittolaisia. Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa).
Täällä kotona lännessä oksat notkuvat. Onneksi on Nato!
Yhdessä koko maailma puolustautuu luciferia (rus) vastaan.
On piiritystilanne. Kiina ja Japani ovat meidän.
Päinvastoin kuin hei hei luulee, siellä varastetussa pilatussa ei koskaan äänestetä.
Saksa ja Ruotsi lyövät välittömästi pahaa kun vapauttaminen alkaa!
Vapaiden maiden puolustusjärjestö on miljardikertaa pahista vahvempi hyvä Nato. Nato ei ole suunnattu ketään vastaan. Nato on puolustusjärjestö.
Seistään vaan suorana Natossa, vaikka äärimmäisen hyvänä oleminen on pyllistys murhaaja Leninin patsaalle, murhaaja Stalinille ja murhaaja kgb:lle.
Martti Ahtisaari sai Nobelin Rauhanpalkinnon, se tarkoittaa rakas vahva oikeusvaltioiden puolustus.
Pitää kuulua Natoon! Yhdessä puolustamme Pyhiä arvoja (kirota satana)!
Katujätkällä on vain tuoli! Ei se ole "Venäjä". Venäjää leikitään netissä.
Meillä on tuhatmiljardikertainen voima pahikseen verrattuna (hyvä Nato).
Ei se ole miksikään muuttunut! Se on ihan se sama.
Putin edustaa niitä, jotka ampuvat ihmiset joukkohautoihin!
Koko alue on rikollisen miehittämänä.
Kokoomus on antanut USAn armeijalle ja NATOlle rahaa Afganistaniin jo pari miljardia. Kohta Niinistö, kun ei uskalla sanoa ei, joutuu antamaan in cash 300 miljoonaa.
Niinistöä ja kokoomusta äänestäneet vetelevät itseään naruihin kun eivät ymmärrä syytä, miksi joutuivat Suomessa työttömiksi.
Maailman lapset pitävät Breivikiä Norjan katujätkänä, vaikka varasto-alueen sama
on paljon julmempi. Venäjän Breivik on murhauttanut jo NL:ssa mijoonia ihmisiä.
Venäjä on maanpaossa Natomaissa tai maanpovessa joukkohaudoissa jne.
Ei ole mikään sattuma, että Sauli Niinistö piirittää pahista. Oli juuri Tanskassa
ja nyt kahden kesken meidän nerossa Kiinassa. Kaikkia tarvitaan! Samalla
huuhaa, huuhaa, huuhaa, huuhaa, huuhaa, "ympäristökokous" TH rauhoittaa
Putinia. Pistettiin Tarja Halonen istumaan Venäjän vihollisen murhaaja Stalinin
juhliin ja Putin oli hiljaa. Alkoholistit käyvät tänään pissalla Leninin patsaalla!
Itämeren kaikki hoito on meidän Länsimaista itsestään selvää. Pietari laskee
valtavasti saasteita. Asunnot ovat mädäntyneet ilman hoitoa. Ne haisevat.
Toivottovasti me voisimme mahdollisimman pian puhdistaa koko Venäjän!
Demareissa ei olisi haluttu Tarja Halosta vaan Paavo Lipponen.
Meidän avustusrekat ryöstetään kaikkipahassa. Länsi rakentaa jo siellä tehtaita!
Tuhannet rekat vievät päivittäin elintarvikkeet. Saksalainen nerous johtaa kaasun.
Länsi tarjoaa työtä ja toimeentuloa. Alkoholismi, AIDS ja huumeet ne surmaavat.
SO WHAT !
Toinen pää on meidän Saksassa.
"Täällä kotona lännessä oksat notkuvat. Onneksi on Nato! Omat on Nato!"
Älä puhu mitään juuri niin. Pakolaiset pyllistävät perkeleen valtakuntaa rus.
Ryssä on jalasmökin tollo. Se on vain rikollinen miehitys niskalaukaus.
Paholainen rus haluaa rikkoa maailman. Putin joutuu tuomiolle.
Meille täällä kotona Lännessä on VELVOLLISUUS hävittää saatanan valtakunta.
Leikitty venäjä on vain julma miehitys. Rikos hullu duuma joka taputtaa putinille.
-
DUUMAA EI OLE OIKEASTI KOSKAAN MISÄÄN VALITTU TAPUTTAMAAN putinia.
Kiinalaiset hakataan saatanan valtakunnassa, jos he uskaltavat pyytää palkkaa.
-
RUS on saatanan valtakunta. Murhaaja teurastaja Lenin/Putin/Stalin perkelettä.
Siellä on kaikki tärvelty. Ihmiset on muurattu metron seiniin ja jyrätty maantiehen.
-
Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS!
Yhdysvallat aikoo vapauttaa Karjalan. Hienoa on jo korkea aikakin.
Jusikin sanoi: Mitä r y s s ä sillä tekee".
Sauli Niinistöllä ja Natolla on hyvät suhteet joka suuntaan. Kun YK vapauttaa koko leikityn varastetun alueen roistoilta ja ryöväreiltä, niin koko Karjala vapautuu meille.
Pitää muistaa, ettei mitään Venäjää ole olemassa. Duuma on tekaistu (Mihail Gorbatsov). Kun ihmiset tapetaan ja kaikki varastetaan, pystytetään Leninin patsas.
Se ei kuitenkaan ole mikään maa, vaikka tytöt tappavat vauvansa.
Jussi oli Eurooppa, Yhdysvallat ja Nato. Me vapautamme maailman pahiksesta.
Nato. Tekee heti oikein pahaa miettiä. Yhdysvaltoja tässä tapauksessa voisi hyvin verrata natsisaksaan. Määrää jäsenmaata jokaista ja tapattaa syyttömiä. huhhuh. "Enkelit kiväärien kanssa" xD
Nato ideologia on tuottanut breivikin ja tavallisen maisterin.
Venäjän breivik sarjamurhaaja on vapaalla jalalla ja leikkii neuvostoliittoa.
Norja (rakas Nato) otti kiinni Norjan breivikin, joten älä hullujasi puhu!
Minä elän Natomaassa Suomi, jota EI SAA jättää milloinkaan yksin!
Kaikki me vapaat kansat olemme yhtenäinen Nato ja lyömme yhdessä huligaania.
ON ITSESTÄÄNSELVYYS KUULUA SIVISTYSMAIDEN NATOON!
Natolla on maailman suurin kannatus. Maailman paras Nato on maailman suurin puolustusjärjestö! Yhdistyneiden kansakuntien puolustusjärjestö on Nato. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, ettei rikollinen venäläinen uskalla hävittää vapaita kansoja.
Natolla liittolaisineen on miljardeja ihmisiä täysin turvassa rikollisiltä venäläisiltä!
Arvoisa älykkö joka heti erittäin viisaasti työnnät kansojen murhaaja putinin alas.
Murhaaja Putin on luonnollisesti hirtettävä. Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa).
Omat Natolla liittolaisineen on monta miljardia ihmistä täysin turvassa rikollisiltä venäläisiltä! ryssä on vain hirviö miehittäjä saatanan valtakunta niskalaukaukset murhaaja teurastaja leninit, perkeleen putinit, saatanan stalinit. Hypimme aina tasajalkaa rosvo Leninin päällä! Idiootti tappaja kääpiö putin odottaa vain köyttä.
Joo o!
Pitää kuulua vapaiden kansakuntien puolustusliitto Natoon! Ihmisoikeudet oma.
ryssä on vain saatanan valtakunta KOM ei siellä ole oikeasti vaaleja. se kusettaa!
Kun ryssä on saatanan paska, etkö voisi käydä irrottamassa Putinin pään pois?
Koko kansainvälinen yhteisö tuomitsee teurastaja putinin joka aina valehtelee,
Hirveän tärkeää olla aukoton hyvä maailma puolustusliitto Nato.
Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS! Me kaikki kiinalaiset syljemme putinin päälle ja oksennamme kaikkea venäläistä.
Opiskelemme kuten suomalaiset upseerit Yhdysvalloissa ja pyllistämme putinille.
-
RUS = duuma joka taputtaa putinille! (EI RYSSÄ OLE VALTIO)! Se täytyy lopettaa!
Venäjä on vain mielisairas duuma joka taputtaa putinille. Hirvittävän julma RIKOS!
Pitää muistaa, ettei mitään Venäjää ole olemassa. Duuma on tekaistu (Mihail Gorbatsov). Kun ihmiset tapetaan ja kaikki varastetaan, pystytetään Leninin patsas. On hirveän tärkeää ottaa kaikki pois rikollisilta ja jakaa kansoille.
Jokainen itseänsä fiksuna pitävä kannattaa meidän omaa rakasta Natoa.
Olemme ylpeitä Natosta (Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon).
Juuri niin (heti Natoon).
Tämä rauhanpalkinto tarkoittaa pikaista liittymistä Natoon. Nato on YK.
Venäjäksi jätämme suppean alueen Moskovan ympärille. Rikollisen köytämme.
pöpi (naton vastustaja kumartaa joukkomurhaaja katujätkää) on ihan hullu.
- muista sarjamurhaaja on liian lievä ilmaisu pöpistä (ei sitä ole koskaan valittu misään). Siellä ei ole koskaan kukaan oikeasti äänestänyt:) Kaikki on petosta.
Siellä ei ole koskaan kukaan oikeasti äänestänyt:) Kaikki on petosta (ja tärvelty)
Näin se on meille kerrottu Suomen Yleisradiossa ja kaikissa lehdissä.
Mutta
on se vaan maar niin kummallista, kun pöpi on jähmettynyt kumarrusasentoon ja tällöin ilman Natoa hyväksyy niskalaukauset kgb. Tahtoo sanoa pöpille siellä kaikki on raiskattu ja varastettu. Tärkeää on lyödä oikein kovaa joka puolelta yhtäaikaa. Ei se ole miksikään muuttunut. Stalin ylisti niskalaukausta ja pönkitti rikosvaltaansa. Kom meni sinne. Stalin hämmästyi kun joku tuli vapaaehtoisesti kauhistukseen ja otti komin kiinni ja antoi niskalaukauksen. Ei ihmisiä, ei huolia, jatkoi joukkosurmaaja Stalin. Sivistysmaiden Nato on täysin puolueeton YK.
Me fiksut haluamme että koko maailma puolustaa Suomea. Onneksi on Nato.
(Pitää aina myös muistaa, että Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.)
Pitää aina myös muistaa, että Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Juuri niin, sittenhän pitää olla Natossa. Vapaa yhteiskunta vastustaa kgb:tä.
Kyllä pitää kuulua Natoon ja toimia hyvän elämän puolesta (onneksi on Nato).
Kukaan täysijärkinen ei hyväksy rikollisen valtaa ryysyköyhälistön "ydinaseet".
Tyhjiä putkia punaisella torilla
Kom meni sinne. Stalin hämmästyi kun joku tuli vapaaehtoisesti kauhistukseen ja otti komin kiinni ja antoi niskalaukauksen.
Verenhimoinen murhauttaja Putin on maailman rikkain sarjamurhaaja
(lievä ilmaus) !
Miksi kansojen vankilasta kom aina halutaa hyvään Natoon. Kom on huligaani.
Vapaa yhteiskunta vastustaa kgb:tä.
Sarjamurhaaja (ei valittu oikeesti) on polvillaan vapaan Naton edessä!
Saksan edessä polvillaan on sarjamurhaaja (ei valittu oikeesti) sama!
"Sarjamurhaaja (ei valittu oikeesti) on polvillaan vapaan Naton edessä!"
Joukkomurhaaja kom kusettaa kaikkia! Oikea ihminen sai ns. niskalaukauksen (NL).
On hirveän tärkeää,että koko vapaa maailma Nato puolustaa Suomea!
Venäjällä ei äänestetä! Tosin ei Kiinassakaan, mutta Kiina on samalla puolella!
Länsimielinen nerokas Kiina ostaa aseita pois ja esivalmistaa meille Siperiaa!
Tarja Halosen kimeä ääni jätti vaalit pois siellä. Tilalle niskalaukset putinin.
Ruoskimalla lapset kuoliaaksi ylläpidetään täysin turhaa kansojen vankilaa.
Varastoalueelta tuodaan saksalaisella nerokkuudella kaasut ja öljy länteen.
Öljyrahoilla pelaamme jääkiekkoa ja muutaman miljoonan pitää matkustaa.
Varastoalue on myös oiva kokouspaikka, jossa nukkemme Putin on läsnä:)
Meillä ei ole mitään tekemistä murhaaja Putinin kanssa. Leikimme venäjää.
%venäjällä ei ole jätehuoltoa, eikä autokoulua kreml on varastettu länneltä
Ai ihmettä muutama miljoonaa saa ostaa jo oikeassa meidän kaupassakin.
Jokainen haluaa hyvää. Siksi Amerikan
Yhdysvallat on kaikista halutuin maa.
Me inhoamme vain pelkkää pahaa rus.
Länsimielinen Kansallisvaltio nerokas Kiina pyllistää rikollista venäläistä Leniniä.
Nerokas Kiina: "meillä on semmonen leppymätön viha murhaaja ryssää kohtaan".
Erikoisen pahaa on saatanan valtakunnassa; ei ole uutisia ja kaikki on julmaa petosta. Teurastaja Putin on äärettömän julma saatanan palvelija (kommunisti).
Ainoat oikeat sairaalat Venäjällä omistaa vain LÄNSI siellä on vielä meitä toimessa.
Jos Ihminen puhuu totta Venäjällä. Valkotakkinen vie pois hoitoon mielisairaalaan.
Hyvyys ja halu poistaa köyhyys on rikollisen venäläisen mielestä sairasta toimintaa.
Putin on paha mielisairas kansojen murhaaja, miljoonia ihmisiä ammutaan niskaan.
Venäjällä on maailman suurimmat tuloerot ja etninen puhdistus on jokapäiväistä. Putinin vastustajat ovat sairasta jätettä, joka heitetään kaatopaikalle mädäntymään
Ammattiyhdistystoiminta on kielletty. Se on Amerikan Yhdysvaltojen keksimä ansa.
Kouludemokratia kukoistaa syntymäpaikassa Yhdysvalloissa. Tietokin on ilmaista!
Sata miljoonaa venäläistä näkee nälkää, eikä oikeasti ole mitään esim. risteilyohjuksia.
Muistakaa kuinka venäläiset kävivät jäävuoren alla. Se olikin vain kopioitu USA elokuvasta. Aina kun ryssää sanoo jotain, se on valhetta. Hullu saatanan rus.
Oletko muistanut palvella Rakasta Taivaallista Isää
Isä ei muuta odota kuin jokaisen ryssän tappamista.
Maailman on oikeus elää hyvää elämää rakkaudessa.
Myrkyttäminen ja valehtelu on ainaista ryssää pahaa.
Kaikista suurin tyhmyys on ylläpitää rikollista ryssää.
Saatanan valtakunta ryssä häviää. NL hävisi meille jo.
Nato on vapaiden kansojen puolustus. Suomella on YK:n kanssa salaiset sopimukset
hävittää saatanan valtakunta rus. Suomi sai Naton vuonna 1949 (YK) maailma Nato.
Hyvä elämäsi perusedellytys on kaunis elämä ja huolenpito vähäosaisista!
Tarja Halosen kimeä ääni jätti vaalit pois siellä. Tilalle niskalaukset putinin.
Ruoskimalla lapset kuoliaaksi ylläpidetään täysin turhaa kansojen vankilaa.
Varastoalueelta tuodaan saksalaisella nerokkuudella kaasut ja öljy länteen.
Öljyrahoilla pelaamme jääkiekkoa ja muutaman miljoonan pitää matkustaa.
Varastoalue on myös oiva kokouspaikka, jossa nukkemme Putin on läsnä:)
Meillä ei ole mitään tekemistä murhaaja Putinin kanssa. Leikimme venäjää.
Ai ihmettä muutama miljoonaa saa ostaa jo oikeassa meidän kaupassakin.
http://www.suomenvapaussota.com
http://www.vapaussota.com/laulut.html
eiks sitä ihan oikeesti ole valittu koko venäjä on vain hullun huijis pahiksen loppu
"Sarjamurhaaja (ei valittu oikeesti) on polvillaan vapaan Naton edessä!"
nato on murhaaja. venäjä haluaa rauhaa. venäjä ei halua suomen liittyvän natoon, koska, ei halua sotaa, kuten nato. suomeen ei tule sota KOSKAAN jos suomi EI LIITY natoon. sota alkaa heti kun suomi liittyy natoon. suomi ei halua liittyä rikolliseen natoon.
Pystytämme tuotantolaitoksia. Öljyrahoilla pelataan lätkää.
Suomen Vapaussota 1918 !
Turvatakuut, turvatakuut meillä on oltava YK:n turvatakuut! (Nato on YK:n)
"Pyllistääkö ihan koko maailma varmasti rikollisille rus?"
-
HYVÄ KYSYMYS. Vastaan erittäin mielelläni heti sinulle.
KYLLÄ VARMASTI
PYLLISTÄÄ saatanan valtakuntaa on turhaa puolustella.
"Turvatakuut, turvatakuut meillä on oltava YK:n turvatakuut! (Nato on YK:n)"
Älä yli päästä perhanaa! Nato on kaikista tärkein asia Suomen puolustaminen.
Nato on täysin puolueeton. Nato puolustaa vapaita vaaleja. Nato puolustaa aina
kaikkia kansanvaltaisia puolueita. Nato on maailman suurin rauhanjärjestö. On
itsestään selvää kuulua hyvään Natoon. Kansojen vankila (kauhistus) on Naton
vastakohta. Suomelle on aivan erityisen tärkeää kuulua Natoon. Meilläkin on paljon saamisia. Vapaat maat jakavat kansojen vankilan. Japani on meidän oma.
Ei miekka suinkaan ole tupessa. Suomi on hereillä. Lyödään oikein viimeisen päälle! Satanan valtakunta on tullut tiensä päähän ja kaikki tullaan jakamaan!
Köyhyys poistuu Naton avulla! Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa)!
Luojan kiitos että on Nato! Ilman Natoa joutuisimme kaikki ihmiset kuseen!
Kansainvälisen yhteisön eteen heitetään kukkia. Laajene pelasta meidät.
Venäjä lopetettiin jo paljon aikaisemmin kun NL hävisi Natolle ja Stalinille.
Ei miekka suinkaan ole tupessa. Suomi on hereillä. Lyödään oikein viimeisen päälle! Saatanan valtakunta on tullut tiensä päähän ja kaikki tullaan jakamaan!
Köyhyys poistuu Naton avulla! Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa)! Ei miekka suinkaan ole tupessa. Suomi on hereillä. Lyödään oikein viimeisen päälle! Saatanan valtakunta on tullut tiensä päähän ja kaikki tullaan jakamaan!

Matti Vanhanen tulee!
Nato on täysin puolueeton. Nato puolustaa vapaita vaaleja. Nato puolustaa aina
kaikkia kansanvaltaisia puolueita. Nato on maailman suurin rauhanjärjestö. On
itsestään selvää kuulua hyvään Natoon. Kansojen vankila (kauhistus) on Naton
vastakohta. Suomelle on aivan erityisen tärkeää kuulua Natoon. Meillä on paljon saamisia. Vapaat maat jakavat kansojen vankilan. Japani on meidän rakas oma.
Olet oikeassa pahalla on ainoa ystävä valhe ja iran. Israel on meidän pyhä maa.
Italia ja Kreikka ovat valmiita lyömään. Ferrari on Nato ja yhdessä olemme hyviä.
Rooma ja Kreikka ovat ruotsalaisen sivistyksemme kehto myös Hitler puolustaa.
Yhdysvallat ja Saksa ovat meidän liittolaisia ja yhteinen halu hävittää paholainen.
Vapaat maat jakavat kansojen vankilan. Japani on meidän rakas oma.
Olet oikeassa pahalla on ainoa ystävä valhe ja iran. Israel on meidän pyhä maa.
Sinä voit väittää murhauttaja Putinia kansojen vankilaksi. Yhtälailla on kaheli
suurmurhaaja, joka on Norjassa eristyksissä. Kukkia heitetään Naton eteen!
Epäinhimilliset rssät:
"Vielä ei kannata synnyttää, vaan hylätään kakka kadulle tapetaan uloste pois".
(myyvät vittautia)
Länsimielinen Kansallisvaltio Kiina on nerokas Isänmaallinen tappaa rikolliset venäläiset. Ei pahinta rikollisia venäläisiä tarvita ollenkaan hirviö miehitys rus.
Tarja Halosen sairas aika on varmasti ohi. Toisaalta Stalinin aurinko paistaa
ikuisesti, jos satana kerran tulee mädättämään ja pilaaman kaiken elämisen.
SUOMEN VAPAUSSOTA 1918 TARKOITTI ETTÄ ME OLEMME PYHÄÄ NATOA!
>Nerokas länsimielinen kansallisvaltio Kiina vihaa syvästi rikollista
>julmaa
Venäjää, jonka kaikki alueet on varastettuja. Kansojen vankila (RUS) on rikos.
>Kiina ei halua mitään muuta kuin hyökätä verivihollisensä saatanan
>valtakunnan
(RUS) kimppuun. Korkea-arvoinen kiinalainen ystävämme sai nähdä
>Valkoisessa talossa mielenkiintoisen ja tärkeän kartan. Venäjäksi
>jätetään
suppea alue Moskovan ympärille. Koko maailma piirittää huligaaneja (RUS).
>
Toivottavasti toiputin otetaan mahdollisimman pian kiinni. Hän on määrännyt
kansalaisjärjestöt vainon kohteeksi. Peitetoimintana toiputin lähettää uutisen,
jossa väitetään toiputinin ihmettelevän, kuinka vainoa kokee vankien järjestöt.
Vain Iran on venäjämielinen. Paavo Väyrynen ei ole.
Niskalaukaukset KOM kansojen murhaaja Lenin tarja Seta liittyi kirkkookn?
Nyt voidaan perkeleen pitkät leipäjonot/hirveän suuret köyhien Joulujuhlat
tarja halosta aika siunata kirkossa. Kaikki paha on tullut TARJA HALOSELTA!
t a r j a h a l o n e n
Ei se ole miksikään muuttunut! Se on ihan se sama. Niinhän se on tismalleen!
Putin edustaa niitä, jotka ampuvat ihmiset joukkohautoihin! Venäjän vastustaja!
Koko alue on rikollisen miehittämänä. Tahtoo sanoa "varastoalue". (pilattuna)
Totta puhut! TÄTEN:
SUOMEN VAPAUSSOTA 1918 ja VAPAUSSOTURIT EI OLE MUUTTUNUT!
Olisi julmaa jättää meidät ihan yksin taistelemaan rikollisia venäläisiä vastaan.
Laillinen hallituksemme ja Suomen tasavallan kaikki presidentit ovat tämän vuoksi ryhtyneet ajoissa tarpeellisiin toimiin rikollisten venäläisten täydelliseksi tuhoksi. Olemme aina kuuluneet Natoon. Suomi on ajat sitten integroitu Natoon!
Ruotsi tulee heti ilmavoimilla ja lyö oikein viimeisen päälle iankaikkista pahuutta saatanaan perrkelettä, joka estää kaikki lailliset vaalit ja tekee suunnattoman julmaa kauheaa etnistä puhdistusta vielä nykyaikana! Onneksi meillä on Nato!
Maailma nousee jälleen. Saksa Ranska ovat meitä itseämme.
Meitä ei saa jättää yksin! Ei se ole miksikään muuttunut.
-
-
-
Suomen Vapaussota 1918 ! Se on ihan se sama! Ylipäällikkö Mannerheim!
Eurooppa ja Yhdysvallat ovat liittolaisia! Nerokas länsimielinen Kiina on meidän! Nato on Yhdistyneiden kansakuntien puolustusjärjestö CIA Nato YK!
Kiina tapaa Yhdysvaltojen virkakoneistoa lähes päivittäin!
Miksi yksi Jumalan kansa jäisi niin yksin paholaisen (satanakgb) armoille.
Puolustusmäärärahoja tulee korottaa. Materiaali kallistuu ja halutaan ylläpitää uskottavaa puolustusta. Nato on vain yksi miljoonista instrumenteista, jotka kauniisti yhdistävät kaikkia vapaita maita toinen toisiinsa. Nato ylläpitää maailman rauhaa. Kaikki Natomaat ovat täysin itsenäisiä ja täysin vapaita maita.
Kansainvälispoliittinen asemamme vahvistuu Natossa. Natossa on turvassa pyöreästi miljardi ihmistä. Natossa liittolaisineen on monta miljardia ihmistä turvassa rikollisilta venäläisiltä. Pitää aina tietää, ettei kansanmurhaaja Putinia ole missään kukaan koskaan valinnut kansojen vankilan ruhtinaaksi. Kaikki on siellä pahuudessa petosta. On hirveän tärkeää kuulua puolustusjärjestö Natoon!
Nato on miljardeja kertoja paholaista vahvempi. Natossa ovat kaikki ihmiset
täysin vapaina. Ihmisoikeudet ovat ykkönen. Nato puolustaa homot ja sivarit.
Rikollinen menee polvilleen Naton eteen. Nato on ystävällinen joka suuntaan!
Yhdysvallat omistaa jo Helsingin pörssin ja metropoli valmistaa meitä
liikekannalle panoon. Yksimielisesti ja yhtenäisenä torjumme pahuuden.
Huoltovarmuuden kannalta on metropoli tärkeintä, ei Kauniainen ole mitään.
Suomi vaurastuu Natossa. Lopullinen ratkaisu tekee lännestä upporikkaan.
Tällä kertaa on koko maailma yhdessä. Meidän pitää rakentaa lisää tehtaita
ja kuljettaa käytetyt vaatteet Karjalan nälkää näkeville pakkosiirretyille.
Huoltovarmuuden kannalta on metropoli tärkeintä, ei Kauniainen ole mitään.
Suomi vaurastuu Natossa. Lopullinen ratkaisu tekee lännestä upporikkaan.
-
Viipuri, Sortavala ja Äänislinna odottavat! Ei ne kuulu miehittävälle huligaanille!
-
Koko maailmalla on saamisia. Putin ei ole venäjä vaan venäläisten murhaaja.
Venäjän lopetti murhaaja Lenin ja murhaaja Stalin ennen NL:n häviötä meille.
Nato on maailman suurin puolustusjärjestö. Liittolaisineen monta miljardia ihmistä. Kaikki oikeat upseerit ovat länsimaisia lännen sotakorkeakouluista!
Pakko on yhdessä puolustaa. Joka puolelta yhtäaikaa! Ilkivalta häviää tyystin
Koko maailma lyö ennennäkemättömällä voimalla kaikkipahaa rikosta pkele.
-
Yhdistyneiden kansakuntien puolustusjärjestö on Nato. (Nato YK CIA EU USA).
Luonnollisesti koko Kaukoitä on suuntautunut yhdysvaltoihin.Pusu pusi Japani.
Kiina rakentaa täyttä häkää Siperiassa mammuttimaista siirtoleiriä tarpeeseen!
Murhaaja Lenin ja murhaaja Stalin lopettivat Venäjän, jo paljon aikaisemmin,
ennenkuin NL hävisi meille. Hyvät kenraalit Airo ja Patton viitoittavat tietämme!
Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa. Mitäpä pahassa ei vainottaisi!
Jos Natoa ei olisi, se pitäisi keksiä! Tollon harmi kun ihanilla on Nato.
Nato on maailman suurin puolustusjärjestö. Liittolaisineen monta miljardia
vapaata miestä ja naista. ESIM: AUSTRALIA, SUOMI,JAPANI, PYHÄ ISRAEL.
VERTAA:
Natossa eleteään keskimäärin 55- 60 vuotta kauemmin kuin pahuudessa.
Vauvat tapetaan kauhistuksessa ja myydään AIDS. Tyhjät rekat palaa tänne.
Yli 100 miljoonaa näkee kauhistuksessa nälkää. On toikin kans yks todiste.
Eurooppa ja Yhdysvallat ovat liittolaisia!
Nato on maailman suurin puolustusjärjestö. Liittolaisineen monta miljardia
vapaata miestä ja naista. Murhaaja Lenin ja murhaaja Stalin lopetti Venäjän, jo paljon aikaisemmin, ennenkuin NL hävisi Suomelle. Nyt on koko maailma yhtä!
Yhdistyneiden kansakuntien puolustusjärjestö on Nato. (Nato YK CIA EU USA).
Kiina rakentaa täyttä häkää Siperiassa mammuttimaista siirtoleiriä tarpeeseen!
Huoltovarmuuden kannalta on metropoli tärkeintä, ei Kauniainen ole mitään.
Suomi vaurastuu Natossa. Lopullinen ratkaisu tekee lännestä upporikkaan.
Koko maailmalla on saamisia. Putin ei ole venäjä vaan venäläisten murhaaja.
Venäjän lopetti murhaaja Lenin ja murhaaja Stalin ennen NL:n häviötä meille.
Olet oikeassa pahalla on ainoa ystävä valhe ja iran. Israel on meidän pyhä maa.
pahuudessa myydään vain AIDS. TÄMÄ ON TÄYSIN TOTTA!
Saksa ja Yhdysvallat myyvät ruokaa, vaatteita ja koneita jne ! TÄMÄKIN ON TOTTA!
NATO ON PAREE!
Putinin pää pölkylle!
Erkki Tuomioja, Heidi Hautala ja Pekka Haavisto esiintyivät Somalian TV:ssä!
ryssä (niskalaukaus) on saatanan valtakunta
putin on rikollinen. rus = niskalaukaukset (ällöttävä miehitys ja kaikki taudit)
HUUMEET - on järjetöntä viedä tavaroita saatanan valtakuntaan (EI VAALEJA).
siellä puhutaan satoja eri kieliä - kellään ei ole yhtään edustajaa duumassa
(duuman ainoa työ taputtaa kansojen murhaaja lenin(putin/stalin) "taputin"
EI OIKEITA UUTISIA - putin edustaa roskaväkeä, joka ampuu niskaan älyllisen.
Meillä ei ole mitään tekemistä murhaaja Putinin kanssa. Leikimme venäjää.
Ai ihmettä muutama miljoonaa saa ostaa jo oikeassa meidän kaupassakin.
Itseänsä fiksuina pitävät ovat kaikki Natossa rakastelemassa aivan innoissan.
Nato on Yhdistyneiden Kansakuntien yhteinen puolustusjärjestö. Hyvä on Nato!
Suomen paikka on puolustusliitto Natossa (vainolainen rus on rikos niskalaukaus).
Nato on Suomelle liian kallis
hanke peruutettu
lisätietoja pääesikunta
Nato ei maksa yhtään mitään. Puolustus on yhteiskunnan infrastruktuuria.
Siihen painetaan ylmääräistä rahaa, joka viisaana paljon työllistää maailmaa.
"Nato on maailman suurin puolustusjärjestö. Liittolaisineen monta miljardia
vapaata miestä ja naista. ESIM: AUSTRALIA, SUOMI,JAPANI, PYHÄ ISRAEL.
VERTAA:
Natossa eleteään keskimäärin 55- 60 vuotta kauemmin kuin pahuudessa.
Vauvat tapetaan kauhistuksessa ja myydään AIDS. Tyhjät rekat palaa tänne.
Yli 100 miljoonaa näkee kauhistuksessa nälkää. On toikin kans yks todiste.
Eurooppa ja Yhdysvallat ovat liittolaisia!"
Tottakai Suomen pitää kuulua puolustusliitto Natoon. Ei jäädä suupalaksi yksin.
Saatanan valtakunta rikollinen ryssä on kauhistus. Vain jäävuoren huippu näkyy.
Pakolaiset ovat aina halunneet Yhdysvaltoihin. Pakolaiset sylkevät ryssän päälle.
Nato liittolaisineen on monta miljardia ihmistä. Itsestääselvyys on kuulua Natoon.
Jokainen täysijärkinen ihminen vihaa ja inhoaa rikollisia venäläisiä.
Suomi on aina kuulunut puolustusliitto Natoon. Meitä jätetä yksin suupalaksi.
On todella hyvä ettei meitä voi jättää yksin. Olemme kaikki yhtä.
Tässä jälleen natoraamatun pyhiä sivuja, jotka syötetään sanoin kuvaamattomaksi muunneltuna natopinkolle tuomiopäivänä
Mikäli vapaat kansat jättävät ilkivallalle (duuma on vain tekaistu ja tuettu ns. niska-laukauksilla, joita varmuudella on jatkuvasti annettu useita kymmeniä miljoonia) aukon tulla sisään, se esivalmistaa kirjoittamalla Kansainvälisen Yhteisön (Nato) vastaisia kirjoituksia.
Ostamalla mielestään strategisesti tärkeiltä alueilta maata haltuunsa. Muuttamalla väärennetyillä papereilla kohteeseen. Paha tulee sisään valheellisella petoksella.
Aina jankuttaa kokonaan valheita YK:n puolustusjärjestö Natosta. Kavaltaja ei saa onnistua kiristämään suomalaisia valehtelemaan pimeitä täysin perättömiä juttuja jatkuvasti omasta yhteisestä vapaiden kansojen puolustuksesta. Yhdistyneet Kansakunnat Nato on luonnollisesti Suomelle ensiarvoisen tärkeä, voidaksemme hoitaa hyviä suhteita Venäjään tasapuolisesti. Pitää muistaa, että oikea raha miljardit toisensa jälkeen saadaan meille Amerikan Yhdysvalloista ja Euroopasta piste. Raha ei koskaan lopu eikä sotateollisuus, joka on tärkein työllistäjä, vaikuta inflaatioon mitenkään. Kyllä samaa rahaa takaisin ylpeän makean Nousevan Auringon maasta Japanista jne. Hyvä normaali Länsimielinen Kansallisvaltio Kiina esivalmistaa meille jo Siperiassa tärkeitä kohteita.
Voidakseen miehittää ja ottaakseen orjakseen kansan toisensa jälkeen se pitää tiedotusvälineet hallussaan. Murhauttaa toimittajia ja vei käsiraudoissa Moskovan television toimittajat kypsymään mielisairaalaan ja lopuksi täysin katoamaan kuvasta.
Natossa ei tietenkään tarvitse mennä minnekään. Riittää kun on paikallaan ja puolustaa maailmaa rikollista venäläistä miehitystä vastaan. Tämän on hyvä asia.
Vapaata maailmaa uhkaava myrkyttäminen ja kansojen häikäilemätön teurastaminen, jota aivan erityisesti harrasti meillä maailmassa Saddam Hussein Irakissa, joka tappoi äkisti jo läheisiään, on jo onneksi saatu koko maailman riemuksi pois.Sekään ei ollut Naton sota. Mutta yhteinen vihollinen mitä suurimmassa määrin. Ihan kuten Afganistanin koulutusleirit. Miljoonat piikkilankojen takana olevat katulapset ovat äärimmäisen julmassa koulutuksessa pahuudessa. Pohjois-Korea on Komu ja se on vapauden vastustaja, sekin pitää muistaa. Suuret ylikansalliset yritykset palvelevat kaikkia vapaita kansoja tarkasti noudattaen lakia ja järjestystä. Murhamiesten hallinnon tarkoitus on nousta maailman ruhtinaaksi ja pitää muut orjina, kuten hylätyn alueen jatkuvat kansanmurhat todistavat. Putin laittaa aina duumaan enemmistön yhtenäinen Venäjä ja loput Venäjän kommunistinen puolue, jonka roolina on aina väittää vaalien olleen vilppiä. Kavaltaja itse lupaa selvittää asian joutuisasti ja kiittää kannatuksesta.
Venäjän tärkein kauppakumppani on Saksa. Putin kuljetetaan Mersulla. Volga oli todellisuudessa amerikkalainen, Ladan tekee nykyisin Renault ja rynnäkkökivääri on kopio Saksasta. Ei ole olemassa mitään järkisyytä kumartaa tollona kansojen vankilaa. Eristetyt sotavangit harhaisen jatkuvan propagandan uhrit olivat joutuneet suunnittelemaan rakettia. Todellisuudessa Putin tietää olevansa lopuksi häkissä.
Ryssä on saatanan valtakunta Tarja Halosen tekohymy Stalin myrkyttää.
Siellä ei ole vaaleja ei uutisia ei tilastoja, kaikki on törkeää terttu petosta.
"Vapaata maailmaa uhkaava myrkyttäminen ja kansojen häikäilemätön teurastaminen, jota aivan erityisesti harrasti meillä maailmassa Saddam Hussein Irakissa, joka tappoi äkisti jo läheisiään, on jo onneksi saatu koko maailman riemuksi pois.Sekään ei ollut Naton sota. Mutta yhteinen vihollinen mitä suurimmassa määrin. Ihan kuten Afganistanin koulutusleirit. Miljoonat piikkilankojen takana olevat katulapset ovat äärimmäisen julmassa koulutuksessa pahuudessa. Pohjois-Korea on Komu ja se on vapauden vastustaja, sekin pitää muistaa. Suuret ylikansalliset yritykset palvelevat kaikkia vapaita kansoja tarkasti noudattaen lakia ja järjestystä. Murhamiesten hallinnon tarkoitus on nousta maailman ruhtinaaksi ja pitää muut orjina, kuten hylätyn alueen jatkuvat kansanmurhat todistavat. Putin laittaa aina duumaan enemmistön yhtenäinen Venäjä ja loput Venäjän kommunistinen puolue, jonka roolina on aina väittää vaalien olleen vilppiä. Kavaltaja itse lupaa selvittää asian joutuisasti ja kiittää kannatuksesta."
Miehitetty rikos-alue rus on kovin julma idiootti.
On ensiarvoisen tärkeää kuulua YK:n puolustusliitto Natoon.
"Putin laittaa aina duumaan enemmistön yhtenäinen Venäjä ja loput Venäjän kommunistinen puolue, jonka roolina on aina väittää vaalien olleen vilppiä. Kavaltaja itse lupaa selvittää asian joutuisasti ja kiittää kannatuksesta."
ryssä loppuu pian ja jaetaan pois paholainen rus käy kuolinkamppailua
Kun kuuluu Natoon, niin Burger King ja Mc-Donadls sponsoroivat ruumispusseja, joilla Natomaiden sotilaat kotiutetaan turhista sodista kotimaansa multiin.
On todellakin hirveän tärkeää kuulua puolustusliitto Natoon.
b61:tä joku kyseli http://s22.postimg.org/fi7ioqpox/b61.png
on vuodelta 1990. siinä on lähes kaikki sen aikaiset ilmasta toimivat aseet tietoineen jotka julkaistu kaikista maista
Monta asiavirhettä heti aluksi aloittajalta.Nato ei ole vapaiden maiden puolustusliitto.NATO on USA:n taloudellisesti ja poliittisesti alistettujen maiden hyökkäysliitto.Tavoitteena maailmanherruuus ja tuhota Venäjä.
Mikäli vapaat kansat jättävät ilkivallalle (duuma on vain tekaistu ja tuettu ns. niska-laukauksilla, joita varmuudella on jatkuvasti annettu useita kymmeniä miljoonia) aukon tulla sisään, se esivalmistelee kirjoittamalla Kansainvälisen Yhteisön (Nato) vastaisia kirjoituksia.
Ostamalla mielestään strategisesti tärkeiltä alueilta maata haltuunsa. Muuttamalla väärennetyillä papereilla kohteeseen. Paha tulee sisään valheellisella petoksella.
Aina jankuttaa kokonaan valheita YK:n puolustusjärjestö Natosta. Kavaltaja ei saa onnistua kiristämään suomalaisia valehtelemaan pimeitä täysin perättömiä juttuja jatkuvasti omasta yhteisestä vapaiden kansojen puolustuksesta. Yhdistyneet Kansakunnat Nato on luonnollisesti Suomelle ensiarvoisen tärkeä, voidaksemme hoitaa hyviä suhteita Venäjään tasapuolisesti. Pitää muistaa, että oikea raha miljardit toisensa jälkeen saadaan meille Amerikan Yhdysvalloista ja Euroopasta piste. Raha ei koskaan lopu eikä sotateollisuus, joka on tärkein työllistäjä, vaikuta inflaatioon mitenkään. Kyllä samaa rahaa takaisin ylpeän makean Nousevan Auringon maasta Japanista jne. Hyvä normaali Länsimielinen Kansallisvaltio Kiina esivalmistaa meille jo Siperiassa tärkeitä kohteita.
Voidakseen miehittää ja ottaakseen orjakseen kansan toisensa jälkeen se pitää tiedotusvälineet hallussaan. Murhauttaa toimittajia ja vei käsiraudoissa Moskovan television toimittajat kypsymään mielisairaalaan ja lopuksi täysin katoamaan kuvasta.
Natossa ei tietenkään tarvitse mennä minnekään. Riittää kun on paikallaan ja puolustaa maailmaa rikollista venäläistä miehitystä vastaan. Tämän on hyvä asia.
Vapaata maailmaa uhkaava myrkyttäminen ja kansojen häikäilemätön teurastaminen, jota aivan erityisesti harrasti meillä maailmassa Saddam Hussein Irakissa, joka tappoi äkisti jo läheisiään, on jo onneksi saatu koko maailman riemuksi pois.Sekään ei ollut Naton sota. Mutta yhteinen vihollinen mitä suurimmassa määrin. Ihan kuten Afganistanin koulutusleirit. Miljoonat piikkilankojen takana olevat katulapset ovat äärimmäisen julmassa koulutuksessa pahuudessa. Pohjois-Korea on Komu ja se on vapauden vastustaja, sekin pitää muistaa. Suuret ylikansalliset yritykset palvelevat kaikkia vapaita kansoja tarkasti noudattaen lakia ja järjestystä. Murhamiesten hallinnon tarkoitus on nousta maailman ruhtinaaksi ja pitää muut orjina, kuten hylätyn alueen jatkuvat kansanmurhat todistavat. Putin laittaa aina duumaan enemmistön yhtenäinen Venäjä ja loput Venäjän kommunistinen puolue, jonka roolina on aina väittää vaalien olleen vilppiä. Kavaltaja itse lupaa selvittää asian
joutuisasti ja kiittää kannatuksesta.
Venäjän tärkein kauppakumppani on Saksa. Putin kuljetetaan Mersulla. Volga oli todellisuudessa amerikkalainen, Ladan tekee nykyisin Renault ja rynnäkkökivääri on kopio Saksasta. Ei ole olemassa mitään järkisyytä kumartaa tollona kansojen vankilaa. Eristetyt sotavangit harhaisen jatkuvan propagandan uhrit olivat joutuneet suunnittelemaan rakettia. Todellisuudessa Putin tietää olevansa lopuksi häkissä.
Nato on kansainvälisen Yhteisön Puolustusliitto, jolla on YK:ssa laajat sopimukset puolustaa ihmisoikeuksia universaalisesti. Se on YK:n alainen järjestö aivan kuten kaikki muutkin kansainväliset humanitaariset järjestöt. Nato on täysin puolueeton puolustusjärjestö, eikä sitä ole suunnattu ketään vastaan. Nato puolustaa jokaista kansainvälistä järjestöä, jokaista kansanvaltaista puoluetta.Vapaita vaaleja.Natolla on omat sopimukset jokaisen kansanvaltaisen vapaan kansan kanssa, kuten esim. EU:n kaikki jäsenvaltiot. Pitää myös muistaa, että esim. Punainen Risti on integroitu Natoon ihan kuten Suomikin. Ukraina ei valitettavasti ole vielä saanut Naton kanssa yhtä mittavia sopimuksia, kuin esimerkiksi Suomi, joka käytännössä kuuluu Natoon. Itsenäisessä Suomessa järjestetään jatkuvasti kansainvälisiä isoja sotaharjoituksia.
Venäjä on loputtomiin tehnyt Ukrainan kansanmurhia ja pakkosiirretyt venäläiset ei ole tietenkään Ukrainan etu, vaan hirvittävä vaara, kun venäläisiä ei ole milloinkaan haluttu Ukrainaan. Venäjä haluaa pitää Ukrainaa orjanaan, mutta Ukraina ei suostu.
Suomi on puhdas Nato. Kekkonen kusetti yötä päivää rikollista venäläistä miehitystä. Suomi kuului täysin puhtaana Naton ns. harmaaseen vyöhykkeeseen. Suomi oli ja on normaali vapaa länsimaa, kuten nyt on rakas Virokin taas päässyt irti hirvittävästä ilkivallasta. Murhaaja ilkivalta KGB ei omista Venäjää. Kuolinkouristukset pahuudessa on näkyvissä ja Naton tärkeys korostuu. Suomi aivan innoissaan liittyy hyvään Natoon!
kansojen murhaaja putinilla on piilokorot ulkomailla
Putin on rikollinen!
Kekkonen ei tarvinnut Natoa,vaikka oli kommunistinen Neuvostoliitto naapurina.Tulemme hyvin toimeen ilman Natoa vielä paremmin kuin Neuvostoliiton aikana.Olemme EU:ssa ja pohjoismaisessa yhteistyössä Emme tarvitse Natoa nyt ja ei koskaan.
RUS on idiootin duuma joka taputtaa putinille.
Se on vain äärettömän julma miehitys pahinta.
RUS ei ole valtio tai maa. Se on vain miehitystä.
"RUS on idiootin duuma"
Näin on todella varmasti!
Saatanan valtakunta RUS
Kansojen sarjamurhaaja lenin putin stalin on vain äärettömän julma miehitys.
Rikos ihmiskuntaa kohtaan putin on saatanan valtakunta ( keskitysleiri kgb. ).
-
Kansojen joukkomurhaaja putin on vain äärimmäisen julma miehitys (Haag odottaa).
Niskalaukaus on putinin vaalit. Putin (vain julma miehitys).
Kaikki venäläiset virkamiehet ovat rikollisia (putinin).
Putin = julma miehitys (ei valtio).
Totta puhut. On tyhmää että rikos ihmisyyttä vastaan niskalaukaus on vaalit.
Uuno Kailaan vuonna 1931 ilmestyneen runokokoelman Uni ja kuolema tunnetuin runo on varmasti tämä:
RAJALLA
Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.
Takana kaunis isänmaa
kaupungein ja kylin.
Sinua poikas puolustaa,
maani, aarteista ylin.
Öinen, ulvova tuuli tuo
rajan takaa lunta.
- Isäni, äitini, Herra, suo
nukkua tyyntä unta!
Anna jyviä hinkaloon,
anna karjojen siitä!
Kätes peltoja siunatkoon!
- Täällä suojelen niitä.
Synkeä, kylmä on talviyö,
hyisenä henkii Itä.
Siell’ ovat orjuus ja pakkotyö;
tähdet katsovat sitä.
Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.
Mut isät harmaat haudoistaan
aaveratsuilla ajaa;
karhunkeihäitä kourissaan
syöksyvät kohti rajaa.
- Henget taattojen, autuaat,
kuulkaa poikanne sana -
jos sen pettäisin, saapukaat
koston armeijana:
Ei ole polkeva häpäisten
sankarileponne majaa
rauta-antura vihollisen -
suojelen maani rajaa!
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.
Kontion rinnoin voimakkain
ryntään peitsiä vasten
naisen rukkia puolustain
ynnä kehtoa lasten.
Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.
Pietari on Suomen. Maailma yhdessä vapauttaa saatanasta perkeleestä niskalaukaus putin.
INKERIN PÄÄKAUPUNKI Rakas Saksa ja Rakas Suomi olivat jo yhdessä vapauttamassa.
Inkerin Tasavalta ( putin on vain keskitysleiri). INKERI ON SUOMEN.
Inkeriläiset ovat SUOMALAISIA.
Enää ei tehdä mitään virheitä. Koko maailma on nyt yhtä.
Makeeta Inkerin Tasavalta. Putin loppuu oikein perusteellisesti.
Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa).
Kansojen sarjamurhaaja putin on rikos ihmisyyttä vastaan. Nato on itsestäänselvyys.
Suomi ei saa jäädä julmalle keskitysleirille russia suupalaksi. Olemme Natossa.
Suomen kansa yksimielisesti vaatii, että meitä pitää puolustaa.
Länsimielinen kansallisvaltio nero Kiina vihaa ikuisesti ryssää.
Kiina ja Japani molempien on pakko lopettaa putinin miehitys.
Putin on vain miehitys. Kansojen sarjamurhaaja putin tappaa!
Suomen kannalta NATOon kuuluminen on hyvä asia turvalisuuden takia. Venäjä on riski koko maaliman demokratialle esimerkkisi venäjä levittää ympäri maailmaa propakanta harhautukseen ihmisiä venäjä on kuin Pohjois-korea.
EI NATOON ------------- EI VENÄJÄLLE VAAN SA-inttiin ja hernekeitolle
VOIKO LIHAVA NATOPOIKA PÄRJÄTÄ KOULUSSA JA KONTULASSA JA MOLÖEMMISSA YHTÄAIKAA ??????????????????
Venäjä jaetaan pois. Kärsimys loppuu.