Eduskunta jää lomalle
Eduskunta on päättänyt syyskauden työrupeamansa ja jää kuuden viikon joulutauolle. Keskiviikon täysistunnossa hyväksyttiin viimeiset osat ensi vuoden budjetista. Viimeisen äänestyksen jälkeen pidetyssä yleisessä luottamusäänestyksessä todettiin, että hallitus nauttii eduskunnan luottamusta äänin 118-71. Poissa äänestyksestä oli 10 edustajaa.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) tarjosi aamulla edustajille ja henkilökunnalle joulukahvit.
Eduskunnan valtiosalissa esiintyi Sibelius-lukion kamarikuoro Helsingistä. Perinteiseen tapaan edustajat ja eduskunnan henkilökunta yhtyivät Maa on niin kaunis -virteen.
Joulutauon jälkeen seuraava istunto on 6. helmikuuta.
Eduskunnan valiokunnista ainakin suuri valiokunta ja perustuslakivaliokunta kokoontunevat myös istuntotauon aikana.
YLE Uutiset
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2012 !!!
Yst. toivoo: yli 1.000.000 köyhää !
http://yle.fi/alueet/oulu/2011/12/vahavaraisten_perheiden_maara_kasvussa_-_mita_maksaa_jouluateria_3120308.html
ps.kansanedustajat lomailee yli 4½/kk vuodessa ! Täydellä palkalla !
Eduskunta on päättänyt syyskauden työrupeamansa ja jää kuuden viikon joulutauolle. Keskiviikon täysistunnossa hyväksyttiin viimeiset osat ensi vuoden budjetista. Viimeisen äänestyksen jälkeen pidetyssä yleisessä luottamusäänestyksessä todettiin, että hallitus nauttii eduskunnan luottamusta äänin 118-71. Poissa äänestyksestä oli 10 edustajaa.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) tarjosi aamulla edustajille ja henkilökunnalle joulukahvit.
Eduskunnan valtiosalissa esiintyi Sibelius-lukion kamarikuoro Helsingistä. Perinteiseen tapaan edustajat ja eduskunnan henkilökunta yhtyivät Maa on niin kaunis -virteen.
Joulutauon jälkeen seuraava istunto on 6. helmikuuta.
Eduskunnan valiokunnista ainakin suuri valiokunta ja perustuslakivaliokunta kokoontunevat myös istuntotauon aikana.
YLE Uutiset
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2012 !!!
Yst. toivoo: yli 1.000.000 köyhää !
http://yle.fi/alueet/oulu/2011/12/vahavaraisten_perheiden_maara_kasvussa_-_mita_maksaa_jouluateria_3120308.html
ps.kansanedustajat lomailee yli 4½/kk vuodessa ! Täydellä palkalla !
Vastaukset 44
Vanhimmat
Vaikeesti kannettavia taakkoja laittavat ihmisten harteille hajoittaen ihmiset henkiseesti ja fyysisesti. Kansanedustajilla on vuodessa lomaa 4½/kk
Edustajat lomailevat kolmanneksen vuodesta - Suomi - Uutiset - Ilta-Sanomat
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1476917
Ja täydelle eläkkeelle he voi lähteä 7.v eduskunta kauden jälkeen, vaikka 40 vuotiaana. He saa äänestää itse palkastaan, ja vuoden 2000 jälkeen se on nousut 40% samalla kun sosiaalitukiin ei olla tehty indeksi tarkistusta vuoden 1995 jälkeen (neh.5).
Kansanedustajien palkka nousee pian – 5860€/kk ei riitä — Uusi Suomi
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/91928-kansanedustajien-palkka-nousee-pian-%E2%80%93-5860%E2%82%ACkk-ei-riita
On se sitten kiva heidän tulla 6 viikon loman jälkeen työnorjille kiristyksiä luettelemaan esim. eläkeiän korotuksista ym..ymmm.
Eikö näistä ns. kansanedustajien ylipitkistä lomista löytyisi mitään säästöä. Miksi heillä pitää olla sen pidemmät lomatkuin muillakaan kansalaisilla?
Kyllä on suomi rikas maa kun kansan edustaja avustajineen sekä henkilökunra eduskuntatalosta pitää täyspalkallista lomaa jouluna 6 viikkoa ja kesälomaa 4 kk ,eikö näille oman edun tavoitelijoille riitä loma ajalta peruspäiväraha tai ansiosidonnainen kun muilla pitää ympäri vuoden tulla toimeen näillä korvauksilla ,eli tälläki hetkellä on kansan laskuun lomalla 500 ihmistä ja palkka on korkeimasta päästä ,tmähän tarkoitaa että näillä palkoilla suomi maksaa vuodessa tuhannen ihmisen työ palkan jouten olosta kansanedustajille ,tällä loma ajan palkoilla edustajille pyörisi tuhannen ihmisen teolisuus laitos ,tämä jos mikä on verorahojen tuhlaamista kun kaoikessa pitää valtion säästää .
Kansanedustajien 200 henkilöä ja lisäksi avustajia 200 henkilöä sekä hovi henkilökunta talossa eli yhteensä 500 ihmistä melkein viisi kk lomilla täydellä palkalla ,tällä lomakorvausten raha määrällä pystytään työlistämään noin 1000 normi palkkaista ympäri vuoden ,on suomi rikas ja eri arvoinen kun tätä sallitaan vuodesta toiseen ,edustajille lomakorvaukseksi riitäisi peruspäivä raha tai ansiosidonnainen kun muitten on pakko tulla toimeen ympäri vuoden ,joka tekee aloiteen eduskunnassa tämän asian muutamiseksi oikeudenmukaiseen suuntaan niin puolueen kannatus nousee ainaki 5 prosenttia ,niin vihaiset on ihmiset tästä lailistetusta rosvouksesta veronmaksajilta .
EN OSAA ENÄÄ MUUTA SANOA, SAATANAN AHNEET JA RÖYHKEÄT OMAN EDUN TAVOITTELIJAT. PÄÄ ON PILVISSÄ JA JALAT PUOLI METRIÄ ILMASSA, KUN KÄSITYS SIITÄ, MILLAISELLA TULOILLA MONET TÄMÄN PÄIVÄN SUOMESSA SINNITTELEVÄT. HERRAT VAIN JUOVAT SHAMPANJAA, SYÖVÄT KAVIAARIA JA TANSSIVAT CAN, CANIA, KANSA OLOILLE VAIN NAURETAAN JA TÄRKEIN ASIA ON OMAN TIIN JA LOMPAKON LIHOTTAMINEN.
HÄVETKÄÄ JO SAATANAN AHNEET PORSAAT, JOS OSAATTE >:(
Pitäisi ottaa yhteyttä asiosta vastaaviin. Tasa-arvoasioista vastaa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki
http://www.stm.fi/stm/johto
Yhden pienen ryhmän kohtuuttomat edut eivät ole tasa-arvolain mukaisia. Koska Arhinmäki aikoo puuttua asiaan. Vai aikooko hän jättää työnsä tekemättä?
Kyllä kansanedustaja on palkkansa ansainnut, olette vain kateita.
Puolet pois "hoveineen" ja muka "avustajineen", pelkkä suojatyöpaikka isopalkkaisille, koska asiat päätetaan eussa.
leikataan tämä lomaraha noilta turhakkeilta samalla ku muitakin yhteiskunnan palveluja leikataan ja lähetetään kaikki kreikkaan.
Hallitus tietenkin mukaan sinne.
Kansakoulun opettajan sijainen Marttilan Kirkonkylän kansakoulussa 1963-1964, Loimaan verotoimiston toimistoapulainen 1965, Lounais-Hämeen B-mielisairaalan ylilääkärin sihteeri ja varastonhoitaja 1969-1972, Kankaanpään ammatillisen kurssikeskuksen talouspäällikkö 1972-1973, Urjalan kunnan toimistosihteeri 1973-1974, Forssan terveyskeskuksen apulaistalouspäällikkö 1974-1982
Puistotyöntekijä , Kansan Uutisten kesätoimittaja , Vasemmistonuorten puheenjohtaja , Kansanedustajan avustaja
Näille kaikille maksetaan. Kuinka moni heistä ansaitsee palkkansa?
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex3000.sh?LAJITNIMI=$
Saavatko kansanedustajat lomaltapaluurahaa?
Tähän olisi tultava muutos ja pian...kyllä samat säännöt pitäisi koskea kaikkia...nämä unohtavat heti kenen asialla ovat kun valituiksi tulevat...Olisiko aika siirtyä demokratiaan meilläkin? Nyt kansalaisia lähinnä pilkataan tällaisella mielivallalla, missä työt sivuseikka ja hosumalla pilataan muiden olot.
Se on puhdasta oman edun tavoittelua = 4,5 kk loma *kansanedustajilla*.
kaikki vaalikampanjat ja eihän niistä moni ole paikan päällä muutenkaan.
suomen supertollot ovat hirvittävän röyhkeää porukkaa ottaessaan etuja,joita ei kenelläkään muulla kansalaisella ole mahdollista saada.
siinä on törkein esimerkki päättäjien toiminnasta kansan edessä,täydellisen moraalitonta
ja todella kallista toimintaa ja lomailua kansan varoilla.
todellisia surkimuksia joka ainoa.
´´todellisia surkimuksia joka ainoa.´´
paitsi Sampsa ´´pikavipit vittuun´´ Kataja!, siinä on mies paikallaan, asia on just näin kuin Sampsa taannoin A-Talkissa totesi ´´me elämme vastuullisessa markkinataloudessa, emme villissä lännessä´´!!!
ARVON EDUSTAJAT
OTTAKAAPA SIITÄ SUURESTA TILIPUSSISTA n.700e ja ajatelkaa mitä sillä saa
SILLÄ PITÄÄ SUURIMMAN OSAN SUOMALAISISTA TULLA TOIMEEN
KOKO KUUKAUDEN .
eli kaikeen elämiseen. TE SAATTE SEN YHTENÄ PÄIVÄNÄ TUON RAHAN.
OTTAKO TE JÄRILTÄNNE KUN LISÄÄ MÄTKYJÄ MAKSATETAAN KÖYHILLÄ.
YLE VERO PITÄÄ TYLLA BUDJETISTA mutta ei nuja pöytään ja kaikille vero.
JA TULEVA VUOSI EI VARMAAN TUO HELPOTUSTA ASIAAN
LEIKATKAA OMIA PALKOJANNE RIITTÄVÄSTI
olis jotain uskottavuutta menoon.
Juu, näin Jouluna on hyvä muistaa myös vihannesten osuus ruokavaliossa. Se tasapainoittaa vatsaa, tuo lisää kuituja ja vitamiineja.
Siis pullonkerääjän sanoin: "Leikatkaa omia herneenpalkojanne riittävästi, olisi jotain uskottavuutta, kamoon!"
ruokalistalta puuttuu oikeudenmukaisuus
Kyllä siitä taitaa 6 kuukauttakin kertyä, kun lasketaan mukaan kaikki lintsaamiset
ja turhanpäiväiset ulkomaanmatkat.
Näin se on aina ollut ja aina tulee olemaan, mikään ei tule muuttumaan ihan lähiaikoina ainakaan.
Aina on maksettu.Hallinnollisen koneiston menot ovat käsittämättömät samoin sosiaalipuoli,kyllä rahaa löytyy mitä ihmeellisiimpiin projekteihin.Mutta aina kun leikitään säästölinjaa,niin ensimmäisenä isketään elämän alkupäähän ja loppuhoitoon,eli lastenkouluruokailuun ja vanhustenhoitoon.
Noo kyllähän ne sentään on hoitaneet maan asiat hyvälle mallille ja kansalle asiat kuntoon, niin kyllähän sitä täytyy silloin saada raatamisesta olla pulet vuodesta lomalla täydellä palkalla tottakai! Yksinkertaisesti asiat on niin hyvällä tolalla täällä ja muualla että sitä joutaa lomailemaan..
Ja kaikille virkailijoita myöten on saatava pitemmät lomat ja suurempi palkka vastineeksi kovasta ja hyvin hoidetusta työstä maamme hyväksi. Sama tottakai sitten kaikille duunareillekin, koska onhan maksajallekin kohtuullista antaa jotain hyvitystä.
Maajussit ovat jääneet taas 53 viikon lomalle .... SINÄ MAKSAT!
Hyvä se on tuollaisilla lomamäärillä työläisille ehdotella eläkeiän korotuksia.
Tasa-arvoako?
maajussit raataa kesällä kun muu porukka lojuu rannoilla
YLEENSÄ siinä vain säästetään, kun pysyvät poissa !
Ei kaine lomalla kaksinkertaista palkkaa saa ?
tulevat presitenttivaalit on käännettävä niin että vähäosaisten ja pienituloisten
ja keskituloisten presitentiksi valitaan Timo Soini
kaikki muut puolueet on sotkeneet tämän maan asiat päinmäntyä.
ja tulevat eduskuntavaalit valjastaa voitamaan perussuomalaisten puolue.
saadaan käännettyä suomi taas kohilleen.
äänestämällä muutosta saa aikaan tuloksia.
Noo, mitäpä tuosta, minä lomailen enemmän, nytkin olen lähdössä Aasiaan matkailemaan muutamiin maihin ja jokunen kuukausi vierähtänee. Piletti vain yhteen suuntaan kerrallaan, paluusta kun ei vielä mitään tietoa.
Sinäkin voit muuten yrittää päästä eduskuntaan ja heti lomille, niin ei tarvi sitten vaikeroida täällä enää yhtään enempää. Täydellä palkalla, veikkaan, että kyllä kelpaisi sinullekin.
no kyllä kelpaa 7000ekk ... 12000ekk
15 000 €/kk... 20 000 €/kk... Ja ne hallintonuvostokorvaukset 500-1500 €/tunti + muut korvaukseta ja palkkiot joita saadaan kun työajasta käytetään yli 50 % rahan haalimiseen muualta. Niin, ja ei aivan vähäisimpänä, ne KORRUPTIOMILJOONAT jotka Europankkiirit tallettavat veroparatiiseihin niille jotka ovat osallistuneet miljardien VARASTAMISEEN KANSALTA heidän hyväkseen.
Sitten parin kuukauden hiihtoloma, ja ollaankin jo 3kk kesälomalla, kunnes syyslomat painaa taas päälle.
400 Lakia nuijittiin pöytään viimmeisenätyöpäivänä.herää kysymys miten siinä ehtii perehtyä asiaan misstä on edes kysymys kun nuija kolahtaa.
Tämä kertoo juuri sen, että kansanedustajista reilusti yli puolet voitaisiin potkia pellolle koska jo nyt valmistelevat virkamiehet päättävät lakien sisällön. On aivan sama onko niiden hyväksynnässä yleisönä 2 tai 100 rosvoa.
Ajavatko ne lomillakin taksilla kansan piikkiin? Ehkä me maksamme suoraan lomalennotkin. Nämäkään RIKOKSET eivät olisi mikään ihme.
tulos palkkaus...lomat palkattomiksi heti....ammatin valinta?:TYÖTÄ OLIS TEHTÄVÄ..EIKÄ LOMAILLA KOKO AJAN.VALITTAVAT HETI.KUN KANSANEDUSTAJAKSI PÄÄSEVÄT..ETTÄ HEITÄ KIUSATAAN.EI HEITÄ KUKAAN KIUSAA.KANSA VAATII TYÖ TULOSTA.
tehdä laki että saavat olla palkattomalla lomalla sen puolivuotta .
miksi heille pitää maksaa joutenolosta palkkaa.
P-kat maksan mitään te tunarit sen sijaan maksatte minulle siitä että viitsin aamulla kääntää kylkeä sängyssä ja sylkäistä kattoon niin ja en muuten maksa televisiomaksuakaan nostan pöytälaatikkofirmastani centilleen sen vähän liksaa ettei tarvitse maksaa veetun mediaveroja
PARLAMENTTAARINEN TUOMIOISTUIN!
JOKA ON EDUSKUNNASTA RIIPPUMATON JA VAILLA KYTKÖKSIÄ !
VAIN TÄMÄ VOISI TUTKIA KANSANEDUSTAJIEN PÄÄTÖSTEN LAILLISUUTTA !
NYT HE OVAT PUKKINA KAALIMAAN VARTIOINA !
kaikkein halvinta olis, jos eduskunta ei tulis takas lomalta ollenkaan,, kaikki voi irtisanoa,,eu äijät riittää..