Ennen kuin eroat, mieti vielä...

SInulla oli kivat sivut :)

Kiitos aloittajalle, toivoisin jokaisen lukevan ja ajattelevan nuo asiat todella syvällisesti.
Erot eivät ole helppoja, eikä uusi suhde ole sitä miltä näyttää ja varsin usein siellä on elettyä elämää takana ja minkälaista, saattaa olla suuriakin epämiellyttäviä yllätyksiä.
Liian monet ihmiset elävät suoranaisessa valheessa, nimenomaan itselleen valhessa ja sitä kautta lapsilleen läheisilleen ystävilleen.
Tämä valhe saa siivet ja saa tekemään valtavia virheitä, siksi olisi niin tärkeää kuunnella järjen ääntä, niinkuin ap tuossa tuo esiin juuri näitä asioita.

Eron tuska on pitkä, eikä lopu oikein koskaan ja se koskettaa myös kaikkiä läheisiä, heidän elämänsä tulee hyvin vaikeaksi, se jää varmasti aina ajattematta. Seksin vuoksi eroamista ei pitäisi koskaan sallia kenellekään, eikä elämän tyhjyyden, sillä ne voidaan ihan varmasti saada kuntoon terapian avulla.
Pettäminen on sikamaista touhua kaikkia kohtaan.

En voisi enempää olla aloittajan kassa samaa mieltä. Asia puhetta!

Asia puhetta, kumpa saisin vaimonkin ymmärtämään.

1. 80%
2. Siinäpä se. Petturi. Monia suhteita samaan aikaan ylläpitäjä, joka naamioi ne työprojekteiksi.
3. Aika hankala herättää ne henkiin, kun tehtyä ei saa tekemättömäksi.
4. Tiedän, mutta sitoutuminen yksipuolisesti ei riitä.
5. Se on surullisinta, 3-vuotias reakoi elämän muutoksiin.
6. Ei mitenkään.
7. Kaikkeni. Olen joustanut, puhunut, huomioinut, antanut vapautta jne.. Suostuisin, mutta mies ei.
8. En. Tietenkin sanon suoraan, kun mies on uskoton ja koko ajan haku päällä.
9. Ei
10. En.

1.70%
2.Pystyn.Muistamaan ja yhä vielä tuntemaan jokaisen hetken. Aivan eri asia on arki ja miten se kantoi. Siinä rinnalla ei enää ollut sama ihminen.
3.Rakkauden tunne ei koskaan kuollut, sain suhde ja yhteinen elämä oli mahdotonta. Ja minä sentään jaksoin yrittää ja uskoa 18 vuotta.
4.Tiedän
5.Helpottunut, vaikka kumpaakin vanhempaa rakastaa.
6.Positiivisesti
7.Ihan kaiken mahdollisen ja yrittänyt mahdotontakin
8.Kyllä pystyn
9.Ei
10.Ongelmia tunnistan itsessäni paljonkin, eroon en niitä paennut.

Ja ei, ei kiinnosta suhde keneenkään edes tämän eron jälkeen. Ja huom! joskus PITÄÄ ANTAA PERIKSI tai kaksi ihmistä tuhoutuu vaikuttaen näin myös erittäin voimakkaasti mahdollisten lasten elämään.

Kiitos rehellisistä itsetutkistelustanne ja kommenteistanne "tämä selvisi" ja "kriegesalt"! Kuulostaa siltä, että olette yrittäneet kaikkenne pelastaaksenne liittonne. Toivoisin, että jotakin vielä olisi tehtävissä. Toista ei voi tietysti väkisin muuttaa mutta itse voi tehdä aloitteita - joskin se varmasti on vaikeaa suhteen tulehtuneisuuden takia. Ihmeen veroisia asioita kuitenkin tapahtuu...

Kaikki mene elämässä niin helposti kuin annat ymmärtää.

Aloittaja lienee sitä mieltä, että jokainen avioliitto olisi ikuinen elleivät (muut) ihmiset olisi niin ajattelemattomia, impulsiivisia, himojen vietävissä, lapsellisia jne... Lista on loputon. Aloittaja nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja olettaa, etteivät muut osaa ajatella asioita yhtä laaja-alaisesti, kauaskantoisesti, järkevästi jne, kuin hän. Hänen kaltaisensa henkilöt luovivat elämän karikoissa ilman pienintäkään haaveria, koska he osaavat järkeistää kaiken. Toivon totisesti, että aloittaja on löytänyt rinnalleen toisen yhtä täydellisen henkilön ja että heidän liittonsa kestää ikuisesti. Todellisuus saattaisi muutoin olla aloittajalle liian kova pala purtavaksi.

Minäkin ajattelin joskus noin. Olin sitä mieltä, että avioliitto ja varsinkin perhe ovat jotain ikuiseksi tarkoitettua ja sitä ei pidä kenenkään rikkoa. Voi miten lapsellinen sitä voi ihminen ollakaan... Ei todellisessa elämässä asiat mene kuin elokuvissa. Ihmiset eivät ole täydellisiä- ei meistä kukaan, vaikka joskus niin olisi mukava ajatella. Elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat. Tapahtuu jotain yllättävää, joka muuttaa toisen persoonallisuuden lopullisesti. Ihmiset ajautuvat erilleen. Me kaikki teemme virheitä. Inhimillistä on, ettei kaikkea kykene antamaan anteeksi. Meistä kukaan ei asu lasipallossa sen toisen kanssa. On sukua, ystäviä, työkavereita- kaikki työntävät lusikkansa siihen soppaan. Kaikilla on näkemys, mielipiteensä. Ja jokaisen mielestä se hänen tapansa hoitaa asiat on juuri se oikea.

Aloittaja on tottakai oikeassa- teoriassa. Siihen se sitten loppuukin. Tälläkin palstalla paistaa se ihmisten suurin typeryys; ei haluta ymmärtää, että meidän jokaisen tarina on erilainen. Kahta samanlaista parisuhdetta ei ole. Jos teillä toimii joku juttu, toisella se ei toimikaan. Koska me ollaan erilaisia!

Toivotankin niille onnellisessa parisuhteessa eläville kaikkea hyvää! Ja niille, jotka elävät jatkuvassa perhehelvetissä ja käyvät henkistä kamppailua jäämisen (täydellisen alistamisen) ja eron (mahdollisen eheytymisen) välillä, voimia tehdä päätös omista lähtökohdista käsin. Välittämättä aloittajan kaltaisista jeesustelijoista. Sillä jokainen eroa harkitseva taatusti miettii kaikki nuo listassa olevat asiat tarkkaan, ilman että täysin tuntemattomat "täydeliset henkilöt" yrittävät niihin päätöksiin vaikuttaa.

En tiennyt, että joudun työttömäksi ja siitä seurasi, että tulin myös erotetuksi avioliitosta.

"9. Olisiko erosi motiivina lähinnä oma mukavuudenhalu?"

Mielestäni tämä kohta jo yksin on mitä parhain peruste avioerolle. Elämme vain kerran. Oman lapsen vuoksi voi ja pitää tinkiä mukavuudestaan, mutta toisen aikuisen ihmisen? Miksi ihmeessä?

Hyvä nähdä, että kirjoitukseni on herättänyt mielipiteitä – myös kriittisiä. On totta, että jokainen avioliitto joutuu kohtaamaan kriisejä ainakin jossakin muodossa. Tiedän sen omasta kokemuksesta ja lukuisien tuntemieni ihmisten elämästä.

Kriisit sinänsä eivät meitä erota, vaan se, kuinka me niihin suhtaudumme. Otammeko ne vastaan osana elämää, kasvun ja kypsymisen paikkoina vai torjummeko ne ja pakenemmeko niitä. Kriisi ei ole koskaan miellyttävä kokemus; se voi olla äärimmäisen raastavaa aikaa – ja kuitenkin se tarjoaa mahdollisuuden tutustua puolisoon uudella, entistä aidommalla tavalla. Väitän, että yhdessä läpikäydyt kriisit lähentävät puolisoita kaikkein eniten.

En ole sitä mieltä, että avioliitossa pitäisi sietää mitä tahansa. Esimerkiksi väkivaltaisesti käyttäytyvän puolison uhriksi ei kannata jäädä.

Saara kysyi: ”Oman lapsen vuoksi voi ja pitää tinkiä mukavuudestaan, mutta toisen aikuisen ihmisen? Miksi ihmeessä?” Vastaan: rakkauden takia. Aito rakkaus ei etsi vain omaa parastaan.

Dr.ben kirjoitin sinulle palstallesi jokin aikaa sitten jo, olisin kovin kiitollinen jos kerkeäisit vastaamaan minulle sinne (Dec 15, 2011 11:25 PM).

Niin elämähän tuo joka päivä uusi kuvioita, ne voivat olla valtavaa surua tai iloa, ne voivat olla sairautta.

Tässä onkin se asian ydin, kun puolisoilla kummallakin on oma tarinansa lapsuudesta ja nuoruudesta, jonne kuuluvat ne kaikein rakkaimmat läheiset ihmiset, ennen puolisoa ja omia lapsia.
Kun näille rakkaille tpahtuu, koskettaa se myös tätä siinä aikaisemmin ollutta henkilöä. Toinen ei osaakaan tukea, koska ei ole saanut mistään mallia siihen, kuinka perheessä tuetaan ja eleteeän yhdessä myös ainoastaan toista koskettavia asioita.
Kun ymmärtää, että puoliso ei ole pahuuttaan välinpitämätön, hän ei vaan ymmärrä, kerro hänelle.
Ihan tällä viikolla minulta unohtui asioita erään raskaan stressiä aiheuttvan asian vuoksi, puoliso torui siitä, silloin ihan tavallisella puheella pystyin kertomaan hänelle, että olen hyvin strssaantunut ja se todella aiheuttaa minulle paljon erilaisia asioita, en muista, olen poissaoleva.
Tosin asia varmasti on hänellekin raskas, mutta on luonteeltaan toisenlainen ja osaa hieman helpommin ottaa asian, mutta hän ymmärsi ja on nyt auttanut parhaansa mukaan.
Meilläkään ei ole oikein joulua, sillä tämä on niin raskas taakka, on vain rukousta asiantilan paranemiseen, kaikki on korkeimman kädessä.

Mutta kyllä on erittäin ikävää jos tällaisesta syystä puoliso lähtee seuran hakuun muualta, kertoo kyllä täysin mitättömästä ihmisestä, kunnon ripityksen tarvitse ja monelta suunnalta, myös niiltä joilta seuraa hakee. Tämä olisikin viisaus, että kukaan ei lähde seuraksi, vaan todella ripittää moisen ihmisen oikein pohjamutia myöten, tarvitsee samanlaisen myllyhoidon kuten alkoholistit parantuakseen.
Varmasti moni näistä myöhemmin kiittäisi tätä ripittäjäänsä, joka on estänyt tekemästä törkeän teon elämässään.
Meidän pitäisi pitää parempaa huolta kanssaihmisistämme, eikä lähteä mukaan irstaaseen elämään.

Nimimerkille 7 4: anteeksi, että vastaukseni on viipynyt. Vastaan sinulle tämän päivän aikana blogissani.

1. 90 %
2. pysyn muistamaan sen ajan, kun aloimme olemaan yhdessä. Järin rakastuneita emme ole koskaan olleet puolin ja toisin.
3. Ei tunnu, tinteet ovat pysyneet samoin läpi vuosien. Kiintymys jopa kasvanut vuosien mittaan.
4. Tahdonvoimallahan tässä on mentykin.
5. Ei ole lapsia.
6. Ei mitenkään.
7. Kyllä suostuisin. Todellapaljon.Moni ulkopuolinen on jopa hämmästellyt positiivisesti asiaa.
8. Kyllä.
9. Ei.
10. En.

1. 100%
2. En. Ihmistä, johon ihastuin (en koskaan rakastunut) 25v sitten ei enää ole. Ei ollut enää vuosiin.
3. Rakkauden tunne kuolee väistämättä, jos ei saa kumppanilta minkäänlaista vastarakkautta. Ihminen tekee silti kaikkensa valehdellakseen itselleen vielä rakastavansa.
4. Pelkästään toisen tahto suhteen rakentamiseen ei riitä.
5. Lapset tsemppaavat eroon.
6. Tätä ei kannata edes miettiä. Jos yhteiskunnallinen asema tai ystävyyssuhteet ovat sidoksissa liittoon, niin aika heikkoa.
7. Kaikkeni
8. Olen syyllinen siihen, että haluan elämältä aivan jotain muuta kuin surkean, pystyynkuolleen parisuhteen miehen kanssa, joka on muuttunut vastakohdakseen 20v aikana. Joka kärsii mielenterveysongelmista, mutta ei ole myöntänyt niitä. Joka myöntää "tunnevammaisuutensa", mutta ei tee sille mitään.
9. Mukavuudenhalu? osittain. En halua kärsiä 10 v enempää. I
10. Kyllä. En ole kunnioittanut ja arvostanut itseäni. Olen ollut liian kiltti, luopunut itsestäni, polkenut oikeuksiani sekä lapsenuskoinen: kyllä kaikki vielä muuttuu hyväksi ja pystyn yksin pelastamaan liiton. Niin ei tapahdu edes saduissa.

PS. Erosin 1,5 v sitten. Elämäni on onnellisempaa, vähintään 200% kuin exliiton aikana. Vaikeinta oli myöntää itselleen, ettei enää halua valehdella rakastavansa. Siitäkin huolimatta, että ex vain käytti hyväksi minua. Ilman äärimmäistä lapsuudenuskoa hyvään se ei olisi ollut mahdollista.

Olipa hyvä aloitus, mielellään tuollaiseen vastaan.
1. 95%
2. Kyllä muistan. Enään ei vain ole ne ruusunpunaiset lasit päässä, jotka estivät tajuamasta ettei kaikki ollut normaalia tykkäämistä, vaan omistushalua.
3. Tunteet eivät ole kuolleet, ne ovat muuttuneet vihaksi ja velvollisuudeksi.
4. Tahto loppui mieheltä. Kuvioihin tuli toinen nainen, työkaveri, joka myös naimisissa.
5. Lapset onnellisia. Ei tarvitse enään katsoa äidin mustiasilmiä eikä pelätä äidin hengen puolesta.
6. Ystävyyssuhteet paranisivat/palaisivat. Yhteiskunnallisesti paranisivat, voisin ottaa työpaikat vastaan, ilman selkäsaunan pelkoa.
7. Perheterapia, mt-toimisto, omat keskustelut käyty ei apua.
8. Totta kai syyllinen, koska en enään jaksanut alistua, pelätä ja antanut hakata.
9. Ei, vaan itsesuojeluvaisto.
10. En, ellei liiallista hyväksikäytön sallimista lasketa siksi.

En etsi uutta suhdetta, en edes halua. On aika koota itsensä ja löytää oma sisin ja identiteetti jälleen.

1 en
2 kyllä
3 kyllä
4 tiedän, molempien
5 ei vaikutusta
6. ei mitenkään
7. miksi ?
8. Pystyn
9 Ei
10. Kyllä, toisen sivusuhteet

Oma mukavuudenhalu, vaati päästä pois kotiorja asemastani, jollaiseksi suhteemme ajautui.

1. Kuinka vakuuttunut olet siitä, että olisit eron jälkeen nykyistä onnellisempi?
>>>En osaa sanoa. En välttämättä yhtään onnellisempi>Muistan toki hyvät hetket. Toivottavasti hän pysyykin rinallani. Jos ei niin sitten ei>Tiedän että ne voi herättää henkiin. Toisinaan se vaan vaatii peiliin katsomista ja itsensä löytämistä. Joissakin tilanteissa, kun tajuaa, minkälainen on ja minkälainen oikeasti haluaisi olla, saa kumppanikin mahdollisuuden löytää ne tunteet uudestaan. Jos sekään ei riitä, niin tunteeto silloin kuolleet>Tämän tajuttuani ja puolison tajuttuaan, suhteemme sai uuden mahdollisuuden>Uusi ja outo tilanne pienille lapsille. Lapsethan tottuvat kaikkeen, mutta ei se hyvää pinen lapsen itsetunnolle tee>Ei varmaankaan kovin paljoa>Tähän asti liian vähän. Tulevaisuudessa kaikki mahdollinen ja sitten vasta ero, jos kurssit/terapiat tms. eivät auta>Pystyn>En edes haluaisi erota ja tuskin ero mukavuutta lisäisi ainakaan minun tapauksessa>En halua erota, mutta kriisin myötä olen löytänyt/tajunnut itsestäni asioita, mitkä haluan muuttaa

Useimmat eivät päädy eroon köykäisin perustein.

Alentavaa ja törkeää kuvitella olevansa sellainen ili-ihminen, että tietää eron taustat eroavaa pariskuntaa paremmin. Häpeä!

Arvostan rehellisiä mielipiteitä, joita tässä ketjussa on runsaasti luettavissa. Ajattelen niin, että on tekee hyvää käydä asioita läpi eri puolilta, olipa sitten miettimässä eron mahdollisuutta tai vaikka ero olisi toteutunutkin. Se selventää omia ajatuksia ja tarjoaa samastumiskohteita vastaavassa tilanteessa oleville.

http://www.youtube.com/watch?v=fd_zT5zmi5Y&feature=related Te, joilla ero ajatuksissanne,kuunnelkaapa tämä kappale..Itse ihan hajalla,vaikka erosta jo 6v..En vaan saa miestä mielestä,niin syvälle sattuu..

Kiitos sanoistasi Nainen69! Pahinta tässä onkin se,että itse lähdin.Ei vaan enää kestänyt toisen nokittamista ja halveksuntaa..En tiedä,olisiko liitto parantunut,jos oltais pystytty puhumaan...Olisiko mieheni koskaan minua kunnioittanut jatkossakaan,kukapa tietää..Mutta kummallisesti vain ex mielessä koko ajan..Olen kyllä ajatellut,että se johtuu mun yksinäsyydestäni.En ole eron jälkeen seurustellut vakavissani.Kaipa sitä odottaa jotain ihmemiestä kohdalleen:) Olen järkeillyt ja järkeillyt,että ero oli miehellekin helpotus..Löysi sen oikean ja saa vastarakkautta..

Voi miten samanlaisia tunteita, minäkin mietin ex-miestä aina kun olen yksin ja itse lähdin kun oli vaikeaa juuri samanlaisissa asioissa.
Mutta, on tullut mieleen, että ex.kin kaipaa varmasti, sillä ei se huuma jatku uudenkaan kanssa ikuisesti, varmaan sitäkin kaduttaa ja kovasti.

Voi teitä ihanat ihmiset,kuinka teidän sanat lohduttavat minua tässä ikävässä ja tuskassa! Tiedän,etten lähtenyt kevyin perustein liitostani ja asiaa olin jo miettinyt kauan..On totta,että aika kultaa muistot.Olenkin herätellyt itseäni miettimään niitä tuskan hetkiä huonosti voivana toisen alistamana..Sitten taas muistuu mieleen,miksi lähdin! Yhtään kyyneltä ei lapset ole vuodattanut eromme vuoksi,koska heillekin eromme oli suuri helpotus! Ei edes nuorin,joka oli eron hetkellä eskarissa ole kertaakaan ihmetellyt,miksei isi muuta meidän kanssamme.Oli niin tottunut,ettei isiä juurikaan arjessa näkynyt ja kun näkyi,päätyi meidän keskustelut lähes poikkeuksetta riitoihin.Eli siis minunhan pitää olla onnellinen tästä rauhasta,joka kodissamme nyt vallitsee:) Mutta kun kaipaa jotain vierelleen..Jospa vuosi 2012 olisi minun vuoroni kohdata se joku;) Ihanaa uutta vuotta kaikille ihanille naisille ja miehillekin,jotka eron kokeneena nousette tuhkasta ja jaksatte uskoa vielä rakkauteen! Kohotan mielessäni maljan myös itselleni,koska olen selvinnyt tähän saakka järjissäni,hoitanut hyvin lapseni ja työn ohessa myös opiskellut! Näköjään sitä pystyy mihin vaan,kun haluaa! Olen myös ottanut toisen työn,että rahatilanne pikkasen helpottaisi,mutta rehellinen työ ei kyllä Suomessa ole kannattavaa:/

1. En ainakaan voi olla onnettomampi - 95%
2. Kyllä, nuoruuteni rakkaus, johon rakastuin aina ja aina uudelleen ensimmäisten 15 vuoden aikana.
3. Rakkaus lasten isään ei ole kuollut, mutta aviopuolisoon kyllä.
4. Jos työkalut suhteen rakentamiseen/kehittämiseen ovat loppu, ei suhteella ole mielestäni mahdollisuutta enää toimia. "Tekohengitystä" on annettu jo muutaman vuoden ajan!
5. Ovat jo sen ikäisi, että pystytään keskustelemaan asioista. Toki vaatii heiltäkin totuttelua uuteen tilanteeseen.
6. Ei mitenkään. Olen oppinut elämään itsenäisesti olosuhteiden pakosta jo avioliiton aikanakin.
7. Mielestäni tehnyt parhaani saadaksein suhteen toimivaksi.
8. Varmasti meissä molemmissa on vikaa.
9. Ei.
10. Olen ollut rehellinen ja avoin eron aikana. Haluan, että voimme molemmat jatkaa elämää tahoillamme ilman katkeruutta.

Paksaa... Kun mies tai nainen haluaa toisenlaisen elämän, ei siinä kirjat ja kurssit auta.

näin se on, kyllhän sitä voi lukea kirjoja ja käydä seminaareja, mutta lopulta huomaa, ei päässy sen helpommalla, piti käydä omassa mielessä läpi kaikki, sen verran tietysti auttaa, et huomaa, on muillakin vaikeaa välillä ja ei ole yksin..

1. En ollenkaan varma. Toivon kyllä että olen.
2. Sehän se ongelma onkin - en ole ollut koskaan rakastunut puolisooni. Ja tajusin tämän kunnolla vasta 15 vuoden jälkeen.
3. Eivät tunteet ole kuolleet, vaan heränneet ensimmäistä kertaa - tosin toiseen ihmiseen, ei puolisoon.
4. Sitoutumisen voimalla on menty tähän asti.
5. Lapset saisivat varmaan paremmat vanhemmat meistä, kun olisimme erillään. Vaikka rankkaahan se varmaan niille olisi.
6. Ystäväpariskuntiin välit voisivat heiketä. :(
7. Olen yrittänyt viimeiset pari vuotta miettiä, mitä oikein haluan. Ja on puhuttu paljon puolison kanssa. Yritetty saada seksiäkin toimimaan monin tavoin, mikään ei ole auttanut. En tiedä kannattaako kurssille lähteä, kun en halua jatkaa suhdetta. Mistä löytää halu jatkaa, kun sitä ei ole?
8. Olen todellakin osasyyllinen, kun olen mennyt naimisiin miehen kanssa, jota en rakasta. En vaan tajunnut tätä ajoissa.
9. Meinaan hajota tähän olooni, energiani kuluu siihen, että yritän sietää toisen läsnäoloa. Vaikka se on ihan mukava ihminen enimmäkseen.
10. En osaa rakastaa tuota miestä, ja sitä tunnetta haluan karkuun. Pettymystä ja häpeää siitä, etten osannutkaan rakastaa, vaikka pappikin sanoi, että se on tahdon asia. En sitten osannut tahtoa tarpeeksi.

Kiitos sinule, huuhteluainen, aidosta itsesi ja tilanteesi tutkistelusta! Kärsit siitä, että "et osaa rakastaa miestäsi", niin kuin haluasit, vaikka hän on ihan mukava ihminen. Et ole ollenkaan varma, toisiko aviero helpotusta pulmaan.

Sanot olevasi epävarma siitä, kannattaisiko lähteä avioparikurssille. Rohkaisen sinua kuitenkin lähtemään, jos vain suinkin saat miehesi lähtemään mukaan. Itsekin olin ensimmäiselle kurssille mennessämme vastahakoinen. En ole enää. Olen nähnyt vuosien mittaan paljon parantumista sekä omassa liitossani että lukuisien kursseille osallistuneiden parisuhteissa. Jopa monet aivan kuolleina pidetyt tunnesuhteetkin ovat lähteneet elpymään.

Kurssilla voisit turvallisesti käsitellä myös omia asioitasi, jotka kenties vaativat sisäistä parantumista. Esimerkiksi lapsuuskodin tunneköyhyys vaikuttaa aikuisiässä ja heijastuu avioliittoon.