Virossa valtio rakentaa sähköautoille pikalatausverkoston

Viron valtio on tehnyt ABB:n kanssa sopimuksen 200 pikalatauspisteen rakentamisesta Viroon. Kyseessä on koko maan kattava verkosto ja hankinnan arvo 8 miljoonaa euroa.

http://www.e24.ee/660872/riik-valis-elektriautode-infrastruktuuri-valmistajaks-abb/

Ei voi kuin ihmetellä tätä Suomen valtion touhua Viroon verrattuna. Just oli uutinen, että Suomessa valtio myöntää 10 miljoonaa euroa sähköautojen ja niiden latauslaitteiden rakentamisen tukemiseen. Hölmöjen hommaa sanon minä. Tuolla hinnalla olisi Suomeenkin saatu 250 pikalatausasemaa eli vähintään kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin. Ja jos ne olisi hankittu julkisen kilpailun kautta kuten Virossa, oltaisiin saatu ne vielä mahdollisimman halvalla. Nyt valtio myöntää tukea firmoille, jotka rakentelevat latausinfraa pienissä kokonaisuuksissa ja kalliilla hinnalla.
9211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No eipä ole ensimmäinen kerta, kun Virossa valtio osaa toimia fiksummin kuin Suomessa. Ei olisi ollut tosiaan valtiolta iso satsaus rakentaa tuollaista pikalatausasemien ketjua suurimpiin kaupunkeihin ja vaikka niiden välillekin. Muistan lukeneeni, että tuollaisia pikalatausasemia ei loppujen lopuksi tarvita kovin paljon yhdessä kaupungissa. Riippuu tietysti myös automäärästä mutta ainakin näin sähköautoilun alkumetreillä pienempikin määrä olisi riittänyt ja edistänyt sähköautojen myyntiä jo kummasti. Varmasti vaikkapa tuo 250 latauspistettä olisi jo ollut iso asia.

Äänestä
  • Kerrankin Suomi on järkevä näissä vihreissä asioissa ja antaa muiden tehdä virheet ja kalliit testaukset ja sitten voi noukkia järkevät hedelmät.
    Tuo sähköautoilu on sen verran alkutaipaleella ettei vielä kannata hötkyillä mukaan muutenkaan.

    Äänestä

  • harrastutoimintaa kirjoitti:

    Kerrankin Suomi on järkevä näissä vihreissä asioissa ja antaa muiden tehdä virheet ja kalliit testaukset ja sitten voi noukkia järkevät hedelmät.
    Tuo sähköautoilu on sen verran alkutaipaleella ettei vielä kannata hötkyillä mukaan muutenkaan.

    Miten niin järkevä? Johan valtio antoi 10 miljoonaa investointitukea sähköautoilulle! Ja lisäksi vielä tukee miljoonilla euroilla sähköautoiluun liittyvien palvelujen kehittämistä. Suomen valtio käytännössä näpertelee, kun se olisi voinut nuokin rahat käyttää suoraan latauslaitteiden rakentamiseen. Olisi saatu jotain konkreettista aikaiseksi ja paljon tehokkaammin. Nyt nuo rahat menevät firmoille vaikka ne olisivat voineet tulla kansalaistenkin hyödyksi.

    Äänestä

Kalliita ovat. 200 kpl maksaa 8 miljoonaa joten yksi maksaa sitten 40000 euroa. En oikein viroa osaa, joten mahdettiinkohan tuossa uutisessa sanoa, että sopimukseen sisältyi myös järjestelmän käyttö- ja kunnossapito määräajaksi? Sitten tuon hinnan voisi ymmärtää.

Äänestä

mitä uutta tossa sit muka on? ainaha eestissä on osattu ajatella fiksummin ku suomessa.

Äänestä

Olen kyllä samaa mieltä. Ja noiden latauspaikkojen lisääminen ei ole se viisastenkivi vaan sähköautojen hinnan kilpailuttaminen. Nythän niistä otetaan kaamea kate kun eivät jälkeenpäin tarvitse kun nimeksi huoltoa.
Parin ulkomaisen (englantilaisen ja ranskalaisen) tutkimuksen mukaan käyttäjät harvoin lataavat noissa pisteissä. Olen nyt nelisen vuotta ajellut Rellun ja Sitikan vanhoilla sähköautoilla enkä kertaakaan ole ylimääräisiä latauspistokkeita tarvinnut saati pikalatausta. Aina selvitty hyvin ihan 10A schukolla. Mahis olisi myös 16A tavalliseen muttei sitäkään ole juuri käytetty. Auto kuitenkin lepää vähintään 8h yössä joka riittää runsaaseen 100km:iin.
Täällä Suomessa on tosiaan pantu älyttömät määrät rahaa "testauksiin" ja "tuotekehittelyyn" vaikka nuo on testattu jo miljoona kertaa 90-luvun alusta lähtien ja tehdassähköautoja on jo tehty noin 30000kpl. Jopa ruotsalaiset tekivät perusteellisen tutkimuksen yli miljoonasta sähköautokilometristä jo -99. Lukisivat sieltä niin saisivat oikeaa tietoa eikä kuvitelmia.

Äänestä

hmm, pikalataus, eli saadaanko sillä ladattua akku samassa ajassa täyteen kuin bensamoottorilla varustetun auton tankki saadaan täyteen, eli noin 2 minutissa?

Tuskin, eli bensa-autolla saadaan 2 mintuin latauksella noin 1000km käyttösäde, mutta entäs sähköautoilla?

Aivan, eli ei siis pikalatausta

Äänestä

Kaikki aikanaan.

Äänestä

Muuttaa Viroon,kun siellä tuetaan sähköautoilua ja kaikki muukin taitaa siellä olla paremmin. Itse pysyn vielä täysin bensiinillä toimivissa autoissa, joilla pääsee pakkasessa ja matkakaan ei katkea sähkön loppumiseen alle sadan kilometrin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen suomalainen kirjoitti:

Viron valtio on tehnyt ABB:n kanssa sopimuksen 200 pikalatauspisteen rakentamisesta Viroon. Kyseessä on koko maan kattava verkosto ja hankinnan arvo 8 miljoonaa euroa.

http://www.e24.ee/660872/riik-valis-elektriautode-infrastruktuuri-valmistajaks-abb/

Ei voi kuin ihmetellä tätä Suomen valtion touhua Viroon verrattuna. Just oli uutinen, että Suomessa valtio myöntää 10 miljoonaa euroa sähköautojen ja niiden latauslaitteiden rakentamisen tukemiseen. Hölmöjen hommaa sanon minä. Tuolla hinnalla olisi Suomeenkin saatu 250 pikalatausasemaa eli vähintään kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin. Ja jos ne olisi hankittu julkisen kilpailun kautta kuten Virossa, oltaisiin saatu ne vielä mahdollisimman halvalla. Nyt valtio myöntää tukea firmoille, jotka rakentelevat latausinfraa pienissä kokonaisuuksissa ja kalliilla hinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu