Mikael Enckellin kirjasta

kirja on viimeaikoina pyörinyt minunkin pöydälläni. Aika kauan sain jonottaa sitä kirjastolta. On mukava huomata, että on loppujen lopuksi kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluavat pohtia antisemitismiä syvällisesti. Kovin helppulukuinen se Enckellin kirja ei tosiaan ole, mutta pitäähän meillä olla haasteita.

ryhtyä yrittämään ymmärtää juutalaisuutta edes vähän oli Mikael Grünsteinin artikkeli Enckellin kirjasta. Luin sen Hesarista 17.5.1995. Siirryin 'sosiologeista' uskontotieteilijöihin jne, olin aivan hämmästynyt. Kuinka en ollut tajunnut itse 'tuota kaikkea', mistä Grünstein puhuu artikkelissaan! *nauraa* . Enckellin kirja oli silloin saatavilla vain ruotsiksi.. Olen etsinyt Grünsteinin artikkelia netistä onnistumatta kopioidakseni sen tänne. Mutta Hesarin arkistokin ulottuu vain vuoteen 1996 asti..

Artikkelissa on lause:"Kohtaamme tämän vähättelevän asenteen päivittäin sanoma- ja aikakausilehdissä.."

Jotenkin tuntuu siltä, että melkein aina kun joku juutalainen mokaa (melkein millä alueella tahansa) niin hänen etnisyytensä nostetaan esiin. Mutta jos on puhe yleensä vain jostakin kulttuuri- tai tiede- tms saavutuksesta tai kulttuurihenkilöstä, hänen etnisyytensä unohdetaan (tai mainitaan ikään kuin jossakin muinoin taustalla vaikuttaneena tekijänä, josta on päästy 'eteenpin'?)jos hän on juutalainen. Esimerkki tästä löytyi eilisestä Hesarista. Kulttuurisivuilla oli hauskasti kirjoitettu juttu säveltäjästä Erik Satie. Artikkelissa on kohta, jossa sana on kabbala. No, senhän nyt kaikki tietävät mikä kabbala on! Madonnakin! Jaa-a.

Artikkeli kuuluu näin:

Hesari 23.6.04 Antti Majander: Kuvitellaan kaupunki, joka on kooltaan vain kolmanneksen Porvoosta mutta tarjoaa silti aivan ydinkeskustassaan viitisenkymmentä paksun lompakon taulumyymälää.
Sellaisessa kaupungissa täytyy olla jotain mätää.
Honfleur Normandian rannikolla Ranskassa on sellainen kaupunki. Paitsi, että siellä ei ole mitään mätää.

Jos turistien laumaa sekä mainittujen myymälöiden tauluja ja veistoksia ei lasketa. Tyrkyllä olevat taideluomat ovat vanhan arvotaiteen jäljitelmiä, lähes kauttaaltaan. Kun yritetään matkia arvokasta, syntyy irvokasta.

On nurinkurista, että samassa sinänsä ihastuttavassa kalastajakaupungissa majailee edelleen - omalla tavallaan - myös säveltäjä, joka ei matkinut ketään ja jota kukaan ei ole pystynyt matkimaan. Eikä ole ehkä tahtonutkaan matkia.

Klassisen musiikin kummajainen Erik Satie syntyi Honfleurissa vuonna 1866, ja synnyintalo on palvellut nimikkomuseona kohta kuusi vuotta.
Jos taulukauppojen anti on mahdollisimman helppoa ja idioottivarmaa, säveltäjämuseo hämää ja hämmentää. Suoraan sanoen: siitä ei äkkiseltään ymmärrä yhtään mitään.
Mikä suurenmoinen paikka!
Perustajat - Maisons Satie syntyi yksityisestä lahjoituksesta - ovat onnistuneet tavoitteessaan. Paikka muistuttaa nimihenkilöään. Myös Satie on arvoituksellinen, nyt toki jo kuuluisa mutta silti edelleen huonosti tunnettu, mysteeri. Ikään kuin klassisen musiikin Fernando Pessoa.
Tai Franz Kafka. Ei, en tarkoita ahdistuksen ilmentäjää, päinvastoin, pitihän Kafka itse omia teoksiaan usein huvittavina, hihitteli niille jopa ääneen elämäkertureidensa mukaan. Ja Satieta hakuteokset toitottavat humoristiksi, pilkkakirveeksi.

Mikä ei ole koko totuus. Yhdessä huoneessaan Maisons Satie ilmaisee miehen henkisen rakenteen ja elämän sisällön näin: Baaritiskiltä tai alttarilta valuva kapakkalitku tai ehtoollisviini jakaa tilan kahtia, kellertävän tunkkaiseksi ilta-Satieksi ja sinisenkuulaaksi aamu-Satieksi.
Iltaan kuuluvat kapakkapianistin hommat Montmartrella - Satie muutti 12-vuotiaana isänsä luokse Pariisiin ja eli siellä kuolemaansa vuonna 1925 - maallisuus, vaatimaton toimeentulo, kabareen hälinä, sydämen laulu sekä kaikenlainen jalostamaton roska, joka elämään väistämättä liittyy.
Aamua ovat kapellimestarin tehtävät uskonnollisissa hartaushetkissä, pyhyys, sielun (jos sitä on) pelastaminen, goottilaisten holvien kaiku, kuorojen laulu ja Kabbalan viisaudet. Toisin sanoen: yhtä totuutta ei ole, tuskin kenestäkään, saati yhtä ainoata kulkemisen arvoista elämän tietä.

Se kuuluu Satien musiikissa. Säveltäjän tavoin myös hänen soolopianolle omistetut teoksensa pakenevat määritelmiä.
Tunnetuin lienee nuoruudentyö, miniatyyrisarja Gymnopédies. Varmaankin siksi, että se on myös kaunein: harmoninen, romanttisen surumielinen ja kuitenkin lohduttava. Liraus lisää laulavuutta, ja käsissä voisi olla joku Chopinin Nocturno.
Sekä pituutta. Vaan kun Satien ainoa taiteellinen ohjenuora taisi olla: lyhyt on hyvä. Niinpä hänen kappaleidensa keskimitta on klassiselle pianokirjallisuudelle sopimatonta parin minuutin luokkaa.
Aikalaiskritiikki moittikin Satien sävellyksiä muotorakenteen puutteesta. Tuohtunut tekijä puolestaan ilmoitti laativansa päärynän muotoisia teoksia: siinä teille rakennetta! Nyt päärynä on hänen nimikkotalonsa symboli, päärynä jolla on siivet.
Vuosien saatossa Gymnopédiesin sulosointuisuus hiipuu ja elämän särö voimistuu. Mikä on kai väistämätöntä. Toisinaan Satien päärynät suorastaan syöksyvät säröihin: on kabareeta ja nyrjähtänyttä paraatia. Omia suosikkejani on fantasia La Belle Excentrique, jossa kajahtavat niin marssi, valssi kuin can-can. Se antaa kerettiläisen ajatuksen: klassinen musiikki on suvaitsevaista, pop ja rock silkkaa konservatismia. Ja jazz jossakin niiden välillä.

Itse asiassa, Satie voisi olla - ja on - juuri se silta, jota pitkin musiikkilajien välisiä kuiluja voi ylittää.
Sillä olennaista on se, että soi. "Kummasta te oikein pidätte, musiikista vai possunlihasta", kuten Satie tervehtii kävijää synnyintalonsa ovella.
Museo se ei ole, sillä aavistukset Satiesta muuttuvat jatkuvasti kierroksen aikana, eivätkä ne pysähdy käsityksiksi. Maisons Satie on monitaiteellinen ja -mielinen vekkula, jossa ennakkoluulottomuus ja uteliaisuus ovat korkeimpia hyveitä. Ainoita hyveitä.
Tietenkään edes Satie ei ollut aivan hyveidensä mukainen ihminen. Yksi huone esittää hänen Komeroksi nimittämäänsä asuntoa Pariisin Arcueilissa, jossa kukaan ei saanut käydä 27 vuoteen. Eikä ihme: päällekkäin pinottuja pianoja ja pöytiä, tuhansia pieniä piirroslappuja, kymmeniä sateenvarjoja.
Sekä kymmeniä "täydellisen byrokraatin" vaateparsia. Kas, tuolta yksi sellainen lähteekin tulemaan kohti, kun astun peremmälle Komeron myöhempien aikojen pyhityksessä.

Lisää tietoa Maisons Satiesta osoitteessa www.ville-honfleur.fr.
HONFLEUR

Taistelisivat nämä juutalaiset näkyväisyyden ylivaltaa vastaan vain päässään tai ryhmänsä keskuudessa. Mutta valittuna kansana aikonevat ilmeisesti kasvattaa muitakin ja määrätä heidän suhteestaan näkyväisyyteen. Silloin he ovat erittäin vaarallinen porukka.