Eurooppa kuilun partaalla: Soinia ei kiinnosta

Euroopan talous on vuosituhannen pahimmassa kriisissä ja koko Euroopan tulevaisuus vaakalaudalla. Suomen tulevaisuus ratkeaa viikon sisällä. Viime lamasta Suomen luotsannut entinen pääministeri ja presidenttiehdokas Paavo Lipponen jyrähtää Suomen puolesta:

"SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen mukaan Ranska ja Saksa ovat menneet liian pitkälle jätettyään muut perjantain huippukokouksen valmistelujen ulkopuolelle, kertoo Yle Uutiset.

Hänen mielestään Saksa ja Ranska pilkkaavat muita EU-maita kaksinapaisella johtamistyylillään.

”Tavatonta on jo se, että van Rompuy ei ollut mukana Pariisin kokouksessa, ei myöskään komission puheenjohtaja Barroso. Tandem pitää pilkkanaan jäsenmaiden parlamentteja, joiden pitäisi vuorokaudessa hyväksyä monumentaalisia ratkaisuja”, Lipponen sanoo Yle Uutisille.

Lipponen odottaisi Ranskalta ja Saksalta enemmän nöyryyttä, koska maiden pankkien holtittoman lainanannon valvonta petti. Lipponen myös peräänkuuluttaa Merkeliltä ja Sarkozylta tietoa siitä, minkälaiseen Eurrooppan he pyrkivät.

”Ollaanko luomassa suljettua klubia, jota mikään instituutio kuten komissio ei valvo ja jota käytännössä johtaa tunnettuun tyyliin Saksan ja Ranskan tandem”, Lipponen kysyy Yle Uutisissa."

http://www.talouselama.fi/uutiset/yle lipposen mukaan ranskasaksa pitaa muita pilkkanaan/a735931

Presidenttiehdokas Soinia sitä vastoin ei ole julkisuudessa näkynyt vaalivoittonsa jälkeen muutoin kuin kommentoimassa vaimonsa viinakakkureseptejä. Ja tälle rasisteja suojelevalle komeljanttarilleko pitäisi tarjota Suomen kansakunnan avaimet? EI KOSKAAN, VAIN KUOLLEEN SUOMEN KANSAN RUUMIIN YLI! Nyt ei ole aikaa pelleillä populististen sirkuspellehermannien kanssa, on laitettava Suomen asiat kuntoon kovalla koko kansan läpäisevällä yhteistyöllä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hahahahaha, Lipponen itse on ollut mukana viemässä Suomea riippuvaisuuteen isoista EU-maista ja yrittää nyt säälittävästi olla "kriittinen". Vähän liian myöhäistä herännäisyyttä, Lipponen! Ei nouse kannatus tuolla(kaan) temppuilulla.

Äänestä
  • en epäile sinänsä sitä, että Lipposta harmittaa kun Merkozy (Merkelin ja Sarkozyn juntta) röyhkeästi haluaa määräillä EU:ta, myös maita jotka eivät ole eurossa.

    Lipponen on mielenkiintoinen ehdokas, en kuuna päivänä olisi uskonut,
    että hän uhrautuu ehdokkaaksi kun on jo eläkkeellä ja nuoret äänestäjät
    eivät tunne häntä.

    Lipponen on varmaan sydämistynyt kun EU toimii kuin diktatuuri.

    Äänestä

miten sinusta viinakakku-provo
tuli aikanaan demari?

uskoitko että demarit hallitsevat EU:ta?

että on todella olemassa solidaarinen työväenluokka, jossa Välimeren
maat toimivat Lipposen ja Urpilaisen halujen mukaan?

Äänestä

Kerrohan soiniWätys välillä Isä Timon puolison pukusuunnittelija Markku Pirin taustoista? Huomaat, että soinien touhuissa ei ole pienissäkään asioissa päätä eikä häntää. Vinkki: Piri tekee mm. postmodernia taidetta ja on sukupuoliselta suunatukseltaan median mukaan h....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Missä Isä-Timo? kirjoitti:

Euroopan talous on vuosituhannen pahimmassa kriisissä ja koko Euroopan tulevaisuus vaakalaudalla. Suomen tulevaisuus ratkeaa viikon sisällä. Viime lamasta Suomen luotsannut entinen pääministeri ja presidenttiehdokas Paavo Lipponen jyrähtää Suomen puolesta:

"SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen mukaan Ranska ja Saksa ovat menneet liian pitkälle jätettyään muut perjantain huippukokouksen valmistelujen ulkopuolelle, kertoo Yle Uutiset.

Hänen mielestään Saksa ja Ranska pilkkaavat muita EU-maita kaksinapaisella johtamistyylillään.

”Tavatonta on jo se, että van Rompuy ei ollut mukana Pariisin kokouksessa, ei myöskään komission puheenjohtaja Barroso. Tandem pitää pilkkanaan jäsenmaiden parlamentteja, joiden pitäisi vuorokaudessa hyväksyä monumentaalisia ratkaisuja”, Lipponen sanoo Yle Uutisille.

Lipponen odottaisi Ranskalta ja Saksalta enemmän nöyryyttä, koska maiden pankkien holtittoman lainanannon valvonta petti. Lipponen myös peräänkuuluttaa Merkeliltä ja Sarkozylta tietoa siitä, minkälaiseen Eurrooppan he pyrkivät.

”Ollaanko luomassa suljettua klubia, jota mikään instituutio kuten komissio ei valvo ja jota käytännössä johtaa tunnettuun tyyliin Saksan ja Ranskan tandem”, Lipponen kysyy Yle Uutisissa."

http://www.talouselama.fi/uutiset/yle lipposen mukaan ranskasaksa pitaa muita pilkkanaan/a735931

Presidenttiehdokas Soinia sitä vastoin ei ole julkisuudessa näkynyt vaalivoittonsa jälkeen muutoin kuin kommentoimassa vaimonsa viinakakkureseptejä. Ja tälle rasisteja suojelevalle komeljanttarilleko pitäisi tarjota Suomen kansakunnan avaimet? EI KOSKAAN, VAIN KUOLLEEN SUOMEN KANSAN RUUMIIN YLI! Nyt ei ole aikaa pelleillä populististen sirkuspellehermannien kanssa, on laitettava Suomen asiat kuntoon kovalla koko kansan läpäisevällä yhteistyöllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu