Minkälainen kylä se Kankaan kylä oikein on,

kun sinne kauhavalaiset välttämättä haluavat sillan ja ainakin jonkinlaisen kinttupolun? Onko se tosiaan joku hyvien ihmisten kylä vai asuuko siellä jollain tavoin erityisiä ihmisiä, rikkahiako vai mitä? Onko heitä edes parisataa? Kuinka sille määrälle kannattaa rakentaa kalliin tiestön? Ja vielä sellaiselle alueelle!
Kummallista. Jos ne kyläläiset ovat varakkaita, niin kyllä ne pystyvät kiertämään vähän pitemmänkin matkan, jos ne nyt ylipäänsä Kauhavallepäin haluavat. Eikö ne ole vähän sellaista sakkia, että ne suuntaavat kulkunsa Lapuaa ja Seinäjokea kohden. Mistähän tässä touhussa oikein on kysymys?!
19479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No kunnan on hoidettava niiden lapset kouluun ja loukkaantuneet ensiapuun sekä sammutettava niiden palot. Seon vastuuntuntoiselle kunnalle tärkeää, että apu saadaan perille niin äkkiä kun suinkin. Se on ihan vireää ja yritteliästä seutua joten kunnollisin tieyhteyksin siitä kehittyy yksi Kauhavan tärkeä taajama ja tieyhteyden jälkeen sinne voi muutkin rakentaa kun sinne pääsee. Nykyiset tieolot on todella surkeat vaikka tie nyt viime kesänä päällystettiinkin.

Äänestä
  • Kankahallahan on koulu ja Ylihärmäs yhteiskoulu ja Lapuallekin on lyhyt lukiohon ja halukkaat kyllä pääsöö iliman siltaa Alahärmän lukiohon niinku ennenkin. Ylihärmäs on palokunta ja hyvä terveyskeskus. Vai meinathanko kaikki mainitut lopettaa? Sitäkö se kuntaliitos tarkootti? Kiarua.

    Äänestä

  • Käkiäimä kirjoitti:

    Kankahallahan on koulu ja Ylihärmäs yhteiskoulu ja Lapuallekin on lyhyt lukiohon ja halukkaat kyllä pääsöö iliman siltaa Alahärmän lukiohon niinku ennenkin. Ylihärmäs on palokunta ja hyvä terveyskeskus. Vai meinathanko kaikki mainitut lopettaa? Sitäkö se kuntaliitos tarkootti? Kiarua.

    ja mukavia ihmisiä?

    http://www.saarnatuoli.net

    Äänestä

Kankaalla asuu vanhoillisia körttiläisiä, jotka mieluummin asioivat körttikeskus- Lapualla.
Kauhavalla asuu suruttomia nuorisoseuralaisia.

Äänestä
  • Että pitääs saada herännehet suruttomiksi ja suruttomat herännehiksi, niin sitäkö varten pitää teherä silta?

    Äänestä

  • ?!? kirjoitti:

    Että pitääs saada herännehet suruttomiksi ja suruttomat herännehiksi, niin sitäkö varten pitää teherä silta?

    Kantakauhavalle Kosolaan tehdään uusi 4. miljoonan koulu ja sinne pitää saada lisää
    koululaisia. Kankaan koulu lopetetaan ja siltaa pitkin on hyvä kuljettaa oppilaat uuteen kouluun.

    Äänestä

  • Kankaalaisille silta kirjoitti:

    Kantakauhavalle Kosolaan tehdään uusi 4. miljoonan koulu ja sinne pitää saada lisää
    koululaisia. Kankaan koulu lopetetaan ja siltaa pitkin on hyvä kuljettaa oppilaat uuteen kouluun.

    Säästöä tulee kun Kankaan koulu lopetetaan.

    Äänestä

  • Kulut kuriin kirjoitti:

    Säästöä tulee kun Kankaan koulu lopetetaan.

    Ei tartte enää siltaakaan, kun kouluttomaan kylään ei enää kukaan tuu lapsineen. Hölmöläästen hommaa !

    Äänestä


http://blogs.helsinki.fi/hylikang/2011/09/25/pakko-ja-vapaaehtoisuus-kuntaliittymissa/ Ei kaikki Kankaan ja Ikolan kylän asukkaat halua siltaa, vaan kaupungin virkamiehet, sillä Kauhavalla on terveyskeskuspäivystys kesällä Ylihärmän terveyskeskuksen väen ollessa lomalla. Ja myös tapahtuu niitä tulipaloja Kankaallakin ja Kankaan naapurikylissä(mm. http://yle.fi/uutiset/raju_navettapalo_yliharmassa_-_kymmenia_nautoja_kuollut/7243078) ja hädässä avun pitää päästä paikalle mahdollisimman nopeasti että vahingot pysyisivät pieninä.

Äänestä

kaikkea voi haluta

Äänestä

Satoja vuosia Kankaan kyläs asuttu ja päriätty ilman siltaa. Asukasluku ollu ennen palio enee. Nykyään asukasluku vähentyny koko aian, ja yhtäkkiä pitää teherä SILTA. On tää hölömöläästen hommaa. Kyllä jos sillalle tarvetta olis ollu, niin se olis tehty jo aiat sitten, silloon kun oli asukkahiakin.

Tuntuu vähän, että tää on muutaman maajussien keksintö, saada ilmainen tilustie ittelleen päästäkseen molemmille puolille jokea. Kattotaan vaan, niin aikanaan kun valmistuu, niin raktorit siellä lähinnä pörrää lietekärryineen.

Äänestä
  • Oot vääräs. Silta olis tarvittu jo monta kymmentä vuotta.

    Äänestä

  • uuseden kirjoitti:

    Oot vääräs. Silta olis tarvittu jo monta kymmentä vuotta.

    Eiku soot vääräs ja moon oikias.

    Äänestä

Kyseinen erään professorin lainattu blokikirjoitus sisälsi enemmän asiavirheitä ja muunneltua totuutta kuin hänen Huhtiniemi ja Vapaussota tutkimukset aikanaan. Eikä niiden virheet aivan vähäisiä olleet toisten tutkijoidenkaan mielestä. Nimilista tieyhteyden puolesta keräsi lähes 100% kannatuksen kankaankylässä ja paljon kannatusta silloin halusivat ilmaista erillisenä listana myös Hellanmaan alueen ihmiset.

Äänestä

Tarkoitatko sitä pohjalaista pelleä näytelmäkirjailijaa.

Äänestä

Hei. Löytyyköhän täältä jotain sukulaisia. Vaarini Aimo Kangas on sieltä luultavasti kotoisin.

Äänestä
  • Joskus noin kuusikymmentä vuotta sitten Kankaan kylällä on vieraillut Aimo Kangas-niminen henkilö sukulaisissaan Kankaalla. Luultavasti Ketola-nimiset ovat sukulaisia. Kangas sukuniminen on muuttanut tietääkseni nimensä Ketolaksi ja sitten joku taas takaisin Kankaaksi. Heikki Ylikangas on julkaissut kirjan Lastuja lakian laidalta, jossa hän selvittelee kankaalaisten isäntälinjoja. Siitä varmaan voisi asiaan saada lisätietoja.

    Äänestä

menttaliteetti kysymys etelä-pohjanmaalla tarvitti tai ei aina pitää valittaa jos on tulossa jotain uutta tai ollaan viemässä vanhaa hyvää pois...kas kun mikään vaan ei saa muuttua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Grannooo kirjoitti:

kun sinne kauhavalaiset välttämättä haluavat sillan ja ainakin jonkinlaisen kinttupolun? Onko se tosiaan joku hyvien ihmisten kylä vai asuuko siellä jollain tavoin erityisiä ihmisiä, rikkahiako vai mitä? Onko heitä edes parisataa? Kuinka sille määrälle kannattaa rakentaa kalliin tiestön? Ja vielä sellaiselle alueelle!
Kummallista. Jos ne kyläläiset ovat varakkaita, niin kyllä ne pystyvät kiertämään vähän pitemmänkin matkan, jos ne nyt ylipäänsä Kauhavallepäin haluavat. Eikö ne ole vähän sellaista sakkia, että ne suuntaavat kulkunsa Lapuaa ja Seinäjokea kohden. Mistähän tässä touhussa oikein on kysymys?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu