Läheisen kuoleman jälkeen itsemurha ainoa vaihtoehto!

Läheisen kuolema on pahin asia, mitä elämässäni on tapahtunut, sinulla on paljon asioita, miksi jatkaa elämää, älä sorru itsemurhaan, puhu asiasta ihmiselle, joka osaa suhtautua asiaan. Syvimmät osanottoni, tiedän miltä se tuntuu..

elämään yhtä oikeutetusti kuin syntymäkin.

Emme voi valita syntymämme hetkeä, emmekä edes sitä, haluammeko syntyä tähän maailmaan.

Jättäkäämme siis myös kuolemamme hetki Kohtalon huomaan...

Kannattaa muistaa se vanha viisaus, jonka mukaan asia, jota ei voi muuttaa, pitää hyväksyä. Kuolema on yksi niistä asioista, joille emme voi yhtään mitään.

Toivon sinulle voimia päästä yli suuresta menetyksestäsi, että voisit itse jatkaa elämääsi!

En ole menettänyt yhtään ketään, mutta tiedän senkin hetken olevan vielä tulossa mikäli itse en lähimmäisilleni joudu ensin aiheuttamaan sitä tuskaa... Olen vasta 19, isäni täyttää 70 ja äitini 55... Mummoni on 91. Tiedän varmuudella, että tulen normaalinmittaisen elämän eläessäni kokemaan kaikkien näiden ihmisten menetykset. Lisäksi tiedän joutuvani kuolemaan itse. Mitään näistä asioista en hyväksy, enkä tule koskaan hyväksymään. Tulen käyttämään kaikki voimavarani mitä minulle annettu on, estääkseni ihmisten kuolemisen ja muidenkin elollisten organismien kuoleman! Uskon kyllä Jumalan olemassaoloon ja Jeesukseenkin, mutta en hyväksy sitä miten he antavat meidän ensin kärsiä täällä maailmassa hirvittäviä asioita, jopa niin että menetämme uskomme heihin. Jos itse olisin Jumala, olisin tehnyt toisin, tai jättänyt elollisen maailman luomatta.

Jos ajatellaan järkevästi, maailman kaikkien aikojen pahin asia on syntymä. Syntymä aiheuttaa ajan kuluessa epäsuorasti kuolemaa, uusien syntymien muodossa tai esim. rikoksien/tapaturmien kautta.

Itse olen syvällä vakaumuksella päättänyt olla hankkimatta lapsia elämässäni, jotteivat he joutuisi kokemaan kaikkea tämän maailman pahaa, kuten ei hyvääkään, joka aina jää pahan varjoon.

Toivottavasti vain tiedät miten. Ratkaisu on hengitysilmassa!

Mitä toi yks täällä aina selittää tosta hengitysilmasta...
pah

HOMO?!

Itseänsä ei kannata tappaa läheisen ihmisen pois menon takia. Maailmassa on niitä ihmisiä, joille olet tärkeä ja jotka sinusta välittävät. Eihän ketään ihminen olisi enään elossa, jos kaikki, jotka menettävät elämässään läheisen ihmisen tappavat itsensä. Itsekäs ja ajattelematon teko, vaikka tuska olisi kuinka suuri. Itse olen elämässäni niin paljon kokenut vastoinkäymisiä, että tiedän sen auringon paistavan aina välillä pilven takaa, vaikka elämä olisi kuinka raskasta. Menetin oman isäni viikko sitten. Hän katosi ja ruumis löydettiin kauhealla tavalla. Isäni oli läheisin ihminen minulle maailmassa ja auttoi minua masennuksessa jne. Isäni kuoleman jälkeen ajattelin lopettaa elämäni, jotta pääsisin isäni luokse. Isä ei sitä kuitenkaan halua. Päivastoin! Noin 3-viikkoa sitten yritin itsaria, mutta isä pelasti minut. Käski minua kunnioittamaan elämää ja arvostamaan sitä lahjana. Se miten otamme tämän meille annetun lahjan vastaan on meistä itsestämme kiinni. Miten asennoidumme elämään. Me voimme tehdä siitä upean ja kamalan. Ei kukaan muu. Esim. ihmiset, jotka kärsivät nälkää kehitysmaissa, he nauravat meitä enemmän ja eivät edes ymmärrä sanoja masennus/ Itsemurha. He kunnioittavat elämää kaikesta kärsimyksestä huolimatin, koska tietävät että sen voidaan omasta tahdosta riippumatta viedä aivan nenän edestä pois. Suosittelen kaikkia itsetuhoisia ihmisiä ja elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä muuttamaan kehitysmaahan ja elämään sitä elämää siellä. Luulen, että omaan elämään suhtautuminen muuttuu siinä vaiheessa. Tämä meidän itsetuhoisuus/masennus ei ole yksilöllisesti niistä kärsivien ihmisten vika, vaan koko hyvinvointiyhteiskuntamme, mikä ei opeta meitä näkemään mitä elämä oikeasti on. Tämä yhteiskunta sopii vain ns. ropooteille, tunnekylmille ihmisille. Jo pienestä pitäen meidät kasvatetaan vääränlaiseen elämään. Siksi emme kestä menetyksiä, tappioita, vihaa ja surua. Tämä maailma, mihin me olemme syntyneet ei ole inhimillinen.

Minun tarkoitukseni on pitää huolta äidistäni ja kaikista läheisistäni. Sitä kautta saan voimaa jaksaa ja elää. Välillä masennun ja syyttelen taas itseäni ja haluan isän luokse. Vajoan todella pohjalle, mutta isäni ei sitä itsaria ikinä hyväksyisi/haluaisi. Nyt vasta ymmärrän, ettei elämän kanssa kuulu pelleillä. Ennemmin, tai myöhemmin se meiltä jokatapauksessa viedään ja sinäkin pääset vielä täältä pois. Mieti kuinka lyhyt kokemus tämä elämä kaikkiaan on? Takasin et pääse, mutta pois pääsee aina. Pyydän sinua vakavissaan rauhoittumaan ja ajattelemaan elämää ja sen tarkoitusta paremmin. Sinä et ole vielä kuollut, joten sinulla on mahdollisuus auttaa muita ja tehdä heidän olon paremmaksi omalla läsnäolollasi. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka tarvitsevat sinua. Kukaan täällä ei ole yksin, tai turha. Jokaista meitä tarvitaan täällä ja uskon, että jokaisella meillä on jokin tarkoitus täällä. Kun oma tehtävämme täällä muiden ihmisten ja läheistemme parissa on jo täytetty/ siitä on suoriuduttu, niin aikamme on lähteä täältä pois. Uskon, että jokaiselle meille on määrätty aika jolloin synnymme ja aika milloin kuolemme. Isäni tarkoitus oli kasvattaa meidät lapset hyviksi ihmisiksi ja aikuisiksi ja sen hän teki. Parempaa isää en olisi voinut toivoa ja olen kiitollinen tästä 20-vuodesta, minkä sain hänen kanssaan elää. Toki olisin häntä tarvinnut vielä ja aina! Olen jopa vihainen, että hänet riistettiin elämästämme pois näin pian ja siitä, kun itse en voinut kuolla ja isä olisi jäänyt henkiin, sillä hän ei ikinä ollut epäkunnioittava elämää kohtaan, niin kuin minä. Jokin tarkoitus tällä nyt oli kun isä lähti pois, enkä minä. Jossitella voin ikuisesti ja kysellä aina ikuisesti sanaa "Miksi?" eri muodoissaa ja eri merkityksissä, mutta vastausta en niihin kysymyksiini tule koskaan saamaan. Eteenpäin tässä on kuljettava ja pitää isä aina muistoissaan ja ajatuksissaan. Hänen neuvojaan tulen antamaan myös muille. Isäni oli nähnyt myös elämässään paljon kuolemaa. Menetti oman isänsä nuorena poikana ja myöhemmin tärkeän siskonsa ja äitinsä. Nyt minä menetin lopulta isäni. Hän oli vasta keski-ikäinen mies.Ymmärrän onneksi vihdoin sen kuinka vakava asia elämällä leikkiminen on. Olen siitä ikuisesti kiitollinen isälleni ja hänen neuvoistaan ja sanoistaan. Kuljen niiden kanssa loppuun asti läpi elämäni niitä noudattaen, kunnes tapaan vihdoin ja viimein isäni. Toivon mukaan paremmassa paikassa.

niinkö