Lapsen kuolema

Eilen klo. 11.57 hyvästelimme hyvän ystäväni 3 vuotiaan pojan hän kuoli vakavaan sairauteen. Oli erittäin raskasta katsoa kun ystäväni sai pitää lastansa sylissä niin kauan kun hän oli vielä lämmin kunnes hänet vietiin pois. . En voi kuvitella mitään niin rankkaa kuin oman lapsen menettäminen ei siihen voi sanoa mitään muuta kuin itkeä itselläni on todella tyhjä olo... Vielä viikko sitten olit kotona äitisi peitteli sinut illalla nukkumaan pikku Matias vielä nähdään taivaassa ilman kipua ja pelkoa pikku enkelimme.
2154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Matias on enkelinne. Kun lapsi lähtee maan päältä, luulen, ettei hän koskaan ole ihminen ollutkaan. Enkeleitä he ovat olleet, jotka ovat tulleet hetkeksi tänne kanssamme antamaan jotain, mitä emme itse ehkä vielä tiedä. Matias on enkelinne.

Äänestä

Suru on valtava eikä asiaa usko alussa edes todeksi. Valitettavaa on että tavallaan on itse opittava miltä se oma suru näyttää ja uskottava siihen mikä auttaa itseään jaksamaan. Itseltäni meni aikaa ennen kuin uskoin siihen mihin olin aina uskonut, koska menetin uskoni enkä luottanut mihinkään alussa. Lapsen kuolema vaan on niin väärin, enkä tahdo sitä edelleenkään oikein hyväksyä.

Oman surun aikana uskoni kuitenkin vahvistui. Oma uskoni on että elämä jatkuu siellä jossain erillaisessa muodossa. Lapseni on energiaa tavallaan. Tai me kaikki olemme sitä emmekä miksikään muutu , mutta kuoremme ei enää ole täällä maan päällä.

Uskon itse että oma poikani on olemassa, minua ja isäänsä odottamassa. uskon että lapseni on kanssamme edelleen seuraten meidän elämää. Hän on nyt viisaampi kuin me yhdessä ja hän ymmärtää itse oman kuolemansa, ja tarkoituksensa kun oli maan päällä.

Puhun edelleenkin poikani kanssa. pyysin alussa jopa anteeksi kyyneleeni koska olen aina ollut hänelle rehellinen, niin olen sitä edelleen.
Uskon että hänen tehtävä täällä tuli suoritettua, vaikken niin halunnutkaan käydä siltikään.
Uskon että olimme tarpeeksi vahvoja saadaaksemme lapsi jonka tulisimme menettää.

Uskon todellakin että Matias on vanhempiensa kanssa edelleen ja vielä tapaavat siellä jossain jolloin vanhemmatkin ymmärtää miksi niin kävi kun kävi.

Voimia kaikille läheisille , olkoot tienne tasaisempi kun omani on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummipojalle kirjoitti:

Eilen klo. 11.57 hyvästelimme hyvän ystäväni 3 vuotiaan pojan hän kuoli vakavaan sairauteen. Oli erittäin raskasta katsoa kun ystäväni sai pitää lastansa sylissä niin kauan kun hän oli vielä lämmin kunnes hänet vietiin pois. . En voi kuvitella mitään niin rankkaa kuin oman lapsen menettäminen ei siihen voi sanoa mitään muuta kuin itkeä itselläni on todella tyhjä olo... Vielä viikko sitten olit kotona äitisi peitteli sinut illalla nukkumaan pikku Matias vielä nähdään taivaassa ilman kipua ja pelkoa pikku enkelimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu