Tämä täysin asiallinen ja lähteistetty aloitus on sensuroitu Perussuomalaiset-palstalta vastoin Suomi24:n omia sääntöjä nyt kuudesti. Uhkasin mahdollisesta sensuurista ilmoitettavan välittömästi medialle ja näin tapahtuikin. Nyt persujen Casa Pound yhteyksistä kohistaan koko maan mittakaavassa niin televisiossa, lehdissä, verkojulkaisuuissa, sosiaalisessa mediassa kuin yksityisissä kahvipöydissäkin. Jopa Suojelupoliisi on saatu ilmaisemaan huolensa.
Tätä toimintakaavaa tullaan noudattamaan vastedes jokaisen persuskandaalin kohdalla - sensuuria seuraa aina valtakunnanlaajuinen julkisuus.
Asiaan..
Suomen Vastarintaliike niminen uusnatsijärjestö jota Suomessa johtaa entinen perussuomalainen Henrik Holappa ja johon useiden perussuomalaisten todettiin hiljattain liittyneen, mm. kansanedustaja Eerolan avustajan Ulla Pyysalon, kutsui hiljattain Suomeen Italialaisen äärioikeistojärjestö Casa Poundin jota on nimitetty väkivaltaisen rasismin kehdoksi Italiassa.
Casa Pound tekee yhteistyötä äärioikeistopuolue Lega Nordin kanssa. Lega Nord kuuluu samaan europarlamenttiryhmään perussuomalaisten kanssa ja sen on kerrottu sekaantuneen jopa rasistisiin murhiin, maahanmuuttajiin kohdistuneisiin pogromeihin ja mafiaan.
Nyt tämä perussuomalaisiin yhteydessä oleva Casa Pound on aloittanut avoimen sodan vähemmistöjä vastaan murhaamalla joukon maahanmuuttajia Italiassa:
"Äärioikeistolaisen ryhmittymän jäsen ampui tiistaina kaksi senegalilaista katukauppiasta Italian Firenzessä ja haavoitti kolmea muuta. Lopuksi mies ilmeisesti ampui itsensä.
Tapahtumat käynnistyivät päivällä Piazza Dalmazian aukiolla kaupungin pohjoispuolella. Silminnäkijöiden mukaan 50-vuotias Gianluca Casseri astui ulos autosta ja ampui kaksi senegalilaiskauppiasta ja haavoitti vakavasti kolmatta.
Sitten mies jatkoi matkaansa suositulle San Lorenzon torille, jossa hän vielä haavoitti kahta muuta afrikkalaiskauppiasta.
Ampuja kuului äärioikeistolaiseen Casa Pound -järjestöön, joka kiisti välittömästi yhteytensä tekoon ja vakuutti vastustavansa väkivaltaa." (STT 13.12.2011)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102014605874_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hs-perussuomalaisten-eduskunta-avustaja-haki-uusnatsijarjestoon/art-1288424942987.html
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117360-perussuomalaisesta-kiusallinen-huhu-”olin-humalassa”
http://www.kaleva.fi/uutiset/uusnatsihenkinen-liike-alkoi-oulusta/773412
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011121214931991_ul.shtml
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ei-ole-yhta-aarioikeistoa-keita-suomen-vastarintaliike-kutsui-helsinkiin
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118640-italian-tappajan-jarjestolla-yhteys-suomalaisiin-uusnatseihin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjoisen_liitto_(Italia)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaa_ja_demokraattinen_Eurooppa
Aloitus viedään kostoksi toistuvasta sensuurista nyt kahdelle muulle saitille. Seuraavasta poistosta neljälle uudelle jne.. kunnes viimein jokainen suomalainen saa tietoonsa persujen kytkökset joukkomurhiin sekaantuneisiin uusnatseihin. Sensuurin palkka, olkaatte hyvät arvon persut.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Pidän tämän mielessä, tämä on ainakin itselleni uutta tietoa. Toisin kuin tuo Opus Dei yhteys, jota media nyt revittelee muka nyt paljastuneena tietona.
Kansallissosialismi on kuitenkin paras tietämäni valtiomuoto, mutta väkivaltaa noiden ns. "äärioikeiston" malliin en hyväksy.
Äänestin aikoinaan Soinilaisuutta ihan piruutani muita poliitikkoja vastaan...mutta ei katolilaisuuutta voi levittää täällä, eikä sillä ole tilausta.
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon persuissa on näitä tämänkaltaisia yhteyksiä rakentavia jäseniä. Puheet ainakin tällä palstalla ovat samankaltaisia, mutta peruspersu ei tietenkään voi keskustella yhdenkään italialaisen kanssa joka on poliittinen mamu ja vielä etelä-Euroopasta.
Soini on ollut asiasta täysin hiljaa, joka on merkki siitä että hän myöntää nämä yhteydet ja on ollut niitä tukemassa.
ottaako biubau kantaa aina kun joku hänen lemmikeistään ryöstää, murhaa, tai raiskaa? Tai arvojohtaja halonen? Yksittäistapauksia.
Onko "biubau" jonkin persun koodinimi tuossa järjestössä? Lapin Late on joskus puhunut näillä palstoilla myös jostakusta nimeltään "bingo bango bongo". Ovatko he sama henkilö?
Katolisillahan on usein yhteyksiä Italiaan. Mahtaako tämä talousasiantuntija sitten olla yksi heistä?
No just joo. aika tyhmä oot...
Kaikki katolisuuten liittyvä organisoitu toiminta pitäisi todeta järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Kohta varmaan tulee maahan MC-paavin enkelit.