Negroidit hakkasivat riivatun kuoliaaksi

Neljä henkilöä on tuomittu vankilaan Australiassa syyllistyttyään naisen hakkaamiseen kuoliaaksi kesken manausseremonian.
Naisesta yritettiin manata ulos paholaista syrjäisellä saarella Australian rannikolla.

Uhriksi joutunutta Sarah Baraa hakattiin kepeillä manausrituaalissa Groote Eylandt -saarella Australian pohjoisrannikolla viime vuonna.

Neljä manaukseen osaa ottanutta henkilöä todettiin oikeudessa syyllisiksi huolimattomuudesta aiheutuneeseen tappoon.

Osa syytetyistä väitti oikeudessa, että he olivat hakanneet Baraa osana manausrituaalia karkoittaakseen tätä riivaavan paholaisen. Läsnä oli myös useita lapsia.

Perjantaina oikeus kuitenkin totesi, että tuomitut olivat tarkoituksella hakanneet Baraa aiheuttaakseen tälle kipua ja nyöryytystä.

Tapahtumapäivänä yksi tuomituista oli pyytänyt Baraa etsimään lääkkeitä sisältävää laukkua. Kun sitä ei löytynyt, alkoivat kaksi naista hakata Baraa.

Seuraavaksi hänet pakotettiin istumaan keskelle tulikehää ja hakkaamista jatkettiin. Ruumiinavauksen mukaan naista oli hakattu voimallisesti ainakin parikymmentä kertaa.

Syylliset tuomittiin 5-7,5 vuoden mittaisiin vankeusrangaistuksiin.

Groote Eylandt -saari sijaitsee 50 kilometriä pohjoiseen Australian pohjoisrannikolta. Kaivosyhdyskunnassa asuu pääasiassa Australian alkuperäisasukkaita aboriginaaleja.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/nainen-kuoli-kesken-manauksen---pirun-karkottajat-vankilaan/art-1288437436408.html

Australian abojen kulttuuria ei olekaan vielä saatu Suomea rikastuttamaan, joten eiköhän oteta väkeä sieltäkin.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Australiassa. kirjoitti:

Neljä henkilöä on tuomittu vankilaan Australiassa syyllistyttyään naisen hakkaamiseen kuoliaaksi kesken manausseremonian.
Naisesta yritettiin manata ulos paholaista syrjäisellä saarella Australian rannikolla.

Uhriksi joutunutta Sarah Baraa hakattiin kepeillä manausrituaalissa Groote Eylandt -saarella Australian pohjoisrannikolla viime vuonna.

Neljä manaukseen osaa ottanutta henkilöä todettiin oikeudessa syyllisiksi huolimattomuudesta aiheutuneeseen tappoon.

Osa syytetyistä väitti oikeudessa, että he olivat hakanneet Baraa osana manausrituaalia karkoittaakseen tätä riivaavan paholaisen. Läsnä oli myös useita lapsia.

Perjantaina oikeus kuitenkin totesi, että tuomitut olivat tarkoituksella hakanneet Baraa aiheuttaakseen tälle kipua ja nyöryytystä.

Tapahtumapäivänä yksi tuomituista oli pyytänyt Baraa etsimään lääkkeitä sisältävää laukkua. Kun sitä ei löytynyt, alkoivat kaksi naista hakata Baraa.

Seuraavaksi hänet pakotettiin istumaan keskelle tulikehää ja hakkaamista jatkettiin. Ruumiinavauksen mukaan naista oli hakattu voimallisesti ainakin parikymmentä kertaa.

Syylliset tuomittiin 5-7,5 vuoden mittaisiin vankeusrangaistuksiin.

Groote Eylandt -saari sijaitsee 50 kilometriä pohjoiseen Australian pohjoisrannikolta. Kaivosyhdyskunnassa asuu pääasiassa Australian alkuperäisasukkaita aboriginaaleja.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/nainen-kuoli-kesken-manauksen---pirun-karkottajat-vankilaan/art-1288437436408.html

Australian abojen kulttuuria ei olekaan vielä saatu Suomea rikastuttamaan, joten eiköhän oteta väkeä sieltäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu