SOINI pukkina Kirkko ja kaupunki -lehdessä:)))))))))))))))))))

Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehdessä julkaistu pilakuva on aiheuttanut närää perussuomalaisissa, kertoo Kotimaa24.fi.

Ville Rannan piirtämässä pilakuvassa perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia muistuttava joulupukkihahmo toivottaa "Hyvää joulua kaikille suomalaisille heteroseksuaaleille valkoihoisille konservatiiveille!". Soinin edustalla tontuiksi pukeutuneet perussuomalaisten kansanedustajia muistuttavat hahmot säestävät pukkia huudahduksilla "Mutta te muut! paskaa joulua!" ja "Teidät sais ampua. Ja lähettää pois Suomesta".

Perussuomalaisten kansanedustaja, rovasti Anssi Joutsenlahti sanoo Kotimaa24:lle lähettäneensä Kirkko ja kaupunki -lehteen vastineen puolueen puolesta. Hän on allekirjoittanut tekstin rovastina, perussuomalaisten kansanedustajana ja eduskunnan toisena varapuheenmiehenä.

"En ymmärrä, että kristillinen lehti voi tällä tavalla julkaista tällaista kuvaa, joka ei sovi mihinkään julkaisuun saati sitten seurakunnan lehteen", Joutsenlahti sanoo.

Sarjakuvan piirtänyt Ville Ranta hämmästelee Kotimaa24:lle reaktiota.

"Perussuomalaisten kansanedustajat kokevat, että heidän kritisoimisensa on jonkinlaista ajojahtia ja jollain tavalla epäoikeudenmukaista, vaikka kyse on tavallisesta poliittisesta satiirista ja debatista."



http://www.hs.fi/politiikka/Kotimaa24 Seurakuntalehden pilakuva aiheuttaa närää perussuomalaisissa /a1305551461412
31997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tämä onkin sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta kun persu on "pukkina"?!

Äänestä

Heh, ei olis pahemmin varaa jollain persuprovastilla lähetellä vastineita...

Äänestä
  • Vai Kirkosta kajahtaa?
    Nyt sattumalta kajahtaa täältä päin. En ala kustantaa maksamillani k-veroilla muutamien hullujen vihajuttuja ja maineenhankintakampanjointia, vaan käytin eroakirkosta.fi-sivustoa. Odotin arkkipiispan ja muiden leipäpappien kannaottoa vihan lietsontaan, mutta nämä leviitat näkyvät ihastuneen lietsontaan. Kai vanhat IKL-perinteet eläövät kirkon piirissä.
    Goodbye, vanhat fasistit!

    Äänestä

  • heh..ei sullakaan paljon polla säteile..

    Äänestä

  • Vapaa mies kirjoitti:

    Vai Kirkosta kajahtaa?
    Nyt sattumalta kajahtaa täältä päin. En ala kustantaa maksamillani k-veroilla muutamien hullujen vihajuttuja ja maineenhankintakampanjointia, vaan käytin eroakirkosta.fi-sivustoa. Odotin arkkipiispan ja muiden leipäpappien kannaottoa vihan lietsontaan, mutta nämä leviitat näkyvät ihastuneen lietsontaan. Kai vanhat IKL-perinteet eläövät kirkon piirissä.
    Goodbye, vanhat fasistit!

    Mielestäni persut sun muut poliitikot jäävät sen TODELLISEN ONGELMAN varjoon:

    Että niinku tällaisia P****N JOULUN toivotuksia näin Joulun alla ja vieläpä Kirkon nimeä kantava julkaisu.

    Kuuntelin radio suomessa kyseisen "taiteilijan" haastattelua, ja sielläkin vain märehtivät Perussuomalaisten oletettua loukkaantumista eikä SANALLAKAAN mainittu tuota mielestäni TÄYSIN JUMALATONTA herjausta.

    Menen itsekin tutkimaan tuota erokirkosta.fi- palvelua...

    Oikein Lämmintä Joulun aikaa vaan kaikille näitä lukeville kuitenkin, kaikesta huolimatta...=)

    Äänestä

Ei ollut Anssistakaan mieheksi. Hame päälle vaan.

Äänestä

Minusta se oli myöskin satiiria mistä Hirvisaari tuomittiin, tosin tuomio tulee muuttumaan.

Äänestä
  • Satiiria on koko puolue. Ei tiedä missä asiassa ovat lopulta tosissaan. Pilanpäiten Soini pressaehdokkaanakin?

    Ääneni menee Haavistolle, jota persut mauttomasti yrittävät lytätä.

    Haavisto ei ole satiirikko eikä pelle kuten useimmat persut.

    Äänestä

  • Asdertson kirjoitti:

    Satiiria on koko puolue. Ei tiedä missä asiassa ovat lopulta tosissaan. Pilanpäiten Soini pressaehdokkaanakin?

    Ääneni menee Haavistolle, jota persut mauttomasti yrittävät lytätä.

    Haavisto ei ole satiirikko eikä pelle kuten useimmat persut.

    Eivätkö eduskunnassa olevat hintit jo riitä, vieläkö Pressaksi sellainen..?

    Äänestä


  • Just joo kirjoitti:

    Eivätkö eduskunnassa olevat hintit jo riitä, vieläkö Pressaksi sellainen..?

    Kyllä, erityisenä kannanottona Soinin hengenheimolaisia ja suvaitsemattomuuden saarnamiehiä vastaan.

    Toivon kaikkien sivistystä ja suvaitsevaisuutta edes alkeellisesti kannattavien ihmisten ryhmittyvän Pekka Haaviston taakse, jotta Timo Soini ei tulisi valituksi presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

    Äänestä

  • Just joo kirjoitti:

    Eivätkö eduskunnassa olevat hintit jo riitä, vieläkö Pressaksi sellainen..?

    Soini on hinttimäisempi kuin Haavisto, vaikka timo tiettävästi on hetero.

    Äänestä

  • Timo on neiti kirjoitti:

    Soini on hinttimäisempi kuin Haavisto, vaikka timo tiettävästi on hetero.

    Isä Timolla on prinsessaakin puuterisempi herkkäpeppu? Outoa.

    Äänestä

ERKKOMONOPOLIN VIHERPUNIKKITOIMITTAJAT VALEHTELEVAT: PILAKUVAT SOINISTA EIVÄT TODELLISUUDESSA AIHEUTA NÄRÄÄ PERUSSUOMALAISISSA

Siinä annettu KOMMENTTI ON YHDELTÄ PAPILTA, hän ei ole "PERUSSUOMALAISET" EDES ENEMMISTÖ SIIS

HELSINGIN PRAVDAN VIHERPUNIKIT SAAVAT TIEDOTTAA RIVOUKSIAAN
MIELIN MÄÄRIN ja
Soinista saa piirtää rivouksia kirkko-lehdessä


Nyt on tärkeä toimia

ja tehdä kuntajytky, jossa Heinäluoma vetää SDP:n pois
kontallaan EU:ssa olevan vallanhimi-Kataisen hallituksesta.

Äänestä

Jotain ajassa liikkuvaa kuvaa myös nämä paska- ja rotanhäntäpilapiirrokset. Seuraavaksi ilmaantuvat termit yhteiskunnan syöpäläiset jne. muistoina 30-luvun juutalaisvainoista. Pastori Simojoen fasistisista IKL-puheista olisi jo luullut Suomen ev.lut.kirkon päässeen eroon, mutta nyt olisi kirkon jo aika esittää anteeksipyyntö kaikille vainoamilleen ihmisille ja heidän jälkeläisilleen.
Fiksuna henkilönä uskon ja toivon, että presidenttiehdokas Sari tuomitsee päättäväisesti nämä uusfasistiset ilmiöt, joihin göbbelsmäisesti toistamalla valheellisia leimaamisia löydään löylyä.
Mielestäni Perussuomalaiset eivät ole puolueena tehneet ainuttakaan tuomittavaa tekoa (ellei sellaiseksi lasketa etelä-Euroopan harmaan talouden suurmaiden Kreikan jne velkojen maksamisesta pidättymistä). Jopa kepulaisten traktori- ja sikailumarssit ovat pelottavia verrattuna perussuomalaiseten tuulipukukansan vaalityöhön.
Jytkyn jälkeen PS leimattiin ensin kaljankittaajien ryhmäksi, mutta nyt on leimakirveisiin vaihdettu uudet leimat ja uudet leimaajat jopa kirkollisveron maksajien tuella. Suuri on pelko siihen, että tavallinen suomalainen saisi rehellisen edustuksen eduskuntaan tukahduttamaan korruptoituneiden kokoomuksen ja kepun sumplimisia. Fasismi ja korruptio kulkevat käsikädessä valtaapitävien suojelemisessa.

Äänestä
  • Käsitinkö oikein. Muut puolueet ja kirkko vainoavat persuja ? Muut Suomalaiset paitsi persut ovat siis fasisteja. 80 prosenttia äänestäjistä on tuon logiikan mukaan fasisteja.

    Muuten, ei muiden puolueiden jäsenet ole päivittäin lehdissä rasismisten tekojen tai lausuntojen takia.

    Tietysti persuharhoissa voi kuvitella, että Eu ja vapaamuurarit ovat organisoineet hyökkäyksen persuja vastaan. Pienenä ennusteena voi sanoa, että Suomen kansa on jo kyllästynyt persuihin. Viimeistään kunnallisvaaleissa se näkyy.

    Äänestä

  • persunero kirjoitti:

    Käsitinkö oikein. Muut puolueet ja kirkko vainoavat persuja ? Muut Suomalaiset paitsi persut ovat siis fasisteja. 80 prosenttia äänestäjistä on tuon logiikan mukaan fasisteja.

    Muuten, ei muiden puolueiden jäsenet ole päivittäin lehdissä rasismisten tekojen tai lausuntojen takia.

    Tietysti persuharhoissa voi kuvitella, että Eu ja vapaamuurarit ovat organisoineet hyökkäyksen persuja vastaan. Pienenä ennusteena voi sanoa, että Suomen kansa on jo kyllästynyt persuihin. Viimeistään kunnallisvaaleissa se näkyy.

    Onko kristallipallosi rikki..ei näy kannatuksen laantumisen merkkejä..uusi jytky tulee..

    Äänestä

Ville Rannan oikea motiivi on vain päästä parrasvaloihin, tapahan se on tämäkin! Mutta ei kannata loukata kansan syviä rivejä..voi olla että seuraukset ovat arvaamattomat.

Äänestä

Porvarit ja Lipponen uhkaa suomea ensikevääseen menessä 54 miljardin lisälaskulla EU:lle. Mietin maamme kohtaloa heteron silmin:

Äänestä

on täysin ymmärrettävää, että mielestänikin vanhoillisiin kirkon riveissä seisoviin homo ja maahanmuuttovastaisiin henkilöihin osuva pilkka osuu ansaitusti keskelle naamaa. Hakkaraisen pöljäilystä saa lukea lehdestä harva se päivä, miksei heille saa irvailla kun Soini ei laita heitä kuriin? Itse jopa erosin kirkosta muutama vuosi sitten Päivi Räsäsen homokommenttien takia. Nyt olen positiivisesti yllättynyt ja liityin kirkkoon uudelleen. Vihapuheiden on loputtava ja Seppo tekee hurjan tärkeää pioneerityötä!

Äänestä

Todella törkeää! Kuka voi halventaa Joulupukkia näin törkeällä tavalla!

Äänestä

Eikö Soini ole vain suomen tunnetuin valepukki?

Äänestä

  • Persut ovat kantelupukkeja, koska kantelivat JSN:lle. Huoripukkeja persut eivät ole, koska eivät saa naista kuin raiskaamalla. Hakkarainen on tyhmä kuin sahapukki. Oinonen käy vuohipukista, kun on niin mieltynyt kuttuihin.

    Äänestä

Pois se persuista, ettäkö tuollaista ikinä tarkoittaisivat! JNS tutkii asiaa - Ville Ranta ammutaan aamunkoitteessa ehkä puolen vuoden päästä.

Ta sitten ei:

http://www.satakunnankansa.fi/Kotimaa/1194711449908/artikkeli/halla-aho toivottaa hyvaa joulua vain valkoihoisille heteroille.html


Ennustus toteutti itsensä.

Mutta kuinka nyt käy persujen kantelun JNS:ään?

Äänestä

Persut ampuivat taas itseään jalkaan? ;D

Äänestä

Soini olisi sopinut myös Tiernapoika-näytelmään kuningas Herodeksena.


Soini/Herodes: Kuningas Herodes olen minä!

Murjaanien kuningas: Jaa, minä kun tykkään että sinä olet yksi styränki...


(jatkakaa, alkaa jo naurattaa...)

Äänestä

Soini TAAS ihan kännissä?

Äänestä

Eihän siinä piirroksessa ollut muuta vikaa kuin että kaikki henkilöt eivät ole riittävän näköisiä. Persut voisivatkin käydä ensi jouluksi ryhmäkuvassa joulutamineissa niin saataisiin puolueelle hyvä joulukortti piirroksen idean pohjalta. Säästyisivät puoluetuet konjakkiin ja viinakakkuun, kun ei tarvitse tuhlata niitä mainostoimistolle tai Jusulalle.

Tervehdys on sinänsä kuin suoraan persujen puolueohjelmasta, joten näköjään sitä saa, vaikka ei olisi tilannutkaan.

Äänestä

Ranta on vitsikkäämpi kuin persut. Mitä pahaa siinä on?

Äänestä

Joko Soini aloitti joulutörsäyksen veronmaksajien piikkiin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Juolupersu(t) kirjoitti:

Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehdessä julkaistu pilakuva on aiheuttanut närää perussuomalaisissa, kertoo Kotimaa24.fi.

Ville Rannan piirtämässä pilakuvassa perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia muistuttava joulupukkihahmo toivottaa "Hyvää joulua kaikille suomalaisille heteroseksuaaleille valkoihoisille konservatiiveille!". Soinin edustalla tontuiksi pukeutuneet perussuomalaisten kansanedustajia muistuttavat hahmot säestävät pukkia huudahduksilla "Mutta te muut! paskaa joulua!" ja "Teidät sais ampua. Ja lähettää pois Suomesta".

Perussuomalaisten kansanedustaja, rovasti Anssi Joutsenlahti sanoo Kotimaa24:lle lähettäneensä Kirkko ja kaupunki -lehteen vastineen puolueen puolesta. Hän on allekirjoittanut tekstin rovastina, perussuomalaisten kansanedustajana ja eduskunnan toisena varapuheenmiehenä.

"En ymmärrä, että kristillinen lehti voi tällä tavalla julkaista tällaista kuvaa, joka ei sovi mihinkään julkaisuun saati sitten seurakunnan lehteen", Joutsenlahti sanoo.

Sarjakuvan piirtänyt Ville Ranta hämmästelee Kotimaa24:lle reaktiota.

"Perussuomalaisten kansanedustajat kokevat, että heidän kritisoimisensa on jonkinlaista ajojahtia ja jollain tavalla epäoikeudenmukaista, vaikka kyse on tavallisesta poliittisesta satiirista ja debatista."



http://www.hs.fi/politiikka/Kotimaa24 Seurakuntalehden pilakuva aiheuttaa närää perussuomalaisissa /a1305551461412

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu