Olen aikoinaan maalta kaupunkiin muuttanut ihminen. Ammatteja ja työpaikkoja on vaihtunut, mikään ei ole ollut kovin kestävää elämässäni. Olen lakannut kauan aikaa sitten kertomasta näistä elämän muutosvaiheista iäkkäille vanhemmilleni koska tiedän heidän mielipiteensä ihmisistä jotka eivät kauaa pysy samassa työpaikassa. Vanhempani ovat olleet maanviljelijöitä eikä heillä ole kokemusta muunlaisesta työelämästä.
Äitini on hyväsydäminen ihminen ja koska minun menestykseni elämässä on jäänyt perin vaatimattomaksi - hän on aina silloin tällöin halunnut lahjoittaa minulle rahaa. Useimmiten olen ottanut vastaan koska raha on ollut tarpeen. Mutta koen kyllä että äiti on ikään kuin ylhäältä päin antanut almuja - hän yrittää kiristää minua käymään entisellä kotipaikkakunnalla - vaikka olen monta kertaa kertonut miten ahdistavaa minusta sinne matkustaminen on. Murrosikäisenä elin monta vuotta todella ankeissa tunnelmissa ja harkitsin itsemurhaa monta kertaa, mutta en uskaltanut yrittää koska pelkäsin "mitä naapurit ajattelevat"!
Julkisilla kulkuneuvoilla menee koko päivä matkustaessa. Koin lapsena/nuorena jonkin verran koulukiusaamista, olin arka ja pelokas. Nuo ikävät vanhat muistot valtaavat mielen sinne mennessä. Muistan miten ankaraa kotikasvatus oli. Murrosikäisenä kapinoin vähän vanhempieni käskyvaltaa vastaan ja siitä ei pidetty. Halusin 16-vuotiaana olla vielä vuoden kotona mutta vanhemmat eivät halunneet minua siellä pitää. Lähdin sitten ammattikoulun asuntolaan toiselle paikkakunnalle. Sen jälkeen vielä kävin jotakin kouluja ja siirryin työelämään monen sadan kilometrin päähän vanhemmistani.
Jossain vaiheessa olin naimisissa ja kävimme puolisoni kanssa kotipaikkakunnallani. Vanhempani olivat ihastuksissaan puolisooni, jopa siinä määrin että olin vähän mustasukkainen tuosta huomiosta koska itse olin aina ollut musta lammas josta oli haluttu päästä eroon mahdollisimman pian.
Avioeroni jälkeen äitini oli lähinnä huolissaan ex-puolisoni pärjäämisestä. Ex-puolisollani oli hyvin tiivis ihmissuhdeverkosto oman sukunsa parissa. Minun sukulaiseni eivät ole koskaan pitäneet yhteyttä muuta kuin jonkun hassun joulukortin muodossa.
Nämä edellä kertomani asiat ovat jo aika kaukana takanapäin. En ole itse paljoa matkustellut vanhoissa kotimaisemissa, koska minulla ei ole autoa eikä ajokorttia ja vanhat muistot ahdistavat. En kaipaa sinne ollenkaan. Toki tapaisin vanhempiani mielelläni jos matka olisi lyhyempi tai jos he itse tulisivat minun luokseni, mutta he ovat erittäin vähän käyneet täällä päin silloinkin kun vielä olivat paremmassa kunnossa. Nyt heillä alkaa jo olla terveydellisiä ongelmia joiden takia matkustelu on hankalampaa.
Tässä kesän mittaan kun puhelimessa puhuin äitini kanssa - tulin ohimennen maininneeksi että tietokoneeni on rikki. Äiti sitten jonkin ajan kuluttua halusi välttämättä tarjota rahaa uuden tietokoneen ostamiseksi. Estelin kyllä ensin häntä sanoen että eihän se ole hänen asiansa. Mutta kiusaus oli suuri ja lankesin ottamaan rahat vastaan. Ostin uuden tietokoneen, koska se on minulle hyvin tarpeen koska televisiota en katsele.
Nyt sitten joulun lähestyessä eilen puhuin äidin kanssa puhelimessa ja ihmettelin kun puhelusta ei meinaa tulla loppua kun äiti vaan aina keksii jotakin aika vähäpätöistä asiaa... kunnes hän alkoi taas ehdottelemaan että tulisin jouluksi käymään heidän luonaan. Kieltäydyin mutta alkoi harmittamaan.
Onko jollakin samantapaisia ongelmia ja miten olette ratkaisseet vierailut? Itseäni ahdistaa se, että joutuisin olemaan pienellä paikkakunnalla useamman päivän koska sieltä vain hyvin harvakseltaan on yleisiä kulkuneuvoja eikä ole varaa taksilla ajella pitkiä matkoja. Minua ahdistaa myös pienelle paikkakunnalle meno, koska olen tottunut asumaan kaupungissa jossa monet eivät tunne eikä tuttuja tule joka nurkan takaa. En ole tottunut vastailemaan uteilaiden kysymyksiin. Eli koko ajatus maaseudulle sukulaisiin matkustamisesta ahdistaa ja aiheuttaa vatsan väänteitä. Én halua mennä sinne enkä todennäköisesti menekään. Mutta lahjonnalla ja syyllistämisellä minulle aiheutetaan kerta toisensa jälkeen paha "joulumieli".
Jos voitan veikkauksessa, niin mielelläni lahjon vanhempiani arvokkailla lahjoilla. Kerran vuosien varrella säästin ja ostin vanhemmilleni parin päivän kylpyläloman muutamilla hoidoilla - mutta koin että isäni oli vain kiukkuinen kun sinne "joutui" menemään. Isä oli sairastunut flunssaan siellä ja joutunut sairaana olemaan kun mistään ei löytynyt flunssalääkkeitä. :(
Onko olemassa mitään sellaista lahjaa minkä voisin antaa äidilleni - joka korvaisi sen että minä en itse fyysisesti ole paikalla hänen luonaan - en usko että isä minua yhtä kovasti kaipaa.
Olen miettinyt mielessäni jopa voisinko jotenkin erota koko suvusta - ettei tarvitsisi kokea näitä syyllisyyden tunteita. Välitän kyllä vanhemmistani mutta en halua ahdistavia tapaamisia.
Äitini on hyväsydäminen ihminen ja koska minun menestykseni elämässä on jäänyt perin vaatimattomaksi - hän on aina silloin tällöin halunnut lahjoittaa minulle rahaa. Useimmiten olen ottanut vastaan koska raha on ollut tarpeen. Mutta koen kyllä että äiti on ikään kuin ylhäältä päin antanut almuja - hän yrittää kiristää minua käymään entisellä kotipaikkakunnalla - vaikka olen monta kertaa kertonut miten ahdistavaa minusta sinne matkustaminen on. Murrosikäisenä elin monta vuotta todella ankeissa tunnelmissa ja harkitsin itsemurhaa monta kertaa, mutta en uskaltanut yrittää koska pelkäsin "mitä naapurit ajattelevat"!
Julkisilla kulkuneuvoilla menee koko päivä matkustaessa. Koin lapsena/nuorena jonkin verran koulukiusaamista, olin arka ja pelokas. Nuo ikävät vanhat muistot valtaavat mielen sinne mennessä. Muistan miten ankaraa kotikasvatus oli. Murrosikäisenä kapinoin vähän vanhempieni käskyvaltaa vastaan ja siitä ei pidetty. Halusin 16-vuotiaana olla vielä vuoden kotona mutta vanhemmat eivät halunneet minua siellä pitää. Lähdin sitten ammattikoulun asuntolaan toiselle paikkakunnalle. Sen jälkeen vielä kävin jotakin kouluja ja siirryin työelämään monen sadan kilometrin päähän vanhemmistani.
Jossain vaiheessa olin naimisissa ja kävimme puolisoni kanssa kotipaikkakunnallani. Vanhempani olivat ihastuksissaan puolisooni, jopa siinä määrin että olin vähän mustasukkainen tuosta huomiosta koska itse olin aina ollut musta lammas josta oli haluttu päästä eroon mahdollisimman pian.
Avioeroni jälkeen äitini oli lähinnä huolissaan ex-puolisoni pärjäämisestä. Ex-puolisollani oli hyvin tiivis ihmissuhdeverkosto oman sukunsa parissa. Minun sukulaiseni eivät ole koskaan pitäneet yhteyttä muuta kuin jonkun hassun joulukortin muodossa.
Nämä edellä kertomani asiat ovat jo aika kaukana takanapäin. En ole itse paljoa matkustellut vanhoissa kotimaisemissa, koska minulla ei ole autoa eikä ajokorttia ja vanhat muistot ahdistavat. En kaipaa sinne ollenkaan. Toki tapaisin vanhempiani mielelläni jos matka olisi lyhyempi tai jos he itse tulisivat minun luokseni, mutta he ovat erittäin vähän käyneet täällä päin silloinkin kun vielä olivat paremmassa kunnossa. Nyt heillä alkaa jo olla terveydellisiä ongelmia joiden takia matkustelu on hankalampaa.
Tässä kesän mittaan kun puhelimessa puhuin äitini kanssa - tulin ohimennen maininneeksi että tietokoneeni on rikki. Äiti sitten jonkin ajan kuluttua halusi välttämättä tarjota rahaa uuden tietokoneen ostamiseksi. Estelin kyllä ensin häntä sanoen että eihän se ole hänen asiansa. Mutta kiusaus oli suuri ja lankesin ottamaan rahat vastaan. Ostin uuden tietokoneen, koska se on minulle hyvin tarpeen koska televisiota en katsele.
Nyt sitten joulun lähestyessä eilen puhuin äidin kanssa puhelimessa ja ihmettelin kun puhelusta ei meinaa tulla loppua kun äiti vaan aina keksii jotakin aika vähäpätöistä asiaa... kunnes hän alkoi taas ehdottelemaan että tulisin jouluksi käymään heidän luonaan. Kieltäydyin mutta alkoi harmittamaan.
Onko jollakin samantapaisia ongelmia ja miten olette ratkaisseet vierailut? Itseäni ahdistaa se, että joutuisin olemaan pienellä paikkakunnalla useamman päivän koska sieltä vain hyvin harvakseltaan on yleisiä kulkuneuvoja eikä ole varaa taksilla ajella pitkiä matkoja. Minua ahdistaa myös pienelle paikkakunnalle meno, koska olen tottunut asumaan kaupungissa jossa monet eivät tunne eikä tuttuja tule joka nurkan takaa. En ole tottunut vastailemaan uteilaiden kysymyksiin. Eli koko ajatus maaseudulle sukulaisiin matkustamisesta ahdistaa ja aiheuttaa vatsan väänteitä. Én halua mennä sinne enkä todennäköisesti menekään. Mutta lahjonnalla ja syyllistämisellä minulle aiheutetaan kerta toisensa jälkeen paha "joulumieli".
Jos voitan veikkauksessa, niin mielelläni lahjon vanhempiani arvokkailla lahjoilla. Kerran vuosien varrella säästin ja ostin vanhemmilleni parin päivän kylpyläloman muutamilla hoidoilla - mutta koin että isäni oli vain kiukkuinen kun sinne "joutui" menemään. Isä oli sairastunut flunssaan siellä ja joutunut sairaana olemaan kun mistään ei löytynyt flunssalääkkeitä. :(
Onko olemassa mitään sellaista lahjaa minkä voisin antaa äidilleni - joka korvaisi sen että minä en itse fyysisesti ole paikalla hänen luonaan - en usko että isä minua yhtä kovasti kaipaa.
Olen miettinyt mielessäni jopa voisinko jotenkin erota koko suvusta - ettei tarvitsisi kokea näitä syyllisyyden tunteita. Välitän kyllä vanhemmistani mutta en halua ahdistavia tapaamisia.
Vastaukset 20
Vanhimmat
no mulle aiti muori tuo torttuja olen dietillä
sit s sanoo mä sanon olen dietillä se sanoo sinun pitää kiitollisesti syödä ne
jos se kutsuu jouluna kzlään niin mä en mene nöyryytettäväksi
Asutte varmaan sitten aika lähellä toisianne jos äiti muori käy tuomassa torttuja? Siinä on tietysti sitten omat ongelmansa joita minun on vaikeaa kuvitella kun tilanteeni on niin kokonaan toinen.
Joskus ajattelen että olisi helppoa jos äiti asuisi samassa kaupungissa niin voisin pistäytyä ihan pikaisesti ja tulla samantien kotiini. Mutta jos minä lähden äitini luona käymään niin saan varata matkaan päivän ja joudun viettämään vanhempieni seurassa monta päivää koska pieneltä paikkakunnalta ei niin vaan bussit kulje. Läheisyys alkaa ahdistamaan siinä pahemman kerran.
Olen kaupunkilainen ateistimies, enkä joulusta edes kovin kiinnostunut. Ärsyttää kun on kirjasto kiinni neljä päivää putkeen, mutta jouluvalot toki piristävät valollaan ja koreudellaan. Käyn kuitenkin jouluna vanhempien luona pienellä paikkakunnalla omalla autolla viimeistään tapaninpäivänä, matka tosin vain 50 km.
Sopisiko sinulle kimppakyydistä sopiminen jonkun kanssa? Jos vaikka menet aattona sinne ja joulupäivänä pois, tai joulupäivänä sinne ja tapanina takaisin, ei yhden yön käynti kai olisi niin hermoille käyvää? Esimerkiksi kimppa.net -sivustolla on matkan tarvitsijoita ja tarjoajia joka päivälle. Niin, ja onhan täälläkin oma kimppakyytiosasto http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3732
Ai jaa, vai on tuollaistakin toimintaa! En ole tullut ajatelleeksikaan. En nyt ehkä ihan tähän hätään tuollaiseen turvaudu, mutta hyvä tietää vastaisuuden varalle.
Kyseessä on sen verran pieni paikkakunta syrjässä että sinne kyllä pitäisi mennä osa matkasta julkisilla. Pienillä paikkakunnilla nuo julkiset kulkuneuvot menevät vain aina vaan harvemmin. Eikä ole aina niin varmaa pitävätkö aikataulutiedotukset paikkaansa, tästä on karvas kokemus monien vuosien takaa vaikka asiaa oli varmistettu matkahuollosta etukäteen niin eipä vain luvattua bussia kuulunutkaan...
Kiitos vinkistä.
Sinun äidillesi olisi varmaan paras lahja kun menisit jouluksi kotiin omasta ahdistuksestasi piittaamatta. He ovat jo iäkkäitä ymmärtääkseni ja kaipaavat kovasti nähdä omaa lastaan. Miksi olla katkera menneille, ei vanhemmatkaan ole täydellisiä. Minulla oli myös kova lapsuus.Olin hyvin pelokas ja arka. Kotoa lähdettyäni kävin kuitenkin usein vanhempieni luona kun alkoivat sairastaa. Nyt ovat jo molemmat kuolleet ja olen hyvilläni kun en unohtanut ja jättänyt heitä vaikka ei helppo lapsuus ollutkaan.
Miksi luulet että olen katkera menneille? Yritän joka päivä tehdä parannusta katkeruudesta, mutta on ollut vastoinkäymisiä ihan nykyajassa ja näistä toipuakseni tarvitsen omaa rauhaa - en vanhempieni seuraa.
Hienoa että sinä olet osannut toimia oikein. Jälkikäteenhän tuota on helppo kertoa. Olen minäkin vuosien varrella hammasta purren mennyt muutaman kerran, mutta ennen ja jälkeen on ollut ahdistusta.
Miksi äitini pitää saada sellainen lahja joka tuottaa tuskaa minulle? Ja miksi hän tuputtaa rahaa "lahjana"? Eihän lahjaa tarvitse ansaita - vaan silloinhan lahjasta on tullut lahjus jos sen avulla yritetään saada jotakin itselle. Olen huomioinut vanhempiani merkkipäivinä ja laittanut lahjoja, tilannut lehtiä ym.
Raamattu neuvoo kunnioittamaan vanhempiaan, mutta mielestäni myös vanhempien pitää kunnioittaa lapsiaan. Ainakin sillä tavoin he itsekin saavat sitä kunnioitusta paremmin osakseen. Se ei ole mielestäni kunnioittavaa käyttäytymistä vanhemmilta, jos he jatkuvasti värnyävät lasta luokseen vierailuille, vaikka tämä on monta kertaa kertonut ahdistuksesta näihin vierailuihin liittyen.
Se oli muuten äitini joka aikoinaan nuorena, kun etsin työpaikkaa - haki lehdestä työpaikkailmoituksen joka työpaikka oli satojen kilometrien päässä. Minua ei kannustettu jäämään kotipaikkakunnalle tai lähikaupunkiin. Isä ei suostunut siihen että olisin mennyt lapsia hoitamaan erääseen perheeseen vaikka minua sinne pyydettiin. Oli kuulemma liian pieni palkka. Sisareni ei auttanut kun pyysin häntä auttamaan saamaan työpaikkaa sellaisesta työpaikasta jossa sisareni oli aiemmin ollut - lähikaupungissa. Vanhempani eivät itsekään tykkää matkustella minnekään. Miksi äitini vaatii minua matkustelemaan luokseen, hänhän itse aikoinaan "lähetti" minut kauas luotaan.
Taidat olla psyykepotilas ja sinulla on hoidot kesken todella pahasti. alkaako mennä jo psykoosin puolelle vai depressiivisyyteen?
Kirjoita kirje vanhemmillesi ja toivota heille hyvää matkaa manalaan ja sanot, se oli nyt tässä, et halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, haluat kuolla yksin vailla ketään omaista.
"Kirjoita kirje vanhemmillesi ja toivota heille hyvää matkaa manalaan ja sanot, se oli nyt tässä, et halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, haluat kuolla yksin vailla ketään omaista".
Tuollaillaisiako joulukirjeitä sinä laitat vanhemmillesi? Ootpa aika outo olio. Kerro lisää ongelmistasi, tai älä kerro, kyllä ne muutenkin arvataan.
Menneet tapahtumat, koulukiusaamiset ja muut jutut eivät varmaankaan ole vanhempiesi syytä...? Sinuna menisin, mielestäni se on velvollisuus jos ei muuta. Ja vaikka ei olisi niin kivaakaan. he välittävät sinusta ja auttavat rahallisestikin aikuista lastaan, Jos ottaa apua vastaan, mielestäni kuuluu edes kohteliaisuudestamennä jos he niin kovin odottavat. ja tarviiko sinun siellä olla koko pyhiä.??vaikka vaan aattoilta ja seuraavana päivänä pois?ja tuleehan varmasti vielä aika jolloin heitä ei enää ole, jolloin saatat todella tuntea yksinäisyyttä ilman tuota "velvollisuutta".
Oletko muuten itse äiti?
"Oletko muuten itse äiti?" En muuten ole. En edes halua olla äiti.
Syyllistäminen on ilmeisen kivaa... Huomaan.
Ilmankos saadaan lukea lööpeistä juttuja miten joku isä tai äiti murhasi lapsensa tai lapsi vanhempansa - kun on ihan pakko noudattaa niitä kohteliaisuussääntöjä.
Etkö osannut lukea kun kerroin ahdistuksestani ja vaikeuksistani? Luuletko etten kärsi jo tarpeeksi ilman sinun syyllistämistäsi?
Nauti siitä äitiydestäsi täysin ryntäin.
Onkohan asenteissasi hieman vikaa...?Kuka sinua on täällä syyllistänyt??Taidat ottaa kaiken syyllistämisenä, varsinkin jos ei ihan samaa mieltä kaikessa ole kuin sinä.. Käy tai ole käymättä jouluna vanhempiesi luona. Oma asiasi. Ettet vaan sitten kun heistä aika jätää , olisikin tosi yksinäinen, ja saat maistaa omaa "lääkettäsi".
Lapsista, arvelinkin ettei niitä sinulla ole. suhteesi omiin ja lastesi isovanhempiisi olisi erilaista jos olisit itsekin äiti.
Hyvää jatkoa. Omasta puolestani en halua enempää keskustella kaltaisesi kanssa.
Hän on yksi niistä harvoista, joiden aivot ovat musta meri, joiden huumorintaju on miinus 100 enkä sanoisi että olisi sivistystäkään yhtään. Tiedä vaikka kirjoittaa jostakin osastolta. Happamana ja katkerana aikanaan kuoleva, niin että arkkukin lahoaa jo viikossa, on niin vahvat henkiset myrkyt tuolla ihmisellä.
No miltä osastolta itse kirjoittelet? Ilmeisesti suljetulta, olet murtautunut hoitajien koppiin kirjoittamaan ja kohta olet pakkopaidassa kärsimässä rangaistustasi. Hyvää ja hapanta joulua sinulle sinne missä kiehut omissa liemissäsi! ;P
Aloittajan ongelmat lienevät sitä luokkaa etteivät ne täällä keskuteluavulla ratkea. Parempi tilata aika jollekin ammattiauttajlle ja ratkoa siellä lapsuuden traumojaan ym. juttujaan.
Itsehän aloittaja näyttää yrittävän syyllistää vastaajia hyvää tarkoittavista neuvoista. otta että Jouluna perheissä tapellaankin, joten jos sille tuntuu kuten hän jo murha-aikeista kirjoittikin, niin parempi todellakin jättää ollenkaan menemättä.
Miksi et tunnusta että skrivaat suljetulta osastolta? Joko ne hoitsut ottivat sinut kiinni? Varmaan on sulla katkera mieli kun pakkopaidassasi ärhentelet!
Yritähän käyttäytyä vähän soveliaammin niin ehkä ne joulun pyhiksi sinut päästävät pakkopaidastasi. Hyvä käytös kun ei maksa mitään - sanotaan. :)
tri turmio=kiittämätön perillinen..::)))
Älä vaihda puheenaihetta: nyt puhutaan SINUSTA!
On vähän samanlainen historia ja tausta itsellänikin, mutta siitä huolimatta saan revittyä itsestäni sen verran irti että pystyn matkustamaan julkisilla kulkuneuvoilla vanhempieni luoksi muutamaksi päiväksi, vaikka matkaan pienella paikkakunnalle tuhlautuu lähes koko päivä.
Kyse on vain muutamasta päivästä, eli kyllä itse ainakin kestän sen.
Voi lohduttautua, että jos on vanhempien luona vaikka 5 päivää, loput 360 vuoden päivää ovat kokonaan omassa rauhassa.
Hieman kun muuttaa asennetta ja ajattelutapaa, niin kyllä sen sujumaan saa.
Itse en sinänsä sen ihmeemmin kaipaa kaupungin hälinää, vaikka pääkaupunkseudulla asun. Pääkaupunkiseudun hyvään ja kattavaan palveluun sekä joukkoliikenteeseen tottuneena matka maalle sinänsä on haaste, erityisesti kun bussi kulkee vain arkipäivisin, ja silloinkin tunnin välein, lopettaen liikennöinnin jo alkuillasta kauppojen mennessä kiinni...
Hyvää joulua.
Voi voi, kunpa omat vanhempani haluaisivat minut jouluksi luokseen, mutta eivät halua. Heillä ei voi edes yöpyä, jos haluaisi käydä kotipaikkakunnalla (matkaa lähemmäs 800km).
En ole saanut heiltä mitään lahjoja lapsuuden jälkeen. Itse lähetin aina jotain vaatimatonta, mutta sain niistä aina haukut (esim isäni kysyi:" kuinka kehtasit sellaisen lahjan lähettää?" jne). Nyt en ole sitten enää lähettänyt.
Ymmärrän kuitenkin ap:n tilanteen. On varmaan vaikea toimia oman halun mukaan, jos saa vanhemmiltaan rahaa tms, joka sitoo tavallaan kiitollisuudenvelkaan.
"Ymmärrän kuitenkin ap:n tilanteen. On varmaan vaikea toimia oman halun mukaan, jos saa vanhemmiltaan rahaa tms, joka sitoo tavallaan kiitollisuudenvelkaan".
Jos saa lahjaksi rahaa tms. niin lahja on lahja - ei lahjaa tarvitse ansaita. Muutenhan kyse on lahjuksesta eikä lahjasta.
Ikävää että vanhempasi eivät kutsua sinua jouluksi, jos kerran sitä haluat. Kaikissa suvuissa ei olla yhtä läheisiä eikä yhtä läheisriippuvaisia.