Kuulemattomat eivät pelastu - Onko oikeudenmukaista?

Jehovan todistajien uskonnon mukaan sanaa kuulemattomat eivät pelastu. Miten todistajat jäsennätte tämän asian oikeudenmukaiseksi?

Kuinka voi olla oikeudenmukaista että ihmisen pelastus evätään sillä perusteella ettei hän saanut kuulla hyvää uutista?

Kuinka kuulematon on syyllinen kuulemattomuuteensa vaikka Siperiassa tai niissä miljoonissa maailman kolkissa missä sanaa ei olla kuultu?
2756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kuka on sanonut noin? Vai oletko itse keksinyt tuon?
Jehova päättää sen miten asiassa toimitaan. Jos joku ei ole kuullut koskaan totuudesta, hän melko varmasti saa ylösnousemuksen paratiisissa.

Näin olen asian ymmärtänyt.

Äänestä
  • Tuossa toisessa ketjussa on vt-seuran lehdistä paikkoja joiden mukaan kuulematon ei pelastu.

    Ja jos kuulemattomat taas pelastuu on kuulemattomat edullisemmassa asemassa kuulleisiin nähden koska heiltä ei vaadita usko tähän oppiin. Silloin kaikkien kannalta olisi edullisempaa olla kuulemattomia koska silloin kaikki pelastuisivat.

    Äänestä

  • *muut eri mieltä?*
    >>Jehova päättää sen miten asiassa toimitaan>>

    Jos asia on kerran näin, niin miksi sitten kirjoitetaan tällaisia ehdottomia lausuntoja, jotka eivät jätä asiaan mitään pelivaraa: ainoastaan kastetut Jt:t voivat odottaa pelastuvansa taivaallisilta teloitusjoukoilta:

    "Talosta-taloon-palveluksen tärkeys voidaan havaita profeetta Hesekielille annetusta näystä. Hesekiel näkee tuossa näyssä kuusi miestä, joilla on aseet kädessään, sekä seitsemännen miehen, jolla on yllään pellavapuku ja lanteillaan sihteerin mustesarvi. Seitsemännen miehen käsketään ”kulkea kaupungin keskitse” ja ”panna merkki niiden ihmisten otsaan, jotka huokailevat ja voihkivat kaikkia sen keskuudessa tehtäviä inhottavuuksia”. Kun merkitsemistyö on tehty, kuutta hävitysasein varustautunutta miestä käsketään teloittamaan kaikki ne, joilla ei ole merkkiä. (Lue Hesekielin 9:1–6.)"

    "Ymmärrämme, että tämän ennustuksen täyttymyksessä ”pellavapukuinen mies” edustaa hengellä voideltujen kristittyjen jäännöstä. Voideltu luokka panee saarnaamis- ja opetustyön välityksellä kuvaannollisen merkin niihin, joista tulee osa Kristuksen ”muita lampaita” (Joh. 10:16). Mikä tuo merkki on? Se on todiste – ikään kuin paljaassa otsassa näkyvillä oleva merkki – joka osoittaa, että nämä ”lampaat” ovat Jeesuksen Kristuksen vihkiytyneitä, kastettuja opetuslapsia ja että he ovat pukeneet ylleen Kristuksen mallin mukaisen uuden persoonallisuuden (Ef. 4:20–24). Nämä lampaankaltaiset ihmiset muodostavat yhden lauman voideltujen kristittyjen kanssa ja auttavat heitä heidän elintärkeässä merkitsemistyössään (Ilm. 22:17)."

    "Hesekielin näky korostaa yhtä syytä, miksi meidän on kiireellisen tärkeää etsiä edelleen ihmisiä, jotka ”huokailevat ja voihkivat”. Kyse on ihmisten elämästä. Jehovan taivaalliset teloitusjoukot, joita asein varustautuneet kuusi miestä edustavat, tuhoavat pian ne, joilla ei ole kuvaannollista merkkiä."

    (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2008, s. 5, 6)

    Eivätkä itse asiassa edes kaikki Jehovan todistajat voi odottaa pelastuvansa Vt-seuran mukaan:

    "Uskollinen ja ymmärtäväinen orja on tehtävään asettamisestaan lähtien ”saattanut monet vanhurskauteen” (Dan. 12:3). Näihin sisältyvät ne, joilla on toivo säilyä elossa nykyisen jumalattoman asiainjärjestelmän tuhosta. Millainen siunaus vanhurskas asema Jumalan edessä onkaan!"
    (Vartiotorni 15. helmikuuta 2009, s. 28)

    Äänestä

  • UPDATE_9475092 kirjoitti:

    *muut eri mieltä?*

    Muistetaan nyt tämä:

    *Pelastusta ei voi ansaita käymällä kokouksissa eikä millään muullakaan tavalla. Se on Jumalan ilmainen lahja*

    Vartiorni 1986, 15/1 s.10

    Äänestä

  • 5675775 kirjoitti:

    Tuossa toisessa ketjussa on vt-seuran lehdistä paikkoja joiden mukaan kuulematon ei pelastu.

    Ja jos kuulemattomat taas pelastuu on kuulemattomat edullisemmassa asemassa kuulleisiin nähden koska heiltä ei vaadita usko tähän oppiin. Silloin kaikkien kannalta olisi edullisempaa olla kuulemattomia koska silloin kaikki pelastuisivat.

    Jaah, mutta tämä aloituksessa oleva tieto on käytännön tietoa. Sitä mkä on tullut olemalla todistajien kanssa tekemisissä.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    Muistetaan nyt tämä:

    *Pelastusta ei voi ansaita käymällä kokouksissa eikä millään muullakaan tavalla. Se on Jumalan ilmainen lahja*

    Vartiorni 1986, 15/1 s.10

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Jaak.4.html
    7. Olkaa siis Jumalalle alamaiset;
    mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.

    Perkeleelle alamaiset ei siis pelastu.

    Äänestä

Olet ymmärtänyt vallan väärin. Sanaa kuulemattomat voivat pelatua, elleivät ole elossa hävityksen alkaessa. Vain ne, joille on kerrottu eivät pelastu.

Äänestä
  • Se on sitten vain huonoa tsägää että sattui olemaan elossa hävityksen alkaessa. jos olisi kuollut viikkoa ennen, voisi siis pelastua. aika reilua?

    Äänestä

  • "Sanaa kuulemattomat voivat pelatua, elleivät ole elossa hävityksen alkaessa. Vain ne, joille on kerrottu eivät pelastu. "

    Luitko mitä kirjoitin? Laitetana uudelleen:

    Jos joku ei ole kuullut koskaan totuudesta, hän melko varmasti saa ylösnousemuksen paratiisissa.

    siis: EI OLE KOSKAAN KUULLUT TOTUUDESTA

    Äänestä

  • reiluu? kirjoitti:

    Se on sitten vain huonoa tsägää että sattui olemaan elossa hävityksen alkaessa. jos olisi kuollut viikkoa ennen, voisi siis pelastua. aika reilua?

    Luullakseni henkilö ei ole kuullut totuudesta, jos on lukenut exien kirjoittelua. Toisaalta, hänellä on henkilökohtainen vastuu ottaa asiosita selvää, mutta Jehova päättää näistä asioista, ei ihminen.

    Äänestä

  • 39 kirjoitti:

    "Sanaa kuulemattomat voivat pelatua, elleivät ole elossa hävityksen alkaessa. Vain ne, joille on kerrottu eivät pelastu. "

    Luitko mitä kirjoitin? Laitetana uudelleen:

    Jos joku ei ole kuullut koskaan totuudesta, hän melko varmasti saa ylösnousemuksen paratiisissa.

    siis: EI OLE KOSKAAN KUULLUT TOTUUDESTA

    MUAHHAHHAA
    Jos on kuullut
    vain
    Paholaisesta,
    ja palvoo häntä, saa varmasti ylösnousemuksen ;D

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Luullakseni henkilö ei ole kuullut totuudesta, jos on lukenut exien kirjoittelua. Toisaalta, hänellä on henkilökohtainen vastuu ottaa asiosita selvää, mutta Jehova päättää näistä asioista, ei ihminen.

    "Luullakseni henkilö ei ole kuullut totuudesta, jos on lukenut exien kirjoittelua. "

    ole sikäli väärässä että nimenoman entisiltä todistajilta saa kaikkein totuudenmukaisinta tietoa seurasta ja sen tavoista ja historiasta. tästä asiasta olen täysin varma koska olen niin paljon seurannut todistajien ja entisten todistajien kirjoittelua ja verrannut näitä sitten hankittuun tietoon.

    Äänestä

  • Siis perkeleelle alamaiset palastuu Örwellin mielestä?
    Onkos se sitä Veljesseura-teologisen tiedekunnan tulkintaa?

    Äänestä

  • jkhkhkhk kirjoitti:

    "Luullakseni henkilö ei ole kuullut totuudesta, jos on lukenut exien kirjoittelua. "

    ole sikäli väärässä että nimenoman entisiltä todistajilta saa kaikkein totuudenmukaisinta tietoa seurasta ja sen tavoista ja historiasta. tästä asiasta olen täysin varma koska olen niin paljon seurannut todistajien ja entisten todistajien kirjoittelua ja verrannut näitä sitten hankittuun tietoon.

    Luulin että aiheena oli aloituksen aihe.

    Äänestä

  • Vs-teologiaa,hih; kirjoitti:

    MUAHHAHHAA
    Jos on kuullut
    vain
    Paholaisesta,
    ja palvoo häntä, saa varmasti ylösnousemuksen ;D

    jos ei ole kuullut koskaan totuudesta, niin sitten...

    Äänestä

Voi tokkiisa,
Siperiassa onkin paaaljon todistajia, etkös sitä tiennyt?

NL hoiti homman niin että lähetti todistajat sinne saarnaamaan,
vaikka muilta kansalaisilta oli matkustaminen kielletty.

Kyytikin valtion kustannuksella :)

Äänestä

"NL hoiti homman niin että lähetti todistajat sinne saarnaamaan,
vaikka muilta kansalaisilta oli matkustaminen kielletty."

Ahaa, eli se mihin Jehova ei pystynyt eikä todistajat itse, niin NL pystyi.

Avauksen idea ei taitanut koske sinänsä siperiaa, vaan kertoa siitä että maailmassa on paljon kolkkia missä ei tiedetä mitään sanasta.

Avauksen kysymys oli se, että jos sanaa kuulematon ei pelastu, se on epäreilua koska kuulemattomuus ei ole henkilön syytä. Jos taas kuulemattomat pelastuvat niin sanan levitys on karhun palvelus ja vähentää pelastumisen todennäköisyyttä.

Äänestä
  • *Ahaa, eli se mihin Jehova ei pystynyt eikä todistajat itse, niin NL pystyi.'

    Ironiastasi huolimatta;;
    monet vangitut varhaiskristityt kertoivat Jumalan valtakunnasta hallitusmiehille ja vanginvartijoille ja vankitovereilleen.
    Ja sen kuulleet levittivät sanaa Totuudesta eteenpäin ;)

    Toimii nykyisinkin.
    Kenttää pukkaa, vankilassakin.
    Pullamössösukupolvi vaikenee...

    Äänestä

Vartiotorni sanoo kuitenkin näin....
Muistetaan nyt tämä visusti:

*Pelastusta ei voi ansaita käymällä kokouksissa eikä millään muullakaan tavalla. Se on Jumalan ilmainen lahja*

Vartiorni 1986, 15/1 s.10

Äänestä
  • *w-86 15/1 s.10*
    >>Se on Jumalan ilmainen lahja*
    Vartiorni 1986, 15/1 s.10>>

    Jep, Jumalan ihan ilmainen lahja, jonka saa liittymällä Vt-lahkon täysjäseneksi kastautumalla Jehovan todistajaksi:

    "Kun merkitsemistyö on tehty, kuutta hävitysasein varustautunutta miestä käsketään teloittamaan kaikki ne, joilla ei ole merkkiä. - - Mikä tuo merkki on? Se on todiste – ikään kuin paljaassa otsassa näkyvillä oleva merkki – joka osoittaa, että nämä ”lampaat” ovat Jeesuksen Kristuksen vihkiytyneitä, KASTETTUJA opetuslapsia ja että he ovat pukeneet ylleen Kristuksen mallin mukaisen uuden persoonallisuuden"

    "Kyse on ihmisten elämästä. Jehovan taivaalliset teloitusjoukot, joita asein varustautuneet kuusi miestä edustavat, tuhoavat pian ne, joilla ei ole kuvaannollista merkkiä."

    (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2008, s. 5, 6 korostus: diovmorf)

    Äänestä

  • UPDATE_9475092 kirjoitti:

    *w-86 15/1 s.10*

    Niin, mitäs siitä? Kaikki vaan riviin lahdattavaksi, mutta ei sitten kannata pidättää hengitystä odotellessa.

    *Pelastusta ei voi ansaita käymällä kokouksissa eikä millään muullakaan tavalla. Se on Jumalan ilmainen lahja*

    Vartiorni 1986, 15/1 s.10

    Äänestä

*Pelastusta ei voi ansaita käymällä kokouksissa eikä millään muullakaan tavalla. Se on Jumalan ilmainen lahja*

Vartiorni 1986, 15/1 s.10
Niin se vaan on.
Pelastusta ei voi ansaita käymällä kokouksissa eikä millään muullakaan tavalla. Se on Jumalan ilmainen lahja :D

Äänestä
  • *tosi-tosi-tosi*
    >>Vartiorni 1986, 15/1 s.10 Niin se vaan on.>>

    Siis Vartiorni 1986, 15/1 s.10 on mielestäsi luotettavaa Jumalalta tullutta ohjausta, mutta esim. Vartiotorni 15. heinäkuuta 2008, s. 5, 6 ja Vartiotorni 15. helmikuuta 2009, s. 28 eivät sitä ole?

    Vt-seura väittää toimivansa Jumalan viestintäkanavana, jonka MITÄÄN kirjoituksia ei saisi kyseenalaistaa. Tästä syystä on kysyttävä, miten nämä erilaiset lausunnot ovat sovitettavissa yhteen?

    Äänestä

  • UPDATE_9475092 kirjoitti:

    *tosi-tosi-tosi*

    "Tästä syystä on kysyttävä, miten nämä erilaiset lausunnot ovat sovitettavissa yhteen? "

    Kyllä sinä varmasti keksit jotain mukiinmenevää.

    Äänestä

Mikäs on Vs-kanta pelastukseen
ja Kristuksen lunnaisiin?

Äänestä
  • Periaatteessa se menee suunnilleen "Jeesus kuoli syntiemme tähden, jotta 0,01% ihmisistä voisi elää ikuisesti"

    Ei sitä missään noin sanota. Mutta tuo on se sisältö.

    Äänestä

  • Srsly kirjoitti:

    Periaatteessa se menee suunnilleen "Jeesus kuoli syntiemme tähden, jotta 0,01% ihmisistä voisi elää ikuisesti"

    Ei sitä missään noin sanota. Mutta tuo on se sisältö.

    "Jeesus kuoli syntiemme tähden, jotta 0,01% ihmisistä voisi elää ikuisesti"

    Ja tästä pienestä tulee taas iso joukko, kunnes 1000 vuoden kuluttua tulee seuraava tuho, joka on sitten se lopullinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uruuuu kirjoitti:

Jehovan todistajien uskonnon mukaan sanaa kuulemattomat eivät pelastu. Miten todistajat jäsennätte tämän asian oikeudenmukaiseksi?

Kuinka voi olla oikeudenmukaista että ihmisen pelastus evätään sillä perusteella ettei hän saanut kuulla hyvää uutista?

Kuinka kuulematon on syyllinen kuulemattomuuteensa vaikka Siperiassa tai niissä miljoonissa maailman kolkissa missä sanaa ei olla kuultu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu