Miesten sortaminen vakuutushinnoissa loppuu.

Hyvä näin.

Euroopan unionin tuomioistuin haluaa yhtenäistää miesten ja naisten vakuutusmaksut.

Naisten vakuutusmaksujen on määrä nousta ensi vuoden joulukuun loppupuolella jopa kolmanneksen. Muutos perustuu Euroopan unionin tuomioistuimen linjaukseen, jonka mukaan sukupuoli ei saa vaikuttaa vakuutusmaksun suuruuteen.

Muutos koskee ennen kaikkea henki- ja liikennevakuutuksia, joiden maksueroja on perusteltu miesten ja naisten erilaisilla riskiprofiileilla. Miehet aiheuttavat enemmän liikenneonnettomuuksia ja kuolevat nuorempina.

Tapetilla on myös hankkeita, joilla aiotaan rajoittaa vakuutusyhtiöiden liikkumatilaa iän tai terveydentilan mukaisessa hinnoittelussa. Kaikkea tätä alan yhteenliittymä ilmoittaa vastustavansa viimeiseen saakka.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201112107027

Kerrankin jotain hyötyä EU:sta ja tasa-arvovouhotuksesta!

4

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Välikysymys:

      Eikös tuo ole syrjintää?? Sehän piti mennä niin että miesten vakuutusmaksuja alennetaan kolmanneksella? Maksukykykin jo tuon sanelee, kun miettii että palkka-rahamme menevät yhä vuolaammin etelän maiden rikolliston kekkereihin.

    • mitä siit on sulle hyötyä jos naisille kasvaa vakuutusmaksut, oisivat laskeneet miesten vakuutusmaksua

      • Ei tarvitse

        olla hyötyä, kunhan tasa-arvo toteutuu.


    • Påljåstus:

      Nyt naiset saivat TOOSIIII ison syyn vaatia tasa-arvoa myös palkoissa. Muuten tämä on ilmiselvää ahneutta ja epätasa-arvoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      222
      2520
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2109
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      319
      1858
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      95
      1605
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1495
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1240
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1180
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1121
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1043
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1006
    Aihe