Varsinkin 1950-luvulla tuhansia Jehovan todistajia karkotettiin

MAANALAISTA PAINOTOIMINTAA SIPERIASSA
Raamatullisen kirjallisuuden jäljentäminen oli vaikeaa,
mutta Jehova siunasi työtä.
Pelkästään vuosina 1949 ja 1950 veljet tekivät eri julkaisuista 47165 jäljennöstä ja lähettivät ne seurakuntiin. Lisäksi maakomitea raportoi, että näinä vuosina maassa pidettiin ankarasta vastustuksesta huolimatta 31488 kokousta.

Kirjallisuuden kysyntä kasvoi jatkuvasti, joten uusia painoja tarvittiin. Stah Savitski sanoo:
”Vuonna 1955 kotiimme perustettiin maanalainen paino.
Isäni ei ollut Jehovan todistaja, joten meidän piti saada hänen suostumuksensa. Suunnilleen kahden kuukauden ajan kaivoimme huonetta kuistimme alapuolelle, ja sen pinta-alaksi tuli noin 2 x 4 metriä.
Kaivoimme tuona aikana maata noin 30 kuutiometriä. Meidän piti kenenkään huomaamatta kuljettaa maa pois ja piilottaa se johonkin. Kun pääsimme 1,5 metrin syvyyteen, osuimme ikiroutaan.
Niinpä meidän ollessamme ansiotyössä äiti sytytti kuivilla puilla nuotion kuoppaan ja sulatti jäätynyttä maata.
Hän yritti olla herättämättä naapurien huomiota.
Myöhemmin teimme laudoista lattian ja katon.
Heti kun huone oli valmis, eräs aviopari muutti sinne.
He asuivat ja työskentelivät tuossa kellarihuoneessa, ja äiti teki heille ruokaa, pesi heidän pyykkinsä ja huolehti heistä muillakin tavoin.
Tämä paino oli toiminnassa vuoteen 1959 asti.

Myös muita ihmisryhmiä ja uskovia karkotettiin siperiaan, että tuskin se mikään erityinen jumalan siunaus oli. Väitän kuitenkin että laajassa Siperiassa tänäpäivänäkään ei tiedä kuin murto-osa väestöstä jehovan todistajista ja heidän opistaan.

"Kävi niin, että viranomaiset itse järjestivät tuhansille vilpittömille siperialaisille mahdollisuuden oppia tuntemaan totuus.”

Mistä lähtien valhe on ollut totuus? Kuinka vt-seuran valheet voisi edustaa totuutta?

IKIMUISTOISIA KONVENTTEJA
Piirikonventteja pidettiin ensimmäistä kertaa joissakin suurissa kaupungeissa, joissa veljillä ei ollut konventtien järjestämisestä aiempaa kokemusta. Jekaterinburgissa vuonna 1996 veljet valitsivat sopivan stadionin piirikonventtia varten...
Roman Skiba kertoo: ”Katsomossa rehotti ruoho, ja stadionin sisäpuolella kasvoivat parimetriset koivut. Konventtiin oli aikaa vain kolme viikkoa, ja kaupungissa ja sen laitamilla oli ainoastaan kolme seurakuntaa.
Onneksi stadionin johtaja oli halukas tekemään yhteistyötä kanssamme, vaikkei hän ymmärtänytkään, miten stadionilla voitaisiin pitää konventti.
Veljet ryhtyivät töihin, ja määräpäivään tultaessa stadion oli häikäisevän puhdas. Johtaja ei ollut uskoa silmiään!”
Kiitollisuuden osoitukseksi hän antoi veljien pitää tienraivaajien palveluskoulun yhdessä stadionin rakennuksista.
Muuan veli muistelee: ”Konventin jälkeen stadionilla alettiin taas järjestää urheilutapahtumia, ja tästä tuli tulolähde kaupungille.”
yb08 Venäjä

ei onnistuisi enää ,pullamössö-sukupolvelta?

Vaikeaa elämää Siperiassa
Pian sen jälkeen minut tuomittiin kymmeneksi vuodeksi leiriin kaukaiseen Norilskiin Siperiaan, ja samoin kävi Harri Ennikalle, Aleksander Härmille, Albert Koselle ja Leonhard Kriibille.
Aurinko ei laske siellä kahteen kuukauteen kesällä, ja yhtä kauan se pysyy horisontin alapuolella talvella.
Elokuussa 1951 lähdimme Tallinnasta junalla kohti Norilskia.
Matkustimme noin 6000 kilometriä välietappeina Pskov, Pietari (silloinen Leningrad), Perm, Jekaterinburg (silloinen Sverdlovsk), Novosibirsk ja Jenisein varrella sijaitseva Krasnojarsk.
Viimein lokakuun alkupäivinä nousimme Krasnojarskissa proomuun,
joka vei meidät vajaat 2000 kilometriä pohjoisemmaksi. Kaksi viikkoa myöhemmin saavuimme Dudinkan kaupunkiin kauas pohjoisen napapiirin toiselle puolen. Siellä vaihdoimme taas junaan, jolla etenimme seuraavat 120 kilometriä Norilskiin. Norilskin asemalta kävelimme syvässä lumessa viimeiset 15 kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan työleiriin.

Koska minulta oli varastettu talvivaatteet proomussa, ylläni oli vain kesätakki, lakki ja kevyet jalkineet. Olimme heikkoja monen viikon matkustamisesta, emmekä olleet saaneet niukkaa päivittäistä ruoka-annostamme.
Siksi jotkut vangit pyörtyivät. Autoimme heitä eteenpäin, kunnes meille haettiin hevosia, ja sitten panimme heidät rekiin niiden perään.
Leiriin saavuttuamme meidät rekisteröitiin, vietiin saunaan ja ruokittiin päivän annoksella. Parakit olivat lämpimiä, ja pian vaivuin syvään uneen. Mutta keskellä yötä heräsin ankaraan kipuun: olin saanut korvatulehduksen.

Seuraavana aamuna pääsin hoitoon eikä minun tarvinnut mennä töihin. Vankilavirkailijat kuitenkin suuttuivat siitä, etten voinut tehdä työtä, ja pieksivät minut.
Jouduin yksinäisselliin kuukaudeksi, koska heidän mukaansa rikoin leirin rauhan. Onneksi sain sairasosastolta lääkkeitä, ja eristyksissä viettämäni aika riitti toipumiseen.
Ensimmäinen talvi leirissä oli vaikein. Työ – enimmäkseen nikkelin kaivamista avolouhoksella – oli uuvuttavaa, ja se vähä ruoka, jota saimme, oli huonoa.
Kun monille tuli keripukin oireita, meille annettiin C-vitamiiniruiskeita taudin voittamiseksi. Oli kuitenkin suurenmoista tavata leirissä monia muita todistajia Moldovasta, Puolasta ja Ukrainasta.
Hertsykkä-99, 22/2,

Kuinkahan iso stadikka oli? Kuinka paljon oli konventissa läsnä? Oliko stadikalla muuta kuin tuo yksi mainittu rakennus? Onko kuvia tilaisuudesta?

Wartsikka-93,1/1 s.28
quote
Viime kesä- ja heinäkuussa pidetyt viisi piirikonventtia ja yksi kansainvälinen konventti, joiden teema oli ”Valon kantajat”, olivat myös voimakas todiste siitä, että Jehova siunaa todistajiensa kovan työn ja heidän osoittamansa rakkauden, kun he ovat tehneet hänen nimeään tunnetuksi. Konventeissa oli läsnä 91673 henkeä ja 8562 kastettiin.

Suurin läsnäolijamäärä oli Pietarissa, jossa pidettiin kansainvälinen konventti. Kirovin stadionille oli kokoontunut 46214 henkeä, joiden joukossa oli osanottajia noin 30 maasta eri puolilta maailmaa.

Siperiassa eräs noin kuusikymmenvuotias mies tuli Irkutskin konventtialueelle vain katsomaan tapahtumaa. Hän sanoi:
”Kaikki läsnäolijat ovat hyvin pukeutuneita, hymyileviä ja ystävällisiä toisilleen. Nämä ihmiset ovat kuin yksi yhtenäinen perhe. Heidän voidaan aistia olevan ystäviä, ei ainoastaan täällä stadionilla, vaan myös arkielämässä. Sain erinomaista raamatullista kirjallisuutta ja paljon lisää tietoa siitä, millainen järjestö tämä on. Haluan pitää yhteyttä Jehovan todistajiin ja tutkia Raamattua heidän kanssaan.”
Samassa Irkutskissa pidetyssä konventissa, jossa oli läsnä 5051 henkeä, eräs Jakutian tasavallasta Siperiasta kotoisin oleva kiinnostunut nainen sanoi: ”Katselen ihmisiä ja minun tekee mieli itkeä ilosta. Olen hyvin kiitollinen Jehovalle siitä, että hän auttoi minua tutustumaan tällaisiin ihmisiin. Täällä konventissa olen saanut kirjallisuutta ja tahdon puhua siitä toisten kanssa. Haluan kovasti tulla Jehovan palvojaksi.”
Kazakstanissa Alma Atan konventissa, joka pidettiin keskusstadionilla, oli läsnä 6605 henkeä. Stadionin johtaja esitti seuraavan lausunnon: ”Mielestäni teillä on suurenmoinen asenne. Nyt olen vakuuttunut siitä, että te kaikki, sekä nuoret että vanhat, olette kunnon ihmisiä. En voi sanoa uskovani Jumalaan, mutta uskon niihin pyhiin asioihin, joita välittyy teidän veljeydestänne, suhtautumisestanne hengellisiin ja aineellisiin arvoihin.”
Eräs Alma Atan konventissa ollut poliisivirkailija totesi: ”Olen joutunut tekemisiin kanssanne kahdesti, molemmilla kerroilla konventissa. On erittäin miellyttävää työskennellä Jehovan todistajien kanssa.”