Ei demariksi ihan kuka tahansa pääsekään
eliittipuolue
763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No ihan järjenvastaista liittyä demaripuolueeseen. Se osoittaa jo pahaa arvostelukyvyn puutetta, jollei tosiaan ole riippuvainen puolueesta ja saamassa jonkun mehukkaan palkkioviran vastineeksi.
Ei toi puolue ole hyvä millekään normi-ihmisille. Se on hyvä vain eliittidemareille, jotka pitää huolta lähinnä omista eduistaan. Meno on samanlaista kuin Neuvostoliitossa aikoinaan. Onhan ne vielä tovereitakin, vaikka kommunismikin on haudattu melkein kaikkialla muualla paitsi Kuubassa ja Pohjois-Koreassa.
demarit on aivan muu järjestö, kuin tasapuolisesti ihmisten etuja ajava puolue.
Demareiden takia maamme on rikollisia ja korruptioa täynnä.
Sielä on jo yksi Lipposen näköinen mies. Ihan presidenttiehdokkaanakin.
Näin se on tulkittava että eliittiä ovat, ei ole yhtään kansanedustajaa joka puutteessa olisi elänyt ennen kansanedustajaksi valitsemistaan, puhumattakkaan valitsemisen jälkeen.
Kaikilla demareilla on varallisuus kasvanut räjähdysmäisesti eliittiin päästyään esim.
koivisto,Ahtisaari,Halonen,Lipponen, vain muutamia nimiä huipulta mainitakseni.
Pätevoittääkö" puutteessa eläminen" kansanedustajaksi ? Mitä lienee tarkoitat "puutteella" ?
On aivan totta,että demareihin liittyvän kanssa keskustellaan. Ainoastaan täydellinen ääliö hyväksyisi puolueeseen kenet tahansa. Tästä vaikkapa esimerkkinä persujen jäsenistö.
Demareiden takia, maamme on pohjoismainen sivistysvaltio.
Oletko demujen ylimmäinen vitsinkertoja? Onko oikein dibloomi?On sinulla sentää tämä lohduton persukateus jäljellä!
Eli heppu sai jo jäsemaksulapun.
"Demariksi haluava mies sai aikaistetun jäsenmaksun"
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118853-demariksi-haluava-mies-sai-aikaistetun-jasenmaksun