Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Ihmisen ruumis
hajoaa, mutta samat rakennus aineet joista
koostui edesmennyt vainaa, voi löytää tiensä
ihmisen ravinnoksi jota sitten äidin vatsassa
oleva sikiö käyttää rakennus aineena. Tai
tietysti joku eläin/hyönteinen tms... voi koostua
(ainakin osittain) materiasta josta on rakentunut
joskus ihminen.
Elämä ei lakkaa kuoleman jälkeen, vaan ainoastaan
ruumis lakkaa olemasta mutta todellisuudessa ei
ole olemassa yhtäkään ihmistä on vain
maailmankaikkeus.
Tunnen siis kuuluvani yhteen kaikkien maailman
ihmisten kanssa, hehän ovat peräisin siitä mistä
minäkin olen peräisin ja me kaikki ihmiset(ja
miksei myös eläimetkin) muodostamme
yhdessä "maailman hengen".
Sieluun sen sijaan en usko koska semmoista ei ole
löydetty ihmisen ruumiista, eikä ole olemassa
edes pienintäkään todistetta siitä että sielu
jotenkin vaikuttaisi/olisi olemassa.
Maailmankaikkeus on meidän ihmisten "yhteinen
sielu" joten elämä ei siis lopu niin kauan kuin
on olemassa maailmankaikkeus.
hajoaa, mutta samat rakennus aineet joista
koostui edesmennyt vainaa, voi löytää tiensä
ihmisen ravinnoksi jota sitten äidin vatsassa
oleva sikiö käyttää rakennus aineena. Tai
tietysti joku eläin/hyönteinen tms... voi koostua
(ainakin osittain) materiasta josta on rakentunut
joskus ihminen.
Elämä ei lakkaa kuoleman jälkeen, vaan ainoastaan
ruumis lakkaa olemasta mutta todellisuudessa ei
ole olemassa yhtäkään ihmistä on vain
maailmankaikkeus.
Tunnen siis kuuluvani yhteen kaikkien maailman
ihmisten kanssa, hehän ovat peräisin siitä mistä
minäkin olen peräisin ja me kaikki ihmiset(ja
miksei myös eläimetkin) muodostamme
yhdessä "maailman hengen".
Sieluun sen sijaan en usko koska semmoista ei ole
löydetty ihmisen ruumiista, eikä ole olemassa
edes pienintäkään todistetta siitä että sielu
jotenkin vaikuttaisi/olisi olemassa.
Maailmankaikkeus on meidän ihmisten "yhteinen
sielu" joten elämä ei siis lopu niin kauan kuin
on olemassa maailmankaikkeus.
Vastaukset 12
Vanhimmat
hieman hindufilosofialta, olenko oikeassa?
En ole hindu, enkä tarkoita tällä mitään
sielunvaellusta tai nirvanaan pääsyä/yrittämistä.
tiedostaminen, persoonallisuus ja
luonteenpiirteet...niille ei neurologia mitään
hyvää selitystä löydä. Aivoilla selvästi on iso
merkitys asiaan, mutta selittääkö se kaikkea.
Kenties tieteen kehittyessä löytyy selvitystä
aivojen toimintaan, tai sitten löydämme sieltä
sen sielun...ken tietää.
Kuolemassa loppuu ja katoaa kaikki yksilön tiedot
ja ajatukset ja toiveet. Se yksilö joka olet,
katoaa ikiajoiksi, vaikka universumi ei siitä
hetkahdakaan.
Elämä ei lopu, mutta se yksi yksilö loppui.
Haluan kertoa yhden tosiasian.
Tutkija Gary Habermas kertoo syntymästä asti
sokeasta naisesta, joka "kuoleman minuutteina"
näki mitä leikkaussalissa tapahtui ja tapasi
ystäviään, joiden ulkomuodon ja asut hän pystyi
tarkasti kuvailemaan. Silti hän elvytyksen
jälkeen edelleen oli sokeana, vaikka tuossa
hetkessä irtaantuikin ruumistaan ja oli näkevänä.
Vastaavanlaisia kertomuksia yksi lääkäri
kertoi kuinka moni oli "leikkauksessa kuolleena
hetken olleena" irtautunut ruumiistaan jä
nähnyt leikkaavan lääkärin ja kuullut heidän
keskustelunsa. Toiset lähtivät paikkaan
jossa poltti aivan hirveästi heidän jalkojansa
ja toiset näkivät taivaan kirkkauden. Arvatenkin
näistä ihmisistä tuli sen jälkeen uskovia
jotka olivat kokeneet helvetin kokemukset.
Useita tapahtumia olivat kokeneet sydänkirurgia
puolella olevat potilaat, heillä oli ollut
sydänkohtaus ja he olivat joutuneet
leikkauspöydälle, hetken poissa olleita eli
kuolleita, palasisvat kertomaan takaisin
ruumiiseensa tästä kokemuksesta. Tuo lääkäri
tuli itse uskoon ja kertoi näitä samanlaisia
kokemuksia omaavien henkilöiden kertomia
taivaasta ja helvetistä. En ihmettelisi kyllä
yhtään hänen ratkaisuaan.
Mihin kaatuu, siihen maatuu?
eikös tuo ole aika ahdistava ajatus? Kaikki mitä
sinusta jää on muistoja ja muutama valokuva,
jotka nekin hukkuvat ajan myötä.
Eikö kaikki ponnistelut tunnu turhalta, kun
elämämme täällä on kuitenkin niin mitättömän
lyhyt. se 70 vuotta vilisee filminä silmien ohi
ja siinäkö se sitten oli kaikki?
Jos tuommoista kokisin niin ehkä uskoisin. En
tiedä mihin, varmaan keksisin jonkun oman
uskonnon.
Mutta kun ei ole tuommoista tullut koskaan
vastaan niin pidän noita juttuja
urbaanilegendoina. Viihdyttäviä ja
mielenkiintoisia tarinoita mutta voivat olla
täyttä soopaa.
Ahdistavaa ja pelottavaa. Mutta eihän kukaan
tiedä, ehkä olen väärässä. Toivottavasti olen
väärässä.
Se, että minä katoaa ei välttämättä ole huono
asia. Jos olen ikuisesti olemassa, tulen hulluksi
varmaan parissa tuhannessa vuodessa. Ei riitä
virikkeitä ikuiseen elämään.
Ja jos ollaan taivaassa, jossa pitää syödä ja
käydä paskalla ja suihkussa ja tehdä töitä, se
ikuisuus on jotain aivan käsittämättömän
hirveää...
Jälkeläiset jatkavat elämää, ja koko maailman
ihmiset jatkavat elämää, ei elämä ole loppu
vaikka olisikin kuollut.
joo
kun sä rakastut tai kun sä ikävöit jotakin, etkö
tunne mitään? ei tunteita näy, ei niitä voi
kosketella kuten esinettä. jos mä ikävöin jotain
niin mä tunnen sydämen kohdalla jotain sellasta
selittämätöntä tunnetta.
sielu on veressä ja sydän on verenkulun
keskipiste ja tunne on yhteydessä sieluun. ei
uskoa voi nähdä, niinkuin ei tunnettakaan. se on
jotain vaikeaymmärtää...
väittävät että eläimellä ei ole sielua ts. joku voi väittää ettei eläimellä ole tunteita, silti jokainen joka on ollut enemmän eläinten kanssa tekemisissä voi todeta aivan jotain muuta. Niillä on omat ilonsa ja surunsa myös.
Jos tunteet ja persoonallisuus korreloivat sen asian kanssa että on sielu, täytyy todeta että eläimilläkin on sielu. Jos toteaa että ei ole sielua, täytyy se samalla epäillä ihmisenkin sielullisuutta.