Reganin 80-luvun politiikka perustui siihen, ettei tulevaisuudessa Usa ole köyhiä, vaan on hyvin rikkaita josta sitten tippuu murusia ja köyhät osaavat siitä sitten tehdä elintason itselleen. Te työntekijät ette sitten ole lähteneet siihen mitä teille tarjottiin, vaan olette toimineet omaa etuanne vastaan ja saatte siitä hyvin pitkälle syyttää itseänne kuten suuret pankkiirit ja taloustieteilijät ovat teille sanoneet. Ainoa vaan että talustieteiljät eivät kertoneet sitä tai sitten he eivät ole sitä huomanneet, että teillä oli eräs taito minkä olette ilmaiseksi luovuttaneet pois. Tämä sotii sitä asiaa vastaan mikä oli ennen käsityööläisillä, oli niin sanottu KISÄLLIKUNTA ja se tarkoitti sitä, ettei sen ulkopuolelle luovutettu ammatisalaisuuksia. Tehän laulatte kaikki tietonne kuyin vanhat juoruämmät. Tätä tietoa virtaa koko ajan ulkomaille halpatyönvoiman maihin. Jos te pitäisitte ammatisalaisuutenne kuten aikoinaan KISÄLLIKUNNAT piti, niin teillä olisi paremmat palkat ja enemmän töitä. Lähtekää nyt vihdoista viimein Reganin politiikan mukaisesti toimimaan.
Olisiko työläisen aika siirtyä KAPITALISMIIN
rosvonmitta
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vivaa Las PEGOS
Ensiksi pitäisi saada tehdä toiminimellä/firmalla töitä, jottei tarvitsisi alle 90000 euron vuosituloista veroja maksaa, niin kuin köyhät lääkäritkin tekee.
Eikä paljatella ammatisalaisuuksia kellekään, ei ainakaan ulkolaisille, vaikka työnantaja niin määrääkin, vaan opettaa väärin muille ja sanoa voi voi, etkö sä vieläkään oppinut, sillain se ennen hoitui!!