The Voice of Finland

Essi86

Upea formaatti!
Mun sisko asuu Hollannissa ja seltäpä myös kuulin että kovin juttu on nykyään The Voice of Holland! Onneksi tulee myös Suomeen The Voice of Finland.

Luin myös, että laulajien taso on ollut kilpailussa jäätävän kova.


Odotan jo kovasti. Perjantaina alkaa Nelosella 30.12. klo 20.

56

1095

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Janizio

      Et mene vikaan. Laulajien tason erittäin kova. Idolsin taso pääse lähellekään.

      Mainokset on paljastanut mulle tosin jo aika paljon. Nimittäin mulla on jo mainosten perusteella kisaan erittäin vahva voittajaehdokas ja tällä hetkellä myös oma suosikkini.

      Kyse on ensimmäisenä kautena myös Talentissa tuomariston ja myös yleisön sydämmet sulattanut Saara Aalto, joka kyllä takaa kisassa mukana olemalla sen, että millään piiptyksellä ei päästä yhtään mihinkään ja näin ennakkon kyllä Saara on muille kisaajille ehkä yksi kovimmista mahdollisista haasteista, mitä mä tollaiseen kisaan voin keksiä, koska Saaran ääni on kyllä niin priima tavaraa, että huhu.

      Moni kenties lähtee vain kokeilemaan omien siipiensä kestävyyttä, mutta Saara on jo sen verran kokenut ja teräväpäinen neitokainen, että Saaralla on selvä ajatus miksi kisaan on lähdetty ja mitä Saara kisalta haluaa. Voipa olla, että jos ohjelman formaatiin vain jossain vaiheessa sopii, niin Saara tulee väsäämään ja esittämään oma tekemänsä biisin.

      Mä tuun asettumaan Saaran taakse kisassa, koska sen neitokaisen on nyt kahteen kertaan suuri tunnustus taidoistaan kiertänyt läheltä, kun sekä Talent, että tän kevään viisukarsinnat päättyvät kakkos sijaan ja molempien olis jo kuulunut päättyä Saaran juhliin. Etenkin Talent olis pitänyt, koska Saara on ylivoimaisesti Talentin historian paras löytö ja puhtaalta Talentiltaan ihan omaa luokkaansa siinä ohjelmassa mukana oliosta. Nyt on mielestäni viimeistään aika antaa Saaralle se mikä sille kuuluu ja minkä se nainen ansaitsee eli tunnustus siitä Saaran jumalaisen kauniista ja upeasta lauluäänestä ja muustakin taidosta mikä musaan liittyy, koska Saarasta on potentiaalia nousta meidän seuraavaksi suurenkin luokan artisti tähdeksi.

      • hyi mitenkamalaAalto

        Vihaan Saara Aaltoa, aivan terveesti, todella ärsyttävä itserakas muija, joten kai sitten saa olla inhokkejakin. Täh?


        Sen naamahan on ruma kuin mikä, ilmeet surkeita, ei mitään lahjoja. Aivan nolla ämmä. Suuret luulot vain itsestään.


        On varmaan van ohjelmassa sukunimensä perusteella, aalto aalto aalto h*lvetin aalto


    • NAH MIES

      MIkä se oli sen laulajan nimi joka lauloi urheiluselostajien tyyliin useasti sen nah, nah sanan.
      Esim. oltiin kaupassaaa-nah ja ostettiin ruokaaaa-nah.

      Oli nimittäin ihan kivan kuuloinen laulajatar tuo, bändin nimi?

      • Sexikas tumma ja mulatti

        Remix of R Kelly's Later Live performance of 'When a Woman Loves'. Ikenne Laulaja

        Suomalainen nainen katso! Och ooooooIkenna. Ooooo mikä ääni o meidän laulaja sympatinen ääni
        . Ooooo och och minä ja sinä aina sinä tumma minä vale voi ei ala valehtelle ja minä ja sinä ooooooo Ei svenska ok minä och rakastan aina sinua näin sympatinen och ja kuinka hyvä näkoinen ja pelä jalkapallo oooo och hieno aina laula meille!


      • Amerikalainen Nuna
        Sexikas tumma ja mulatti kirjoitti:

        Remix of R Kelly's Later Live performance of 'When a Woman Loves'. Ikenne Laulaja

        Suomalainen nainen katso! Och ooooooIkenna. Ooooo mikä ääni o meidän laulaja sympatinen ääni
        . Ooooo och och minä ja sinä aina sinä tumma minä vale voi ei ala valehtelle ja minä ja sinä ooooooo Ei svenska ok minä och rakastan aina sinua näin sympatinen och ja kuinka hyvä näkoinen ja pelä jalkapallo oooo och hieno aina laula meille!

        Varmasti se talentti ilman laulutaitoa esita samalainen R. Kelly se kopio häntä ja muuita jalkapalossa. Paita pois kentalla hei suomalainen nainen katso och tumma hieno ihana och tykkan och mikä ääni se olet the voice voitaja Ooooooo meillä nyt on on lahjakas ja ei kuka näin osa Aivan ihana Och sympatinen afrikalainen ääni ooooo varmasti aina laula


      • Rulanda
        Amerikalainen Nuna kirjoitti:

        Varmasti se talentti ilman laulutaitoa esita samalainen R. Kelly se kopio häntä ja muuita jalkapalossa. Paita pois kentalla hei suomalainen nainen katso och tumma hieno ihana och tykkan och mikä ääni se olet the voice voitaja Ooooooo meillä nyt on on lahjakas ja ei kuka näin osa Aivan ihana Och sympatinen afrikalainen ääni ooooo varmasti aina laula

        Ikenna Ikenna ooooooooihana tumma aina nyt aina meille laula ok meidän tumma och ei kuka ei kuka ja ei kuka häneille näin sammetti ääni Sinä aina vainOch sinä Ikenna meidän laulaja


    • Sääp Öys

      Mikäs sen lyhyt hiuksisen tytön nimi oli, joka sarjassa vilahti. Taiteilijanimi taisi olla Fia jotakin?

    • cvhbjkhdfv

      Pahin virhe, jonka kyseisen sarjan tekijät voivat tehdä, on pistää paremmin laulava pihalle huonomman jäädessä jatkoon.

      Ja mikä asiantuntemus sillä kakkahousuhöpöttäjällä on laulamisesta, HÄH?

      • cvhbjkhdfv

        >"Pahin virhe, jonka kyseisen sarjan tekijät voivat tehdä, on pistää paremmin laulava pihalle huonomman jäädessä jatkoon."
        Idolsissa se vielä kävi ja tapahtuikin.


      • Paskaa Tähkälle
        cvhbjkhdfv kirjoitti:

        >"Pahin virhe, jonka kyseisen sarjan tekijät voivat tehdä, on pistää paremmin laulava pihalle huonomman jäädessä jatkoon."
        Idolsissa se vielä kävi ja tapahtuikin.

        Ja näinhän nyt tapahtuu. Tähkä jätti Seljan ulos kun tämä oli oikeasti mielenkiintoinen ja omaperäinen artisti. Jatkoon meni Laurin suosikit humppaiskelmälaulajat, joita kukaan ei ppysty erottamaan massasta edes cro-salvalla tai puukolla ja puntareilla.


    • pettymysvoivoi

      Ja minä olen jo pettynyt sarjaan. Olin todella, että vau hienoa, mutta nyt kypsyy. Onko Elastisen voitto pedattu valitsemalla tietyn tyylistä porukkaa kisaan ( osa hänen tuttujaan?). Elastinen ihana, mutta kilpailusta menee mielenkiintoisuus jos ei kunkin genren parhaimisto pääse esille. Suomessa on monia erityylisiä artisteja, nyt tuntuu, että kisaan on ollut joka hakemassa taikka jatkoon valitsemassa porukkaa joka arvostaa vain tiettyjä tyylejä. Koska tuomarit olivat erinlaisuudessaan herkullisen kiinostavia, odotin esiintyjiltä samaa. Esiintyjissä on todella hyviä, mutta vain hyvin kapealta alueelta kaikki.

    • gcghgh

      Taikka sanoisin hyviä laulajia on vain tietystä genrestä vaikka niitä löytyisi muistakin,,,,vai eikö? Kilpailun katsojista tippuu siis kertaheitolla isoosa ihmsiä pois kun tuottajat? ovat päättäneet , että vain tietty tyyli pääsee esiin.

    • Tähkähumppa

      Tähkä on pelle. Valitsi jatkoon tylsät humppalaulajat. Selja oli kisan paras ja omaperäisin artisti, jonka Al my loving tulkinnan tulemme varmasti vielä kuulemaan ulkomaisella isolla levy-yhtiöllä tehdyllä levyllä.

    • Huh Huh

      Mikä Monroeta vaivaa. Luulin, että se on rockpersoona. Mutta valitsi jatkoon Toni Hiltusen, joka ei osaa pikkulapsen äänellään laulaa sekuntiakaan. Kimitti lapsiäänellä epävireisesti. Kammottavaa paskaa. Oliko Krista Monroelle liian kova ja rock. Vai diggaako Maikkeli enemmän tyttöpojista. Toni oli vaan huono laulaja ilman minkäänlaista ääntä.
      Ihmeellisiä pudotuksia on kisassa nähty aiemminkin. Anna I. oli aivan täydellinen rocktulkitsija. Monroe halusi kuitenkin jotain muuta kuin rocklaulajaa...

    • joo joo joo jooo

      Toni Hiltunen jatkoon. Eli huonoin laulaja ja esiintyjä vedetään jatkoon. Missä tuomarivalmentajan korva? Onko Monroen korvassa puuroa vai mitä? Onko menny zoppa korfaan?

    • dföksdäkfö

      Ja höpöhöpö, Hiltusen ääni on hyvä.

      • Selja on Stara!

        Jos tykkää epävireisestä kimityksestä. Ehkä sopisi johonkin poikabändiin A Tuiskun ja Ressu Redfordin kanssa. Mutta ei sitä kannata mihinkään rockbiisiin yhdistää. Ehkä joku tenavatähtibiisi vois olla sille sopivaa materiaalia. Kaiva Maikkeli Fröbelin palikoiden levyt esiin. Siltä Tonille biisejä.
        Krista on makee rockmimmi. Maikkeli tykkää enempi poikabändi Hiltusesta. Toivottavasti Kristasta kuullaan kun se oli aito rokkikimma, eikä mikään tissiposki niinkuin Toni.
        Tähkä jätti Seljan ulos kisasta. Kertoo paljon Laurin musiikillisesta keskinkertaisuuden ihailusta. No onhan se Pohojanmaalta kotoisin, siellä on aina humppa ja tylsä iskelmä uponnut kansaan.
        Toivottavasti joku laittaa Seljan tulkinnan All My Lovingista Youtubeen. Maailmalla osataan arvostaa todellista lahjakkuutta. Seljan omat biisit kehiin. Mutta ekaksi markkinoille Beatles tulkinta. Sillä valloitetaan koko maailma, jos ei Pohjanmaata, kun Tähkä tyytyy humppaiskelmään.


      • Öde
        Selja on Stara! kirjoitti:

        Jos tykkää epävireisestä kimityksestä. Ehkä sopisi johonkin poikabändiin A Tuiskun ja Ressu Redfordin kanssa. Mutta ei sitä kannata mihinkään rockbiisiin yhdistää. Ehkä joku tenavatähtibiisi vois olla sille sopivaa materiaalia. Kaiva Maikkeli Fröbelin palikoiden levyt esiin. Siltä Tonille biisejä.
        Krista on makee rockmimmi. Maikkeli tykkää enempi poikabändi Hiltusesta. Toivottavasti Kristasta kuullaan kun se oli aito rokkikimma, eikä mikään tissiposki niinkuin Toni.
        Tähkä jätti Seljan ulos kisasta. Kertoo paljon Laurin musiikillisesta keskinkertaisuuden ihailusta. No onhan se Pohojanmaalta kotoisin, siellä on aina humppa ja tylsä iskelmä uponnut kansaan.
        Toivottavasti joku laittaa Seljan tulkinnan All My Lovingista Youtubeen. Maailmalla osataan arvostaa todellista lahjakkuutta. Seljan omat biisit kehiin. Mutta ekaksi markkinoille Beatles tulkinta. Sillä valloitetaan koko maailma, jos ei Pohjanmaata, kun Tähkä tyytyy humppaiskelmään.

        ei kai Miken tarvii pelkkiä rokkareita jatkoon ottaa, vaikka itse kyseistä genreä edustaakin? Hiltusen perjantain veto oli hänen huonoimpansa ohjelmassa, mutta kyllä kaksi ensimmäistä kertoo, että osaa poika laulaa. Jos ensi viikolla pysyy korvamonitorit korvissa ja saadaan paremmin Tonin äänelle sopiva biisi, uskon, että hyvä tulee. Koska myönnettävä on, Hiltuselle valittiin viime viikon vaikein biisi...


      • Palkinto???
        Öde kirjoitti:

        ei kai Miken tarvii pelkkiä rokkareita jatkoon ottaa, vaikka itse kyseistä genreä edustaakin? Hiltusen perjantain veto oli hänen huonoimpansa ohjelmassa, mutta kyllä kaksi ensimmäistä kertoo, että osaa poika laulaa. Jos ensi viikolla pysyy korvamonitorit korvissa ja saadaan paremmin Tonin äänelle sopiva biisi, uskon, että hyvä tulee. Koska myönnettävä on, Hiltuselle valittiin viime viikon vaikein biisi...

        Onks tässä tuo titteli palkinto vai saako jotain rahaa, sopimuksia tms? Tosi huonot sivut kilpailulla, ei löytyny tietoa.


      • rahaa/levytyssopimus
        Palkinto??? kirjoitti:

        Onks tässä tuo titteli palkinto vai saako jotain rahaa, sopimuksia tms? Tosi huonot sivut kilpailulla, ei löytyny tietoa.

        American television network NBC ran a variant of the format titled The Voice in April 2011, with the winner set to receive $100,000 and a recording contract with Universal Republic.

        http://en.wikipedia.org/wiki/The_Voice_(TV_series)

        'The Voice UK' winner will sign record deal with Universal

        http://www.digitalspy.co.uk/tv/s154/the-voice-uk/news/a340200/the-voice-uk-winner-will-sign-record-deal-with-universal.html

        Elikäs näyttäisi siltä, että jenkit antaa rahaa ja sopimuksen, brittiläiset sopimuksen jne. eli kukin maa tyylillään. The Voice offissa hyvää nimen omaan se, että palkintoa ei koko ajan hehkuteta vaan todellakin keskitytään etsimään parasta ääntä.


    • Komulaisen kommentit

      Kiinnittikö kukaan huomiota Komulaisen kommentteihin perjantain The Voicessa??? Hän vertasi Lenni-Kallea "puutarhatontun kokoiseen ihmiseen", sanoi Jesselle, että jos ei saa ihmisistä itkureaktiota aikaan, niin toinen vaihtoehto on nauru (Jesse katsoi Komulaista pitkään...) ja sanoi sen raskaana olevan kisaajan haastattelun jälkeen, että "nyt ei kukaan ole kuitenkaan lähdössä poikimaan" jne.

      Minun korvaani nuo suusammakot särähtivät kovasti, entä teillä?

    • samase

      Komulaisen kommentit oli kyl aika ikäviä välillä.

      • lakatut varpaat

        Komulainen on ruma ja tylsä, ei mitään sanottavaa, millä avuilla se sinne on päässyt, hyi kamalaa.


    • järkyttävä likka

      Eveliina on ohan loistavan surkea laulaja. Miten voi olla päästetty jatkoon.


      Hyi kamalaa- Ihan ruma järkyttävän ruma ääni, voi hirvittävää. Näen varmaan painajaisia.

      • 0ju0+++00

        Ainakin eilen oli todella rasittavaa kuultavaa Eveliinan esitys. Pelkkää nuotin vierestä huutamista. Ja kaikki kehuu.....WTF ?


    • Suomeen voi paeta

      Paljon parempi kuin Idols, paljon parempia laulajia, mutta miksi kaksi samaa kilpailua, aika köyhää eli tylsää.

      Asian voi ratkaista niin, että Idolisia en nyt sitten katsokaan.

    • Jesse musikaaleihin!

      Jesse Kaikuranta musikaaleihin suurille lavoille! AAAAAAAaah, mikä herkkyys, mikä tulkinta. Menisin heti katsomaan/kuuntelemaan, jos/kun Suomessakin tehtäisiin hyvää musikaalia. Nytkin Abban Bennyn ja Björning Duvemåla musikaalissa ruotsalaisia laulajia - miksi ihmeessä? Eikö Suomesta löydy hyviä musikaalilaulajia? No, nyt olisi tarjolla tämä Kaikurannan Jesse, joten mistä hyvä musikaali?

      • sen näkee

        Jesse Kaikuranta oli alusta asti suosikkini.

        Yritin kirjoittaa sille, mutta varmaan palvelin oli niin tukossa, että kone kaatuili koko ajan jo pari jaksoa sitten. Voi miten upea ja lahjakas mies. ammattilainen.


    • saara = kammottava

      Hirvittävää, kamalaa, erittäin ruma naamakin Saara Aallolla, hui miten inhoan sitä ämmää. Saa kai vapaasti inhota, eikö ole aika vaaratonta, jos sentään vain inhoaa täällä.


      Lauri Tähkä on seonnut, tyttöhän on aivan kertakaikkisen ruma, hyi kamalaa, ei kappalevalinta sovi edes tytölle.


      Kamalaa. Ei osaa edes ääntää ranskaa.

    • hirvittävää

      saara aalto = tunteeton


      aivan ulkokohtaista laulua, hyi kamalaa


      ei kosketa sitten yhtään, ei ei ei ei ei ei ei ei eiei ei ikinä


      kammottava tytsi, itseriittoisuus puskee läpi, hyi kamalaa

      • mlköjjggfgd

        Itselläni ei ihan inhoamiseen asti tunteita Saaraa kohtaan, koska häntä ei henkilökohtaisesti tunne. Mutta hänen esiintymisensä jättää minut joka kerta täysin kylmäksi kaikesta teknisestä taituruudesta huolimatta - syytä en ymmärrä???


    • sydämeesi talo

      mistä se kamala miesjuontaja on oikein löydetty, ruma ja rumaääninen, hyi kamalaa

      • iugoiyfiyf

        Se naisjuontaja Komulainenhan se ruma ja rumaääninen on.


    • viikkoja viikkoja

      eihän eveliinalla ole sitten yhtään mitään


      ei vartaloa, ei naamaa, ei lauluääntä


      miten sellainen lapsiparka on tuonne työnnetty, aivan väärään aikaan väärässä paikassa

    • pieleen meni

      paulan tanja ei saa lähteä muuttamaan lauluja, kamalaa, tosi kamalaa


      sillähän on myös puhevika, onko se joku s-vika


      laulaa nuotin vierestä

      kamalaa



      raiskasi kappaleen Sain kauniin maan,, hirvittäväää raiskaus
      hyi hyi hyi

    • Jesse James

      Hiukan outo Jessen sininen-laulu kappalevalinta, en ihan ymmärtänyt nyt kappalevalintaa.

      Muuten äärimmäisen kaunis ääni, todella koskettava laulutapa ja erittäin musikaalinen, ammattilainen, joka venyy mihin vaan, koska äänenkin pitää olla sellainen, että se kestää sitten vuosikaudet ja ihminen tietää, mihin on ryhtymässä.

    • niin että tuntuu

      onko Spotify maksuton


      ellei ole, on aivan epäreilu tapa yrittää haalia sinne maksavia äänestäjiä ja kuuntelijoita, aika alhaista

    • aadggga

      Miken tiimistä ois pitänyt päästää kaikki jatkoon. Yks hyvä tippui mikeltä ja tähkältä paska-amanda ja paulalta se vanhempi ukko pääsee jatkamaan mutta tippuu seuraavalla kerralla.
      Ei voi mitään

    • 10+6=16

      Saara Aalto saattaa olla taitava laulaja, mutta en itse lämpene hänelle. Kiinnitin huomiota myös kauheaan naaman vääntelyyn, jota hän harrastaa laulaessaan. Tietysti hän eläytyy, mutta onnistuu se muiltakin vähemmällä vääntelyllä.
      Saara on muutenkin nähty. Nyt olisi aika antaa tilaisuus uusille lupauksille, eikä päästää Saaraa jatkamaan kohti voittoa vanhoilla meriiteillä.

    • kidjfbkgb

      Louhelan tulkinta Bad Companyn Can't Get Enoughista oli ihan menevä, mutta jätkä veti lähes koko ajan ihan omaa melodiaa.

    • Lauri Pähkä

      Lauri Mikkola: Ainakin tämänkertaisen piisin perusteella tyypillä on yksi äänenväri, joka on ns. voimalaulu aivan samoin kuin Monroellakin. Monroe on aivan onneton laulaja silloin, kun pitäisi löytyä tulkintaa puolella keuhkokapasiteetilla. Miten lie Laurilla?

      Jesse Kaikuranta: Jesse on monilla kielialueilla myös naisen nimi. Figures. Laulusuoritus ihan hyvää tasoa.

      • Lauri Pähkä

        Kim Koskinen: Hakkaa kaiken maailman James Bluntit kuusi-nolla.

        Saara Aalto: Piisivalinta ehkä liian kunnianhimoinen? Tulkinta ei ollut missään tapauksessa virheetön, vaikka kaikki tuomarit (no joo, mitä niistä kukaan ymmärtää tuon genren laulamisesta, Spastinen laulamisesta yleensäkään) hehkuttivat virheettömäksi.

        Mikko Sipola: Jätkähän hakkaa Jon Bon Jovin sen omassa lajissa. JBJ:llä on liikaa nasaalia.


      • Lauri Pähkä
        Lauri Pähkä kirjoitti:

        Kim Koskinen: Hakkaa kaiken maailman James Bluntit kuusi-nolla.

        Saara Aalto: Piisivalinta ehkä liian kunnianhimoinen? Tulkinta ei ollut missään tapauksessa virheetön, vaikka kaikki tuomarit (no joo, mitä niistä kukaan ymmärtää tuon genren laulamisesta, Spastinen laulamisesta yleensäkään) hehkuttivat virheettömäksi.

        Mikko Sipola: Jätkähän hakkaa Jon Bon Jovin sen omassa lajissa. JBJ:llä on liikaa nasaalia.

        Mikko Herranen: Herra Mikkonen rokkasi aivan huolella.

        Amanda (svenskspråk): Ihan kiva. Hyvä veto ja esiintyminen.

        Aki Louhela: Voimalaulu ainakin sujuu, tällä kertaa pysyttin jopa melodiassa.


    • van Negahertz

      Von Hertzen Brothersin esitys oli aivan loistava. Ammatillista osaamista todella isolla kädellä. Koskee niin piisejä kuin soitannollista osaamista. Onko vHB:n rumpali sama tai jotain sukua HIM:in rumpalille?

      • van Negahertz

        Kehut edellyttävät, että esitys oli kokonaisuudessaan suora, ja soittajat soittivat osuutensa livenä eikä mitään taustatallenteita käytetty.

        Normaalit konsertit ovat mielestäni eri asia kuten myös tyypilliset tv-esiintymiset. Tv-playbackit ovat jo kauan sitten menneet naurettavuuden puolelle. Laulukilpailuun play/singbackit eivät todellakaan sovi.


      • 15+20

        Itse taas kuuntelin, että kaikki kisaajat olivat parempia kuin illan viimeinen esiintyjä. Makunsa kullakin ja minun makuuni se oli yhdentekevä esitys/musiikillinen esitys.

        Hyvät tyypit pääsi jatkoon, tosin Elastisen kilpailijoiden osalta olisin itse valinnut toisin.


    • tuomarit

      Koko ajan on yhä selvempää se, että Saara Aallon voitto on käsikirjoitettu. On kyllä niin ärsyttävä tyyppi ja täysin karismaton.

      Mutta joo, osaa toki laulaa musikaalien hengessä.

      PAH.

      Ankeaa, että Makkonen on suostunut moiseksi pelinappulaksi.

    • 7+11=18

      Harmittaa kyllä todella, että Lauri putosi. Hän olisi ansainnut voiton. Aivan ihana persoona, lavaesiintyjä ja artisti. Mikko on ihan okei, mutta hänen esiintymisestään ei välity samanlaista tunnetta.
      Petyin myös Michaelin valintaan. Saara on kyllä taitava, mutta tunnetta hänen laulamisessaan ei ole. Mikko puolestaan esiintyi aina täysillä ja Monroe olisi voinut kunnioittaa edes hieman enemmän yleisön mielipidettä.

    • ghyjuik

      Monroella oli oma mielipide, ja yleisön mielipide tuli esille vasta viimeisenä. Tuomareilla oli valta omalta osaltaan, ja Mike oli ainoa joka uskalsi sitä kunnolla käyttää....

    • noiceOFfinland

      Lauri Mikkolaa ei olisi pitänyt nähdä edes semifinaaleissa. Aivan shaibaa.

    • maniac!!

      maniac maniac!!!!!!

    • Ei onnistu vaan

      Tähkä vaihtoon ja äänesyts uudesta valkusta tilalle.

      Ehdotan Edelmannia :)

    • Sandra ja Marina

      Niin, että ilman taitolaulu tule yksi laulaja nimellä Ikenna outo ja ihmellista ja iso nauru'

    • qwer6

      yksikään kilpailijoista ei osaa laulaa turha ohjelma

      • yksi yli muiden

        Kyl Gary osaa ja taitaa olla ainoa kyky.


    • qwer6

      tulee vaan suomen paskimmat laulajat
      vittu mihin paskaa paula koivuniemikin on sortunut
      huomiohuora

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      105
      1099
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      61
      1062
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      808
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      601
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      581
    8. 78
      551
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      547
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe