Edelman ja bodaus

Jopas oli pamaus. Tein sarjaa vinopenkillä käsipainoilla kunnes radiosta tuli Edelmanin biisi minkä nimeä en muista. Biisissä oli selvä loogisuusvirhe ja sen kuin tajusin iski se kuin häkä viattomaan uhriinsa. Painot tippuivat lattialle. Yleensä laitan painot rauhallisesti maahan tai telineisiin kun ei ole tarvetta esittää mitään. Laulassu sanotan jotain seuraavaa:

---------------------------------------------------------------------------------
Jollekin oot ensimmäinen, mutta mulle oot se viimeinen.
---------------------------------------------------------------------------------

Jopas jopas. Tämä on loogisesti epäpätevä lause. Mikään maailman asia ei kerro, että kyseinen nainen olisi ollut jollekin se ensimmäinen, oli kyse sitten pususta, ihastuksesta, tai panosta. Joku on ollut naiselle ensimmäinen, ja laulun sankari on sille viimeinen. Vai olisiko näin, että sankari olisi käynyt naisen koko deittihistorian läpi ja selvittänyt, että kyseinen nainen olisi ollut jollekin pojalle/miehelle se ensimmäinen. Ei ei, sietämätön loogisuusvirhe joka tulee aina kolahtamaan päähäni jos kyseinen kappale radiosta soi.
4115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

iha normi läppää ei siin mitää virheit ole

Äänestä
  • Onhan siinä selvä loogisuusvirhe. Jäikö logiikanosuus koulussa vähemmälle? Lauseen pitää perustua premisseihin ja kappaleessa ei ole mitään premissejä. Se ei siis anna olettaa, että mies olisi tutkinut naisen tapailuhistorian ja selvittänyt, että nainen oli ollut jollekin miehelle ensimmäinen. Laulun mies ei todellakaan ole ollut mukana logiikankursseilla kun laulelee puutaheinää.

    Äänestä

Se ei juo ES, siks se ei oo looginen

Äänestä

Juuri kuulin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa...aivan p a s k a kappale.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


natutu kirjoitti:

Jopas oli pamaus. Tein sarjaa vinopenkillä käsipainoilla kunnes radiosta tuli Edelmanin biisi minkä nimeä en muista. Biisissä oli selvä loogisuusvirhe ja sen kuin tajusin iski se kuin häkä viattomaan uhriinsa. Painot tippuivat lattialle. Yleensä laitan painot rauhallisesti maahan tai telineisiin kun ei ole tarvetta esittää mitään. Laulassu sanotan jotain seuraavaa:

---------------------------------------------------------------------------------
Jollekin oot ensimmäinen, mutta mulle oot se viimeinen.
---------------------------------------------------------------------------------

Jopas jopas. Tämä on loogisesti epäpätevä lause. Mikään maailman asia ei kerro, että kyseinen nainen olisi ollut jollekin se ensimmäinen, oli kyse sitten pususta, ihastuksesta, tai panosta. Joku on ollut naiselle ensimmäinen, ja laulun sankari on sille viimeinen. Vai olisiko näin, että sankari olisi käynyt naisen koko deittihistorian läpi ja selvittänyt, että kyseinen nainen olisi ollut jollekin pojalle/miehelle se ensimmäinen. Ei ei, sietämätön loogisuusvirhe joka tulee aina kolahtamaan päähäni jos kyseinen kappale radiosta soi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu