Vuosi 2011 on Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi. Sosiaalialan vapaaehtoistyö on melkein pelkästään naisvoimin toimiva kansalaistoiminta. Sosiaalialan järjestöissä vapaaehtoistoiminnalla on pitkät perinteet ja monissa se on yksi toiminnan kulmakiviä. Vertaistuki on esimerkiksi yksi tärkeimpiä vapaaehtoistoiminnan muotoja, sillä saman tilanteen kokeneet ovat ne jotka voivat auttaa parhaiten. Silti yksityinen sosiaali- ja terveysala on yhteiskuntamme nopeimmin kasvavia sektoreita. Hoidon ja hoivan tarve lisääntyy vauhdilla erityisesti väestön ikääntymisestä johtuen. Lisäksi sosiaalialan vapaaehtoistoiminnan työn tulevaisuus ei näytä kovinkaan selkeältä. Palvelujen tarve ja sitä kautta työvoiman tarve tulevat lisääntymään. Useimmat vapaaehtoistoiminnan muodoista ovat määräaikaisia projekteja, joita raha-automaattiyhdistys RAY rahoittaa, mikä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän me suomalaiset rahapelejä pelaamme, sitä paremmin vapaaehtoistyöjärjestömme toimivat.
Nykyään puhutaan hyvinkin usein siitä, ettei sosiaalialan vapaaehtoistoiminnalla ole tulevaisuutta ja jatkuvasti ikääntyvän väestön takia ihmiset JOUTUVAT huolehtimaan läheisimmistä, kun he hoitoa ja tukea tarvitsevat. Lähimmäisten hoitoa pidetään pelottavana ja vaikeana asiana. Ymmärrämme, että se tulee olemaan vaikeaa ja mahdollisesti henkisesti kuormittavaa, sillä ei ole helppoa nähdä kun läheinen kärsii. Mutta jos haluaa läheiselleen parasta, miksi sitten jättäisi hänet pelkästään valtion tai toisten vapaaehtoisten ihmisten vastuulle? Itseasiassa ne jotka eniten tarvitsevat valtion ja vapaaehtoisten tukea, ovat ne joilla ei ole omaisia. Koska ihminen heikkona kaipaa läheisiään kaikista eniten, hän ei saa sitä rakkautta ja tukea jota todella kaipaa. Sitä ei saa vierailta jotka käyvät hänen luonaan kerran viikossa. Lähimpien rakkaus on eri asia ja sitä ei korvaa mikään.
Suomalaisen yhteiskunnan ongelma on se, että läpi sen historian suomalaiset ovat aina arvostaneet itsenäisyyttä ja oman elämän rakentamista, ja sitä kautta omasta lapsuuden perheestä irtautumista. Ihmiset arvostavat myös ns. sinkkuelämää. Jos puolet suomalaisesta väestöstä jäisi ilman perhettä, silloin vanhuuden päivinä taatusti jäisi yksin.
Jotkut lapset eivät tahdo huolehtia omista vanhemmistaan, toiset taas ovat liian kiireisiä eivätkä ehdi työelämänsä takia käydä kuin yksi tai kaksi kertaa viikossa sairaan läheisensä luona. MUTTA SE OLISI EDES jotain, silloin läheisen ei tarvitsisi jäädä kokonaan valtion ja vieraiden ihmisten varaan. Vaikka kuinka hyviä he olisivat, he eivät kuitenkaan korvaa omia lapsia.
Miksi innostua tekemään vapaaehtoistoimintaa jossain muualla, jos sinua tarvitsee läheinen ihminen? Vaikket pitäisi hänestä, voit silti auttaa häntä jossain. Kun hän kuolee jonakin päivänä, et ehkä silloin syytä itseäsi laiminlyönnistä. Päinvastoin saatat silloin kokea suurta tyytyväisyyttä hänen auttamisestaan.
Osa-aikatyöstä voisi löytyä ratkaisu moneen ongelmaan. Useampi ihminen tulisi saamaan työtä ja vapaa-aika lisääntyisi, jolloin jäisi aikaa muuhunkin kuin työhön. Työtä tekevät ihmiset tekisivät sen paremmin, johtuen enemmästä vapaa-ajasta. Esimerkiksi jos on kymmenen tunnin päiviä töissä, työntekijä väsyy erilailla kuin viiden tunnin jälkeen. Viiden tunnin päästä joku muu tulee tilalle ja jatkaa sitten työn hyvässä tahdissa. Molemmat saavat palkkaa, työtä ja myös vapaa-aikaa.
Mielipiteitä asiasta toivovat kaksi yhteisöpedagogi-opiskelijaa Helsingistä.
Nykyään puhutaan hyvinkin usein siitä, ettei sosiaalialan vapaaehtoistoiminnalla ole tulevaisuutta ja jatkuvasti ikääntyvän väestön takia ihmiset JOUTUVAT huolehtimaan läheisimmistä, kun he hoitoa ja tukea tarvitsevat. Lähimmäisten hoitoa pidetään pelottavana ja vaikeana asiana. Ymmärrämme, että se tulee olemaan vaikeaa ja mahdollisesti henkisesti kuormittavaa, sillä ei ole helppoa nähdä kun läheinen kärsii. Mutta jos haluaa läheiselleen parasta, miksi sitten jättäisi hänet pelkästään valtion tai toisten vapaaehtoisten ihmisten vastuulle? Itseasiassa ne jotka eniten tarvitsevat valtion ja vapaaehtoisten tukea, ovat ne joilla ei ole omaisia. Koska ihminen heikkona kaipaa läheisiään kaikista eniten, hän ei saa sitä rakkautta ja tukea jota todella kaipaa. Sitä ei saa vierailta jotka käyvät hänen luonaan kerran viikossa. Lähimpien rakkaus on eri asia ja sitä ei korvaa mikään.
Suomalaisen yhteiskunnan ongelma on se, että läpi sen historian suomalaiset ovat aina arvostaneet itsenäisyyttä ja oman elämän rakentamista, ja sitä kautta omasta lapsuuden perheestä irtautumista. Ihmiset arvostavat myös ns. sinkkuelämää. Jos puolet suomalaisesta väestöstä jäisi ilman perhettä, silloin vanhuuden päivinä taatusti jäisi yksin.
Jotkut lapset eivät tahdo huolehtia omista vanhemmistaan, toiset taas ovat liian kiireisiä eivätkä ehdi työelämänsä takia käydä kuin yksi tai kaksi kertaa viikossa sairaan läheisensä luona. MUTTA SE OLISI EDES jotain, silloin läheisen ei tarvitsisi jäädä kokonaan valtion ja vieraiden ihmisten varaan. Vaikka kuinka hyviä he olisivat, he eivät kuitenkaan korvaa omia lapsia.
Miksi innostua tekemään vapaaehtoistoimintaa jossain muualla, jos sinua tarvitsee läheinen ihminen? Vaikket pitäisi hänestä, voit silti auttaa häntä jossain. Kun hän kuolee jonakin päivänä, et ehkä silloin syytä itseäsi laiminlyönnistä. Päinvastoin saatat silloin kokea suurta tyytyväisyyttä hänen auttamisestaan.
Osa-aikatyöstä voisi löytyä ratkaisu moneen ongelmaan. Useampi ihminen tulisi saamaan työtä ja vapaa-aika lisääntyisi, jolloin jäisi aikaa muuhunkin kuin työhön. Työtä tekevät ihmiset tekisivät sen paremmin, johtuen enemmästä vapaa-ajasta. Esimerkiksi jos on kymmenen tunnin päiviä töissä, työntekijä väsyy erilailla kuin viiden tunnin jälkeen. Viiden tunnin päästä joku muu tulee tilalle ja jatkaa sitten työn hyvässä tahdissa. Molemmat saavat palkkaa, työtä ja myös vapaa-aikaa.
Mielipiteitä asiasta toivovat kaksi yhteisöpedagogi-opiskelijaa Helsingistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Saako palkkaa tarpeeksi että sillä elää, hoitoalalla on muutenkin huonot palkat, jos se vielä puolittuu..
Auttaskos 6tun työpäivät. siihen väsymyksee.Omaisena voisin vastata että olen hoitnut siihen asti kuin voimia riitti.Jos apua saisi enemmän kotihoitoon ja myös erilaisia sairaalan apuvälineitä ja apua ulkopuolelta niin monikin pärjäisi pidenpään kotihoidossa.Mutta kukahan tätäkin alkaisi suunnittelemaan niin ei kukaan.
omaisista huolehtiminen ei ole pakkopullaa