Ja oikein mukavaa Joulun odotusta.
Vastaukset 13
Yksinkö Taikikselle vaan ;)))
- JP
jos olis siuta tarkotanu nii olis sanonu eiiä pusuja per-seesee
JP kirjoitti:
jos olis siuta tarkotanu nii olis sanonu eiiä pusuja per-seesee
Jaa? Mikskähän se sillai olis sanonu?
- jj
vai nin
Jestas sentään :)
sitäpä samaa Sinullekin. Onko eteläisessä Suomessa lunta?- Adria ejk
Eipä juuri lunta ole, mutta sais pikkusen tulla fiiliksien kannalta. Toki meneehän tää näinkin ja ainahan Joulu on väriläiskä pimeyden keskellä. Itse en osaa asennoitua Jouluun sen perimmäisessä merkityksessä, mutta kakaroiden tapaaminen tuottaa lämpimän olon sieluun syvälle.
Toivoisinpa, tai sitten en, saavani kerran astua valmiiseen pöytään. Tuntuu niin rasittavan ihanalta ryhtyä jälleen kerran laittamaan ihan kaikki.
Kuinka Sinulla Joulu. Perinteisestikö aivan, vai jotenkin soveltaen ja sävelten.
Nyt tänä jouluna poiketaankin perinteistä :)
Menen tyttären perheen luo jouluna, ainakin aatoksi. Koko perhe kokoontuukin sinne, nyt eka kertaa. Näihin asti olen saanut aina hössöttää olan takaa, kun kaikki on kokoontuneet tänne jopa moneksi yöksi. Mitenköhän sitä osaa ollakaan kun ei tarvitse laitella :) Oon toki tehnyt laatikot valmiiksi sinne, ja jotakin leipomuksia teen ens viikolla.
Ei sitä täälläkään ole lunta kuin muutama sentti ja kovin on ollut suojaa, tiedä vaikka lähtee nuo vähäisetkin poies. Hirmu pimeää.- Adria ejk
Ei kai tässä Taikis tällä kertaa tämän kummempia. Tulit mieleeni melkein kymmenen vuotta jatkuneen palstakaveruuden/ystävyyden vuoksi, jonka johdosta rohkenin sinua pusulla tervehtiä, et tietenkään pahastunut. Hei. Tää ei ollut kysymys, enemmänkin toteamus.
Kaikkea hyvää ja kivaa sinulle. Hyvinvointia ja reipasta mieltä.
Sun koltiainen. - Masse-Vasse
Jaa, viesti... Toki laatikkoja pitää laittaa... ja lehdet viedä...ja pukki paistaa...
Ei ole täälläkään lunta, mutta onhan uuni rikki. Masse-Vasse kirjoitti:
Jaa, viesti... Toki laatikkoja pitää laittaa... ja lehdet viedä...ja pukki paistaa...
Ei ole täälläkään lunta, mutta onhan uuni rikki.Masse-Vasse...nikkisi kuulostaa eksoottiselta :) Ikäänkuin amerikan alkuperäiskansalaiselta.
- Masse Setä
TaikisN kirjoitti:
Masse-Vasse...nikkisi kuulostaa eksoottiselta :) Ikäänkuin amerikan alkuperäiskansalaiselta.
No on se tietenkin aika eksoottinen nikki. Niin kuin joku Roikkuva Härkä.
Ajattelin tehdä pientä feisliftiä tuohon edelliseen nikkiin ja sulle mitään pusuja uskalla antaa.
Jaaha vai niin.
Nyt alan mököttää, enkä sano enää sanaakaan.- Pörrääjä
On muuten hyviä pusuja!
siis ne Brunbergin puolukka-karpalo Joulusuukot ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641051Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 90685
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24671- 9661
- 46648
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14635Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68629- 42560
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj22558- 61549
- 62546
- 43534
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46530Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134508Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27437Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46433Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.29433