MIKÄ VIKANA?! nopeita vastauksia kiitos!

eilen aamulla kun heräsin niin huomasin että silmää räpäyttäessäni silmääni koski. näössäni ei ollut mitään poikkeavaa mutta silmän alaluomeen sattui kun räpäytin silmää tavallista lujempaa. ajattelin että menisi päivän mittaan ohi itsekseen, kuitenkin tänä aamuna kun heräsin ja räpäytin silmääni uudelleen ni tavallinenkin räpäytys koskee. se koskee tällä kertaa enemmän kuitenkin silmän alapuolella olevassa poskiontelossa. (?) en kuitenkaan epäile poskiontelontulehdusta koska oireet eivät viittaa siihen.

onko kellään ollut samanlaista ongelmaa ja meneekö ohi itsestään?
mitä tämä on?
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisiko irronnut silmäripsi päässyt livahtamaan alaluomen alle ja tekisi siellä kiusaa. Jos kipu on jatkunut se ei todennäköisesti mene itsekseen ohi ja voi tarvita lääkärintutkimusta.

Äänestä

tai luomen tulehdus...eli ns näädännäppy,joka on tosi kipeä alussa,sit alkaa punoittaa ja turvota ja siihen kertyy eritettä.paranee itsestään n viikossa,parissa.ei saa sörkkiä.eli luomirakkula mahdollisesti.ei vaarallista.älä meikkaa silman ollessa arka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9802515 kirjoitti:

eilen aamulla kun heräsin niin huomasin että silmää räpäyttäessäni silmääni koski. näössäni ei ollut mitään poikkeavaa mutta silmän alaluomeen sattui kun räpäytin silmää tavallista lujempaa. ajattelin että menisi päivän mittaan ohi itsekseen, kuitenkin tänä aamuna kun heräsin ja räpäytin silmääni uudelleen ni tavallinenkin räpäytys koskee. se koskee tällä kertaa enemmän kuitenkin silmän alapuolella olevassa poskiontelossa. (?) en kuitenkaan epäile poskiontelontulehdusta koska oireet eivät viittaa siihen.

onko kellään ollut samanlaista ongelmaa ja meneekö ohi itsestään?
mitä tämä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu