Onnea Kiinan kapinoivat viljeliät!

Viljelijäkapina saavutti Kiinalta harvinaisen myönnytyksen
julkaistu tänään 21.12. klo 14:19

Etelä-Kiinassa oman kylänsä vallanneet viljelijät ovat päässeet poikkeukselliseen kompromissiin maakiistassa viranomaisten kanssa. Asukkaat ajoivat poliisit ja puoluepamput ulos Wukanin kylästä, kun heidän viljelysmaansa oli myyty salaa rakennusyhtiölle. Nyt Kiina lupaa antaa osan maasta takaisin.

On epäselvää, miksi viranomaiset ovat suostuneet myönnytykseen, kun vain päiviä aiemmin se käytti uhkailutaktiikkaa ja on sillä ratkaissut aiemmatkin maakiistat.

Tiesulkujen purkaminen on kuitenkin selvä merkki kireiden välien hellittämisestä - viljelijät ovat raivanneet tieltä niille raahaamansa puunrungot, joilla se esti poliisia palaamasta kylään. Samoin poliisi on kaikonnut tarkastuspisteiltä, joilla se yritti estää kyläläisten ruokakuljetukset.

Varsin erikoislaatuinen protesti on kestänyt kaksi viikkoa. Parinkymmenentuhannen asukkaan kylä muun muassa valtasi kommunistisen puolueen toimiston, käänsi poliisiautot katolleen ja otti järjestyksen omiin käsiinsä.

Nähtäväksi jää, johtaako viranomaisten poikkeuksellinen periksianto kylävaltauskäytännön leviämiseen muualle Kiinaan. Kiinassa on vuosittain kymmeniätuhansia yhteenottoja kansalaisten ja viranomaisten välillä, ja suurin osa liittyy juuri maakiistoihin.

AP, YLE Uutiset

Todella hieno (veretön?) kapina, vääryyttä vastaan, joka päättyi kansan oikeudenmukaiseen voittoon. Antanee rohkeutta muillekkin, oikeuden ja vapauden puoleta taisteleville.
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

jååpajåå.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu