Kysymys Jehovantodistajien vanhimmille

Onko harhaoppisuutta kun eräs helsinkiläinen naispuolinen Jehovantodistaja kertoilee, on kertoillut mm 5- vuotiaalle lapselleen miten lopun ajan tullessa kaikki muut kuin Jehovantodistajat tapetaan ja että myös Jeesus on tässä puhdistusoperaatiossa mukana. Tulee ihan mieleeni arjalaisuus ja Stalinin vainot. Onko Jehovantodistajilla jonkinlainen oma raamattu koska en muista, enkä ole löytänyt tällaista mainintaa oman raamattuni sivuilta. Minun raamatussani lukee että kaikki Herraan uskovat ja syntejään katuvat pääsevät taivaaseen eikä missään lue että Herran kirkkauteen kelpuutetaan ainoastaan Jehovantodistajien lahko. Kaikki muutko ovat siis siinä määrin syntisiä etteivät pelastu? Mikäli olen kuullut harhaoppisen omia tulkintoja, olen valmis antamaan tämän em henkilön nimen vanhimpien tietoon. Minusta on ehdottomasti väärin että pienet lapset opetetaan halveksimaan muita kuin Jehovantodistajia ja että muut tapetaan..

5

152

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei uskis

      Ymmärrä että heikäläiset ovat henkisesti erittäin sairaita.

    • von Lagerbom

      Muistaakseni 144.000 Jehovantodistajaa menevät taivaaseen hallitsemaan ja muut jäävät maanpäälle. Nämä maanpäälle jääneet saavat valita täältä talot ihan ilmaiseksi tietenkin asuttavakseen. Tämä alussa mainittu nainen ei halua kerätä maallista omaisuuttakaan koska hän kuulemma siis voi valita asuttavakseen millaisen kartanon hyvänsä. Tällaista siis odottelee tapahtuvaksi. Merkillistä on se, että yleensähän uskovainen henkilö mielletään hyvää tarkoittavaksi ihmiseksi, joka avulias ja suora ja moraaliltaan hyveellinen. Tämä nainen taas katsoo oikeudekseen valehdellakin koska on sitä mieltä että ns. vääräuskoisia ei luokitella sellaisiksi että heitä kohtaan pitäisi käyttäytyä mitenkään kunnioittavasti, kuten lähimmäisiään kohtaan tulisi menetellä. Aiemmin ainakaan tämä kyseinen nainen ei myöskään piitannut oman lahkonsa säännöistäkään jotka kieltävät esiaviolliset suhteet ja humaltumisen. Kertoi että vaikka hänet erotettaisiin, katumalla pääsisi taas takaisin. Niimpä niin.. Teeskentelemällä katuvaa, entinen teatteriharrastaja kun muistaakseni on..

    • pitäisi kieltää

      Onhan se melko surullista että lapset aivopestään tähän sontaan jo pienestä asti. islam ja jehovat, samanlaista kusetusta molemmat, perustuvat alistamiseen ja nöyryyttämiseen.

    • synti = rakkaus

      Kaikissa uskonnoissa on oma "raamattu". Uskonsta saat käsityksen, kun lasket kuinka monta VERSIOTA on tästä kristinuskon pyhästä kirjasta on. Jokainen lahko "kääntää" omat jutut ja se aito ja alkuperäinen... sitä EI OLE KELLÄÄN. Suulliseen perimätietoon perustuu jokainen raamattu tai muu kootut "tarinat".

      Pikku mietimisen aihe jokaiselle uskontoon katsomatta:

      Onko kirjon pitänyt koskaan TODISTAA hullu väitä, jota on sitten viljelty kansan keskuudessa, kuten "maapallo on littieä"??? Kirkon ei ole koskaan tarvinnut todistaa mitään. Kun taasem, NE viisaat jotka ovat tutkineet ja tiennee asian SADUKSI on kylmästi TAPETTU. Tämä siis jo ennen Johovantodistajia, ortodokseja saati islamin ihmisiä.

      Kirkko on kautta historiansa kuusettanut kansaa (= orjuuttanut) ja keksinyt kauhutarinoita. Kun tarina on osottautunut VÄÄRÄKSI on keksitty uusio satu. Sama linja pitää edelleen ja kun katsoo vaikka setä höppänä PAAVIA on varma, et sen korvaan hieman fiksunpi huijari kertoo satuja.

      Mulle on sama uskooko ihminen jeesukseen vai saranan tappiin, jos siitä saa kiksejä. MUTTA ne juntit, jotka tyrkyttää tai ei hyväksy toisen ihmisen näkemystä uskonnosta pitäs laittaa telkien taakse pakkohoitoon. Kun ollaan JULKISESSA tilassa piha, kauppa, bussi jne. ei tarvitse myölntyä edes islamin edessä vaikka nämä ihanat elätit niin luulevat. Uskonnosta ei pidä haukkua toista, sillä kukaan uskovainen EI ole mikään jumala tai henkiolento nyt tai myöhemmin.

      Loppuun: Ne uskonnot joissa kiduttamin itsensä tai toisen on hyväksyttyä ei edesta viisasta ymmärrystä, eikä ne uskonnot jossa toisen ihmisen saa tappaa tai vaikka koko suvun, ihan KOSTO mielessä. Nyky ihmis laji kykenee ajattelemaan ja tajiamaan pahalle teolle, rikokselle inhimillisen teon. Silmä-silmästä kuuluu KIVIKAUTEEN!!!! Valitettavasti näitä hakkaaja uskontoja ei ole montaa ja nekin "tuonti" uskontoja.

    • von Lagerbom

      Alla on aloituksessa mainitun naisentänään minulle lähettämä chat-posti. Onko tuossa alla olevassa kirjoituksessaan kyse jonkinlaisesta terroriteon suunnittelusta koska mielestäni uhkailee Jehovan hävittävän valtajärjestelmät. Kuuluukohan tämä Euroopan Unionikin tuhottavien listalle, hmm..

      "Jehovan todistajat on kristillisperäinen uskonnollinen liike, joka korostaa julkista sanoman julistamista ja liikkeen raamatuntulkinnan noudattamista käytännön elämässä. Liike tähdentää Jehova-nimen käyttöä Jumalan nimenä ja heidän liikkeensä asemaa ainoana oikeana tosi-kristittyjen uskontokuntana

      lähitulevaisuudessa Jehova hävittää valtajärjestelmät sekä muut uskonnot ja useimmat niiden kannattajat[1] suuressa Harmageddonin sodassa ja Jehovan palvojat saavat ikuisen elämän paratiisimaassa maan päällä.



      http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajat#Kielt.C3.A4ytyminen_Suomessa


      Eikö ole sulle vieläkään vanhimmat vastanneet :)"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe