Taksijärjestelmä on epäoikeudenmukainen.

Miksi taksitoiminnan pyörittäminen on kuin suojatyöpaikka?
Taksijärjestöt ovat hoitaneet homman niin tyylikkäästi, ettei rehellistä kilpailua käytännössä pääse syntymään. Tästä syystä on myös pimeitä takseja ja autoja saa odottaa ruuhka-aikoina vaikka kuinka kauan.

Mikään instanssi ei määrää, että montako leipuria saa olla Vantaalla tai Porvoossa ja saavatko ne myydä pullaa Espooseen.

Taksijärjestöjen luomassa politiikassa ei ole kertakaikkiaan mitään järkeä.
Verot 23% ja heti, ja mersujen tilalle tojotaa, ja kilpailuun sekä hinnoitteluun VAPAUS!
652188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Eipä kukaan määrää sitäkään, että leipurin on päivystettävä yötä päivää, jos juuri sinä sattuisit tarvitsemaan tuoreen leivän jouluyönä klo 1. Eikä määrätä myöskään sitä, minkä enimmäishinnan leipuri saa tuotteestaan periä.

Äänestä

Ei määrää, ei, mutta jos kilpailu olisi vapaata, niin ei kukaan määräilisi nykyisiäkään taksareita.
Silloin Jouluyönä päivystäisivät vapaaehtoiset kuskit. Kun rajoitukset poistettaisiin, tulisi alalle uusia työntekijöitä ja Joulunakin saisi taksin helposti, kun sen sesongin hoitaisivat suurimmaksi osaksi muut, kuin tapauskovaiset kristityt.

Nykyinen politiikka rajoittaa myös yrittämistä taksilupa-asialla, koska pieni firma voi anoa yhden luvan samassa ajassa, kuin kajon tai kovanen kymmenen.

Hinnoitteluun muodostuisi todennäköisesti eri ryhmiä, jotka profiloituisivat erilaisten palvelujen tuottamiseen alalla. "punaiset taksit ovat kalliimpia ja siniset halpiksia"

Äänestä

Nepä olisi niinkään varma siitä että tämän järjestelmän olisi taksijärjestöt luoneet. Kyllä systeemi on ollut käytössä jo ennen ensimmäistäkään taksijärjestöä.

Luvista päättää viranomaiset ja koko järjestelmästä eduskunta. Taksiyhdistyksiltä ei ole enää vuosiin kysytty edes lausuntoja vaan viranomaiset ovat päättäneet luvistä täysin itsenäisesti.

Taksiliitto toki lobbaa eduskunnassa omaa asiaansa sille annetun tehtävän mukaisesti aivan samoin kun siellä juoksee vapautuksen puolestapuhujien lobbarit. Liiton lobbarit vain ovat osanneet asiansa paremmin.

Vapautuksen suhteen olen samaa mieltä kanssasi. Koko ala pitäisi vapauttaa kaikista rajoitteistaan, kuten lupakiintiöista, maksimitaksasta ja ajovuorovelvoitteesta.

Alussa automäärä hetkellisesti noususi mutta vuoden parin sisällä laskisi nykyistä määrää alhaisemmalle tasolle. Kun vielä hinnoittelu vapautettaisiin ja ajovuorovelvoitteesta päästäisiin eroon niin päästäisiin vihdoinkin tekemään kannattavaa bisnestä. Vapauttaminen olisi alalle itselleen vain hyvästä.

Tiettyinä kellonaikoina auton saatavuus saattaisi parantua mutta vastaavasti tiettyinä aikoina autoa ei saisi välttämättä edes rahalla. Varsinkin pienimmillä paikkakunnilla yöpäivystykset pääsääntöisesti lopetettaisiin kannattamattomina.

Ruuhka-aikaan olisi korkeammat hinnat ja hiljaiseen aikaan halvemmat hinnat, niinhän se menee muillakin aloilla. Kannattamattomina aikoina ei mentäisi lainkaan töihin.

Mitä sitten tulee autoihin niin taitaa toyotaa olla tänäkin päivänä jo yhtä paljon kun mersujakin. Ymmärrän toki että auto nostaa ihmisissä suuria tunteita, markkinointimiehet on onnistuneet tehtävissään, mutta suhteutetaan se auto nyt kuitenkin taksin tapauksessa muiden tuotantovälineiden kanssa samaan kategoriaan. Auto on taksille sama kuin metallimiehelle sorvi. Auto vain on halvempi kuin se sorvi. Oletko kateellinen myös sorvarin uudesta sorvista?

Äänestä
  • Epäilen, ettäkö automäärä tulisi vähentymään missään vaiheessa. Sen sijaan palvelujen laatu tulisi kategorioitumaan.
    Mitä yö-päivystämiseen tulee, niin landellahan kuskit voi päivystää pyjamassa.

    Taksikeskuksien varaussysteemit paranisivat, kun profiloituminen kilpailuttaisi sitäkin osaamista ja saatavuus paranisi tämän myötä.

    Autovertauksen tarkoitus on suhteuttaa investoinnin kokoa liikevaihtoon nähden.
    Tojotan hinta on puolet merssistä ja niissä on sama kapasiteetti.

    Autokannan muuttuminen on yksi seikka, joka tulisi profiloitumisessa tapahtumaan.

    Äänestä

  • Tämä pitää täysin paikkaansa. Auton merkistä ja mallista aihetuvat kulut vaikuttavat nykyiseen säännösteltyyn kuluttajataksaan minimaalisesti. Huom. ymmärrättekö, että vain tavallisille kuluttajille on nykyään säännelty ylin mahdollinen taksa, eli valtiovalta suojelee tavallista taksinkäyttäjää.
    Sama sääntely pitää huolen siitä, että veronmaksajat eivät joudu maksamaan veroissaan kutiensa vanhuksille ja vammaisille lakisääteisesti kuuluvia taksimatkoja liian kalliiseen hintaan, samaan sarjaan voitanee lukea myös Kelan verovaroista korvaamat taksimatkat. Kaikki em. asiakkaille korvattavat matkat ovat sitten lakisääteisiä, eli kuuluvat kaikille kansalaisille matkan pituudesta tai ajankohdasta riippumatta.

    Muista edellisen kirjoittajan teksteitstä voisin jatkaa vaikka koko illan mutta jääköön tämä nyt tähän taksa asiaan.

    Äänestä

  • Pissed kirjoitti:

    Epäilen, ettäkö automäärä tulisi vähentymään missään vaiheessa. Sen sijaan palvelujen laatu tulisi kategorioitumaan.
    Mitä yö-päivystämiseen tulee, niin landellahan kuskit voi päivystää pyjamassa.

    Taksikeskuksien varaussysteemit paranisivat, kun profiloituminen kilpailuttaisi sitäkin osaamista ja saatavuus paranisi tämän myötä.

    Autovertauksen tarkoitus on suhteuttaa investoinnin kokoa liikevaihtoon nähden.
    Tojotan hinta on puolet merssistä ja niissä on sama kapasiteetti.

    Autokannan muuttuminen on yksi seikka, joka tulisi profiloitumisessa tapahtumaan.

    Profiloitumista tapahtuu varmasti ja yhtiöiden koko kasvaa ja se onkin ihan hyvä asia.

    Kuinka moni viitsii enää päivystää jos yön saldo on keikka tai kaksi, en usko että kukaan. Siltä osin palvelu tulee tiettyinä aikoina huononemaan. Jos joku tarvitsee auton vaikkapa aamulla neljältä niin se on tilattava etukäteen ja autoilija laittaa hintaan sen verran lisää että ei vituta herätä kolmelta.

    Kalustoinvestoinneista samaa mieltä. Mersukin ajaa asiansa mutta hintansa puolesta sitä olisi pidettävä vähintään viisi vuotta että investointi olisi taloudellisesti järkevä. Vanha totuus on että automies ei ole ekonomisti.

    Perustan väitteeni automäärän vähenemisestä Tukholman kokemuksiin. Vapautuksen jälkeen automäärä nousi hetkellisesti mutta taloudellisten realiteettien tultua vastaan alkoi lasku, jolloin automäärät putosi vapautusta edeltävän ajan alle. Myös taksin saanti heikkeni yöaikaan.

    Luvat pitäisi suomessa olla samanlaiset kuin raskaassa liikenteessä. Siellä luvan saa jos on kurssit käyty, vakavarainen ja hyvä maineinen. Kuorma-autoilija antaa myös rahallisen vakuuden ELY-keskukselle jokaista lupaa kohti. Samalla menettelyllä pitäisi ratkaista myös taksiluvat.

    Vakuus on sitä varten että jos jää piikkiä niin sieltä voi pesän selvittäjä jakaa velkoojille. Vakuus myös jonkinlaisena mittarina siitä onko autoilijaksi aikova tosissaan. Sellaisia autoilijoita ei kai kukaan halua jotka lypsää vuoden pari ja jättää kaikki velvoitteet hoitamatta.

    Äänestä

  • rtyjukilöiä'ölkj kirjoitti:

    Lisään vielä sen että taksialalla toimivat ystäväni Tukholmasta ovat kertoneet sen mitä heidän toimistaan tiedän, eli väitteeni automäärän muutoksista vapautuksen jälkeen perustuu Ruotsalaisten kokemukseen.
    Samaiset ystäväni sanoivat myös että eivät vaihtaisi enää takaisin vanhaan systeemiin.

    Äänestä

Itse ajoin opiskelujeni ohessa muutaman vuoden taksia ja jonkin verran alaa tuntevana en haluaisi, että alaa vapautetaan. Kokemukset maissa, joissa alan vapautus on tapahtunut, ovat ollee pääosin huonoja. Tässä on ruotsalaisten tekemä selvitys vaputuksen jälkeisestä taksitoiminnasta.

http://www.transport.se/home/trp/trparb.nsf/0/0c974daaea47607c4125679f004ca1be?OpenDocument

Se on varma, että alan vapautuksen myötä taksijonot eivät esim pikkujouluaikaan lopu. Ja tällä hetkellä jonotus on selkeää. Seisot jonossa ja otat ensimmäisen taksin kun vuorosi tulee. Tosin aina löytyy niitä idiootteja, jotka eivät tätä tajua. Vapautuksen myötä jonot pysyvät edelleen, mutta siinävaiheessa kun olet ensimmäinen alkavatkin ongelmat. Jos tolpalle tulee taksi, joka hyödyntää hinnoittelussaan vapautuksen suomaa mahdollisuutta niin sitten aletaan tinkimään hinnasta ja eiköhän kuski siinä vaiheessa ota jonosta asiakkaan kyytiin, joka suostuu maksamaan kyseisen firman taksojen mukaisen hinnan. Ja alan sääntely on tällä hetkellä ainoa, mikä pitää hinnat tämänhetkisellä tasolla.

Taksiliitto hakee vuosittain huomattavasti korkeampia korotuksia taksoihin kuin mitä lopulta hyväksytään ja tästä jo voidaan todetä se, että vapautuksen myötä hinnat tulisivat nousemaan huomattavasti. Ja kuten linkin tekstistä selviää niin Ruotsissa vapautuksen myötä hinnat nousivat kokonaiset 40 %. Siinä on konkreettinen todistus siitä, että kilpailun vapauttaminen ei taksialalla johda hintojen laskuun. Tekstistä voitte lukea millaisia vaikutuksia sillä on palvelun tasoon. Ja huomioikaa todella se, että tämän selvityksen laativat ruotsalaiset, jotka ovat kokeneet alan vapautuksen.

Tässä on toinen artikkeli mikä osui silmään googlettamalla.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200809308350886_ul.shtml

Vapautuksesta hyötyvät eniten taksiyrittäjät, jotka selviävät ensimmäisten vuosien yli ilman konkurssia. Ruotsissa satoja yrityksia kaatui ensimmäisten vuosien aikana ja 100 miljoonien kruunujen lasku lankesi valtiolle eli veronmaksajille. Tässä lienee suurin syy siihen, että tämän hetkiset isännät eivät halua alaa vapaaksi. Uskon sen, että taksialalla toimivat ystäväsi eivät kaipaa paluuta entiseen. He selvisivät suurista konkurssi aalloista ja nauttivat nyt hintojen nousun tuomaa lisäansiota. Kysyppä sama kysymys ruotsalaisilta taksiasiakkailta. He varmasti haluavat palata säädeltyyn aikaan, mutta se vain ei enään ole mahdollista. He joutuivat maksamaan viimekädessä konkurssien tuomat kustannukset ja nykyään ylihinnoitellut taksat.

Ja sitten tämä iän ikuinen autokysymys. Ne, jotka tietävät paremmin voivat korjata, mutta kerron sen verran, mitä luulen tietäväni asiasta. Firmassa jossa ajoin oli autona mercedes benz e 200 cdi classic. Kyseisen auton taksihinta pyörii muistaakseni n 40 000 € tietämissä. Jotta autosta saa täyden verohyödyn sen hinta pitää olla muistaakseni jotain 30 000 € ja sitä tulee ajattaa 3 vuotta. Silloisella w211 korimallisella autolla ajettiin 3 vuoden aikana n 375 000 km. Tämän jälkeen isäntä sai vaihdossa vielä autosta reilu 20 000 €. Huomattavasti halvemmista autoista ei saa käytännössä mitään vaihdossa reilun 300 000 km:n jälkeen. Tämän lisäksi tulee huomioida se, että miten auton huolto toimii ja kuinka paljon sitä tarvitsee loppupeleissä huoltaa. Veholla on oma ns. taksihuolto, joten vian ilmettyä auton saa huollettuna nopeasti takaisin tienaamaan. Edellä mainittun 375 000 km:n aikana mersu kävi ainoastaan määräaikaishuolloissa, joten ylimääräisiä huoltopäivä, jotka syövät autolla tehtyä tulosta ei tullut. Toki voi osua maanantai kappale, mutta pääosin ns. paremman merkin autot kestävät ovat luotettavampia työkaluja. Ja sen verran voin sanoa, että 200 cdi on erinomainen auto taksiin, mutta sen tehoille ei kannata olla kateellinen. Monella isännällä on varmasti omat mielipiteensä eri automerkeistä, mutta pointti on se, että Suomessa auton hinta ei näy asiakkaan maksamassa taksassa käytännössä ollenkaan. Enemmän parempi auto näkyy isännän lompakossa. Sen voi jo todeta esim siitä, että otat tolpalta tai mersun, bemarin, volvon, toyotan tai vaikkapa hyundain niin taksat ovat samoja autossa kuin autossa. Isännillä on omat syynsä hankkia tietynlainen auto.

Ja asiakkaan ominaisuudessa toivon, että taksialaa ei vapauteta. Otetaan opiksi länsinaapurin virheistä. Se on mielestäni hyvä esimerkki, että Ruotsissa luotettavana pidettävä taksifirma on juurikin se, missä ovat ennen vapautusta taksina toimineet autot. Ei suinkaan vapautuksen myötä alalle tulleet. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea ton ruotsinkielisen selvityksen, koska siinä on mielestäni hyvin paljon asiaa.

Äänestä
  • No ihan tottahan sinä kirjoittelet. Puhunkin vapauttamisen puolesta nimen omaan autoilijan kannalta. Autoilijoille vapauttaminen toisi mahdollisuuden harjoittaa normaalia kannattavaa liiketoimintaa, mikä ei tällä hetkellä ole mahdollista.

    En tarkoita että huijariksi tässä ryhdyttäisiin, vaan yksinkertaisesti sitä että autoilijalla olisi mahdollisuus hinnoitella palvelunsa kustannuksia vastaavaksi ja niin että homma tuottaisi myös kuhtuullisen voiton.
    Tämä toteutuisi aika hyvin jo pelkästään sillä että sesonkiaikoina voitaisiin veloittaa sesonkihinta aivan samoin kuin kaikki muutkin yritykset toimii.

    Asiakkaat aikaajoin vaativat alan vapauttamista omista lähtökohdistaan, luullen että vapauttaminen laskisi hintoja mutta näinhän ei tietenkään tule käymään. Taksiliikenteen hinnoittelu kun on toteutettu viranomaisvalvonnassa niin tässä tapauksessa ei voida edes puhua "monopolihinnoittelusta".

    Sellaisessa tapauksessa missä monopoliasemassa oleva yritys voi itse hinnoitella tuotteensa, hinnoittelee se sen tietenkin hieman yläkanttiin koska ei ole olemassa kilpailua.

    Taksiliikenteen tapauksessa hinnoittelun hoitaa ministeriön virkamiehet ja niin kuten mainitsitkin, alle liiton tavoitteiden vaikka liittokin on tehnyt erittäin maltillisia korotushakemuksia.
    Hinnan kieroutta korostaa myös se että taksankorotusta haetaan aina vasta jälkikäteen jo toteutuneiden kustannusnousujen perusteella. Tämä tarkoittaa sitä että kohonneilla kustannuksilla on jo ajeltu pahimmillaan vuosi ja korotus saadaan vasta jälkikäteen.

    Taksan korotus tulee aina kohonneiden kustannusten perusteella, mutta siinä ei oteta riittävästi huomioon sitä että se autoilija haluaisi joskun myös palkankorotuksen.

    Ruotsissa on tehty virheitä, mutta taksialan voi mielestäni suomessa vapauttaa siten että ei astuta samoihin miinoihin mihin Ruotsalaiset astuivat. Sääntelytalouden aika alkaa vaan olemaan loppuun kaluttu.

    Äänestä

  • Tähän, varsin hyvään kirjoitukseen, voisi vielä oikaista sen kummallisen väärinkäsityksen, että jos nyt takseja olisi liian vähän, niin vapauttamalla eivät hinnat ainakaan putoaisi. Tuo liian vähän kun tarkoittaa sitä, et voimassa olevalla hinnalla haluttaisiin lisää, joka toisin tulkittuna tarkoittaa, että nykyisestä määrästä oltaisiin valmiita maksamaan enemmän, mikä normaalin markkinatalouden toiminnan mukaan johtaisi hinnan nousuun.

    Äänestä

Joo vapautetaan ala ja nostetaan hintoja 40 % ni ei tarvii istua enää 12 tuntia töissä. Pikainen vertailu taxi kurir / taxi stockholm / taksi suomi.

Taxi kuririn hinta yö aikaan 1-4 hlö 10 km / 15 min näyttää olevan 329 kr = 36.19 €

Taxi stockholmin vastaava hinta näyttää olevan 310 kr = 34.1 €

Suomessa sama hinta on:

lähtömaksu 8,60

1-2 hlö 1,43 € / km

3-4 hlö 1,72 € / km

odotus 40,80 € / tunti

Eli 10 km ajetaan keskinopeudella 60 km / h = 10 min ja valoissa tms seistään 5 min:

1-2 hlö 8,6 + 14,3 + 3,4 = 26,3 € (taxi kurir +37,6 %, Stockholm taxi +29,7 %)
3-4 hlö 8,6 + 17,2 + 3,4 = 29,2 € (taxi kurir +23,9 %, Stockholm taxi +16,8 %)

taxi stockholmin päivätaksa kyseiselle matkalle on 26,62 €

taxi kuririn vastaava taas 29,59

Suomessa taksin vastaavat päivähinnat on 23,2 € ja 26,1 € hlö määrästä riippuen.

Hinnat löytyy googlettamalla kyseiset yhtiöt.

Aika outoa, että ruotsissa venttataksa juoksee koko ajan matkan lisäksi. 60 km/h nopeudella ajettaessa taxi stockholmin todellinen kilometrikorvaus yö aikaan on 2,43 €/km ja Taxi kuririn ensimmäinen kilometri maksaa vaatimattomat 4,47 €/km ja sen jälkeiset 2,67 €/km. Meidän henkilöautojen vastaavat 1,43 € ja 1,72 € jää aika pahasti jalkoihin. Hintaero korostuu viel pidemmillä matkoilla.

Helsinki - Lahti on aika tasan 100 km ja siihen menee kesäaikaan se about tunti:

taxi kurir 250,85 €

taxi stockholm 209,90 €

suomi taksi 1-2 hlö 155,6 € ( kurir +61,2 %, stockholm +34,9% )/ 3-4 hlö 180,6 € (kurir +38,9 %, stockholm +16,2 %)+ mahdolliset valoissa seisomiset. 10 min maksaa 6,8 €

Nyt ne kaikki jotka istuessan taksiin valittaa kuinka kallista se on voi kaivaa sen pikkujoulujen taksikuitin ja laskea paljon kyseinen matka olis maksanu näillä ruotsin kahdella tunnetuimmalla taksifirmalla. Itse aioin tulevana viikonloppuna ensimmäiselle valittajalle tarjota mahdollisuutta maksaa ruotsin hinnoilla.

Kuinkahan moni oikeasti vaatis alan vapautusta jos ne tietäis todellisuuden?

Äänestä
  • Asiaa puhutte. Se on kuulkaas niin, että tämän suomi24:n taksipalstan vapauttajat puhuvat mutu-tuntumalla vastoin parempaa tietoa. On hyvä että pistitte vertailuun Ruotsin vastaavia hintoja. Kuten keskusteluissanne jo todettiin, ovat suomen taksihinnat jo niin alhaiset, ettei alalle pian enää löydy kannattavuutta, eli ala "kuolee" tai sen hoitavat mamut tai muut kaltaisensa jättäen yhteiskunnalliset velvoitteensa hoitamatta.

    Lama lienee tulossa, putoaahan siten taas alalta muutama sata yrittäjää, kun eivät selviä yhteiskunnallisista ja alan vaatimista velvotteista. Näin on käynyt joka laman aikana, näin tulee käymään myös nyt.

    Ihmettelen, kuka suostuisi tätä työtä enää halvemmalla tekemään, en minä ainakaan...

    Äänestä

  • Kyllä Ruotsin gollekojen kelpaa kun voivat hinnoitella vapaammin. Ruotsalaiset on aina sellaisia hannuhanhia kaikilla rintamilla.

    Ruotsin hinnoilla tämäkin duuni saattaisi olla ihan asiallista hommaa, mutta kun ei niin ei. Pitää kärvistellä niillä murusilla mitä ministeriön pöydältä sattuu putoamaan.

    Vapaaksi vaan, kerran se kirpaisee.

    Äänestä

Helsinki - Lahti 100 km ja paluuta ei maksa kukaan elikkä 155,60 / 200 km on huimat 0,78 euroo / km . Yksityisen kilometrikorvaus 0,45 euroo VEROTONTA .
Mut mehän saadaan autot ilmaseksi polttoaineet vähennetään eläkemaksui eikä muitakaan kuluja ei ole palkat maksetaan pimeenä ja loput ryypätään. Ei kunniallinen taksari taksia tilaa kun keppulaan menee , se tilaa linjaauton kotiovelle koska se on paljon halvempaa. VAI.

Äänestä
  • Se veroton kilometrikorvaus muuten on 0,46€/kk vuonna 2011

    Äänestä

Voidaan me siirtyä kans thaimaan systeemiin. Bisnesväki voi alkaa kantaa pilkkihaalareita mukana ku lähetään tuktukilla -25 'c lämpötilassa ajelemaan Nokia talolta kohti lentoasemaa.

Hyvät noi Ruotsin hinnat muuten. Todennäkösesti siel on viel keveämpi verotus ja halvemmat vakuutukset yms pakolliset kustannukset.

Äänestä

Ja tuskinpa siellä autotkaan ovat ihan samoissa hinnoissa, kuin täällä.

Äänestä

Taxi kuririn osalta sanottakoon, että toi on hienosti keksitty, että pidetään lähtömaksua halvempana, mutta todellisuudessa ensimmäisen kilometrin jälkeen ollaan jo kalliimpia.. Harva kyyti kuitenkaan alle kilometriä on. Täytyypä viikonloppuna vertailun vuoks laskea mitä tulevan perjantain kassa olisi noilla hinnoilla.

Äänestä

Tässä taksikuittini viime lauantai-sunnuntai väliseltä yöltä helsingin rautatieasemalta mechelininkadun ABC:n kautta espooseen. Kyyti alkoi klo 1:26 ja loppui 1:56. Kuitissa näkyy taksa1 17,1 km, perusmaksu 8,60 sekä hidasajo 0t06m. Matkan hinta on 41,20 € Voiko joku joka ymmärtää näistä kertoa mikä hinta olisi länsinaapurissa ja mitä tarkoittaa tuo hidasajo? Onko hidasajo kalliimpaa kuin tuo taksa1??

Äänestä
  • No hei mittarimiehet, mikä olisi oikeampi hinta tälle Steissi-Meklu-Espoo kyydille?
    17,1 km maksoi 41,20 € ja aikaa kului puoli tuntia.

    Vertailun vuoksi (taas) autokorjaamo 80€/h duunista ja kaluston arvo samaa luokkaa, kuin nippu mersuja.

    Eiks toi nyt oo sama/hyvä/linjassa muuhun kotimaiseen hinnoitteluun?

    Äänestä

  • VÄLIKYSYMYS kirjoitti:

    No hei mittarimiehet, mikä olisi oikeampi hinta tälle Steissi-Meklu-Espoo kyydille?
    17,1 km maksoi 41,20 € ja aikaa kului puoli tuntia.

    Vertailun vuoksi (taas) autokorjaamo 80€/h duunista ja kaluston arvo samaa luokkaa, kuin nippu mersuja.

    Eiks toi nyt oo sama/hyvä/linjassa muuhun kotimaiseen hinnoitteluun?

    Aikaa kulu 30 min ajettaessa Espooseen, mistä ajetaan tyhjänä suunnilleen sama aika takas Helsinkiin omalle pelialueelle eli aikaa kulu edestakaiseen matkaa n tunti. Espoossa on omat taksit, joten se, että sieltä saisi paluu kyydin la-su yönä tohon aikaan on erittäin epätodennäköistä.. Eli näin ollen tunnin taksa on se 41,2 € / tunti.

    Lasketaan vaikka näin, että korjaamo on auki arkisin 9-17 eli työntekijälle ei tarvitse maksaa mitään lisiä työajasta. Lasketaan työntekijän tuntipalkaksi vaikka 15 € tunti eli todelliset kustannukset työnantajalle ovat n 1,5 kertaiset = 22,5 €.

    80 - 22,5 = 57,5 € palkkojen jälkeen

    Kyseinen kyyti on ajettu la-su yönä eli tes:n mukainen taksinkuljettajan palkka on hieman reilu 11 € / tunti. Siihen lasketaan yölisät päälle sekä tuplapalkka, koska kyseessä ollut siis sunnuntai aamuyö. Ja tästä summasta lasketaan todelliset työnantajakustannukset niin valitettavasti 41,2 € (alv:tä ei ole siis edes vähennetty tästä summasta) ei taida riittä edes palkkoihin. Tästä syystä taksialalla maksetaan provikkapalkkaa, koska muuten la-su öinä esim ei olisi kannattavaa pitää autoa liikkeellä.

    Autokorjaamon kalusto on varmasti kallista, mutta sitä ei uusita lähes poikkeuksetta 2 vuoden välein. Taksit laitetaan usein vaihtoon 2 vuotiaina, koska kilometrejä on siinä vaiheessa - 300 000 ja ilman takuuta ajaminen voi huonolla tuurilla kaataa koko firman. Tämän lisäksi huoltoväli esim mersulla on 25 000 km ja renkaita ajetaan useampi sarja vuodessa vakuutukset (ilman bonuksia yli 10 000 € / vuosi). Esim 10 vuoden ajanjaksolla hankitut 5 autoa huollot, renkaat, vakuutukset yms kattaa aika suuren määrän kalliitakin työkaluja.

    Ja autokorjaamo laskuttaa usein asiakkaalta tunnin työn vaikka työtä olisi todellisuudessa tehty 15 min. Taksi ei saa laskuttaa asiakkaalta tunnin edestä vaikka kyytiä olisi odotettu tunti ja matka maksaisi alle 10 €.

    Onko tämä siis linjassa kotimaisen hinnoittelun kanssa?

    Äänestä

  • VÄLIVASTAUS kirjoitti:

    No eipä tunnu olevan!

    Ilmeisesti hinnoittelua pitäisi muuttaa aika rankasti ylöspäin?
    Toisaalta isot taksifirmat tekevät rutkasti voittoa.
    Mikä olisi siis oikea politiikka..?

    Äänestä

  • VÄLIKYSYMYS kirjoitti:

    No eipä tunnu olevan!

    Ilmeisesti hinnoittelua pitäisi muuttaa aika rankasti ylöspäin?
    Toisaalta isot taksifirmat tekevät rutkasti voittoa.
    Mikä olisi siis oikea politiikka..?

    Isot taksifirmat (kuten eräs helsingissä toimiva yritys) ajavat paljon "omaa" ajoa. Eli otetaan kupu pois katolta ja tällöin taksat jotain ihan muuta kuin takseille säädetyt taksat. Ja tämä firma maksaa myös provikkaa 30 % kun muilla saa alkaen 35 %. Joten kyllä liiketoiminnan kannattavuus paranee jos maksetaan vähemmän palkkaa ja laskutetaan enemmän asiakkailta. Ja kyseinen yritys toimii myös taksialan lisäksi esim rahtialalla sekä ajavat omia ajoja joukkoliikenne luvilla.. Eli taksien osuus liikevaihdosta jäänee reilusti alle puoleen. Tämän yrityksen työntekijöiden vaihtuvuus on myös suurta ja monet siirtyvät muihin firmoihin ajamaan suht nopeaa.

    Mitä tarkoitat isoilla firmoilla? Paljonko on rutkasti voittoa?

    Pitää muistaa että sillä voitolla tehdään tulevat kalustoinvestoinnit ja maksetaan lainojen lyhennykset.

    Se että firma tekee voittoa ei vielä tarkoita sitä että sieltä voisi jakaa osinkoja omistajille ilman että osingon jako aiheuttaa kassakriisin. Se voitto saattaa olla kalustossa kiinni.

    Aina kun arvioidaan yrityksen kannattavuutta ja vakavaraisuutta pitää tuloslaskelman lisäksi tutkia tase myös.

    Jos tarkoitat isoa K:ta niin firma on tehnyt tapiota useana vuonna. Tästä on kirjoitettu talouslehdissä syksyn aikana useastikin, eli kannattavuus on kehno.

    Äänestä

  • VÄLIVASTAUS kirjoitti:

    Isot taksifirmat (kuten eräs helsingissä toimiva yritys) ajavat paljon "omaa" ajoa. Eli otetaan kupu pois katolta ja tällöin taksat jotain ihan muuta kuin takseille säädetyt taksat. Ja tämä firma maksaa myös provikkaa 30 % kun muilla saa alkaen 35 %. Joten kyllä liiketoiminnan kannattavuus paranee jos maksetaan vähemmän palkkaa ja laskutetaan enemmän asiakkailta. Ja kyseinen yritys toimii myös taksialan lisäksi esim rahtialalla sekä ajavat omia ajoja joukkoliikenne luvilla.. Eli taksien osuus liikevaihdosta jäänee reilusti alle puoleen. Tämän yrityksen työntekijöiden vaihtuvuus on myös suurta ja monet siirtyvät muihin firmoihin ajamaan suht nopeaa.

    Mikäs logiikka tässä on? Mistä kuljettajan palkka lasketaan ko. yrityksessä? Mikäli ysitys laskuttaa asiakaalta sopimushinnan, kai se kuljettajan pitää tietää, jotta osaa laittaa sen auton mittariin sopimusajoksi, josta hänelle maksetaan myös palkka. 30% provikka on hyvä, jos ko. yrityksellä on niin hyvin hinnoiteltuja kyytejä, että ne ylittävät tolpilla kyräiryn. Pimitääkö ko. yritys siis kuljettajilta sen hinnan, josta palkka kuljettalle pitäisi maksaa?

    Tosiasiassa kukaan kuljettaja ainakaan pääkaupunkiseudulla ei aja alle 37% liksalla. Itsekkin maksan 40%, lomarahat ja työterveydenhoidon, vaatteet ym. Mitään siitä ei mulle jää mutta onhan auto asikkaiden käytössä.

    Äänestä

  • ------------ kirjoitti:

    Kyydit hoidetaan laskutuksena ja esim asiakkaalta laskutetaan vaikka 70€/h, mutta kuljettajan palkka maksetaan 40€/h mukaan.. Pitäähän firmalle jäädä ylimääräistä suurempien kulujen hoitoon..

    Äänestä

  • fdghjklöäölkjh kirjoitti:

    Mitä tarkoitat isoilla firmoilla? Paljonko on rutkasti voittoa?

    Pitää muistaa että sillä voitolla tehdään tulevat kalustoinvestoinnit ja maksetaan lainojen lyhennykset.

    Se että firma tekee voittoa ei vielä tarkoita sitä että sieltä voisi jakaa osinkoja omistajille ilman että osingon jako aiheuttaa kassakriisin. Se voitto saattaa olla kalustossa kiinni.

    Aina kun arvioidaan yrityksen kannattavuutta ja vakavaraisuutta pitää tuloslaskelman lisäksi tutkia tase myös.

    Tuota noin.. Voitosta ei tehdä investointeja. Tilikauden voittoa laskettaessa on tuloslaskelmassa jo vähennetty inveistoinnin tilikauden kulut.

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Tuota noin.. Voitosta ei tehdä investointeja. Tilikauden voittoa laskettaessa on tuloslaskelmassa jo vähennetty inveistoinnin tilikauden kulut.

    Höpö höpö. Tuloslaskelmalla on vähennetty suunnitelman mukainen poisto joka lasketaan auton tasearvosta.

    Kun auto ostetaan niin se hankinta rahoitetaan voittovaroilla tai velalla. Jos käytetään velkaa niin lainanlyhennykset maksetaan voittovaroista. Lainanlyhennykset ei ole vähennyskelpoinen menoerä, eli osa voittovaroista on koko ajan kiinni autossa. Siksi todellinen tulo joka yrittäjälle jää, ei koskaan ole sama kun tuloslaskelman osoittama voitto.

    Se joka väittää voivansa vähentää lainanlyhennykset verotuksessaan puhuu paskaa.

    Äänestä

  • ouiåuitåiuiåpiui kirjoitti:

    Höpö höpö vain itsellesi. Et taida olla ihan selvillä siitä, mistä puhut? Juurikin nuo poistot ovat se tilikaudelle investoinnista aiheutuva kulu. Ja se siis vähennetään tlikauden liikevaihdosta. Toisin sanoen investoinnin kulut on jo vähennetty voittoa laskettaessa. Eli voitosta ei investointeja makseta.

    Mitä tulee rahoituseriin (siis esim lainaan), niin en uskalla nyt suoralta kädeltä todeta muuta kuin osakeyhtiömuotoisen yrityksen osalta, että korkokulut vähennetään jälleen liikevaihdosta, eli ainakaan siltä osin voittovaroja ei ole kiinni autossa. Ihan suraan tuloaslaskelman kaavoista päättelremällä ei selvinnyt, kuuluuko myös lyhnnykset tähän.

    Ammatinharjoittajan tuloslakelman kaava poikkeaa jonkin verran osakeyhtiömuotoisen yrityksen tilinpäätöskaavasta, joten en ole ihan täysin varma (ei kätnyt kaavasta täysin selväksi), missä kohdin rahoituksen erät otetaan huomioon, muttei toisaalta ole mitään syytä epäillä, etteikö periaate olisi sama kuin osakeyhtiömuotoisenkin yrityksen tuloslaskelmassa.

    >>Mitä tulee rahoituseriin (siis esim lainaan), niin en uskalla nyt suoralta kädeltä todeta muuta kuin osakeyhtiömuotoisen yrityksen osalta, että korkokulut vähennetään jälleen liikevaihdosta, eli ainakaan siltä osin voittovaroja ei ole kiinni autossa. Ihan suraan tuloaslaskelman kaavoista päättelremällä ei selvinnyt, kuuluuko myös lyhnnykset tähän.>>

    Kannattaa ottaa selvää ennen kuin julistat yhtään mitään. Yritystoiminnan juridisella muodolla(oy tai tmi) ei ole merkitystä siihen kuinka lainanlyhennykset käsitellään.

    Lainanlyhennyksiä ei vähennetä tuloksesta missään yhtiömuodossa. Lyhennykset maksetaan voittovaroista. Poistot voi tehdä myös silloin kun kalusto on hankittu ilman velkaa.

    Havainnollistan asian näin:

    Autoilija ostaa 40 000€ auton velaksi kolmen vuoden rahoituksella. Kalustosta tehdyt poistot 3v ajalta on 23125€(25% menojäännöspoisto), mutta lainanlyhennyksiä on maksettu 40 000€. Lyhennysten ja poistojen erotus on 16875€ mitä ei ole vähennetty verotuksessa ja on kiinni auton pelleissä.

    Rahaa on käytetty 40t€ ja verotuksessa on vähennetty 23125t€. Tämän ymmärtäminen pitäisi olla ihan perussettiä kaikille yrittäjänä toimiville. Voittovaroja on siis investoitu kalustoon.

    Taksiliikenteen ongelma on se että kalustoa on uusittava aika usein, eli auto vaihdetaan juuri siinä vaiheessa kun investointi alkaisi jotain tuottamaan. Jos esimerkiksi metalliverstas investoi uuteen sorviin saman summan samalla rahoitusajalla niin silti konetta saatetaan käyttää seuraavat 20 vuotta jolloin investointi tuottaa muutakin kuin oman hintansa. Poistoja laitteesta voi tehdä vaikka koko 20 vuoden käyttöajan vaikka se on maksettu kokonaan pois kolmen vuoden kohdalla.

    Äänestä

  • sdfghjklökjhg kirjoitti:

    Minunkin mielestäni investoinnit tehdään voittovaroista, koska mistäs sitten..?
    Ensin tehdään töitä niin maan perusteellisesti ja kun kassaan kilahtaa jotain, niin sillä voidaan ostaa! Marvelous. Siis kaikki liiketoiminnalla tehty tulos on sitä fyffeä, jolla voi ostaa, maksaa velkoja tai osinkoja..
    Liikevaihdosta ei kai vähennetä mitään, koska se tarkoittaa yhteenlaskettua verotonta myyntiä..?
    Se on taas kolmas asia, mitä se voitto/tappio rivi näyttää. Osakkaat sen hyvin pitkälti päättävät. Tuloksen saa tappiolle ostamalla mersun sijasta vaikka lentokoneen.
    Usein voittoa myös minimoidaan verojen vuoksi, joskin silloin ei osinkoja puliteta.
    Elikkä jos iso firma tekee marginaalisen miinuksen, niin ei sillä ole mitään merkitystä, eikä se kerro koko totuutta tuottavuudesta, tai lentokoneiden määrästä. Eikä se ole julkista tietoa, vaikka osakeyhtiö olisikin. Ja niin sen kuuluu ollakin, sillä firmat on kauppatavaraa.

    Äänestä

  • ..? kirjoitti:

    "Minunkin mielestäni investoinnit tehdään voittovaroista, koska mistäs sitten..?"

    Tämä pitää paikkaansa mutta kun taksiyrittälle ei missään tapauksessa kerry esim. kolmenvuoden aikana moisia votovaroja, niin mitäs sitten tehdään?

    Äänestä

  • ???????!!!!!!?????? kirjoitti:

    "Minunkin mielestäni investoinnit tehdään voittovaroista, koska mistäs sitten..?"

    Tämä pitää paikkaansa mutta kun taksiyrittälle ei missään tapauksessa kerry esim. kolmenvuoden aikana moisia votovaroja, niin mitäs sitten tehdään?

    No siinähän tämä juju jus onkin, nykyinen kalusto on katteisiin nähden liian kallista tai ne vaihdetaan liian aikaisin. Mersun hintaisella autolla pitäisi ajella noin viisi vuotta että se olisi edes jotenkin järkevä investointi.

    Äänestä

  • sdfghjklökjhg kirjoitti:

    >>Mitä tulee rahoituseriin (siis esim lainaan), niin en uskalla nyt suoralta kädeltä todeta muuta kuin osakeyhtiömuotoisen yrityksen osalta, että korkokulut vähennetään jälleen liikevaihdosta, eli ainakaan siltä osin voittovaroja ei ole kiinni autossa. Ihan suraan tuloaslaskelman kaavoista päättelremällä ei selvinnyt, kuuluuko myös lyhnnykset tähän.>>

    Kannattaa ottaa selvää ennen kuin julistat yhtään mitään. Yritystoiminnan juridisella muodolla(oy tai tmi) ei ole merkitystä siihen kuinka lainanlyhennykset käsitellään.

    Lainanlyhennyksiä ei vähennetä tuloksesta missään yhtiömuodossa. Lyhennykset maksetaan voittovaroista. Poistot voi tehdä myös silloin kun kalusto on hankittu ilman velkaa.

    Havainnollistan asian näin:

    Autoilija ostaa 40 000€ auton velaksi kolmen vuoden rahoituksella. Kalustosta tehdyt poistot 3v ajalta on 23125€(25% menojäännöspoisto), mutta lainanlyhennyksiä on maksettu 40 000€. Lyhennysten ja poistojen erotus on 16875€ mitä ei ole vähennetty verotuksessa ja on kiinni auton pelleissä.

    Rahaa on käytetty 40t€ ja verotuksessa on vähennetty 23125t€. Tämän ymmärtäminen pitäisi olla ihan perussettiä kaikille yrittäjänä toimiville. Voittovaroja on siis investoitu kalustoon.

    Taksiliikenteen ongelma on se että kalustoa on uusittava aika usein, eli auto vaihdetaan juuri siinä vaiheessa kun investointi alkaisi jotain tuottamaan. Jos esimerkiksi metalliverstas investoi uuteen sorviin saman summan samalla rahoitusajalla niin silti konetta saatetaan käyttää seuraavat 20 vuotta jolloin investointi tuottaa muutakin kuin oman hintansa. Poistoja laitteesta voi tehdä vaikka koko 20 vuoden käyttöajan vaikka se on maksettu kokonaan pois kolmen vuoden kohdalla.

    sinun taas kannattaisi aivan aluksi opetella lukemaan. Minähän kirjoitin, että "muttei toisaalta ole mitään syytä epäillä etteikö periaate olisi sama luin osakeyhtiömuotoisenkin yritykwsentuloslaskelmadssa.
    Siis rautalangasta väännettynä: En väittänytkään yhtiömuodolla olevan vaikutusta, vaan juurikin päin vastoin!

    Ai että poistoja voi tehdä? No, totta helkkarissa voi, eikä vain voi, vaan ne tehdään tulosta laskettaessa, Poistot ovat investoinnin tilikauden kulu.

    Jos yritit esimerkilläsi sanoa, että autossa on kiinni rahaa, niin se on tietenkin totta, mutta se on ihan eri asia, kuin se väittämä, että yrittäjän verollisilla tuloilla (siis tässä yrityksen voitto) tehtäisiin kyseinen investointi.

    Äänestä

  • ..? kirjoitti:

    Minunkin mielestäni investoinnit tehdään voittovaroista, koska mistäs sitten..?
    Ensin tehdään töitä niin maan perusteellisesti ja kun kassaan kilahtaa jotain, niin sillä voidaan ostaa! Marvelous. Siis kaikki liiketoiminnalla tehty tulos on sitä fyffeä, jolla voi ostaa, maksaa velkoja tai osinkoja..
    Liikevaihdosta ei kai vähennetä mitään, koska se tarkoittaa yhteenlaskettua verotonta myyntiä..?
    Se on taas kolmas asia, mitä se voitto/tappio rivi näyttää. Osakkaat sen hyvin pitkälti päättävät. Tuloksen saa tappiolle ostamalla mersun sijasta vaikka lentokoneen.
    Usein voittoa myös minimoidaan verojen vuoksi, joskin silloin ei osinkoja puliteta.
    Elikkä jos iso firma tekee marginaalisen miinuksen, niin ei sillä ole mitään merkitystä, eikä se kerro koko totuutta tuottavuudesta, tai lentokoneiden määrästä. Eikä se ole julkista tietoa, vaikka osakeyhtiö olisikin. Ja niin sen kuuluu ollakin, sillä firmat on kauppatavaraa.

    Niin, kyllähän siitä sisääntulevasta rahasta ne investoinnitkin tehdään, mutta voittoa laskettaessa poistoina on vähennetty investoinnin osuus kustannuksista.

    Liikevaihhdosta on toki arvonlisävero (ja myönnetyt alennukset) poistettu, mutta tämä ei ole yhtä kuin yrittäjän verotettava tulo (eli voitto), jota laskettaessa liikevaihdosta vähennetään kulut (palkat, materiaalit jne, sekä poistot).

    Kyllä se lentokoneidenkin määrä on julkista tietoa, jos ei muuten niin taseessa. Ei toki välttämättä yksityskohtaisesti, kun siellä taseessa on muutakin, kuin käyttömaisuus.

    Pörssiyhtiöt ovat sitten julkisuuden suhteen oma lukunsa..

    Äänestä

  • johannes kirjoitti:

    sinun taas kannattaisi aivan aluksi opetella lukemaan. Minähän kirjoitin, että "muttei toisaalta ole mitään syytä epäillä etteikö periaate olisi sama luin osakeyhtiömuotoisenkin yritykwsentuloslaskelmadssa.
    Siis rautalangasta väännettynä: En väittänytkään yhtiömuodolla olevan vaikutusta, vaan juurikin päin vastoin!

    Ai että poistoja voi tehdä? No, totta helkkarissa voi, eikä vain voi, vaan ne tehdään tulosta laskettaessa, Poistot ovat investoinnin tilikauden kulu.

    Jos yritit esimerkilläsi sanoa, että autossa on kiinni rahaa, niin se on tietenkin totta, mutta se on ihan eri asia, kuin se väittämä, että yrittäjän verollisilla tuloilla (siis tässä yrityksen voitto) tehtäisiin kyseinen investointi.

    >>Jos yritit esimerkilläsi sanoa, että autossa on kiinni rahaa, niin se on tietenkin totta, mutta se on ihan eri asia, kuin se väittämä, että yrittäjän verollisilla tuloilla (siis tässä yrityksen voitto) tehtäisiin kyseinen investointi. >>

    No kerro sitten millä rahalla se investointi tehdään jos ei voittovaroilla?

    Jos autosta maksetaan 40 tonnia ja se maksetaan kolmessa vuodessa niin lainoja on silloin lyhennetty 40 tonnia ja poistoja kalustosta on tehty 23125€ niin lainanlyhennysten ja poistojen erotus on 16875€ mitä ei ole verotuksessa vähennetty.

    Missä tämä raha sinun mielestäsi on ja kuka sen mielestäsi on maksanut jos ei autoilija elinkeinotoiminnan tuottamalla voitolla?

    Tämä on täysin käsittämätön keskustelu.

    Äänestä

Hidasajo = odotus/liikennevaloissa seisominen. Ajo menee silloin hidasajoksi, kun liikkuminen on niin hidasta, että odotuksen taksa on suurempi, kuin matkataksa. Huonosti ehkä selitin vaan ehkä ymmärsitte? Tästä johtuen esim. kyyti länsiterminaalista ruuhka-aikaan saattaa tulla kalliimmaksi, kuin matkan kilometritaksa edellyttää....

Äänestä

Niin, Ja Ruotsissa siis tuo "hidasajoa" vastaava aikataksa siis pyörii kokoajan taustalla. Suomessa vain kun auto on paikallaan tai liikkuu hitaammin kuin taksaluokka (tuntituottoon verrattuna).

Äänestä

Uskomatonta! Tälläkin palstalla saadaan rakentavaa / faktoihin perustuvaa keskustelua aikaan. Missähän kaikki taksiala vapaaksi/hinnat alas huutelijat ovat?

Äänestä
  • ALA VAPAAKSI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Huomioitava on myös että ruotsissa vapautuksen myötä taksipalveluita ei ole enään ollenkaan pienillä maalaiskylillä / taajamissa, kuten suomessa vielä toistaiseksi on.
Uusi kelan suorakorvaustilausjärjestelmä maksatetaan taksiyrittäjillä, tämä kustannusten nousu muiden jatkuvasti kohoavien taksiyrittäjän kustannusten kanssa on tällä hetkellä tehokkaasti tappamassa taksipalvelut myös suomen syrjäseuduilta ja pienemmistä taajamista, valtioneuvoston määrämien taksojen laahatessa jatkuvasti liian alhaisina kustannustason nousuvauhdin perässä.

Äänestä
  • Oikeassa olet, järjestelmä on jo menossa alas. Ehkä nyt alan kannattaisi ottaa pää pois pensaasta ja itse olla aktiivinen järjestelmän muuttamiseksi. Tällöin ala vielä pystyisi vaikuttamaan paremmin kuin pakon edessä selkä seinää vasten muutaman vuoden päästä.

    Luulen että vapauttamisen kannattajien määrä alan sisällä on jo aika suuri ja kasvamaan päin. Vapautus toisi yritteliäille ihmisille mahdollisuuden kehittää yritystoimintaa, tuoda uusia palveluja markkinoille ja mikä parasta vapauden hinnoitella palvelunsa kustannuksia ja tuotto-odotuksia vastaavaksi.

    Tällä hetkellä uusia palvelutuotteita on tullut vain ns. keskusjohtoisesti liiton tai keskuksen toimesta. Yksittäisellä autoilijalla ei ole ollut pienen kokonsa puolesta mahdollisuuksia kehitellä mitään ylimääräistä. Eikä autoilijalla ole senkään vuoksi ollut itressejä toiminnan kehittämiseen kun hinta on aina sama eikä enempää ole voinut pyytää vaikka olisi kuinka hyvä tuote tarjolla.

    Nyt varmasti joku skeptikko miettii että mitä lisäpalvelua tai tuotetta tässä nyt voisi myydä? Ihmisen luovuus kyllä keksii kun siihen annetaan mahdollisuus ja annetaan samalla mahdollisuus hyötyä ideoistaan.

    Kuinka moni olisi muutama vuosi sitten uskonut että punaisesta vihaisen näköisestä animaatiolinnusta tulisi maailman menestys? Tänä päivänä Rovion tuottamaa lintupeliä on ladattu ympäri maailmaa 500 miljoonaa kappaletta. Sitä on yrittäjyys, ideoiden jalostamista ja myymistä.

    Nyky järjestelmä tekee toiminnasta passiivista suorittamista paskalla palkalla.

    Äänestä

Tässä ajatuksessa on paljon hyvää mutta epäilen suuresi kenenkään halua hakea lupia syrjäseuduille, jossa ei ole edes ajoaja, eli sieltä sitten loppuu myös taksipalvelut. (Kajonin ym. bulvaanien hommat loppuu, kun lakia seuraavaksi tarkistetaan)

Toisaalta yksi lupien sääntelyn kulmakiviä on taksa. Eduskunta on aikoinaan säätänyt mm. vammaispalvelulain, joka takaa taksinkäyttöoikeuden sen piiriin kuuluville vanhuksille ja vammaisille. Samoin taksimatkoja myönnetään vähävaraisille sosiaalihuoltolain mukaan. Molemmissa maksajana on kunnat. Lisäksi KELA korvaa hirvittävän määrän takseilla ajettuja matkoja vuodessa.

Mikäli ala vapautetaan, on myös taksa vapautettava ja koittakaa ymmärtää mitä se tarkoittaisi kunnille ja veronmaksajille? Kukaan tai mikään taksi ei pysty ajamaan näitä "lakisääteisiä" kyytejä yhtään halvemmalla kuin nyt.

Äänestä
  • Miksi niitä pitäisi ajella halvemmalla? Vammaispalvelulaki ei määritä että matkat olisi tehtävä taksilla, taksit vain on ollut kustannustehokas tapa järjestää lainmukaiset kuljetukset. Uskon että se on kustannustehokas myös jatkossa.

    Jos siellä syrjäkylillä ei tälläkään hetkellä kannata päivystää niin miksi sitten jonkun siellä pitäisi nytkään päivystää? Jos toiminta ei kannata niin miksi jatkaa väkisin? Syrjäkylillä ei tälläkään hetkellä liikkuisi yhtään linja-autovuoroa jos kunnat ei ostaisi liikennettä. Eli ei bussifirmatkaan siellä hyvää hyvyyttään liikennöi. Jos kunta on sitä mieltä että kylällä on oltava taksi, niin järjestäköön tarjouskilpailun kuka suostuu päivystämään halvemmalla. Niinhän bussivuorotkin ostetaan. Kunta maksaa liikennöitsijälle että se suorittaa tietyt vuorot oli siellä matkustajia tai ei. Samalla tavalla taksinkin saa kylälle. Nyt päivystykset hoituu autoilijan omasta persnahasta.

    Kun yrittäjät pääsevät vapaasti toteuttamaan ideoitaan ja yritykset pääsevät helpommin kasvamaan ideanikkarit kyllä keksii muitakin tapoja ansaita kuin vamm ja kela kyydit. Edellä mainittuihin kyyteihinkin saattaa joku keksiä tehokkaampia tapoja hoitaa kyydit tuoton kärsimättä ja se joku voi olla taksiyrittäjä joka pääsee paremmin kehittelemään omaa firmaansa.

    Yrittäjän tehtävä ei ole miettiä miten kunnilla ja veronmaksajilla menee vaan pitää miettiä miten omalla firmalla menee. Sitten kun omalla firmalla pyyhkii hyvin saa siitä yhteiskuntakin omansa.

    Äänestä

  • dfghjklöäölkjhg kirjoitti:

    Miksi niitä pitäisi ajella halvemmalla? Vammaispalvelulaki ei määritä että matkat olisi tehtävä taksilla, taksit vain on ollut kustannustehokas tapa järjestää lainmukaiset kuljetukset. Uskon että se on kustannustehokas myös jatkossa.

    Jos siellä syrjäkylillä ei tälläkään hetkellä kannata päivystää niin miksi sitten jonkun siellä pitäisi nytkään päivystää? Jos toiminta ei kannata niin miksi jatkaa väkisin? Syrjäkylillä ei tälläkään hetkellä liikkuisi yhtään linja-autovuoroa jos kunnat ei ostaisi liikennettä. Eli ei bussifirmatkaan siellä hyvää hyvyyttään liikennöi. Jos kunta on sitä mieltä että kylällä on oltava taksi, niin järjestäköön tarjouskilpailun kuka suostuu päivystämään halvemmalla. Niinhän bussivuorotkin ostetaan. Kunta maksaa liikennöitsijälle että se suorittaa tietyt vuorot oli siellä matkustajia tai ei. Samalla tavalla taksinkin saa kylälle. Nyt päivystykset hoituu autoilijan omasta persnahasta.

    Kun yrittäjät pääsevät vapaasti toteuttamaan ideoitaan ja yritykset pääsevät helpommin kasvamaan ideanikkarit kyllä keksii muitakin tapoja ansaita kuin vamm ja kela kyydit. Edellä mainittuihin kyyteihinkin saattaa joku keksiä tehokkaampia tapoja hoitaa kyydit tuoton kärsimättä ja se joku voi olla taksiyrittäjä joka pääsee paremmin kehittelemään omaa firmaansa.

    Yrittäjän tehtävä ei ole miettiä miten kunnilla ja veronmaksajilla menee vaan pitää miettiä miten omalla firmalla menee. Sitten kun omalla firmalla pyyhkii hyvin saa siitä yhteiskuntakin omansa.

    Eikös bussien suhteen ole se systeemi, että linjoja kilpailutetaan kimpoissa: jos haluat sen tuottaisan linjan niin joudut ottamaan ajaaksesi myös kannattamattomia linjoja. Näin varmistetaan se, että myös ne aluetukireitit tulee hoidettua.

    Äänestä

  • 9+8 kirjoitti:

    Kunnat maksaa liikennöitsijöille kannattamattomista linjoista käytännössä kaikkialla suomessa, myös ruuhkasuomessa.

    Tänään oli uutisissa juttu siitä että pienet kunnat joutuu maksamaan pankeille tukea siitä että pankki pitää otto automaatin paikkakunnalla. Kaskisten kunta mm. maksaa pankille 10 000€/vuosi ylimääräistä ettei ne veisi automaattia pois.

    Kaskisten taksit kyllä päivystää tänäkin yönä ihan omaan piikkiin.

    Äänestä

Mikä sitten lopulta olisi asiakkaan hyöty jos ala vapautettaisiin. Kuten edellämainitusta linkistä selviää niin taksin saanti ruuhkahuippuina ei helpotu merkittävästi, mutta hinnat nousee silti. Kuinka moni olisi valmis maksamaan esim. 40 % korotukset yms. vapautuksesta aiheutuvat kulut?

Tässä linkki melkeinparin vuoden takaa, mutta mikä tässä kiinnostaa on se, että mihin esimerkiksi keskuskauppakamarin sekä kuntaliiton johtajat pohjaavat sen, että hinnat tippuu vapautuksen myötä.? Miks ton tason virkamiehet ei viitsi nähdä vaivaa, että ottais selvää asioista ennenkuin alkaa esittämään omia mielipiteitään faktoina. Ja kyllä Google löytyy myös näiden virkamiesten tietokoneesta ja sillä löytyy kaikkea hyödyllistä jos jaksaa vaan etsiä. Tais mennä jopa 5 min, että löysi asiasta tehdyn selvityksen.

Ja miten esim ton hki-espoo keikan vois ajaa halvemmalla. Sillä ei nykytaksoillakaan saada tes:in mukaista palkkaa maksettua, mutta silti hintoja pitää tiputtaa. Valitettavasti sitä ei halvemmalla pysty ajamaan yhtään nopeampaa eli tunti siihen menis vaikka sen ilmatteeks ajais. Vai onko se niin, että lasketaan hintoja, mutta poistetaan nopeusrajoitukset? Voiko joku kertoa esimerkin maasta, missä autoilusta aiheutuneet kulut, verotus, vakuutukset, palkkataso, työntantajamaksut yms. on lähelläkään Suomen vastaavia, mutta silti taksilla ajellaan lähes ilmatteeksi ilman taksijonoja? Vai onko se niin, että samalla kun kustannukset nousee niin lasketaan hintoja, mutta pienennetään kuljettajan saamaa palkkaa. Näinkö se kaikilla muilla aloilla menee?

Ja mites se, että menet ravintolaan, mutta se on täyttä ja sanotaan, että 2 tunnin päästä on tilaa. Tuletko silloin Suomi24 palstalle huutamaan siitä kuinka p-ska ravintola se on? Lähes kaikilla aloilla on ruuhkahuiput ja asiakas joutuu odottamaan, mutta taksi pitää saa heti oli ilma tai kellonaika mikä tahansa. Eräs kuljettaja totesi hienosti, että pikkujouluaikaan jonotetaan tunti ravintolaan ja puoltuntia snägärille, mutta lopulta taksin odottaminen on täysin kohtuutonta ja sit käydään nää monopolikartellialavapaaksihinnatalas keskustelut.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=2010/02/31098

- Suomen taksitiheys on jo nyt selvästi Pohjoismaiden suurin. Ruotsin vapautetussa järjestelmässä taksien määrä asukaslukuun suhteutettuna on selkeästi Suomea pienempi ja Tanskassa takseja on suhteellisesti lähes puolet vähemmän. Samassa sarjassa painimme ainoastaan Islannin kanssa, jota kukaan tuskin ainakaan talouden hoidon kannalta haluaa pitää mallimaana. (yllä olevasta linkistä kopioitu)

Olisi kiva saada Kietäväinen ja Linnainmaa mukaan tähän keskusteluun perustelemaan väitteensä.

Äänestä

Tässäpä harvinaisen asiallinen keskustelu. Eipä uskoisi suoli24 palstan ketjuksi ollenkaan.

Äänestä
  • Samaa ihmettelen!

    :D

    Taitaa olla todellinen ropleema mietittäväksi, ihan korkeammalle tasolle asti.

    Äänestä

Ei niillä ole aikaa miettiä näitä. Nyt kun tulee joulu niin pitää lähteä Phukettiin nauttimaan tes + 500 % palkoista ja bonuksista. Ja tammikuussa taas ilmoitetaan kuinka taksien hinnat pitää saada alas ja alan vapauttaminen on se oikea keino siihen.

Äänestä

Millä muulla alalla poljetaan työntekijän oikeuksia yhtä räikeästi kuin taksialalla ja vieläpä lupajärjestelmän avulla?

Äänestä
  • Miten niin muka poljetaan työntekijöiden oikeuksia? Pakka on sovittu, lomarahat on sovittu, työterveyshuolto on lakisääteinen mitä viellä pitäisi sopia, että taksin ajaminen sopii myös AY aktivistille? Niin ja muista että AKT on se joka on sopinut alalan peruspalkkauksen. Käänny sen puoleen ja valita sinne, kukaan ei aja niiden sopimuksilla vuoron vuoroa, koska % liksa hakkaa niiden sopparit mennen tullen. Mistä teitä sikiää?

    Äänestä

  • Jurppii lukee kirjoitti:

    Miten niin muka poljetaan työntekijöiden oikeuksia? Pakka on sovittu, lomarahat on sovittu, työterveyshuolto on lakisääteinen mitä viellä pitäisi sopia, että taksin ajaminen sopii myös AY aktivistille? Niin ja muista että AKT on se joka on sopinut alalan peruspalkkauksen. Käänny sen puoleen ja valita sinne, kukaan ei aja niiden sopimuksilla vuoron vuoroa, koska % liksa hakkaa niiden sopparit mennen tullen. Mistä teitä sikiää?

    Samaa mieltä

    Tunnut hiiltyvän sen verran, että kaikki tietävät että asiasi eivät ole kunnossa. Prosenttipalkkauksella toimittaessa unohtuu yleensä aina lakisääteiset lisät, jotka eivät perustu työehtosopimuksiin vaan työaikalakiin. Turha tänne on tulla nyyhkimään.

    Äänestä

  • Kärri-olli kirjoitti:

    Esinnääkin, mikäli tarkoita minua, niin minun kaksi kujettajaani eivät suostu ajamaan kuin % palkalla (40%). Lakisääteinen työterveydenhoito on yksityisellä lääkäriasemalla. Lomarahat maksetaan jne. Kuljettajat ajavat 8-9h päiviä ja vaikka tunnit joskus menevät yli 80h/2vko en saa kirveelläkään mitään lisiä jos lasken liksan AKT:n ja Taksi Työnantajien soimuksen mukaan.

    Vaikka räjäytän tuon 40% liksan tuntipalkoiksi ja ylitöiksi, %liksa hakkaa edelleen tunti ja kuukausiliksan. Sunnutaisin auto ei kuljettajien voimin liiku, koska olen kieltänyt sen alalla vallitsevien sunnuntaikorvausten ruikutuksen vuoksi ja täytyyhän kuljettajienkin joskus levätä. (perustelut=työaikalaki ei anna myöden, kuljettajien tunnit on täynnä) Kukaan ei voi ko. asiaan puuttua. Autolla on vuoroa yli 500h/kk ja kolmatta kuljettajaa en lisäkseni aio palkata.

    Äänestä

  • Sovitaan sovitaan kirjoitti:

    Kun 40% alv 0% kassasta korotetaan 50%:lla niin maksatko sen 60%:a niin kuin työaikalaki määrää tai kun 40% korotetaan 100% niin maksatko 80%:a alv 0% kassasta? Et todellakaan maksa eli et noudata voimassaolevaa lainsäädäntöä eikä moni muukaan noudata.

    Äänestä

  • kärri-olli kirjoitti:

    En ole edellinen kirjoittaja mutta voin sanoa että olen maksanut usein yli 100% palkkojakin.

    Minulla on käytössä tuntipalkka ja urakkapalkka. Tuntipalkka on peruspalkkana ja jos prosenttimenettelyllä kuljettaja saisi enemmän niin silloin maksan prosentin mukaan. Usein hiljaisina pyhäpäivinä palkka on mennyt tuntipalkkamenettelyllä yli sadan prosentin, eli kuljettaja on saanut kaikki ajamansa rahat ja vähän enemmänkin.

    Eli tuntipalkkana on 10€/h tai 38% kassasta riippuen siitä kumpi on suurempi. Sunnuntai työstä maksan tietenkin tuntipalkka X 2, eli 20€ tunti. Hiljaisina pyhäpäivinä käy toisinaan niin että kuljettajan palkka on yli 100%.

    Pyrin aina siihen että itse ajan sunnuntait, mutta muutama sunnuntai vuodessa tulee ajatettua ja silloin tietenkin maksan sovitun palkan.

    La-su väliset yöt tietenkin menee puolen yön jälkeen sunnuntaitunneille mutta silloin on ajoakin sen verran että prosentit kattaa tuntipalkan käytännössä aina.

    Vaikka alalla on yleisesti käytössä pelkkä prosenttipalkkaus niin on meitä tuntipalkan maksajia muitakin. Itse olen käyttänyt tätä palkkaustapaa vuodesta -99 alkaen.

    Muille autoilijoille tiedoksi: Tämä tapa ei tule vuositasolla kovin paljon kalliimmaksi mutta työaikakirjanpito kestää kriittisemmänkin tarkastelun.
    Taksiliikenteen TES ei ole yleissitova, eli sen tuntitaulukoita ei orjallisesti tarvitse noudattaa.

    Äänestä

Voi kun työntekijän saiskin niin halvalla kuin tessin kirjapalkat on.

Äänestä
  • Toiveajattelua. Ne liksat ei kuljettajille kelpaa ja hauskin läppä on se, että kun kuljettajat ovat vuosia rutisseet, että he eivät saa esim. luottorteilla annettuja "tippejä" itselleen, niin nyt kun uudessa TM6000 on toiminto, joka erottelee "tipit" kassasta tämäkään ei kelpaa, koska kuljettajat käsittävät, että heidän pitää alkaa pitää kirjaa "tipeistään". Tämähän ei ole mitään uutta, kuljettajien on pitänyt pitää kirjaa tipeistään jo vuosia :) Toisaalta vaikka sitä "tippitoimintoa" käyttää kukaan ei saa vuodessa sellaista summaa tippiä, joka pitäisi ilmoittaa verottajalle.

    Äänestä

Huomio ketjun aloittajalle ja muillekin persuille! Jos taksien alv nousee 23%:iin, siirtyy se suoraan asiakkaan maksettavaksi. Henkilöliikenteen alv on 9%, eli kyyti on sinulle edullisempi. Suurin kustannustekijä on työvoima, ei siellä kukaan ilmaiseksi aikaansa vietä. Mersu tai Kia, ei vaikuta kyydin hintaan.

Äänestä
  • Se alvi-asia on luku sinänsä. Mielestäni kaikessa tulisi olla sama alvi.
    Yleinen veroprosentti voisi olla siten myös reilusti pienempi, kuin 23.
    Jos olet yhtään tätä keskustelua plärännyt, niin juurikin hinnoittelun vapauttamisesta on spekuloitu.

    Kolmannekseen, äänestän kokoomusta, ja olen yrittäjä, tosin en autoilu-alalla.

    Äänestä

  • aloittaja. kirjoitti:

    Se alvi-asia on luku sinänsä. Mielestäni kaikessa tulisi olla sama alvi.
    Yleinen veroprosentti voisi olla siten myös reilusti pienempi, kuin 23.
    Jos olet yhtään tätä keskustelua plärännyt, niin juurikin hinnoittelun vapauttamisesta on spekuloitu.

    Kolmannekseen, äänestän kokoomusta, ja olen yrittäjä, tosin en autoilu-alalla.

    >>Yleinen veroprosentti voisi olla siten myös reilusti pienempi>>

    Tähän en kyllä usko. Alennetun alv:n alat on kuitenkin niin pientä näpertämistä että niiden veron nostamisella ei kokonaisveroaste heilahda yhtään alaspäin.

    Alennetulla alvilla on 2012 alkaen henkilöliikenne, urheilutapahtumat, kulttuuritapahtumat, elokuvateatterit ja lehdet. Näiden alojen liikevaihto on pisara meressa.

    Äänestä

Suomen taksijärjestelmä perustuu taloushistoriallisesti merkantilistisiin periaateisiin. Aivain samoin kuin apteekkijärjestelmä. Periaate on käytännössä ja ajatuksellisesti 1800-luvult jollei aimmilta vuosisadoilta. Emme ehkä voi puhua puhtaasta sosialismista vaan ehkä yrityssosialismista enkä korporatismista. Lääninhallituksen päättäjät tekevät yhteistyötä ns taksi-isäntien kanssa. Kilpailua ei ole vaan lupia annetaan virkamieskäytännöllä ja isäntien siihen vaikuttamalla lobbauksella. Vapaa kilpailu kuten sanottua loistaa poissaolollaan. Taksi on aivan hevosenvetämään torikkaan verrattava nopeami ja lämpimänpi kuljetusmuoto. suuria vaatimuksia ei auton kuljetukseen vaadita. Muita avuja on oltava sitäkin enemmän kuten osaava asiakaspalvelu ja laskutaito ehkä sekä paikallistuntemus. Nyt kun GPSät ovat olemassa ei paikallistuntemustakaan tarvita. Ei kannata yrittää väittää muuta, koska se on vain pelkkää väistelyä asiakeskustelussa. Taksia voi verrata täysin elintarvikekaupan omistukseen. Toki on kaupan omistajan otettava huomioon huomattavsti enemmän säännöksiä, lakeja ja edustettava huomattavasti laajempaa osaamista kuin taksinkuljettaja. Elintarvikekauppoja saa perustaa täysin vapaasti minne tahansa missä sellaisen pito on kaupallisesti perusteltua. Niin hyvä lukija, kaupallisesti, kilpailullisesti. Toki täytyy lain vaatima puhtaus jne otettava huomioon. Jos nyt olet putoamassa kärryiltä voin muistuttaa, että taksikuljetusluvan saaminen perustuu lääninhallituksen arvioimaan tarpeeseen kuinka paljon takseja tarvitaan tietyn populaation alueella NIIN ettei taksiisäntien kartellin sisäistä "kilpailua" järkytetä, ts pidetään huoli siitä ettei jouduta tilanteeseen, jossa normaalisti kilpailuyhteiskunnassa ollaan.
Ruotsissa vuosi 1985 oli taksialalla vallankumouksellinen- ala vapautettiin yleiselle kilpailulle. Kaikkia niitä vaatimuksia, joita asetettiin (edelleen asetetaan) mm elintarvikekaupanpitoon (kuten Suomessa) sovellettiin myös taksielinkeinoon niiltä osin kuin se oli mahdollista- eihän takseissä elinttarvikkeita myydä, mutta muuten on toiminta samanlaista toki vähemmän osaamista vaatimaa, mutta kuitenkin, samanlaista ts asiakaspalvelua. EI MITÄÄN MUUTA. Elintarvikealalla Ruotsissa tapahtuu virheitä ja laittomuuksia kuten Suomessa, niin myös taksialalla. Sehän on aivan normaalia ja sita vastaan on toimenpiteitä.
Taksinkuskaaminen ei ole mitenkään erilaisempaa kuin elintarvikekaupan pito, säännöstömielessä vain helpompaa kuten myös alan osaamismielessä. Kuitenki Suomessa kaikkiin näihin näkökohtiin nojaten väittää yrityssoisalistinen taksimieskartelli että järjestelmä on pidettävä yllä, eihän kauppojakaan saa minne vain perustaa. Tämä suoraan kuultuna taksialan edustajilta. Kuten sanottua ei taksin pito juuri taitoja vaadi saatikka yleistietoa, luitte sen jo tyosta väittämästäkin.
Taksit vapaaksi kuten tapan on vapaassa maailmassa ja vaatimuksia taksinkuskaamisen laadun ylläpitämiseksi vapaassa kilpailussa.

Äänestä

Onko taksiliikennöinti sitten vapaata Amerikassa? ONKO?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pissed kirjoitti:

Miksi taksitoiminnan pyörittäminen on kuin suojatyöpaikka?
Taksijärjestöt ovat hoitaneet homman niin tyylikkäästi, ettei rehellistä kilpailua käytännössä pääse syntymään. Tästä syystä on myös pimeitä takseja ja autoja saa odottaa ruuhka-aikoina vaikka kuinka kauan.

Mikään instanssi ei määrää, että montako leipuria saa olla Vantaalla tai Porvoossa ja saavatko ne myydä pullaa Espooseen.

Taksijärjestöjen luomassa politiikassa ei ole kertakaikkiaan mitään järkeä.
Verot 23% ja heti, ja mersujen tilalle tojotaa, ja kilpailuun sekä hinnoitteluun VAPAUS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu